Title: Sydän avautuu keväällä
Author: amorito
Beta: Vodkamartini
Genre: romance
Pairing: James/Lily
Rating: S
Summary: James on vihdoinkin onnistunut saamaan Lilyn huomion, mutta miten käy rakkaudentunnustuksen?
Disclaimer: Rowling saa kaikki kreditit hahmoista ja Josh Groban biisistä. Minulla on ilo ja kunnia käyttää näitä hyväkseni ilmaiseksi.
A/N: Uusi lisäys albumihaasteeseen! Pahoittelen, enkunkielistä käännöstä en lyriikoista löydä, toivottavasti onnistutte googeloimaan ne jostain.
Maaliskuu oli ollut hyvin kuiva ja lämpöinen, jos ei otettu lukuun välillä ärhäkkänä puhaltavia pohjoistuulia, jotka saivat korvat ja posket punaisiksi ja aroiksi ja kiroamaan päätöksen jättää pipo makuusalin lattialle Tylyahon reissun ajaksi. Pääsiäinen oli ollut miellyttävän aurinkoinen ja keväinen, ja James Potter oli hyvällä tuulella. Ei pelkästään tuon kauniin sään vuoksi, vaan siksi, että pääsiäinen oli nyt ohi. Toki pääsiäinenkin oli ollut hauska, hän ja Sirius olivat pitäneet hauskaa lomalla suklaamunia syöden ja ensiluokkalaisia kiusaten. Mutta pääsiäisloman loppuminen tarkoitti sitä, että Lily Evans tulisi takaisin kouluun.
James istui parhaillaan oleskeluhuoneessa, Sirius, Remus ja Peter ympärillään. Viimeksi mainitut olivat tulleet hetki sitten, ja kaikki kertoivat pääsiäislomastaan yhteen ääneen, James tosin harvinaisen vähäpuheisena. Onneksi kolme muuta eivät juuri huomanneet tuota epäluonteenomaisuutta keskityttyään vain puimaan lomansa yksityiskohtia – tai lähinnä näkemiensä tyttöjen hameiden lyhyyttä. James hymähteli sopiviin väleihin muutaman sanan ja nauroi samalla kuin muutkin, jottei häneltä alettaisi kyselemään, koska silloin hänen keskittymisensä häiriintyisi.
Hän vilkuili jatkuvasti muotokuva-aukkoa odottaen jatkuvasti näkevänsä aukeavan oven ja punaisten hiusten peittämän pään ja sitä seuraavan siron vartalon kömpivän sisään.
Tai ei, ei Lily kömpisi, James korjasi ajatuksiaan,
eihän hän ole yhtään kömpelö, hän pikemminkin liukuu sulavasti, hyppää sisään kuin kauris… Jamesin mietteet keskeytyivät, kun niin todella tapahtui: muotokuva-aukko aukesi, ja sisään tuli Lily kahden tyttöystävänsä kanssa.
Häkeltyneenä toiveensa äkillisestä toteutumisesta James ei osannut hetkeen kuin räpytellä silmiään. Hän toivoi, ettei hänen suunsa avautunut ja sulkeutunut kultakalamaisen typerästi tai että hänen silmälasinsa eivät olisi vinossa: hän ei ollut varma juuri mistään. Lily varmaankin vaistosi tuijotuksen, etsi katseellaan pysähtynyttä silmäparia ja hoksasi Jamesin ikkunan luona. Pieni hymy vilahti hänen huulillaan, ja hän heilautti sormiaan vähäeleisesti ja katosi makuusaliportaikkoon ystäviensä kanssa.
James sulki suunsa – manaten itsensä maan rakoon tajutessaan, että oli todella roikottanut suutaan ainakin raollaan – ja rypisti otsaansa hieman. Hän yritti keskittyä jälleen ystäviensä sananvaihtoon nyt, kun hän oli nähnyt Lilyn ja oli periaatteessa tyytyväinen. Mutta jostain syystä keskittyminen olikin yhä hankalaa ja ajatukset palasivat yhä siihen, mitä hän olisi halunnut sanoa Lilylle:
Hei Lily, lähtisitkö Tylyahoon ensi viikonloppuna? Meidän täytyy käydä läpi pari asiaa. Nukkumaan mennessään James ei vieläkään ollut saanut Lilyä mielestään eikä annettua itselleen anteeksi typerää toljottamistaan. Laitettuaan silmälasit pöydälle hän alkoi pohtia sopivaa syytä, jonka varjolla saisi Lilyn Tylyahoon kanssaan.
Lily oli viime vuonna alkanut vihdoin vastailla Jamesille ystävälliseen sävyyn, aluksi viileän kohteliaasti, mutta pian lempeämmin ja ystävällisemmin. Tähän mennessä James ei tosin ollut saanut Lilyä suostumaan muihin tapaamisiin kuin tukiopetuksen merkeissä järjestettyihin, ja siitäkös James otti kaiken irti.
Johtajapojan asemastaan huolimatta James oli yhä melkoisen konstikas oppilas, vaikkakin jo paljon rauhallisempi kuin aiempina vuosinaan. Lähinnä Jamesin ja Siriuksen metkut rajoittuivat pienempiin oppilaisiin ja olivat vaarattomia ja harmittomia – he saattoivat kutsuloitsulla napsia ensiluokkalaisten kaavuntaskuista karkkeja, huutaa heidän peräänsä ”Tiputitko sinä nuo?” ja kun säikähtäneet 11-vuotiaat sitten kumartuivat nostamaan karkkejaan, James ja Sirius nytkäyttelivät niitä eteenpäin, taaksepäin, ylös, alas ja sivuille niin, että niitä oli mahdotonta saada kiinni. Tämä huvi ei kuitenkaan jaksanut viihdyttää heitä kauaa, ja usein he päättivätkin leikin monistamalla muutaman karkin niin, että toiset olivat tyytyväisiä eivätkä kielineet heistä kenellekään.
Kaikesta rauhoittumisestaan huolimatta Jamesilla oli yhä vaikeuksia, joiden Lily ystävällisesti, vaikka jokseenkin piikikkäästi totesi johtuvan aiemmasta keskittymisen puutteesta. Alkeet tuntuivatkin Jamesilla olevan hukassa, ja niinpä he kuluttivat aikaa kirjastossa tai oleskeluhuoneessa usein jopa ensimmäisen ja toisen vuoden kirjoja selaten.
Viime vuonna James oli usein yrittänyt pyytää Lilyä mukaansa Tylyahoon, ihan vain kermakaljalle tai edes Kirjurinruodin kynäpuotiin, minne tahansa. Lily kuitenkin oli torjunut nämä pyynnöt päättäväisen kohteliaasti ja tyytynyt sopimaan seuraavan tukiopetuskerran. Vaikka Jamesilla olikin hämmästyttävää kärsivällisyyttä, mitä tuli tyttöihin ja erityisesti Lilyyn, Lily oli, jos mahdollista, vieläkin pitkäpinnaisempi.
Mutta James ei valittanut; Lily oli sentään lakannut tiuskimasta hänelle ja kohteli häntä nyt kuin ketä tahansa ystävää. Ja tukiopetustunnit kestivät usein tuntitolkulla, ja silloin James sai luvan kanssa olla aivan lähellä tyttöä. Mikäpä siinä.
Seuraavana päivänä oppitunnit alkoivat jälleen, ja James päätti ottaa seuraavan askeleen suunnitelmassaan. Se kuitenkin olisi vaatinut Lilyn läsnäoloa, eikä James tuntunut saavan häntä kiinni koko päivänä. James oli nukkunut pommiin ja juoksi siksi aamiaiselle viime tingassa, jolloin Lily oli jo tietenkin ehtinyt lähteä. Aamun ensimmäinen tunti oli Jamesilla muodonmuutoksia ja Lilyllä liemiä, joten James joutui odottamaan lounasaikaa. Lounaalla hän kuitenkin sai kuulla Lilyn joutuneen sairaalasiipeen jonkin pikku liemionnettomuuden seurauksena, joten James siirtyi syötyään norkoilemaan sairaalasiiven lähettyville, kunnes joutui luovuttamaan ja lähti kirjastoon hyppytuntinsa ajaksi – Lily oli tähtitieteen tunnilla.
Päivän lopuksi heillä kuitenkin olisi yhteinen loitsutunti, joten James näki tilaisuutensa koittavan. Tunti omistettiin hilpeytysloitsujen kertaukselle, joten James arveli Lilyn olevan niin hyvällä tuulella, että hän saattaisi myöntyä jopa ilomielin. Kellon soidessa James keräsi hätäisesti tavaransa kasaan ja livahti ystäviensä luota käytävään, jonne Lily oli jo vilahtanut.
”Lily!” James huusi käytävään, joka oli täpötäynnä tunkeilevia ja kärsimättömän nälkäisiä oppilaita. James luovi eteenpäin oppilasmassassa, jännitys ja hermostus kurkussaan puristaen. Hänen olisi pakko saada Lily kiinni! Eihän yksi ihminen voinut kadota näin nopeasti… James katsoi taakseen kävellen yhä samaan suuntaan kuin kaikki muut ja kirjaimellisesti törmäsi Lilyyn.
”Lily!” James huudahti, tällä kertaa ilahtuneena ja helpottuneena.
”Niin, James? Huusitko sinä minua?” Lily kysyi, upean smaragdiset silmät katsoen suoraan Jamesiin. Hetkeen toinen ei saanut sanaa suustaan, mutta nielaisten James sai sanotuksi: ”Huusin, ööh… halusin vain ehdottaa, lähtisitkö Tylyahoon nyt viikonloppuna? Tai että minulla on syntymäpäivä, tai oli, ja koska minulla on sinulle muutenkin asiaa…”
Sanat tuntuivat vain kompastelevan toisiinsa pahemmin kuin vähitellen vähälukuisemmiksi käyvät oppilaat loitsukäytävällä, ja James vaikeni. Hän odotti, tuntien sisustensa vääntyilevän ja aivojensa värisevän jännityksestä. Lopulta, noin viideltä vuodelta tuntuneen ajan jälkeen, Lily antoi vastauksensa.
”Eiköhän se sovi”, hän lausahti, vieno hymy huulillaan, ja kääntyi portaisiin, kohti suurta salia ja päivällispöytää. James olisi voinut valahtaa lattialle ja huutaa voitonriemusta. Hän kuitenkin oikaisi ryhtinsä, palautti rehvakkaan hymyn kasvoilleen ja lähti hänkin kohti suurta salia hiuksiaan pörröttäen.
Kuulas huhtikuinen päivä venyi iltaan, ja yhä vain James ja Lily istuivat Kolmen luudanvarren tiskillä kermakaljapullojen kanssa ja nauroivat sydämensä kyllyydestä. James ei jaksanut uskoa tuuriaan; miten Lily saattoikin olla kauneutensa ja älykkyytensä lisäksi noin hauska ja huumorintajuinen? Hänellähän oli aivan täsmälleen samanlainen huumorintaju kuin Jamesilla! Muut tylypahkalaiset olivat jo palailleet linnaan, mutta baari alkoi olla jo täynnä tylyaholaisia, jotka aloittivat illanvieton. Oikeastaan, ilta oli aloitettu jo jonkin aikaa sitten, ja nyt baari oli jo melkoisen riehakas ja meluisa. Lily pyyhki naurunkyyneleet poskiltaan ja vilkaisi kelloa.
”Apua, miten kello onkin jo noin paljon! Meidänhän pitää palata takaisin”, Lily huudahti, vaikuttamatta kuitenkaan katuvaiselta tai kiireiseltä päättämään illan. James hörppäsi kermakaljan lopun ja tunsi olevansa jokseenkin kevytpäinen. Kermakaljasta se ei tietenkään voinut johtua, muutama pullo ei vielä aiheuttaisi päihtymistä, tuskinpa muutama kymmenenkään vaikuttaisi juuri mitenkään. Joka tapauksessa James korjasi asentoaan baarijakkaralla katsellen, kuinka Lily puki huivia ja viittaa ylleen.
”Lily”, James huusi, yrittäen kuulostaa yksityiseltä, vaikka meteli olikin jo huumaavan kova. Lily ei tuntunut kuulleen, niinpä James yritti uudelleen. Sillä kertaa Lily kohotti katseensa. Baari oli tupaten täynnä ja siksi kuuma, ja lämpötila oli värittänyt Lilyn posket ihastuttavalla vaalealla punalla. James kumartui lähemmäs tytön korvaa ja huusi, varoen kuitenkin korottamasta ääntään liian kovaksi:
”Minä rakastan sinua.” Lily vetäytyi pois, ja jokin tämän ilmeessä ei vaikuttanut oikealta. Lily huusi puolestaan hänelle:
”Ei sinun tarvitse saattaa minua, käyn vielä postitoimistossa ja muualla ostoksilla, mene sinä vain”, ja hän hymyili ystävällistä, leveää hymyä, huiskutti ja työntyi ihmisten seasta ulos ovesta. James jäi istumaan jokseenkin järkyttyneenä. Kaikki hänen näkemänsä vaiva ja voitonriemu olivat menneet hukkaan, Lily oli kuullut väärin hänen tunnustuksensa. Hän ei voinut mitenkään juosta tämän perään ja toistaa sanojaan. Mitä jos Lily olikin kuullut aivan oikein ja teeskenteli vain kuulleensa ”Minä saatan sinut”? Hän oli poistunut niin nopeasti, että James arveli hänen juoksevan nyt kiireesti kohti koulua, ja välttelevän Jamesia koko loppuvuoden.
James veti hänkin huivin ja viitan päälleen ja astui ulos raikkaaseen keväthämärään. Mustarastaat pitivät ääntä kattojen räystäillä ja tummaksi muuttuvalla taivaalla. Kävellessään kohti koulua James uppoutui ajatuksiinsa. Hän oli ollut aivan varma, että Lilyllä oli samankaltaisia tunteita tuon useita tunteja kestäneen juttutuokion jälkeen. Lily oli aivan varmasti nähnyt rakkauden Jamesin katseessa, ja ehkä jopa jotain muutakin, jota Jamesin oli vaikea tunnustaa itselleenkään: kaipauksen, yksinäisyyden ja rauhattomuuden, jonka vain yksi ihminen voisi sammuttaa.