Nimi: Hämäräteatteri
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Sirius/Remus
Summary: "Onko kaunista pelätä joka kuukausi itseään?"Kirjoittajan huomautukset: Inpiroiduin matematiikantunnilla
Mustalupiinin ficcilistauksen nimestä, sekä sen sisällöstä ihan liikaa. Ensimmäiseni tällä parituksella, itse tykästyin tähän enemmän kuin uskalsin kuvitellakaan. Kiitän
Mustista ja
Guadalupea heidän S/R-ficeistään, jotka toivat minut tähän. Ja
puoliprota taas kerran kun jaksoi lukea läpi. ♥
Kaiken maailman ficlettejä: Taivas, Tavoita tunnelma-haaste: Inceptionin soundtrackilta kappale nimeltä 528491 (löytyy Spotifysta tällä linkillä: spotify:track:6s543KncTsc2rJtMd6kJ8v), Vuodenaika-haaste: Talvi, Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa (kuva), Random10: Remus/Sirius, Albumihaaste #2: 30 Seconds to Mars - 100 SunsHämäräteatteriPimeys kiipesi taivaalle ja asettui lavasteeksi pääosaa esittävän kuun taakse. Tyhjä yleisö ei ollut harvinainen vieras, mutta prima ballerina nautti tanssistaan hiljaa huojuville kuusille. Tuuli aloitti hiljaisen ulinakonserttinsa; ääni kiersi lumista maisemaa kutsuen katsojia kohottamaan katseensa esiintymislavalle.
Lumihiutaleiden hiljainen taustatanssi särkyi lumen narahtaessa metsänreunassa. Korkeimman kuusen aitiossa esitystä hiljaa katsellut helmipöllö säikähti ja räpytteli siipiään hennosti huhuillen; piilotti päänsä siipiensä suojiin piiloutuakseen maailmalta. Myöhästyneet katsojat hiipivät lumen vallatun maan ylitse jättäen jälkeensä vain yhdet jalanjäljet, vaikka heitä oli kaksi.
He olivat yksi.
He istuutuivat kannonnokalle, piirsivät sormenpäillään lumeen ja hiljentyivät vain tuijottamaan miltei täyttä kuuta. Hämäräteatteriin laskeutui hiljaisuus; kapellimestari laski tahtipuikkonsa alas ja päästi orkesterinsa laskeutumaan hiljaisuuteen, lumihiutaleet juoksivat kiireesti askeltaen pois lavalta, viimeisin vilkutti vielä ennen kuin jäi lepäämään mustahiuksisen pojan olkapäälle.
”Minä en ole koskaan ymmärtänyt kuun olevan noin viehättävä”, Remus sanoi hiljaa; varoen, ehkä joku voisi kuitenkin kuulla.
”Kauhu on kaunista”, Sirius vastasi ja kietoi toisen kätensä Remuksen ympärille.
”Onko kaunista pelätä joka kuukausi itseään?”
Sirius ei vastannut, käänsi vain katseensa Remukseen, joka sulki silmänsä katkeruudesta. Sirius antoi sormiensa vaeltaa toisen kasvoilla; tummat silmäripset tunsivat kevyen kosketuksen, huulet pian kevyen hengityksen lähellä itseään.
”Onko tämä sinusta hurmaavaa?” Sirius puhui miltei vasten toisen pojan suuta: heidän hengityksensä yhtyivät samaksi höyryksi, kulki yhtä matkaa ylöspäin ennen haihtumistaan valoon.
Remus ei vastannut pojan kysymykseen sanoillaan, avasi vain meripihkan tahrimat silmänsä ja itki kyyneleensä vasten toisen huulia.