Avatar, the last airbender, Kunnes aamu jälleen koittaa ~ S (Zutara)

[Penber]

Title: Kunnes aamu jälleen koittaa
Author: Penber
Raiting: S
Genre: Draama, Songfic, Het ja jotain
Fandom: Avatar - the Last Airbender
Pairing: Katara/Zuko
Disclaimer: En omista ko. sarjaa, enkä tee tällä rahaa. Biisikään ei kuulu omaisuuteeni.
Song: Three Days Grace - (I Hate) Everything About You

Summary: I hate everything about you. Why do I love you?

A/N: Mhii! Osallistuinpa taas OTPkymppiin, joten pääsenpäs taas korkkaamaan sen uudella parilla. Tämä siis yllätysyllätys osallistuu OTP10:iin sekä Yhtyeen tuotanto haasteeseen.

~ * ~
Every time we lie awake
After every hit we take
Every feeling that I get
But I haven’t missed you yet

Katara makasi valveilla makuupussissaan, jonka hän oli asettanut Appaa vasten. Yöstä oltiin ennustettu tulevan kylmä, mutta kiukusta pihisevä nainen ei tuntenut itsessään pienintäkään vilunvärettä. Päinvastoin. Jokainen hänen solunsa sopukka kiehui kuin liian pitkäksi aikaa tulelle jätetty teepannu.

Vasta vain muutama tunti sitten olivat Katara sekä Aang että Sokka pelastuneet prinssi Zukon uudelta yritykseltä napata Avatar itselleen. Merkiksi tästä taistelusta oli Katara saanut ilkeänä punoittavan haavan vasempaan pohkeeseensa. Kivusta irvistäen nuori nainen kömpi ulos makuualustansa uumenista.

Every roommate kept awake
By every sigh and scream we make
All the feelings that I get
But I still don’t miss you yet

Kylmän kirpakka sekä suolainen merivesi tuntui inhottavalta ihoa vasten. Katara ohjaili vettä käsillään, hieroen sillä hellästi haavan ympäriltä. Parempaa hoitokeinoa ei olisi juuri sillä hetkellä saatavilla. Turhautunut puuskahdus karkasi muuten hiljaiseen yöhön.

Only when I stop to think about it

Katara nosti jalkansa koukkuun ja kietoi kätensä niiden ympärille. Yön viiman viileys alkoi viimein tehota häneen, muttei kuitenkaan saanut tätä jättämään paikkaansa. Nuorukainen kävi mielessään viimeistä taistelua, sen jokaisine yksityiskohtineen.

Zukon katse välkähti elävänä Kataran mielessä. Katse, joka sisälsi ivallisen, omahyväisen hymyn.

“Olisi sääli tuhota sinut”, Zuko oli kuiskannut. Hän oli hypännyt kuin tyhjästä Kataran taakse, solmien tämän kädet yhteen, niin että vedenhallinta muuttui mahdottomaksi.
“Sitä iloa en aio suoda sinulle”, Katara oli pihissyt vastaukseksi samalla kun oli yrittänyt kiemurrella ulos nuoren miehen otteesta. “Aangia et voi voittaa koskaan.”
“Et olisi niin varma”, prinssi kuiskasi asettaen huulensa aivan vankinsa korvalle. “Sillä kun viimein kukistan Avatarin, minusta tulee jälleen se arvostettu prinssi, joka minä aikoinani olin… Ja silloin tulen tarvitsemaan jonkun vierelleni. Jonkun, joka saattaisi myöhemmin ottaa paikan kuningattarena vierelläni.”

Katara puristi kätensä nurkkiin. Hänen hengityksestään muodostui pinnallista sekä raskasta. Noiden inhottavien sanojan unohtaminen olisi juuri silloin erittäin suotavaa. Mutta Katara ei voinut vaientaa päänsä sisällä soivaa kaikua Zukon äänestä. Eikä nuoren naisen korva antanut unohtaa rohtuneiden, karheiden huulten kosketusta.

Miksi muisto Zukosta roikkui niin vahvasti kiinni Katarassa?

I hate everything about you
Why do I love you
I hate everything about you
Why do I love you

Every time we lie awake
After every hit we take
Every feeling that I get
But I haven’t missed you yet

Tulikansan laiva lipui tasaisesti tyynen merenpinnan yllä. Räväkät tuulenpuuskat olivat viimein laantuneet, jättäneet jälkeensä kirkkaana loistavan taivaan. Kuun puolikas loi valollaan pieniä siltoja mereen. Prinssi Zuko katsoi niiden kajoa kulmat kurtussa, suu hieman mutrulla ja kädet jäykästi puuskassa.

Rauhalliset askeleet kaikuivat Zukon takana, kertoen Iroh-sedän häilyvän hahmon seilailevan nuorukaista kohti. Miehen tyynet silmät tarkkailivat jykevästi nököttävää veljenpoikaa, hymy nousi vanhoille huulille.
“Yöstä on tulossa tyyni, mutta kylmä. Tämä on loistava hetki vetäytyä pelaamaan Pai Shota sekä juomaan kupponen teetä.”
“Minä en tarvitse typerää teetäsi. Enkä peliäsi”, Zuko äyskähti saaden setänsä hetkeksi täysin hiljaiseksi. Mutta vanha kenraali oli jo tottunut nuoren vihamieliseen käytökseen, eikä siis täten ollut pitkään hämmennyksen vallassa.
“Olet tervetullut peliin myöhemminkin, jos sinua ei nyt kiinnosta.”

Zuko ei vastannut. Hän vain kuunteli silmät visusti suljettuina kuinka Iroh laahusti takaisin kannen alle. Kun hiljaisuus jälleen saapui nuorukaisen ympärille, hän avasi jälleen silmänsä. Vain siten Kataran kuvajainen haihtui hetkeksi pois Zukon verkkokalvolta.

Only when I stop to think about it

I hate everything about you
Why do I love you
I hate everything about you
Why do I love you

Zuko seisoisi aloillaan yhtä vajavaisena kuin taivaalla häilyvä puolikas kuu, haavoittuneiden kasvojensa kanssa. Nuori mies seisoisi siinä kunnes saisi jotain selkoa päässään tapahtuvaan myllerrykseen. Hän seisoisi siinä siihen asti kunnes aamu jälleen koittaisi.

[Fell]

[fanityttökiljunta]IIIIHIHII! n____n[/fanityttökiljunta]

Hiukan kivaa että aloitit kirjustamaan näitä Zutaroita ja tää oli ihan älyttömän suloinen ♥ Kirjotat edelleenkin ihan älyttömän hienosti ja musta tää oli sekä näin kirjoituksellisesti että aiheellisesti sun parhaimmistoasi, ihan ehdottomasti :3 Plus etenkin Zuko oli ihan ittensälaiseksi saavutettu, kun ärisi Irohille jottain siitä Pai shosta :,3

“Sillä kun viimein kukistan Avatarin, minusta tulee jälleen se arvostettu prinssi, joka minä aikoinani olin… Ja silloin tulen tarvitsemaan jonkun vierelleni. Jonkun, joka saattaisi myöhemmin ottaa paikan kuningattarena vierelläni.”

Aaws, hiukanko sulin tuolla Zukkelin viimeiselle lauseelle :--D Tai no olihan se hiukan karusti sanottuvihjattu mutta silti ♥

Katara puristi kätensä nurkkiin. Hänen hengityksestään muodostui pinnallista sekä raskasta. Noiden inhottavien sanojan unohtaminen olisi juuri silloin erittäin suotavaa. Mutta Katara ei voinut vaientaa päänsä sisällä soivaa kaikua Zukon äänestä. Eikä nuoren naisen korva antanut unohtaa rohtuneiden, karheiden huulten kosketusta.

Miksi muisto Zukosta roikkui niin vahvasti kiinni Katarassa?

Lempikohtani, vaikken osaakaan selittää, että miksi ;> Öö no toi hyvää kuvailua tuossa alussa ja viimeinen lause oli kiva, vaikkei mitenkään sanallisesti mikään taideteos mutta hyvä just niin!

Eli siis tykkäsin ihan valtavasti ♥ Kävin huvin vuoksi stalkkailemassa ekoja ficcejäsi ja usko pois, että oot kehittynyt tosi paljon - kirjoitusvirheet vähentyneet, teksti muuttunut laadukkaammaksi ja jaada jaada, kaikkea positiivista tapahtuillut n___n Elikä tänks ihan älyttömästi tästä ja sitä odotellen, että kirjottelet lisää ooteepeeseen ;3

[Feliicia]

Oi, ihana! Zutara on kyllä toosi hyvä paritus:D Tota leffaa en ole kylläkään katsonut, mutta sarjan olen ja omasta mielestäni noi kaksi sopii ihan sairaan hyvin yhteen

Kuvailit hienosti.

Zuko seisoisi aloillaan yhtä vajavaisena kuin taivaalla häilyvä puolikas kuu, haavoittuneiden kasvojensa kanssa. Nuori mies seisoisi siinä kunnes saisi jotain selkoa päässään tapahtuvaan myllerrykseen. Hän seisoisi siinä siihen asti kunnes aamu jälleen koittaisi.

Loppu oli hyvä<3

Ei muuta voi sanoa kuin, että Wau!

[Penber]

Fell, äh, oikeesti! Kiitos tosi paljon! n__n Voi kauhia en ees uskalla miettiä millasia ne miu ekat ficit ees on... Enkä todellakaa halua mennä katsomaan! :'D Zutara on kyllä niin ihana pari, että siitä on vaa pakko kirjoittaa. Nii ja tää biisi mielestäni sopi heille varsin mainiosti. Ja lisää on varmasti tulossa ku Pyhmyki kävi heittää yksärillä jotai ideanpoikasta! n__n

HarryPotterFan4Ever, näin on, Zutara ON todella hyvä paritus! n__n Kiitos siis kommentistasi ja hyvä, että luit ja sillensä :'D.

[Ruskapoika]

Japanilaisesta ficcipiiristä hyvää iltaa yötä myöhää siis

Harmittelen täällä itselleni, etten tunne fandomia, koska sitten varmasti olisin varmasti saanut tästä enemmän irti, mutta pidin aivan valtavasti tunnelmasta, joka oli läpi ficin. Sellainen vahva tunnelma oli upeasti luotu ja kantoi ailahdellen läpi. Ailahtelua ei kuulu ottaa huonona asianana, koska kappalekaan ei ole mistään tasaisimmasta päästä. Ficci ja biisi sopivat mainiosti yhteen mistä tietysti plussaa. Songficissä niin kuuluukin olla >:') Hahmojen IC:teen en voi tosiaan sanoa mitään, mutta samat persoonat olivat koko ajan ja niistä sai kiinni, jolloin näiden ajatuksista pääsi helposti mukaan.

Muiden tapaan pidin lopusta. Se oli pysäyttävä ja kuroi ficin yhteen hienosti. Sopi tähän lopetukseksi
Minä kiitän ja kumarran tästä upeasta ficistä <3

[Penber]

Ruskapoika, kiitos kuitenkin kommentistasi ja kannattaa yrittää tutustua tähän fandomiin. Jos koskaan satut kahdeksalta aamulla eksymään telkkarin eteen nii käännä neloselle ;>.

[Aionka]

Kommenttikampanjasta hyvää päivää ja anteeksi, että saavumme paikalle näin myöhään.

Ettäs muuten sitten tykkään Katarasta ja Zukosta, varsinkin yhdessä. Mielestäni se olisi ollut paljon mielenkiintoisempi paritus, kuin Katara ja Aang. (Aanghan on 12... siitä ei paljon riemua revitä)
Tästä tulee nyt sen tyyppistä palautetta, että paljon sitaatteja ja hihkutusta ja asiaa vähänpuoleisesti.

“Sitä iloa en aio suoda sinulle”, Katara oli pihissyt vastaukseksi samalla kun oli yrittänyt kiemurrella ulos nuoren miehen otteesta. “Aangia et voi voittaa koskaan.”

Kuulostaa erittäin paljon Kataralta. Pystyin melkein kuulemaan hänen äänensä Tässä sarjassa on muuten paljon tosi kornia dialogia.

Prinssi Zuko katsoi niiden kajoa kulmat kurtussa, suu hieman mutrulla ja kädet jäykästi puuskassa.

Oi..! Ihana Zuko.

Eikä nuoren naisen korva antanut unohtaa rohtuneiden, karheiden huulten kosketusta.

Vähän kömpelö kohta... Korva ei antanut unohtaa? Oikeasti? Loppulause oli kyllä jo aika ihku <3

Vain siten Kataran kuvajainen haihtui hetkeksi pois Zukon verkkokalvolta.

Toinen kömpelö kohta. Kohtaus oli muuten aivan tajuttoman ihana ja ihanasti kirjoitettu, mutta verkkokalvolta? Varmasti teknisesti oikein, mutta rikkoo vähän tunnelmaa.

Kylmän kirpakka sekä suolainen merivesi tuntui inhottavalta ihoa vasten. Katara ohjaili vettä käsillään, hieroen sillä hellästi haavan ympäriltä. Parempaa hoitokeinoa ei olisi juuri sillä hetkellä saatavilla

Katara on melkoinen masokisti, suolavesi nimittäin sattuu ja paljon haavoissa. Se myös hidastaa paranemista ja melkeinpä varmistaa arpeutumisen... (piti päästä vähän pätemään)

Tunnelma oli ihana ja hahmot todella hyvin kirjoitettu. Erittäin IC. Minä en miellä itseäni miksikään suureksi romantikoksi, mutta tämä kyllä vähän sulatti sydämen ja jätti lämpimän olon. Niin ja loppulause oli kanssa hieno, siitä lisäplussaa.