Kirjoittaja Questacia, eli minä!
Ikäraja S
Fandom Hetalia
Paritus/Hahmot lievä nyo!AusHun, eli nais!Itävalta ja mies!Unkari, mainintana muitakin hahmoja
Vastuuvapaus Hetalia tai hahmothan eivät minulle kuulu vaan Hima-sanille
Varoitukset Ei tästä kenenkään pitäisi traumoja saada
Tiivistelmä Unkari kuuntelee Itävallan soittoa ja pyytää tätä opettamaan jotakin itselleen
A/N: Nyt on kyllä maailmankirjat sekasin. Niin monessa fandomissa oon ollut mukana ficcejä lukenut. Mutta ikinä,
ikinä, en oo mitään kirjottanut. Tai ainakaan julkassut. Eli mitä tää on? Apua. Mutta ei sillä, tää on vaan tämmönen pikkutarina, joka mulle tuli mieleen eilen (/tänään) pikkutunneilla. Jostakin syystä ajattelin hahmojen sukupuolet näin päin, ja nyo!AusHun on kyllä muutenkin musta söpöä :3 Suomeksi kyllä erittäin harvinaista, niinkuin koko Nyotalia.
Mutta siis, tämä tosiaankin on mun eka ficcerö ikinä. Juuh...
**
Unkari rakasti sitä, kun Itävalta
soitti. Mitä tahansa soitinta, mutta piano oli Unkarin suosikki. Unkarilaisen onneksi Itävalta soitti usein. Se myös tuntui olevan niitä harvoja hetkiä, kun aatelisnainen hylkäsi etikettinsä ja antautui täysin. Omalla tavallaan tietenkin, ei hän koskan rellestäisi kuten vaikkapa Preussi tai Unkari itse. Mutta aina sävelten ja sointujen täyttäessä ilman Itävalta näytti vapaalta. Aivan yhtä vapaalta kuin Preussi muutaman olutkolpakon jälkeen tai Unkari pustalla laukatessaan. Soittaessa Itävallan silmät olivat sulkeutuneet ja kasvoilla levollinen ilme. Hänen kehonsa huojui hiukan musiikin tahtiin kun sormet viilettivät pitkin koskettimistoa soittaen jokaisen sävelen täydellisesti. Unkarin mielestä se oli kauneinta mitä maailmasta löytyy. Ei pelkästään musiikki, joka tuntui ympäröivän Unkarin joka puolelta vetäen mukaansa, eksyttäen omaan maailmaansa. Kuunetelemistakin enemmän hän rakasti katsella Itävaltaa, joka niin estottomasti uppoutui sävelten maailmaan. Unkari toivoi joskus pystyvänsä samaan. Hän haluaisi tutkia jokaisen kolkan tuosta sävelten maailmasta, Itävallan kanssa.
Omissa ajatusmaailmoissaan Unkari olikin, sillä hän ei huomannut Itävallan soittaneen viimeisen soinnun, joka kaikui huoneessa. Hän hätkähti, kun nainen alkoi puhua "Ungarn, tiedät hyvin etten pidä salakuuntelusta." Unkari virnisti ja salaa mietti, että miten hänet oli huomattu, sillä Itävalta oli kääntänyt katseensa häneen vasta lauseen lopetettuaan. "Mutta Ausztria, sinäkin tiedät, että minä rakastan kuunnella soittoasi. Tiedän myös, että oikeasti pidät siitä, että kuuntelen." Itävalta punastui ja mumisi "Ei sinun tarvitsisi silti salakuunnella. Soittaisin sinulle muutenkin.."
Jostain syystä tämä lämmitti Unkarin sydäntä. Että Itävalta soittaisi hänelle. Juuri hänelle. Miehellä oli kuitenkin parempi idea, kuin vain kuunnella. "Tiedätkös, voisinko soittaa sinun kanssasi? Voisit opettaa minulle jotakin!" Itävallan kasvoille nousi harvinainen hymy. "Toki, tule istumaan tähän viereeni. Mitä haluaisit oppia?" Unkarille oli aivan sama, joten Itävalta alkoi opettaa tälle Tuiki tuiki tähtöstä. Olihan se tunnetuimpia lastenlauluja ja vielä oikein helppo. Tai niin Itävalta kuvitteli.
"Katso. C, c, g, g, a, a ja taas g." Itävalta näytti samalla soittaen laulun alun. Unkarikin kokeili, ainakin hän muisti sävelet. Itävalta kuitenkin naurahti kevyesti ja tokaisi: "Tiedätkö Ungarn, olisi helpompaa jos käyttäisit kaikkia sormia yhden sijaan. Juuri noin. Mutta älä pidä rannettasi noin koukussa." Itävalta kosketti Unkarin kättä asettaen sen asennom paremmaksi. Hän joutuisi tekemään samoin vielä monta kertaa.
He olivat soittaneet jo tunnin, mutta Unkari ei tuntunut edistyvän. Tai kyllä hän käytti jo kaikkia sormiaan ja muisti jopa sävelet laulun loppuun asti, mutta soitto oli erittäin tökkivää.
"Muuten hyvä, mutta voisit koettaa soittaa enemmän legatossa, siis sulavammin", Itävalta koitti neuvoa. Totta puhuen hän ei uskonut, että tästä tulisi mitään. Unkarin kädet tuntuivat olevan liian karkeat tähän puuhaan. Yleensä ne käsittelivät vain aseita. Tai oikeastaan paistinpannua. Kukaan ei tiennyt, miksi mies oli valinnut itselleen kyseisen aseen, muttei kukaan myöskään uskaltanut kysyä häneltä. Preussi oli viettänyt kaksi viikkoa sängynpohjalla viimeksi kyseenalaistettuaan Unkarin valintoja.
Lopulta molemmat valtiot tulivat siihen tulokseen, ettei ollut enää järkeä jatkaa ja kellokin alkoi jo olla paljon. Itävalta lähti kävelemään huoneen ovea kohti, mutta Unkari pysäytti hänen aikeensa halauksella. "Kiitos Ausztria! Siitä, että opetit minua. Minulla oli oikein kivaa!" Sen jälkeen Unkari suuteli pikaisesti Itävaltaa poskelle ja lähtiessään jätti peräänsä erittäin punastuneen naisen, joka hipaisi sormillaan kohtaa, jolla Unkarin huulet olivat hetken -aivan liian lyhyen- viipyneet. Itävalta hymyili taas, aidommin kuin pitkään aikaan.
***
Itävallalla oli tapana herätä aikaisin. Hän joi aamukahvinsa katsellen kuinka aurinko nousi Alppien ylle. Odotellessaan muiden heräämistä hän useimmiten luki. Ensin päivän lehden ja sitten jotakin romaania. Niin hän teki tänäkin aamuna, mutta kesken lukutuokionsa hän kuuli jotain. Pianon
soittoa. Itävalta ilahtui, sillä vain Saksa tulisi tähän aikaan ja soittaisi pianoa. Moni ei uskoisi, että tuo vakava valtio olisi koskaan edes kuullut sellaista asiaa kuin "musiikki", mutta todellisuudessa Itävalta oli opettanut Saksasta oikein etevän pianistin. Ja olivathan esimerkiksi Bach ja Beethoven hänen maastaan. Saksalla oli kyllä omakin piano, mutta hän sanoi pitävänsä Itävallan flyygelistä enemmän. Nainen ei voinut moittia häntä. Lisäksi hän uskoi, että eräs Saksan kanssa asuva albiino ei osannut arvostaa sinfonioita ennen aamunkoittoa. Ei oikeastaan milloinkaan, joten Itävalta oli antanut Saksalle luvan tulla milloin tahansa soittamaan. Hän piti miehen seurasta.
Itävalta lähti kävelemään kohti pianohuonettaan ja juuri kun hän oli astumassa sisälle, joutui hän peittämään suunsa estääkseen yllättyneen äännähdyksen. Hän ei nähnyt vaaleita hiuksia, vaan tuijotti suoraan ruskeahiuksista miestä. Onneksi soitin oli aseteltu niin, että soittajan selkä oli ovea kohti, sillä Itävalta ei koskaan soisi kenenkään näkevän kasvojaan niin suurten tunteiden valtaamana. Hämmennys, järkytys, ärtyneisyys. Jopa ihastus. Pianojakkaralla nimittäin istui Unkari, mies, joka eilen ei 'osannut' soittaa yksinkertaista lastenlaulua. Ja nyt hän soitti Mozartia, yhtä Itävallan suosikeista, kuin ei olisi koskaan muuta tehnytkään. Se oli kaunista. Kuinka Unkari näytti olevan yhtä muusikin kanssa, jota tämän kädet sulavasti loivat. Tältäkö Itävaltakin näytti Unkarin silmissä? Jostain syystä Itävalta punastui hennosti ajatukselleen ja alkoi taas kuunnella. Unkari lopetti sinfonian ensimmäisen osan, ja jatkamisen sijaan tämä kääntyi virnistäen kohti Itävaltaa.
"Ja kukahan se nyt salakuuntelee?"
Itävallan posket hohtivat punaisempina kuin hänen lippunsa raidat.
A/N: Apua. Mitä mä oon tehny. Itävalta muuten oikeesti soittaa tota ekaa kappaletta Hetaliassakin
jos ette huomannu Joskus klikkasin sen Youtubessa vaan silleen "Oo mikäs tää on" ja fanihypetys oli taattua kun tajusin sen olevan Hetaliasta, eh. Tuon toisen vaan valitsin ilman sen kummempia syitä (ja sitten se päätyi ficin nimeksikin xd) ja Tuiki tuiki tähtönen, koska se oli aikoinaan mun ekoja pianokappaleita ^^
