Nimi: Little harry || alaotsikko: Harry, Ron. Angst, tragedy. Oneshot. K-13 Koulukiusaamis-ficci
Alkuperäinen kirjoittaja: Rulern av Ost (lupa kääntämiseen on)
Kääntäjä: redrose
ikäraja: K-11
tyyli: angst, tragedy
varoitus: henkilön kuolema, itsetuhoisuus
// Beyond lisäsi jälkimmäisen.disclaimer: en omista mitään Harry Potteriin kuuluvaa. Kaikki kuuluu Rowlingille.
Alkuperäinen versio:
Little HarryTiivistelmä: Harry Potter aloittaa koulun ensimmäisen luokan viikkoa muita myöhemmin. Vuosien läpi käyminen ilman ystäviä voi olla vaikeaa lapselle. Kiusaamisella ei näytä olevan loppua. Mitä pieni poika siis tekee?
A/N: Ei taikuutta. Pohjautuu Norjalaiseen runoon "Little Amy".
Tämä tarina on omistettu kaikille niille jotka ovat joutuneet jossakin vaiheessa elämässään kokemaan jonkinlaista kiusaamista, syrjimistä, lyömistä, nimittelyä tai jotain muuta sen tapasta. Jos tiedän jonkun jota kiusataan, auta häntä. Et voi koskaan tietää milloin hän päättää luovuttaa, ja silloin on jo liian myöhäistä.
O O O
Alt var glede den første skoledagen.
Vi var spente, ett skritt nærmere den voksne verden.
Vi ble ropt, en etter en.
Stolte foreldre sto å så på.Hvor var du da. lille Harry? O O O
Kaikki näyttivät iloisilta ensimmäisenä koulupäivänä.
Me olimme onnessamme, ensimmäinen askel aikuisuuteen.
Meidät kutsuttiin, yksi kerrallaan.
Ylpeät vanhemmat olivat meidän vierellämme, katsomassa.Missä olit silloin, Pikku Harry? Hitaasti, mutta varmasti, luokkahuone täyttyi oppilaista.
Nämä lapset olivat juuri aloittamassa ensimmäistä kouluvuottaan. Lapsien vanhemmat olivat läsnä ja seisoivat seinän vieressä jutellen toisilleen. He katsoivat ylpeinä kun heidän lapsensa tutustuivat toisiinsa. Voit jo nähdä ystävyyssuhteiden muodostuvan.
"En voi uskoa, että pieni poikani aloittaa jo koulun... Ajatella, nuorin poikani." Hieman lyhyt ja pyöreä punatukkainen nainen mutisi ääni täynnä ylpeyttä.
"Niinpä. On vaikea kuvitella, että lapsemme kasvavat niin nopeasti, eikö vain?" Ruskeahiuksinen nainen hymyili punahiuksiselle..
"Todellakin. Voi ja missä ovatkaan käyttäytymistapani. Olen Molly. Molly Weasley." Punatukkainen hymyili "Ja hän" Hän osoitti punahiuksista poikaa, joka oli hieman pitempi kuin muut, "on poikani Ronald. Hän on nuorin poikani. Minulla on kyllä tytär joka on vuoden häntä nuorempi ja viisi muuta vanhempaa poikaa." Molly hymyili.
Tummahiuksin hymyili naiselle. "Olen Jane Granger. Mukava tavata Molly. Minulla on ikävä kyllä vain yksi tytär" hän osoitti pientä tuuheahiuksista tyttöä. "Hänen nimensä on Hermione. Hän on erittäin älykäs ikäisekseen." Jane hymyili ylpeänä lapselleen.
Naiset jatkoivat jutustelua lapsista ja kaikista muista asioista jotka tulivat mieleen.
Tiukan näköinen nainen, jonka hiukset olivat nutturalla, taputti käsiään kovin. "Saisinko huomionne? Kiitos. Aloitamme vuorokutsun nyt, joten tulkaa tänne kun sanon nimenne."
Lapset kutsuttiin yksikerrallaan. Kahdeksantoista nuorta ykkösluokkalaista aloitti Tylypahkan ala-asteen. Vanhemmat katselivat heitä ylpeät hymyt kasvoillaan.
Heidän lapsensa olivat kasvamassa isoiksi.
Muistan kyseisen päivän hämärästi. Mitä juuri kerroin sinulle, oli mitä äitini kertoi minulle. Miksi et ollut koulussa sinä päivänä Harry? Niin moni asia olisi voinut olla erilaista jos olisit ollut.
O O O
Etter en uke kom det en ny gutt, vi så han nesten ikke.
Vi måtte være snille mot ham, han hadde ingen foreldre.
Det er for sent å begynne etter en uke, da får du ingen venner da.Hva drev du med, lille Harry? O O O
Viikon jälkeen, uusi poika ilmestyi luokkaan. Me tuskin näimme häntä.
Meidän piti olla hänelle kilttejä, sillä hänellä ei ollut vanhempia.
Oli myöhäistä aloittaa ensimmäisen viikon jälkeen, sitten et saa ystäviäMitä teit silloin, Pikku Harry?Ensimmäinen viikko meni ja mitään poikkeavaa ei ollut tapahtunut. Olimme jo jakaantuneet kaveriporukoihin, jotka leikkivät keskenään välitunneilla ja vierailivat toistensa luona koulun jälkeen.
Mutta kun ensimmäinen viikko oli ohi ja toinen alkoi, jokin muuttui. Tietenkään kukaan ei huomannut muutosta, ennen kun opettaja tuli luokkahuoneeseen. Hän esitteli meidän sinulle. Sinulla oli vihreät silmät ja käytetyt ympyränmuotoiset lasit nenälläsi. Hiuksesi olivat mustat ja sotkuiset.
Olit paljon pienempi kuin me muut. Näytit tuskin neljää vuotta vanhemmalta. Aloimme tirskua sinulle, ja kuiskailla keskenämme. Muistan kuinka opettaja katsoi meitä vihaisesti. Meidän piti olla kivoja sinulle, hän sanoi. Vanhempasi olivat kuolleet autokolarissa kun olit vain yksivuotias. Salamanmuotoinen arpi otsallasi oli ainoa todiste, että olit ollut kolarissa.
Olit aloittanut koulun myöhemmin ja olimme jo ehtineet jakaantua tiettyihin ryhmiin. Niissä ei ollut tilaa kenellekään muille. Kukaan meistä ei halunnut leikkiä kanssasi. Kukaan meistä ei leikkinyt kanssasi. Et saanut yhtään ystävää sinä päivänä. Olit täysin yksin ja istuit pulpetillasi, hiljaa. Et valittanut; istuit vain siinä.
Ihmettelen mitä sinä teit, mitä ajattelit, kun istuit pulpetillasi, aivan yksin.
O O O
Årene gikk.
Vi ble sterkere: Du ble svakere.
Vi ble til gjenger som gikk sammen til skolen, og var hjemme hos hverandre etterpå.Var du ikke ensom, Lille Harry? O O O
Vuodet kuluivat.
Me vahvistuimme: sinä heikkenit.
Jakaannuimme ryhmiin, jotka menivät yhdessä kouluun, ja vierailivat toisiaan koulun jälkeen.Etkö ollut yksinäinen Harry? Vuodet kuluivat, ja mikään ei muuttunut. Et saanut ystäviä ensimmäisenä koulupäivänäsi, etkä sen jälkeenkään. Olit aina yksin. Aloimme nauraa sinulle vielä enemmän, mutta sekään ei näyttänyt rikkovan tyyntä kuortasi. Et koskaan valittanut opettajille. Et koskaan.
Joukot jotka olimme tehneet ykkösluokalla, olivat yhä samat, mutta olimme nyt läheisempiä. Kukaan ei voinut pilata meidän ystävyyssuhteita. Ketään ei otettu mukaan meidän juttuihin. Olimme vain keskenämme.
Ihmettelen kuinka kestit. Mietin kuinka yksinäinen todella olit.
O O O
Jeg husker et selskap i 4 klasse.
Alle var bedt, du også
Vi kledde oss opp i de peneste klærne
Vi måtte le da du kom i dine.
Vi spiste kaker og lo, du smilte... Kanskje.
Før vi skulle gå, ville vi ha en morsom lek.
Det var min idè, du ble valgt ut.
Du fikk vasket håret i klissete cola.
Vi lo, du gråt.Kom det tårer, Lille Harry? O O O
Muistan juhlat 4. luokalla.
Kaikki kutsuttiin, sinä mukaan lukien.
Meillä oli päällämme hienoimmat vaattee.
Me aloimme nauraa kun tulit omissasi.
Me söimme kakkuja ja naureskelimme, sinä hymyilit.. Ehkä.
Ennen kuin lähdimme pois, halusimme pelata hauskaa peliä.
Se oli minun ideani; sinut valittiin uhriksi.
Sait hiuksesi täyteen tahmeaa cokista.
Me nauroimme, sinä itkit.Tuliko kyyneleitä, Pikku Harry? Neljäntenä vuonna Draco Malfoylla oli syntymäpäiväjuhlat. Kaikki, sinut mukaan lukien, Harry, oli kutsuttu. Muistatko sen? Muistan kuinka ylpeä olin hienoista vaatteistani. Perheeni ei ollut rikas, kuten Malfoyt, mutta vanhempani olivat ostaneet vaatteet erityisesti sitä päivää varten, koska olin menossa Dracon syntymäpäiväjuhliin. Muistan kuinka me kaikki nauroimme, kun tulin risaisissa vaatteissasi. Ne näyttivät samanlaisilta kuin muutkin vaatteesi. Ne olivat liian suuria pieneen vartaloosi. Ainoa asia, joka teki niistä parempia, oli se, etteivät ne olleet kovin rikkinäiset.
Jonkin ajan kuluttua istuimme pöydän ääreen syömään kakkua ja karkkeja. Muistan sinun ottaneen vain pienen palan kakkua. Siinäkö oli kaikki mitä söit. Miksi? Miksi söit niin vähän?
Muistan kuinka juttelimme monista asioista, ja nauroimme. Me nauroimme paljon.
Olimme pieniä lapsia, jotka olivat sokerihumalassa. Nauroimme kaikelle pienelle asialle.
Jos muistan oikein, sinä hymyilit. Se oli hyvin pieni hymy.
Se oli myös ensimmäinen kerta kun näin sinun hymyilevän.
Meillä oli erittäin hauskaa. Muistan sen olevan paras yö mitä minulla oli pitkään aikaan ollut.
Sitten, kun olin sokerihumalassa, halusin pelata yhtä peliä ennen kuin lähtisimme pois. Sanoin että voisimme tehdä jotain hauskaa ja voisimme tehdä sen sinulle. Otimme hieman jäljelle jäänyttä cokista ja täytimme ämpärin sillä. Sitten työnsimme sinut polvillesi ja kastoimme mustat hiuksesi sillä. En ikinä unohda miten me nauroimme, kuvitellen sen olevan hauskaa, samalla kun sinun silmilläsi oli paksuja kyyneleitä, jotka valuivat alas poskillesi.
Silti, et nyyhkyttänyt ollenkaan. Istuit vain siellä, itkien hiljaa ja hyväksyen sen, mitä teimme sinulle. Ehkäpä ajattelit, että jos annat meidän tehdä tämän sinulle, me voisimme hyväksyä sinut.
O O O
Du var ikke så smart, hadde mange feil.
Julen kom og julen gikk.
Men først skulle vi ha julespill på skolen.
Josef, Maria Og Jesus.
Du var Jesus-barnet i krybben.
Jeg var Maria. Vi kløp og klorte deg.
Selv under forestillingen plaget vi deg.
Du var Jesus-barnet det uskyldige.Hva tenkte du da, lille Harry? O O O
Et ollut niin älykäs, teit monia virheitä.
Joulu tuli ja joulu meni.
Mutta ensiksi aioimme pitää jouluesityksen koulussa.
Joosef, Maria ja Jeesus.
Sinä olit Jeesus lapsi kehdossa.
Minä olin Joosef. Me nipistimme ja raavimme sinua.
Jopa esityksen aikana me kiusasimme sinua.
Sinä olit Jeesus lapsi, viaton.Mitä ajattelit silloin, Pikku Harry?Muistan kun joulu tuli. Odotin sitä niin innolla! Minulla oli todella iso perhe, joten sain paljon lahjoja joka vuosi. Se oli mahtavaa. Rakastin sitä vuodenaikaa, ja rakastan yhä. Koulussa, ennen kuin joululoma alkoi, me päätimme pitää jouluesityksen perheillemme. Opettajat päättivät, kuka esittää missäkin roolissa. Minä oli Joosef ja sinä olit Jeesus lapsi. Muistan Hermionen esiintyvän Jeesuksen äitinä, Mariana. Hermione oli paras kaverini, ja olin alkanut ihastua häneen.
Kun esitys alkoi, esiinnyimme melko hyvin viidensiksi luokkalaisiksi. Kaikki pitivät esitystä mahtavana. Muistan äitini onnittelevan minua suorituksestani kaksi viikkoa sen jälkeen. Sain jopa ylimääräisen joululahjan vanhemmiltani palkkioksi. Epäilen etten olisi saanut ylimääräistä lahjaa, jos he olisivat huomanneet mitä teimme sinulle esityksen aikana. Parhaiten muistan esityksestä sen, kuinka me jatkuvasti nipistimme ja raapisimme sinua. Kuinka me löimme ja potkisimme sinua koko esityksen ajan. Jopa kun meidän vanhempamme ja sisaruksemme katsoivat, me kiusasimme sinua ilman, että kukaan huomasi. Pidin sitä melko ivallisena, koska olit Viaton Jeesus lapsi. Se oli Joulu-uskon pilkkaamista, kun kohtelin sinua sillä tavalla.
Huomasin itseni mietiskelemässä näitkö sinäkin siinä ivaa myös? Ihmettelitkö koskaan, miksi me kiusasimme sinua? Silloinkin, kun olit esiintymässä Jeesuksena?
O O O
Jeg husker en dag.
Vi skulle ta med gamle familieting og fortelle om dem i klassen.
Jeg hadde med bestefars tresko.
Du hadde en nydelig dukke. Den var av porselen med silke kjole og gullhår.
Den var din oldemors.
Den var for fin.
Vi tok den og knuste hodet, vi badet den i søla.
Reiv i klærne og klippet av håret.
Vi ødela den helt.
Vi ødela en bit av deg.Kan du tilgi, lille Harry? O O O
Muistan yhden päivän.
Meidän piti tuoda jokin vanha perhe-esine ja kertoa niistä luokalle.
Minulla oli isoisäni puukengät.
Sinulla oli kaunis nukke. Se oli tehty posliinista ja sillä oli silkkihame ja kultaiset hiukset.
Se kuului isoäidillesi.
Se oli liian hieno.
Minä otin sen ja rikoin pään ja kastoin sen mutalammikkoon.
Revin vaatteet ja leikkasin hiukset.
Me tuhosimme sen täysin.
Me tuhosimme osan sinua. Voitko antaa anteeksi, Pikku Harry? Yhtenä päivänä kuudentena vuotena meitä pyydettiin tuomaan kouluun jokin vanha perhe-esine. Olin hyvin ylpeä isoisäni puukengistä. Ne olivat hyvin tehdyt. Rakastin niitä. Kysyin voisinko viedä ne ja isoisäni suostui. Olin innoissani. Mutta tietenkin.. sitten sinä tulit. Olit tuonut jotakin joka oli kuulunut isoäidillesi. Isoäidillesi joka oli kuollut jo ennen kuin olit syntynyt, sanoit. Mahdoitkohan tietää ketään perheestäsi?
Kaikki tytöt rakastivat sitä. Tiesin etten ollut ainoa poika, joka oli sillä hetkellä kateellinen sinulle, sillä halusimme tyttöjen tuijottavan meidän esineitämme. Halusimme heidän huomion. Muistan yhden tytön koskettaneen sitä huudahtaen, että se oli tehty posliinista. He näyttivät vaikuttuneilta. Kun Hermione meni sinne myös, tunsin vereni alkaneen kiehua.
Joten tein, mitä yleensä tein kun olin suuttunut sinulle. Juttelin poikien kanssa ja sain heidät auttamaan minua. Revin nuken käsistäsi ja juoksin ulos ovesta.
Muistan yhä pienet, kevyet askeleesi kun tulit juosten perääni. Käskit meidän antaa sen takaisin. Aloin repimään nuken silkkisiä vaatteita pois samalla kun juoksin. Huusin että pojat eivät leiki nukeilla. Pilkkasin sinua, vaikka itse juoksimme sinua karkuun. Heitin vaatteet olkani yli. Kuulin sinun itkevän takanani. Minä nauroin. Nappasin tukon kultaisia hiuksia nuken päästä. Olimme nyt koulu ulkopuolella ja juoksimme kohti kuralammikkoa. Jatkoin hiuksien vetämistä ja joka kerta kun heitin niitä olkani yli, kuulin nyyhkäisyjen karkaavan huuliltasi.
Kun lähestyimme kuralammikkoa, heitin nukkesi sinne. Aloin potkia sitä veden alla maata vasten. Olit lopettanut juoksemisen ja olit aivan takanamme ja muistan sinun vajonneen polvillesi. En kuullut enää nyyhkytyksiä, mutta itkit yhä, etkö itkenytkin? Kun potkin nuken päätä toistuvasti maata vasten, se alkoi särkyä. Aloin potkia kovemmin. Lopetin vasta kun olin rikkonut pään kokonaan. Heitin nuken eteesi. Nuken pää oli melkein kokonaan irti. Kaikki palaset olivat kuralammikossa. Painoit nuken rintaasi vasten, keinuttaen itseäsi edestakaisin.
Me nauroimme sinulle ja kävelimme pois.
Annoitko koskaan anteeksi minulle, Harry? Annoitko koskaan anteeksi minulle rikkoessani niin kauniin muiston? Yhden harvan joka oli jäljellä perheestäsi? Annoitko koskaan anteeksi kenellekään meille?
O O O
Ungdomsskolen.
Vi fikk nye venner.
Men du var der fortsatt, som en skygge.
Vi truet deg, til og fra skolen sparket vi deg.
Til jul engang hadde du fått en ny penn.
Jeg tok den, jeg har den ennå.
Den var av god kvalitet så den skriver fortsatt.Hva skriver du med, lille Harry? O O O
Yläaste.
Me saimme uusia ystäviä.
Mutta sinä oli silti siellä, kuin varjona.
Me uhkailimme sinua; me potkimme sinua koulumatkoilla.
Sait kerran kynän jouluna.
Minä otin sen ja se on yhä minulla.
Se oli toimii hyvin, ja kirjoitan sillä yhä.Millä sinä nyt kirjoitat, Pikku Harry?Sitten aloitimme yläasteen. Muistan, että aloin viettää paljon aikaa Dean Thomasin nimisen kanssa. Kaikki saivat uusia ystäviä. Kaikki paitsi sinä.
Vietit yhä aikaa yksin. Kukaan ei välittänyt. Opettajatkaan eivät huomanneet sinua. Olit täysin hylätty. Tällä kertaa myös kiusaaminen nousi pahemmaksi. Me aloimme uhkailla sinua kaikilla asioilla. Aloimme myös lyödä sinua ja uhkailimme tappaa sinut, jos ikinä kerrot kenellekkään.
Sillä tavalla asiat vain olivat. Me aina pahoinpitelimme sinua. Me löimme sinua, potkisimme sinua, tönisimme sinua ja varastimme sinulta. Vain niin pitkään kun me pystyimme satuttamaan sinua jotenkin, me emme välittäneet menetelmistä. Joulun jälkeen seitsemännellä luokalla olit saanut uuden kynän. Se oli kivannäköinen kynä ja itse olin käyttänyt kaiken musteen omastani, joten voisin käyttää sinun uutta. Otin sen sinulta. Se oli aina ratkaisu kaikkeen. Perheeni oli köyhä ymmärräthän, joten en halua niiden tuhlata ylimääräistä rahaa kyniin.
Miksi en siis ottaisi sinun?
Minulla on se yhä. Veikkaisin sen olevan melko kallis kynä, sillä se oli hyvänlaatuinen.
Joten kuka se oli? Kuka osti sen sinulle? Olivatko he vihaisia sinulle, kun kerroit hävittäneesi sen? Sillä olen varma, että kerroit heille niin. Kerroitko koskaan kenellekään, mitä teimme sinulle?
Millä kirjoitit Harry? Nyt kun varastin kynäsi, millä kirjoitit sen jälkeen? Ihmettelen…
O O O
Jeg husker en gang i åtene klasse, noen stjal jakka mi.
Jeg så hvem det var, to gutter fra første.
Jeg gråt, den var ny og innmari dyr.
Jeg gikk nedover koridorene, egentlig var det vel time, men jeg gråt.
Helt i enden traff jeg deg.
Jeg hulket.
Du kom bort til meg og spurte forsiktig hva det var.
Jeg fortalte deg gråtende alt, du trøstet meg med få ord.
Jeg gråt inntil din magre kropp.Hvorfor var du så snill, lille Harry? O O O
Muistan kerran kahdeksannella luokalla joku varati takkini.
Näin ketkä sen teki, kaksi poikaa ensimmäiseltä luokalta.
Minä itkin, sillä takki oli uusi ja todella kallis.
Kävelin pitkin käytäviä, vaikka tunnit olivat käynnissä, mutta minä itkin.
Lopussa näin sinut.
Minä itkin.
Tulit luokseni ja kysyit varovaisesti mikä on huonosti.
Kerroin sinulle itkien kaiken. Sinä lohdutit minua muutamilla sanoilla.
Itkin luisevaa vartaloasi vasten.Miksi olit niin kiltti, Pikku Harry? Kun olimme kahdeksannella luokalla, muistan tunteen, että olemme maailman huipulla. Olin aikuinen nyt. Ainakin omissa silmissäni olin. Kiusaaminen ei koskaan lakannut, ei, päinvastoin. Se muuttui pahemmaksi kuin koskaan. Muistan sen.
Mutta yhtenä päivänä tunnin jälkeen takkini oli kadonnut. Näin kaksi poikaa juoksevan käytävältä ulos, kantaen takkia jonka olin saanut syntymäpäivälahjakseni. Perheeni ei ollut rikas, joten äitini oli säästänyt siihen rahaa viikkoja. Yritin saada heidät kiinni, mutta se oli turhaa. He olivat jo kaukana, ennen kuin saavuin käytävän päähän.
Aloin kävellä edestakaisin käytävää pitkin. Tiesin välitunnin olevan ohi, mutten välittänyt. Muistan alkaneeni itkeä. Olin niin masentunut. En voinut kuvitellakaan meneväni kotiin kertomaan äidille että joku oli varastanut kalliin takin, jonka hän oli ostanut minulle. Hän tulisi olemaan niin vihainen, ja vihasin kun äiti suuttui minulle.
Mutta sitten sinä tulit. En voinut hillitä itseäni. Muistan nyyhkytykset, jotka tärisyttivät kehoani. Varovaisesti, hiljaisilla, melkein äänettömillä askeleillasi, sinä lähestyit minua. Ja kysyit hiljaa, mikä oli huonosti. Ystävälliset
sanasi ja huolesi särkivät minut täysin.
Muistan kertoneeni itkien kaiken, miten nuo pojat olivat varastaneet takkini, jopa miten äitini oli säästänyt rahaa antaakseen sen syntymäpäivälahjakseni. Vedit minut sinua vasten ja annoit minun itkeä luisevaa rintaasi vasten. Välillä kuiskailit hiljaisia ja merkityksettömiä sanoja lohdutukseksi. Niitä ei ollut monta, mutta silti ne lohduttivat minua, lopultakin saaden kyyneleeni kuivumaan ja nyyhkytykseni vähentymään ja hitaasti katoamaan, aivan kuin niitä ei koskaan olisi tullutkaan.
En ymmärtänyt silloin, enkä ymmärrä ollenkaan nytkään, Harry. Miten voit olla niin lempeä? Miten pystyit lohduttamaan minua kaikista ihmisistä? Kaiken sen jälkeen mitä olin sanonut sinulle. Huolimatta kaikista hirveistä asioista mitä tein sinulle. Miksi olit yhä niin kiltti, Harry?
O O O
Vi gikk inn i neste time, du litt etter meg.
For jeg ville jo ikke at det skulle se ut som vi var sammen.
Da skoledagen var slutt, tok vi deg.
Alt det myke hadde jeg glemt.
Vi kloret deg.
Jeg beskyldte deg til og med for å ha tatt jakka mi.
Så jeg tok din; den var ikke like fin som min, men den var OK.Frøs du da, lille Harry? O O O
Menimme seuraavalle tunnille, sinä tulit vähän minua myöhemin.
En halunnut kenenkään kuvittelevan, että me olemme ystäviä.
Kun koulupäivä loppui, me iskimme kimppuusi.
Unohdin kaiken lempeyden.
Me naarmutimme sinua.
Syytin jopa sinua takkini varastamisesta.
Siksi otin sinun; se ei ollut niin kiva kuin minun, mutta se oli okei.Palelitko silloin, Pikku Harry?Kun olin lakannut itkemästä, kiirehdimme tunnillemme. Olimme myöhässä, mutten välittänyt. En usko sinunkaan välittäneen myöskään. Tai jos välitit, et koskaan sanonut mitään.
Käskin sinua odottaa viisi minuuttia ulkopuolella minun jälkeeni ja tulla vasta sitten luokkaan. Et kysynyt miksi, josta olin iloinen. Vaikka luulen, että tiedät miksi.
Ei… Tiedän että tiesit miksi en halunnut mennä sisään sinun kanssasi. Tiesimme molemmat, etten halunnut kenenkään näkevän minua sinun kanssasi ystävällisenä. En halunnut kenenkään luulevan että olemme ystäviä. Joten sinä yksinkertaisesti vain nyökkäsit.
Kun istuin pulpetilleni ja annoin tekosyyn opettajalle, pelkäsin että tulisit aikaisemmin. Muttet tullut. Tulit tasan viiden minuutin päästä, ja annoit oman tekosyyn. Kukaan ei epäillyt mitään. Ja miksi epäilisivät?
Koulu päättyi kolmen tunnin päästä. Jätimme sinut yksin koko päiväksi. Arvelen sen olevan helpotus sinulle, mutta helpotus ei voinut kestää kauan. Heti kun olimme poistuneet koulurakennuksesta, etsimme sinut. Kesti hetken löytää sinut muiden joukosta. Menimme sinun luoksesi ja raahasimme sinut koulun taakse. Et huutanut. En kamppaillut. Tulit vain hiljaa mukaan samalla tavalla kuin kaikki muutkin kerrat. Sillä vaikka huutaisitkin, kukaan et pelastaisi sinua. Ulkona ei ollut aikuisia, eikä kukaan oppilas välittänyt mitä sinulle tapahtuisi.
En välittänyt tänään aikaisemmin tapahtunutta hetkeä. Työnsin pois kaikki hellät sanat, jotka olit sanonut minulle lohdutukseksi. Torjuin muiston, jossa ohuet kätesi olivat ympärilläni lohduttamassa. En halunnut muistaa sinua sillä lailla. Me raavimme, löimme ja potkisimme sinua, kunnes vajosit maahan. Kun olit maassa, kasvot vuotavia naarmuja täynnä, silmä turvonneena, pitäen kiinni vatsastasi johon olimme potkineet kolme kertaa, syytin sinua takkini varastamisesta.
Minä tosiaankin syytin sinua, ihmistä joka oli lohduttanut minua. Minä jopa otin takkisi, sanoen sen olevan korvaus takkini varastamisesta. Se ei ollut yhtä hieno tai kallis kuin minun äitini ostama minulle, mutta voisin kertoa että minä ja kaverini vaihdoimme vaatteitamme huvin vuoksi. Olen varma, ettei se haittaisi häntä.
Jätimme sinut yksin maahan. Oli alkanut satamaan ja tuuli alkoi voimistua. Olit kävellyt kotiin pienessä myrskyssä ilman takkia. Arvelen sen olevan syy, miksi et tullut kouluun seuraavana päivänä. Tulitko kipeäksi? Kuinka kipeä olit sinä päivänä Harry?
O O O
Vi hadde om mobbing på skolen, var det nødvendig?
Klassen vår var jo så god, godt miljø og hvertfall ingen mobbing.
Vi hadde prøver, du måtte hjelpe oss.
Vi lagde lapper der du måtte skrivet svaret, ellers...
Du gjorde som vi sa, det hadde du alltid gjort.
Så kom læreren, du ble tatt i juks, bare du.
Du protesterte ikke, fikk straffen, LG som vi skulle hatt.
Det ble mange slike, vi røpte oss aldri.
Du tok imot vår straff.Husker du da du var Jesus-barnet, lille Harry?
O O O
Meillä koulussa puhuttiin kiusaamisesta, mutta oliko se välttämätöntä?
Meidän luokka oli niin kiva, hyvä luokkahenki ja varmastikaan ei kiusaamista.
Meillä oli kokeet,sinun piti auttaa meitä.
Me teimme muistiinpanoja, johon sinun piti kirjoittaa vastaukset, tai muuten...
Teit mitä me sanoimme, niinkuin aina.
Sitten opettaja tuli, ja sinä jäit kiinni huijaamisesta; vain sinä.
Et valittanut, otin vain rangaistuksen vastaan, hylätyn, jonka meidän olisi pitänyt saada.
Niitä alkoi tulla monia, me emme koskaan tunnustaneet.
Sinä hyväksyit rangaistukset.Muistatko kun olit Jeesus lapsi, Pikku Harry?Yhtenä päivänä, ensimmäisellä tunnilla, meillä oli testi. Kiusaamistesti. Tiedäthän; missä sinun pitää rastittaa neliöitä olitko kiusattu vai oliko joku muu? Opettaja käytti lopputunnin kertomalla kiusaamisen vääryyksistä.
Opettaja kysyi meiltä muutamia kysymyksiä. Me sivuutimme monet niistä; sillä emmehän me tarvinneet tätä. Meidän luokkamme oli mahtava. Kaikki olivat toistensa ystäviä. Otimme kaikki mukaan tekemisiin. Ketään ei jätetty pois.
Ainakin sillä tavalla kaikki opettajamme näkivät luokkamme; malli luokkana.
Harry parka. Edes opettajatkaan eivät huomanneet sinua, paitsi kun teit jotain väärin. Se oli ainoa kerta kun sinut huomattiin.
Yksi esimerkki siitä oli muutama päivä sitten. Meillä oli koe, ja kuten aina, en ole jaksanut lukea siihen. En ollut ainoa. Paras ystäväni Dean Thomas ja Seamus Finnigan eivät olleet myöskään. Ja miksi pitäisi? Voisimme saada sinut auttamaan meitä. Teit aina niin kuin käskimme. Täytyy ihmetellä nyt, teitkö ne kaikki vain pienessä toivossa, että ehkä joskus, voisimme jonain päivänä kiittää sinua?
Sitten, ilman että huomasit, opettaja tuli. Sinä, vain sinä, jäit kiinni huijaamisesta. Kaikki me tiesimme, ettet sinä huijannut. Sinun ei tarvinnut. Ei, ainoa syy miksi teit niin, oli koska me uhkailimme sinua. Vaikka kaikki tiesivät tämän, kukaan ei puhunut. Me olimme hiljaa. Muistan yhä opettajan pettyneen katseen hänen ilmoittaessa koko luokan kuullen, mikä arvosanasi tulisi olemaan.
Sinä et sanonut mitään. Et valittanut. Koskaan en kuullut yhtäkään valitusta karkaavan suustasi. Istuit vain yksinkertaisesti siinä, hyväksyen rangaistuksen, hyväksyen hylätyn arvosanan. Et ansainnut sitä, ja sinä tiesit sen; silti; jostakin käsittämättömästä syystä, hyväksyit myös sen ilman kinastelua.
Joskus mietin, luulitko jossain syvällä sisimmissäsi ansaitsevasi sen? Ansaitsevani sen kaiken, jonkin oudon asian takia, joka oli hautautunut sisällesi? Vai ehkäpä olit vain yksinkertaisesti niin epäitsekäs. Et tuntunut koskaan kuvittelevan itsestäsi mitään. Mikä muistuttaa minua, että muistatko kun esiinnyit Jeesus lapsena, Harry?
O O O
Vi hadde jo vinter også.
Den var vel den værste for deg.
Jeg husker vinteren i 8, den var litt spesiell.
Jeg var sur på alle, det gikk utover deg.
Hele klassen var med, vi tok tak i hodet ditt, ristet deg og rev av deg jakka.
Hodet ble dyppet i snøen menge ganger.
Vi begravde deg i snøen og kjørte over deg med akebrett.Så du noe, lille Harry? O O O
Emme saa unohtaa talvea.
Se oli luultavasti kamalin talvi sinulle.
Muistan talven kahdeksannella luokalla.
Olit vihainen kaikille; purkasin sen sinuun.
Koko luokka osallistui; me otimme kiinni päästäsi, ravistime sinua ja repisimme takkisi pois.
Löimme päätäsi lumeen monta kertaan.
Hautasimme sinut lumen alle ja laskimme päältäsi liukureilla. Näitkö mitään, Pikku Harry?Oli seitsemännen vuoden talvi. En tule koskaan unohtamaan sitä talvea. Ei vain sen takia että isotätini vieraili sinä talvena, joka saa minut aina huonolle tuulelle, mutta minä myös purin sen sinuun. Luulenpa, että se oli kamalin talvesi, jonka olit koskaan kokenut elämässäsi. En koskaan pitänyt isotädistäni, kuten ei myöskään isäni. Täti aina kiusasi häntä töistä ja muista asioista.
Puhuin koko luokalle. Heidän mielestä se kuulosti hauskalta. Eikä kukaan heistä koskaan ohittanut mahdollisuutta loukata sinua. Olit vain niin huvittava uhri heille kaikille.
Kun ruokatauko saapui, meillä oli hauskaa. Ja kuten aina, sinä olit ainoa joka kärsi siitä. Me otimme kiinni päästäsi ja heilutimme sinua, kunnes sinua huimasi. Sinulla oli ongelmia pysyä pystyssä. Muistan, kuinka Dean ja minä nappasimme takistasi kun kaaduit, rikkoen sen. Yksi hiha oli revitty irti ja vetoketju oli tuhottu täysin.
Mutta emme lopettaneet vielä siihen. Me nauroimme, kaikki meistä. Olit alkanut itkeä. Muistan yhä kuinka kyyneleet vierivät punertavia poskiasi pitkin, näyttäen että ne voisivat jäätyä. Näytit palelevan maassa, mutta se ei riittänyt meille. Olimme jo aloittaneet, eikä kukaan meistä halunnut lopettaa.
Otimme kouralliset lunta ja heitimme sen sinua päin. Yritit ravistaa sen pois, mutta meitä oli niin monta, että sillä ajalla kun olit saanut lumet pois päältäsi mitä yksi oppilas oli heittänyt sinua päin, seitsemän muuta heittäisivät lisää lunta vapisevan kehosi päälle. Vaikka itkit, ääniä ei kuulunut. Ei koskaan.
Hetken päästä, lopetit kamppailusi ja annoit meidän heittää kaiken lumen päällesi, peittäen sinut täysin näkyvistä. Lopetit kamppailemisen, koska ajattelit meidän lopettavan sitten, etkö niin? Mutta ei, arvasimme sen olevan syy, joten aloimme liukua ylitsesi, saaden lumen painautumaan sinua vasten.
Oliko siellä pimeää, Harry? Pystyitkö näkemään valkoisen lumen päälläsi? Vai näitkö vain mustaa, samaa mustuutta, jonka me kaikki näemme, kun suljemme silmämme tai sammutamme valot kotona? Näitkö mitään?
O O O
En lærer kom og fant deg, sykehuset neste.
Klassen måtte skrive brev til deg, der du lå.
En av klassekameratene våre hadde besvimt av hodepine i snøen.
Og vi var jo en god klasse, så god-bedring kort og konfekt var en selvfølge.
Men hva tenkte du da du så de skulte truslene i brevene og da du så at alle de beste sjokoladebitene var borte.Hva tenkte du da, lille Harry? O O O
Opettaja saapui ja löysi sinut, seuraavana oli sairaala
Luokan piti kirjoittaa kirjeet sinulle
Yksi luokkalaisistamme oli pyörtynyt lumeen päänsäryn takia
Ja me olimme hyvä luokka, joten tietysti me annoimme ’parane pian’ kortit ja suklaata, mitä muuta olisit odottanut?
Mutta mitä ajattelit, kun näit piilotetut uhkaukset korteissa, ja kun huomasit parhaimpien suklaapalojen olevan poissa?Mitä mietit silloin, Pikku Harry?Kun seuraava tunti alkoi, et ollut tunnilla. Kukaan meistä ei ollut huolissaan, ja opettajat arvelivat vain sinun lintsaavan tunnilta. He pitivät sinua mahdottomana. Tiesitkö sen Harry? Tiesitkö että kesti kaksi tuntia, ennen kuin opettajat päättivät l'hteä etsimään sinua?
Opettajat löysivät sinut makaavan lumessa. Voin yhä kuulla ambulanssien sireenit kun suljen silmäni. Sinut vietiin välittömästi sairaalaan. Opettajat olivat hyvin huolissaan. Seuraavana päivänä kun saavuimme kouluun, meidät käskettiin kirjoittaa ’Parane pian’ kirjeet sinulle, jokainen omansa. Meille kerrottiin, että olit pyörtynyt lumeen päänsäryn vuoksi. Me kaikki tiesimme miksi, muttemme sanoneet mitään. Muistan, kuinka suuttunut olin, kun minun piti tuhlata aikaa kirjoittamalla kirjeen sinulle, vaikka se oli pääasiassa minun syyni, että olit sairaalassa.
Mutta koska olimmehan malliluokka ja mainioita luokkatovereita, kirjoitimme sinulle paranemiskortit. Ostimme jopa konvehtirasian. Opettaja oli todella ylpeä meistä, eikä hän epäröinyt myöskään kertoa sitä meille.
Mutta me olimme omia itseämme jopa silloin, emmekä koskaan jäisi kiinni olemalla ystävällinen sinulle kaikista ihmisistä.
Toivoisin että voisin palata takaisin siihen aikaan, ja nähdä reaktiosi kun avasit kirjeet, ja näit nuo uhkaukset, jossa käskimme sinua kertomatta mitä me teimme. Toivon että voisin nähdä reaktiosi kun avasit jo ennestään avatun konvehtirasian ja näit, että siellä oli vain muutama suklaa jäljellä. Ne joista kukaan meidän luokkalainen ei pitänyt. Se mitä haluan tietää, on mitä ajattelit silloin kun näit kaikki nämä asiat? Alkoivatko nuo ajatukset silloin? Vai olivatko ne alkaneet jo kauan sitten?
O O O
Du kom på skolen igjen.
Litt stillere enn før, litt reddere enn før?
Vi tok skolebøkene dine,du gjorde jo alltid lekser, så nå slapp vi det også.
Karakterene dine sank vel?Hva sa de hjemme da, lille Harry? O O O
Tulit takaisin kouluun.
Hieman hiljaisempana kuin ennen, hieman pelokkaampana kuin ennen?
Me otimme koulukirjasi; teit aina läksyt, joten nyt meidän ei tarvinnut tehdä sitä enään myöskään
Arvosanasi taisivat laskea, eikö niin?Mitä he sanoivat kotona, Pikku Harry?Kaksi viikkoa kesti ennen kuin saavuit taas kouluun. Jostakin syystä, näytit yhä pienemmältä kuin silloin, kun menit sairaalaan? Söitkö kunnolla sairaalassa? Vai olivatko annokset pienempiä, mitä saat kotona?
Saatoit puhua ehkä hiukan ennen, mutta nyt se oli silminnähtävää. Et koskaan puhunut kuin muutamia lauseita päivässä, silloin kun opettajat kysyivät kysymyksiä, jota ei tapahtunut paljon.
Sinä myös välttelit meitä enemmän. Näytit todella pelokkaalta, niin pieneltä, niin viattomalta ja kauhistuneelta. Emme tehneet mitään aluksi. Emme mitään; ja se näytti pelottavan sinua enemmän kuin mikään muu.
Viikko saapumisesi jälkeen, iskimme taas. Yhtenä päivänä et löytänyt koulukirjoja hyllystäsi. Tietenkään et löytänyt niitä, sillä ne olivat minun repussani. Olit tehnyt melko paljon jo läksyjäsi, sillä ethän koskaan mitään muuta tehnytkään kuin työskennellyt. Sinulla ei ollut mitään muuta tekemistä. Nyt minun ei tarvitsisi huolehtia niistä enää, kuten myöskään ystävieni. Meidän silmissämme, se oli mahtavin asia, jonka me olimme keksineet tähän asti.
Miten he suhtautuivat kotona, kun opettajat lähettivät viestejä, ettet ole tehnyt kotitehtäviä? Kuinka he suhtautuivat kotona, kun he saivat selville, kuinka nopeasti arvosanasi laskivat? Millaista oli kotielämäsi sillä hetkellä, Harry?
O O O
Det ble sommer, klassen dro på utflukt til stranda.
Du var så spinkel i dine blå badebukser.
Vi svømte og spilte ball i det herlige vannet.
Så tok vi deg..Igjen.
Vi gjorde det for morroskyld.
Du så altfor fredelig ut der du svømte.
Vi hang oss på deg og vi holdt deg under vann.
Du hostet og svelget vann.Hvorfor skrek du ikke, lille Harry? O O O
Tuli kesä ja luokkamme meni retkelle rannalle.
Olit niin laiha sinisessä uimapuvussasi
Me uimme ja heitimme palloa inanassa vedessä
Ja sitten otimme sinut... taas
Teimme sen huvin vuoksi.
Näytit niin rauhalliselta kun uit.
Me menimme päällesi ja vedimme sinut veden alle.
Yskit ja nielit vettä.Mikset huutanut, Pikku Harry? Tuli kesä. Koulua oli enää pari viikkoa ennen kesälomaa. Luokkamme päätti, miten olisi hauskaa tehdä joskus pieni retki rannalle. Huomasin sinun hymyilevän hieman. Jopa sinä olit innoissasi pienestä retkestä. Toivoitko että jättäisimme sinut yksin sellaisena päivänä?
Sinä päivänä muistan kuinka kipristin huuliani ällötyksestä kun näin sinut. Olit niin luiseva, todella luiseva sinisissä housuissasi. Olit käytännössä pelkkää luuta ja nahkaa. Ei lihaa ollenkaan. Näytit melkein kuin luurangolta, jolle oli laitettu nahka päälle.
Hetken ajan, me kaikki olimme huomioimatta läsnäoloasi. Meillä oli niin hauskaa, kun heitimme palloa edestakaisin toisillemme melko lämpimässä vedessä. Vesi oli jäätävää kun otit ensimmäisen askeleesi veteen, mutta siihen tottui nopeasti. Meillä ei ollut mitään huolia maailmassa, ja hetken ajan, unohdin kaiken pienestä eliöstä joka oli Harry Potter. Olen varma, että jos joku olisi maininnut nimesi sillä hetkellä, olisin vastannut "Kuka Harry?"
Mutta sitten. me tylsistyimme. Ja kuten tiedät, kun me tylsistymme, sinä olet se joka kärsii. Meillä ei ollut mitään syytä tähän. Sinä vain näytit niin rauhalliselta, kun uit hiljaa vedessä, onnenhymy kasvoillasi. Teimme sen vain huvinvuoksi. Muistan kuinka hyppäsin päällesi, ja joku piti päätäsi veden alla. Me kaikki takerruimme sinuun, vetäen sinut veden alle. Sinulla ei ollut mitään vastusta meihin. Meitä oli kymmenen ja sinä olit yksin. Muistan kuinka kuulin yskimisäänesi värisyttävän vartaloasi kun nielit vettä, uudestaan ja uudestaan.
Toivoisin, että voisin kysyä sinulta, mikset koskaan huutanut apua.
O O O
Du besvimte i vannet, vi dro deg i land etter håret.
En lærer fikk liv i deg igjen.
Stakkars liten, hun fikk kramper i vannet.Drømte du, lille Harry? O O O
Pyörryit vedessä; me raahasimme sinut hiuksista pitäen rantaan.
Opettaja sai sinut takaisin henkiin.
Voi raukkaa, hän sai suonenvedon vedessä.Näitkö unta, Pikku Harry?Hetken päästä menetit tajusi. Lavender huomasi sinut huomautti siitä. Jos ei olisi, olisimme voineet hukuttaa sinut vahingossa. Muistan nauraneeni kun Gregory ja Vincent ottivat sinua hiuksista ja vetivät sinut rantaan. Kaikki me seurasimme ja yritimme kovasti pidätellä hihitystä ja kikattamista. Onnistuimme näyttämään huolestuneilta hyvinvoinnistasi, kun saavuimme opettajan luo.
Opettaja aloitti puhaltamaan suuhusi happea ja työntämään pientä, kalpeaa rintakehääsi. Opettaja alkoi näyttää entistä huolestuneemmalta, kun aikaa kului. Olimme olleet lähellä hukuttamistasi. Kukaan meistä ei tuntunut katuvan siltikään, ja meidän oli vaikea pidätellä naurua kun opettaja laittoi suunsa sinun suuhusi. Hetken päästä kuitenkin, opettaja onnistui saada sinut henkiin taas.
Sinä aloit yskiä vettä ulos. Muistan kuinka heikolta näytit. Sinä vain makasit siinä minuutteja, katsoen meitä, ennen kuin nousit ylös, sanomatta mitään opettajalle. Opettaja kysyi meiltä mitä tapahtui. Me epäröimme muutaman sekunnin ennen kuin Draco pelasti meidät. Harry parka, hänen jalkaansa tuli suonenveto, ja oli liian syvää, jotta hän olisi voinut seistä.
Näitkö unia kun menetit tajuntasi? Jos näit, ihmettelen mistä. Tapasitko vanhempasi unessasi ehkäpä? Alkoivatko ajatuksesi muodostua silloin?
O O O
Sommerferien kom, vi gledet oss.
Du ble glemt i gleden.
Du var vel glad da, gledet deg når vi gledet oss.
Sommerferien skilte våre veier, sommerferiens gleder sto for døren.Hadde du det gøy, lille Harry? O O O
Kesäloma alkoi, ja me riemuitsimme.
Unohdimme sinut ilossa.
Uskoin sinun olevan silloin onnellinen. Onnellinen kun me olimme onnellisia.
Kesäloma erotti polkumme, kesän ilot odottivat ovella. Oliko sinulla hauskaa, Pikku Harry? Vihdoinkin, kesäkuun lopulla sanoimme hyvästit kahdeksannen luokan viimeiselle päivälle. Uusi vuosi odotti meitä vasta kahden kuukauden päästä, ja sen mukana uusia seikkailuja ja tarinoita kerrottavaksi. Olimme kaikki innoissamme, mutta se mitä rakastimme eniten, oli loma. Muistan kertoneeni kaikille tulevasta Egyptin matkasta,
jolloin menisin tapaamaan vanhinta veljeäni.
Kukaan meistä ei vaivaantunut kiusaamaan sinua viimeisellä viikolla. Kun olimme iloisia, meidän ei tarvinnut purkaa aggressiotamme pois. Ja ilman suuttumusta meillä ei ole mitään perusteluja kiusata sinua. Veikkaisin sinun olevan onnellinen silloin. Sillä kun olimme onnellisia, sinut jätettiin rauhaan. Oliko yksinäistä, kun sinua ei huomattu ollenkaan?
Kesäloman aikana en nähnyt sinua kertaakaan. Se ei haitannut minua, ja epäilen ettei sinuakaan. Nautitko lomastasi Harry? Sinulla se ei ollut ainoastaan lomaa koulusta, vaan myös lomaa meiltä, kiusaajiltasi.
Skolestart igjen, Du var enda tynnere nå og blekere.
Skoleåret åpnet med blåmerker for deg.
Vi banket deg opp første skoledag.
Omtrent en gang i uka fikk du.
Du ble holdt utenfor, aldri hadde du en venn.
Vi stjal ting fra deg, det vi ville ha, tok vi.Hvordan hadde du det, lille Harry? O O O
Taas alkoi koulu; olit nyt vieläkin laihempi ja kalpeampi.
Kouluvuosi alkoi mustelmilla sinulle
Me löimme sinua ensimmäisellä koulupäivällä.
Hakkasimme sinua ainakin kerran viikossa.
Olit yksinäinen; sinulla ei koskaan ollut ystäviä.
Me varastimme tavaroita sinulta, mitä me halusimme, me otimme sen.Miten voit silloin, Pikku Harry?Kaksi kuukautta kului ja 22. elokuuta aloitimme uuden kouluvuoden. Muistan nähneeni sinut pienempänä kuin koskaan ennen. Jos mahdollista, olit jopa luisevampi ja kalpeampi.
Muistan kylmien väreiden nousevan selkärankaani pitkin, ja ihmettelin miksi olit niin laiha. Mikset koskaan saanut painoa? Pelkäsitkö koulua niin paljon?
Uteliaisuuteni katosi pian, antaen enemmän tilaa julmuudelle. Hakkasimme sinut ensimmäisellä välitunnilla, peittäen sinut mustelmilla. Jotkut meistä olivat saaneet ystäviä kesäloman aikana ja tunsimme vuoden meitä nuorempia ihmisiä; joten tällä kertaa meitä kiusaajia oli enemmän kuin ennen.
Kiusaaminen kasvoi ja nyt se oli pahempaa kuin koskaan ennen. Hakkasimme sinut ainakin kerran viikossa. Ei ollut päivää, jolloin sinulla ei olisi mustelmia peittämässä pientä kehoasi. Siltikään opettajat eivät huomanneet. Jos joku muu oli lievästi kiusattu, he huomasivat heti, muttei sinua. He eivät ottaneet sinua huomioon. He eivät halunneet nähdä.
Uuden oppilaatkaan eivät koskaan puhuneet sinulle. Olit täysin yksinäinen. Kukaan ei halunnut tehdä kanssasi mitään. Et koskaan saanut ystäviä kouluvuosien aikana; ja mietin, saitko ystäviä edes koulun jälkeen? Olitko täysin yksin?
Muistan varastaneeni sinulta paljon asioita sinä aikana. Enkä ollut ainoa; me kaikki varastimme. Jos sinulla oli jotain mistä me kaikki pidimme, jos sinulla oli jotain jonka me halusimme, otimme sen sinulta. Muistan varastaneeni kenkäsi ja sukkasi kerran. Sinun piti kävellä kotiin paljain jaloin talvella viiden asteen pakkasella. Maa oli lumen peittämä.
Oliko sinulla kylmä, kun kävelit paljain jaloin kotiin? Voin arvailla sinun saaneen silloin jonkinlaisen flunssan.
O O O
Intill en dag i Mai.
Vi kom på skolen, vi så deg ikke.
Læreren var blek...Rektor kom inn i klasserommet.
Hun druknet seg i natt.
Klassen ble stille, Samvittigheter mørknet.
Ute var våren i full gang, snart sommer nå.Du valgte en fin dag å dø på, lille Harry! O O O
Kunnes yhtenä Toukokuun päivänä...
Me tulimme kouluun, emme nähneet sinua.
Opettaja oli kalpea... rehtori tuli luokkahuoneeseemme.
Hän hukutti itsensä eilisyönä...
Luokka hiljeni, omatuntomme sammuivat.
Ulkona oli kevät ja täynnä kukkia, melkein kesä jo.Valitsit kauniin päivän kuolla, Pikku Harry!Mutta kerran, yhtenä päivä kun tulin kouluun, kaikki oli muuttunut. Huomasin, ettet ollut siellä, ja se oli kummallista itsessään. Sinä et koskaan ollut poissa koulusta, ellemme olleet tehneet jotain sinulle, ettet voi osallistua kouluun. Muistan kohauttaneeni ajatuksen pois, arvaillen sinun olevan liian peloissaan tai jotain muuta.
Sitten opettaja tuli luokkaan. Hän ei sanonut mitään. Hän ei käskenyt meitä ottamaan kirjojamme esiin; hän ei kertonut mitä tekisimme sinä päivänä. Hänellä ei ollut mitään sanottavaa. Hän vain seisoi siinä, kalmankalpeana. Sitten rehtorimme, Albus Dumbledore saapui huoneeseen. Hänen ilmeensä kertoi, että jotain vakavaa oli tapahtunut.
Hän avasi suunsa ja sana "Hän" karkasi hänen huuliltaan, kunnes hän sulki suunsa jälleen. Hän selvitti ääntään, puristaen silmänsä kiinni, aivan kuin hänen olisi vaikea puhua. "Harry Potter hukutti itsensä viime yönä."
Muistan kylmien väreiden nousevan selkärankaani pitkin. Muistan myös kamalan, syyllisen tunteen musertavan minua. Muistan ajatuksen välähtävän mielessäni. Se oli kuin mantra, toistaen itseään uudestaan ja uudestaan. Eikä näyttänyt loppuvan.
Oli hiljaista. Kukaan ei sanonut sanaakaan, mikä sai mantran päässäni selvemmäksi, paljon lujemmaksi. Tuntui kuin itkisin. Tuntui kuin hukuttaisin itseni. Varmastikaan se mitä olen tehnyt, ei koskaan olisi anteeksi annettavissa, eihän?
Ja sinä hetkenä ymmärsin... sinä et ole koskaan tehnyt mitään. Olit täysin yksin. Ja me kiusasimme sinua. Me saimme sinut tekemään itsemurhan. Me olemme tuhonneet sinut, rikkoneet sinut ja repinyt sinua kappaleiksi. Nyt kun katsoin ympäri luokkahuonetta, tajusin, ettei kenelläkään meistä ollut oikeutta istua täällä, hengittämässä. Kaikkien meidän olisi pitänyt tulla löydetyksi kuolleena vedestä. Ei sinua. Sinä olit viaton ja puhdas. Me olimme saastuneita ja likaisia.
Ja huomasin meidän rikoksia olevan aivan liian monta edes laskettavaksi, kun taas ainoa virhe jonka sinä olit koskaan tehnyt: Aloitit koulun viikkoa liian myöhään.
Luokkahuoneessa oli hiljaista; niin hiljaista, että voisin kuulla lintujen laulavan ulkona. Kukat alkoivat nousta masta, kevät oli tullut. Yhtäkkiä tajusin todella mitä oli tapahtunut, se sai minut rikki. Se sai minut itkemään, kyyneleiden tippuvan poskiani pitkin alas. Toisinkuin minun yleinen itkuni, jolloin huusin kovin, tällä kertaa itkuni oli hiljaista.
Itkin samalla tavalla kuin sinä itkit, kun teimme sinulle jotakin todella julmaa ja tuskallista. Hiljaisesti.
Miten kauniina päivänä kuolitkaan,Harry. O O O
