Kirjoittaja Aihe: Supernatural, Home Sweet Home (K-11, one-shot)  (Luettu 4251 kertaa)

destine

  • ***
  • Viestejä: 213
title: Home sweet home (K-11, one-shot, Supernatural)
categories: Missing scene
author: destine
betareader: Vampiria
genre: drama, angst, one-shot
rating: K-11
fandom: Supernatural Yukimura lisäsi fandomin myös alkutietoihin.
main characters: Dean Winchester, Sam Winchester
summary: “Tiedän minne meidän täytyy seuraavaksi mennä. Takaisin kotiin. Takaisin Lawrenceen.” Dean ja Sam lähtevät selvittämään lapsuudenkotinsa mysteeriä, mutta Dean ei ole yhtä selvinnyt lapsuudestaan kuin antaa olettaa.
a/n: Eräänlainen puuttuva tai poistettu kohtaus -ficci jaksosta 01x09 Takaisin kotiin (Home). Rakastan kyseistä jaksoa ja jotenkin toivoin Deanilta enemmän tunnetta ja niiden käsittelyä, mutta mitä minä oikein ajattelin? Niin, en mitään. Joten pakko kirjoittaa toisenlainen Dean. Ficci alkaa siitä, kun Sam ja Dean päättävät lähteä Lawrenceen, loppuen heidän ajaessa vanhan kotinsa edustalle.

Ja vielä erikseen suuret kiitokset Vampirialle, betalleni, joka ystävällisesti betasi ficin ja antoi rohkaisevaa palautetta.

*

Samin ja Deanin saapuessa Lawrenceen, Sam oli huomannut heti muutoksen Deanissa. Tämä oli vaiennut täysin, jättänyt tyhmät vitsit tienpäälle ja unohtanut täysin volyyminapin sijainnin. Hän oli kyllä arvannut, että Dean ei suhtautuisi hyvin takaisin kotiin paluuseen, mutta hän ei ollut arvannut vaikutuksen olevan näin suuri.

Hän itse oli hyvinkin jännittynyt ja iloinen päästessään Lawrenceen. Hänellä ei ollut mitään muistikuvaa paikasta ja ainoat muistot niin sanotusta kodista olivat Deanin kertomia. Tulipalosta ei ollut juurikaan säilynyt valokuvia, mitä nyt muutamia yksittäisiä puolipalaneita.

Sam oli kuitenkin päättäväinen sen suhteen, että Dean kertoisi hänelle jos jokin olisi vialla. Heidän välillään ei ollut koskaan ollut salaisuuksia, vaikka Jessican kuolema olikin tuonut odottamattoman kuilun heidän välilleen. Hän oli kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että Dean pystyi avautumaan hänelle, aivan niin kuin he olivat lapsina kertoneet toisilleen kaiken.

Kuinka väärässä hän olikaan ollut.

*

Dean oli ollut kadoksissa siitä lähtien, kun tämä oli ilmoittanut lähtevänsä haukkaamaan raitista ilmaa. Sam ei ollut ensin ajattelut sen olevan mitenkään erikoista, mutta Deanin tosiaan lähtiessä jalan liikkeelle, hän alkoi huolestua. Dean ei koskaan jättänyt autoaan motellin parkkipaikalle mennessään ”haukkaamaan raitista ilmaa”.

Sam ei kuitenkaan tuntenut Lawrencea hyvin ja jostain kumman syystä Dean oli ottanut Impalan avaimet mukaan, joten hänen täytyi myös lähteä jalan etsimään aikaisesta keski-iän kriisistä kärsivää isoveljeään. Hän ei suostunut myöntämään itselleen, että Dean oli tieten tahtoen ottanut avaimet mukaansa ja näin ollen estänyt Samia lähtemästä liikenteeseen Impalan kanssa. 

Eikä hän halunnut aiheuttaa Deanille aggressionpurkausta ja käynnistää autoa johdoista, kävelymatka oli tuntunut hänestä loistavalta idealta.

Samin viimein löytäessä Deanin, hän ihmetteli miksi ei ollut ensimmäiseksi ajatellut paikkaa. Baari, johon hän oli astunut, oli tunkkainen savusta ja löyhkäsi pahasti viinalle ja hielle.

Hän käveli baaritiskin luo ja istuutui Deanin vierelle, tarkastellen tämän kasvoja. Hän huomasi heti, että pullo Deanin kädessä ei ollut tämän ensimmäinen.

“Oletko kunnossa?”

Dean pamautti pullon pöydälle ja käänsi hitaasti katseensa Samiin. Hänen silmänsä eivät pysyneet ensi yrittämällä auki ja eikä pystynyt kohdistamaan katsettaan kunnolla Samiin. “Miljoonannen kerran, olen kunnossa. Miksen olisi?”

Sam vilkaisi ympärilleen ja tajusi kaikkien olevan liian humalassa pystyäkseen kuuntelemaan heidän keskusteluaan, saati sitten muistamaan sitä myöhemmin. Hän käänsi katseensa takaisin Deaniin, joka oli jo vienyt pullon uudestaan suulleen.

“Koska sinä et halua olla täällä”, hän vastasi lyhyesti. Hän seurasi Deanin reaktiota, mutta tämä tyytyi vain tyhjentämään pulloaan. “Näen sinun kärsivän, vaikka yritätkin peittää sitä. Mutta sinun ei tarvitse peitellä, Dean, voit puhua minulle.”

“Puhua? Mitä hyötyä puhumisesta on?” Dean kysyi hieman sammaltaen. Huomatessaan pullonsa tyhjentyneen, hän heilautti kättään ja yritti saada baarimikon huomion. Epäonnistuen yrityksessään, hän jatkoi: “En ole koskaan puhunut asioistani, enkä aloita sitä nytkään.”

Baarimikon vihdoin saapuessa paikalle, Sam ehti avata suunsa ennen Deania: “Veljelleni ei enää tarjoilla, hänen rajansa alkaa tulla vastaan.”

“Mikä raja?” Dean äyskähti.

Sam katsoi baarimikkoa, joka nyökkäsi lopulta ymmärtäväisesti. Tämän siirtyessä tarjoilemaan muille asiakkaille, Sam nappasi Deania käsivarresta kiinni ja veti tämän ylös. Mikäli Dean ei olisi ollut niin pahasti humalassa, hän olisi luultavasti protestoinut paljon Samia vastaan, tiuskahtanut tälle hyvin ilkeästi ja riuhtaissut itsensä irti Samin otteesta. Hän ei kuitenkaan pystynyt mihinkään, joten muutaman hetken kuluttua hän löysi itsensä baarin ulkopuolelta.

“Miksi sinun täytyy olla tuollainen ilonpilaaja?” Dean kysyi. Hän nojasi huomaamattaan koko painollaan Samia vasten ja antoi tämän kannatella häntä ja ohjata eteenpäin.

“Koska jonkun pitää hoitaa se homma”, Sam vastasi hampaitaan kiristellen. Hän huomasi kadun päässä olevan penkin ja päätti, että hän laskisi Deanin penkille heti mahdollisuuden tullen.

“Sinun olisi pitänyt antaa minun sammua sinne ja herätä aamulla niin huonovointisena, etten tajuaisi missä olen”, Dean mutisi hiljaa. Hän oli samalla vihainen Samille ja itselleen. Samille siitä, että tämä oli alun perin raahannut hänet Lawrenceen ja hänen vanhaan kotiinsa. Itselleen siitä, että tunsi itsensä niin heikoksi Lawrencessa.

“Miksi?” Sam tyytyi kysymään. Hän kiitti Luojaa penkin tullessa vastaan ja tönäisi Deania hieman, jolloin tämä rojahti penkille istumaan. Huokaisten helpottuneesti, hän antoi jalkojensa pettää alta ja istuutui Deanin viereen.

“Sinulle tämä ei ole sama asia, Sammy, sinä et muista elämääsi täällä, mutta minä muistan”, Dean vastasi. Hän oli hetken hiljaa ja katseli yön peittämää maisemaa kaupungista, jossa hän oli elämänsä ensimmäiset vuodet asunut. “Tarkoitan, minun lapsuuteni oli täällä. Täällä äiti oli vielä elossa, isä oli kuin isä ja... hitto, täällä minulla oli perhe ja koti.”

Sam oli nojannut penkkiä vasten ja antanut itsensä rauhoittua, mutta kuullessaan Deanin alkavan puhua jotain muuta kuin epäselvää mutinaa, hän oli raottanut toista silmäänsä. Nyt hän oli täysissä voimissaan ja nojasi käsillään polviaan vasten ja tarkkaili Deania: tämä harvoin paljasti mitään sisäisistä ajatuksistaan ja tunteistaan.

“Mitä tarkoitat? Tai siis, miten niin isä oli kuin isä?” hän kysyi hieman ihmeissään. Osa hänestä tajusi, mitä Dean tarkoitti, sillä hän epäili vahvasti että John olisi koko ikänsä käyttäytynyt sotilaan tavoin perhettään kohtaan. Mutta osa hänestä oli ajatellut, että Johnin ollessa entinen sotilas, se osa hänestä oli jäänyt päälle ja Maryn kuoltua sotilaan rooli oli ainut, jossa hän kykeni hengittämään.

Dean tuhahti. “Ei isä aina ollut tuollainen. Hän oli joskus rakastava ja... mitkä lie adjektiivit kuvaavatkaan isää, hän oli sellainen.” Hän hieroi kasvojaan ja antoi kylmän ilman puhaltaa hetken ajan kasvojaan vasten. “Olen pahoillani, Sammy, että kaikki meni pieleen. Mutta, en tiedä, ehkä näin on sinulle helpompaa. Ehkä näin sinä et herää painajaiseen, jossa äiti kuolee toistuvasti ja näet kuinka kotisi palaa poroksi. Ehkä näin et herättele turhia toiveita isästä ja edes muutamasta hyvästä sanasta. Ehkä näin -”

“Dean, lopeta”, Sam sanoi vahvalla äänellä. Hän epäröi hetken ennen kuin laski kätensä Deanin harteille. “Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi, ei keneltäkään, okei? Minä sinut tänne raahasin ja herätin kaikki pahat muistot. Olet oikeassa, minä en ymmärrä tätä paikkaa ja sen merkitystä samalla tavalla kuin sinä. Se on helpotus, mutta osittain taas ei ole; sillä minä olisin halunnut tuntea äidin.”

Pieni hymy levisi Deanin kasvoille, kun hän katseli taivasta aivan kuin ei olisi koskaan aikaisemmin nähnyt sitä. “Tiedätkö mitä isällä oli tapana tehdä kun tuli aika mennä nukkumaan? Hän valvoi sänkyni vieressä niin kauan, kunnes nukahdin. Ja mikäli en saanut unta, hän saattoi lukea viisikin kirjaa, kunnes kuuli minun hengittävän rauhallisesti. Hän ei koskaan...” Dean meni hiljaiseksi ja hänen kasvonsa puoliksi synkkenivät ja puoliksi menivät surullisiksi. 

“Hän kohteli minua kuin poikaansa.”

Sam oli juuri puristamaisillaan Deania kädestä, näyttääkseen olevansa veljensä tukena. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tehdä elettäkään, kun Dean jo kyyristyi eteenpäin ja oksensi puoliksi maahan ja - tämän pahaksi onnekseen - kenkiensä päälle.

Huokaisten, Sam katseli Deania, joka hitaasti nojautui taaksepäin, näyttäen yhä huonovointiselta. Hän katsahti Samiin ja pyöräytti silmiään: “Minulla on helvetin paha olo.”

“Voin vain kuvitella”, Sam mutisi hiljaa.

*

Samin kantaessa Deania takaisin heidän motellihuoneeseensa, hänen täytyi sanoa itselleen monesti, että Dean oli harvoin tässä kunnossa ja vaikka olikin, tämä yleensä löysi itse tiensä takaisin. Sitä paitsi, hän oli velkaa Deanille niin monesta asiasta, että tämän kantaminen humalaisena ja oksentelevana takaisin motelliin ei ollut niin suuri asia kuin mitä hän oli ensin ajatellut.

Sam kuitenkin huomasi, että metri metriltä Deanin pää alkoi tuntua selvemmältä ja tämän oksentelu oli loppunut muutama kortteli sitten. Hänen mieleensä tuli huvittava ajatus siitä, mikäli Lawrence olisi vielä heidän kotinsa, Mary olisi vielä elossa ja hän raahaisi isoveljeään aamuyöntunneilla takaisin kotiin.

Naurahtaen ajatukselleen, hän sai Deanilta epämääräisen murahduksen. ”Missä me olemme?”

”Kohta perillä”, Sam huokaisi ja otti Deanin kädestä paremman otteen, vetäen tätä hieman ylemmäs maantasolta. Omaksi helpotuksekseen hän huomasikin jo tutun motellin ja saattoi viimein hymyillä iloisesti.

Dean kompuroi hieman heidän päästessään viimein motellin ovesta sisälle ja Samin piti käyttää kaikki voimansa, jotta sai napattua isoveljestään kiinni ja pidettyä tämän pystyssä. Hän kirosi typeryyttään, että oli päästänyt Deanista irti lukitakseen oven.

”Okei, sinä menet heti sänkyyn, ja nukut pääsi selväksi”, Sam ilmoitti ensimmäiseksi. 

Hän ohjasi Deanin lähimmälle sängylle ja sai tämän istumaan sängyn reunalle. Tuntien olonsa kuin viisivuotiaan lapsen äidiksi, hän alkoi ottaa Deanin kenkiä pois; nyrpistäen nenäänsä, hän kakoi hieman haistaessaan oksennuksen hajuiset kengät vain muutaman sentin päässä kasvoistaan.

Vieden kengät mahdollisimman kauas kasvoistaan, hän päätti viedä ne kylpyhuoneeseen pois haisemasta. Dean saisi aamulla itse hoitaa omat kenkänsä ja oksennuksensa, Sam ei niihin koskisi. Päästessään kylpyhuoneeseen, hän heitti kengät ammeeseen ja kääntyi katsomaan väsyneitä kasvojaan peilistä.

Ottaen kiinni lavuaarin molemmista päistä, hän pudisti päätään. ’Ota vain rauhallisesti, sinä tiesit, ettei Dean reagoisi hyvin tähän. Tämä oli hänen kotinsa, tähän paikkaan liittyy paljon muistoja. Olet vain ymmärtäväinen ja vältät aggressiivisia tuntemuksia.’

Hän huokaisi syvään ja palasi takaisin huoneeseen, jossa Dean yhä istui samassa asennossa ja paikassa kuin mihin Sam oli tämän jättänytkin. Hän odotti puoliksi Deanin nukahtaneen istualtaan ja säpsähtikin kuullessaan tämän puhuvan.

“Haluan vain ihmisten lakkaavan minun jättämiseni”, Dean sanoi hiljaa. Hän istui sängyn toisella puolella ja käänsi katsettaan sen verran, että hän näki Samin katsovan häntä huoneen toisesta päästä.

“Mitä tarkoitat?” Sam kysyi hieman ihmeissään.

“Äiti kuoli, sinä lähdit yliopistoon ja isä vain katosi jälkiä jättämättä... tuosta noin vain”, Dean lisäsi. Hän käänsi katseensa ja tuijotti käsiään, aivan kuin ne olisivat olleet jotenkin hyvin mielenkiintoiset. “Lopulta kaikki jättävät minut.”

“Mitä... Dean, älä sano noin”, Sam aloitti, mutta ei osannut lopettaa lausettaan. Hän huokaisi ja käveli Deanin luo, istuen tämän viereen. Hän oli hetken hiljaa ja selvitti ajatuksensa järkeviksi lauseiksi. “Kukaan ei ole jättämässä sinua. Minä en ole jättämässä sinua.”

“Mutta sinä olet, niin sinä sanoit”, Dean keskeytti. Hän vilkaisi Samia, joka näytti olevan hieman hämillään hänen sanoistaan. “Sanoit, että kaiken tämän ollessa loppu, sinä lähdet. Palaat takaisin kouluun ja jatkat normaalia elämää.”

“Dean, se ei ole sama asia”, Sam huomautti. Hän ei aina ollut selvillä Deanin ajattelumaailmasta ja varsinkin silloin, kun tämä oli humalassa, ei siinä ollut mitään järkeä. “Se ei tarkoita, että jättäisin sinut.”

Dean nousi pystyyn ja sanoi samalla: “Se juuri on ongelmana, Sammy!” Hänen tasapainonsa ei kuitenkaan ollut sillä hetkellä parhaimmillaan, joten hän horjahti pienesti, mutta sai pidettyä itsensä pystyssä. Hetken taiteiltuaan, hän tajusi olevansa yhä pystyssä ja kohtasi Samin katseen. “Sinä et tiedä, et voi ymmärtää - kukaan ei voi.”

Sam risti kätensä ja katsoi Deania vakavasti. “Kerro minulle.”

“En voi... tarkoitan...”, Dean aloitti kangerrellen. Hän yritti selvittää ajatuksiaan, mutta ei edes selvin päin osannut järkeillä ajatuksiaan. Hän ei ollut koskaan osannut puhua asioista, jotka vaivasivat häntä, joten ajan myötä hän ei myöskään opetellut sitä taitoa. “Kaikki, joista välitän - kaikki - he aina haluavat minun olevan paikalla heitä varten, mutta he eivät koskaan ole paikalla minua varten.” Dean puri huultaan ja yritti saada ajatuksensa kuulostamaan järkeviltä. Hän polki hetken aikaa jalkaa. “He luulevat, ettei se satuta minua, mutta se satuttaa. He vain lähtevät ja jättävät minut yksin ja satuttavat minua.”

“Dean”, Sam aloitti ja nousi hitaasti ylös. Hän otti muutaman askeleen ja asettui aivan Deanin eteen, katsoen tätä silmiin. “Olen pahoillani, että sinusta tuntuu siltä, minä todella olen.” Hän laski katsettaan ja huokaisi syvään. “Mutta sinun täytyy ymmärtää, että kaikki eivät voi olla rinnallasi iäisyyksiin.”

Dean tuhahti. “Mitä minulle jää jäljelle, kun sinä lähdet? Mitä, Sam? Minulla ei ole elämää, minulla ei ole ystäviä... hitto, teknisesti ottaen olen kuollut.” 

Hän pudisti päätään ja käveli pois Samin luota. Hän tunsi olonsa väsyneeksi ja menneisyyden kaivelu ja tunteista puhuminen teki hänen olostaan vielä pahemman. Hän kääntyi vielä takaisin katsomaan Samia.

“Koko elämäni ajan minulla on ollut vain yksi tehtävä ja se on metsästäminen. Mutta en voi tehdä tätä loputtomiin”, hän jatkoi hitaasti. Samista tuntui siltä kuin hän olisi juuri selittänyt mitä tulee kun laskee kaksi plus kaksi. “Kukaan ei ole koskaan edes tarjonnut minulle toisenlaista elämää. Isä ei muusta välitäkään ja tämä työ on kuin itsestäänselvyys.”

“Haluaisin sanoa, että tiedän miltä sinusta tuntuu, mutta...”, Sam aloitti. Hän huokaisi ja pudisti päätään. Hän ei tiennyt, mitä sanoa Deanille, sillä hänestä tuntui siltä, että kaikki mitä hän sanoi tällä hetkellä, satuttaisi tätä. Ainut lohtu mitä hän saattoi ajatella oli se, että aamulla Dean tuskin muistaisi mitään keskustelusta. “Sinä olisit voinut valita toisin, Dean. Olisit voinut -”

“Olisin voinut mitä? Lähteä yliopistoon?” Dean keskeytti. Hän naurahti puoliksi huvittuneesti ja puoliksi katkerasti. Hän otti muutaman askeleen takaisin Samin luo ja katsoi tätä vihaisesti. “Sinulle se on ehkä helppoa, lähteminen, mutta minulle ei. Minä näin kuinka jokin yliluonnollinen tappoi äitini ja haluan koston. Hitto, Jessican piti kuolla, jotta sinä näkisit asiat samalla tavalla.”

Dean ei ehtinyt kunnolla edes lopettaa lausettaan, kunnes Sam oli jo käynyt käsiksi häneen. Tämä työnsi hänet helposti päin läheistä seinää, pitäen hänen kurkustaan kiinni.

“Älä koskaan - koskaan - sano noin!” Sam ärähti vihaisesti. Hän katsoi Deania suoraan silmiin, viha leiskuen sekä hänen silmissään että hänen sisällään. Hän ymmärsi, että Dean oli humalassa ja sanoi mitä sylki suuhun toi, mutta rajansa kaikella.

Dean kallisti hieman kasvojaan ja katsoi Samia kysyvästi. “Ymmärrätkö nyt, miltä minusta tuntuu?”

Sam ei vastannut. Hän vain tuijotti Deania, joka kuitenkin näytti kesken tuijotuksen unohtavan täysin, mistä oli kyse. Lopulta hän päästi tästä irti ja käänsi katseensa, odottaen jonkinlaista muutosta heidän asemissaan.

Ei kestänyt kauan, kunnes Dean oli jo sammunut sänkyynsä.

*

Sam avasi motellin huoneen oven ja paiskasi sen kiinni. Hän katsoi huvittuneena kuinka Dean hätkähti sängyn reunassa ja tipahti lattialle. Tämä piteli sillä hetkellä sekä päätään että selkäänsä.

“Huomenta, päivänpaiste”, hän sanoi hymyillen leveästi. Hän käveli Deanin luo ja istuutui vastakkaiselle sängylle, laskien kaksi kahvimukia yöpöydälle. Hän katsoi kuinka Dean kampesi itsensä ylös ja istuutui sängylle, hieroen silmiään.

“Mitä kello on?” Dean kysyi hitaasti. Hänen päässään jomotti ja hänestä tuntui, että Sam huusi puhuessaan.

“Hieman yli keskipäivän”, Sam vastasi ja ojensi kahvin Deanilla, joka otti sen vastaan enemmän kuin kiitollisena. Hän katseli tätä hetken aikaa, kunnes sanoi: “Sinulla oli kova putki eilisiltana. Muistatko mitään?”

Dean pudisti päätään. “Ensimmäiset pullot muistuvat mieleen, mutta sen jälkeen kaikki on pelkkää mustaa. Miten päädyin takaisin tänne?”

“Tulin hakemaan sinut eräästä baarista joskus aamuyön tunneilla”, Sam vastasi yksinkertaisesti. Hän nousi ylös ja käveli Deanin vaatteiden luo, heittäen ne veljelleen ja hymyili iloisesti. “Mutta nyt, meillä on töitä tehtävänä. Pue yllesi ja lähdetään.”

Pyöräyttäen silmiään, Dean sai itsensä vaivoin ylös. “Okei, mitä ensin?”

“Menemme vierailemaan perheen luona, joka nykyään asuu talossa”, Sam vastasi, katse tiukasti Deanissa. Hän odotti näkevänsä jotain isoveljensä kasvoilla - jotain, mitä oli viime yönä nähnyt - mutta tämä piti kasvonsa täysin neutraaleina.

Sanomatta sanaakaan Dean vain nyökkäsi ja poistui motellihuoneesta, saaden Samin seuraamaan häntä. Hänen ei tarvinnut juurikaan kysellä neuvoa tai ajaa hitaasti katuja läpi, jotta löytäisi vanhan kotinsa. Vaikka hän olikin ollut hieman yli neljän, kun he olivat jättäneet Lawrencen taakseen, hän ei koskaan unohtaisi kotikatujaan.

Ei kulunut kauan aikaa, kun Dean pysäytti Impalan vaalean talon eteen, vastakkaiselle puolelle tietä. Pitäessään katseensa yhä talossa, hän sammutti auton moottorin ja jäi tuijottamaan taloa. Hänen suustaan purkautui tuskin kuulumaton huokaus.

“Oletko kunnossa?” Sam kysyi hieman varovaisesti Deanin viereltä.

Katsomatta Samiin, Dean yritti poistaa mielestään kaikki muistot, jotka talo nosti esille. “Palataan asiaan myöhemmin.” Kuullessaan Samin nousevan autosta, hänen ei auttanut muu kuin kerätä itsensä ja seurata tätä.

‘Oma koti kullan kallis’, hän ajatteli sarkastisesti mielessään.

*
« Viimeksi muokattu: 19.11.2014 15:46:10 kirjoittanut Beyond »
Therapy has taught me it's all your fault
avatar by xxmiyu_chanxx

Killendaali

  • Vieras
Re: Home Sweet Home (Supernatural, PG-13, one-shot)
« Vastaus #1 : 01.08.2007 09:57:07 »
Noniin, oli pakko päästä kommentoimaan näin hyvää Supernatural ficciä. Tää on hyvä, vaikka en ole varma muistanko oikeaa jaksoa(Oliko se se missä Samin ja Deanin äiti tulee semmoisena 'demonina'? joo, en muista kunnolla sitä). Mä pystyn kuvittelemaan nämä tapahtumat, eli tää oli hyvin kirjoitettu. Mutta olisi mukava lukea lisääkin näitä.

avada kedavra

  • ***
  • Viestejä: 112
Re: Home Sweet Home (Supernatural, PG-13, one-shot)
« Vastaus #2 : 04.08.2007 15:37:37 »
Hitto kun en muista noita jaksoja vaikka olen nähnyt kaikki Suomessa tulleet. Oli tämä kuitenkin hyvä. Sellainen Supernatural-mainen ilman mitään hirviöitä ja kummituksia.

On mukavaa lukea SN -ficcejä suomeksi, koska englannin kielellä kaikki tuppaa mennä ohi. Ja myös siksi että sarja jäi LIIAN pitkälle taoulle. Olen Supernaturalpuutteessa. :D Pystyin kuvittelemaan tämän johkin kohtaa sarjaa, mutta luonnollisesti englanniksi ja keskittyisin tekstityksenn. ^^ Hyvä ficci, välillä tosin tökki.

Anteeksi sekava palaute. Olen kipeä, sekava ja nälkäinen. :D
"So then I was like AVADA KEDAVRA and he was like *dead*." -Voldemort

destine

  • ***
  • Viestejä: 213
Re: Home Sweet Home (Supernatural, PG-13, one-shot)
« Vastaus #3 : 14.08.2007 18:17:56 »
Killendaali, kiitos paljon, palautteesi ensimmäinen lause kummasti piristi päivääni ^^ Ja oikein muistit jakson. Todella mukava kuulla ficin onnistuneen, minulla on aina vaikeuksia ficin realistisuuden - okei, kuinka realistisen ficin voi saada yliluonnollisesta aiheesta? *laugh* - ja kuvailun kanssa, joten on aina hienoa kuulla onnistuneensa niissä edes jotenkin.

avada kedavra, kieltämättä jaksoja on vaikea muistaa, varsinkin kun kyseessä on ensimmäisen tuotantokauden melko ensimmäisiä jaksoja ja nyt vain odotellaan kolmannen tuotantokauden rantautumista ensin Yhdysvaltoihin ja sitten Suomeen. Kiitos sinullekin palautteestasi, se sai hymyn huulille ja onnistuneisuuden tunteen. Itse luen SPN-ficcejä lähinnä englanniksi, joten dialogin kirjoittaminen on minulle todella vaikeaa, kun tekisi mieli todella kirjoittaa ne koko ajan englanniksi x) Winchesterien tulisi puhua englantia! Kiitos vielä palautteestasi, ei se ollut lainkaan sekavaa.
Therapy has taught me it's all your fault
avatar by xxmiyu_chanxx

LittlePinkFreak

  • Vieras
Vs: Home Sweet Home (Supernatural, K-13, one-shot)
« Vastaus #4 : 07.10.2010 21:06:30 »
Wau, muuta en voi sanoa... Pidin tästä tekstistä kovasti! Ihailen sitä, miten sä oot saanut Deanin vaikuttamaan niin... Deanilta :D Ja Sammyn ihan itseltään kanssa. Yleensä, kun ihmiset kirjottaa ficcejä, ne muokkaa hahmojen luonteet ihan erilaisiksi ja siksi mä kiitän sua siitä, että sä et ole tehnyt niin!
Kirjoitit myös todella sujuvasti ja nätisti. Varsinkin lopetus oli semmoinen nätti. Ja jotenkin voin kuvitella tän teksin sen jakson lopetukseksi. Se olisi aika hyvä.
Oon itsekin supernatiral fani, tai oikeastaan friikki, joten.. niin :D Mahtavaa... Kiitos tästä! Ja ole hyvä tästä sekavasta kommentista :D

Winchester_

  • ***
  • Viestejä: 148
  • "You know your end is near, don't you?"
Vs: Home Sweet Home (Supernatural, K-13, one-shot)
« Vastaus #5 : 25.01.2011 19:11:30 »
Huhuu, mitäs täältä löytyikään :D Superi ficci ♥

Ja ensimmäinen sellainen, jonka satuin lukemaan tästä aiheesta/sarjasta. Olen lueskellut aiemmin vain noita HP ficcejä, mutta yhdellä pitkällä välitunnilla olin koulussa niin tylsistynyt, että päätin alkaa vähän seikkailemaan muillakin finin osastoilla, kuin vain noilla tietyillä. Niinhän siinä sitten kävi, että löysin jotenkin kätevästi tämän ficin (en enää muista miten) mutta en voi sanoa muuta, kuin että ihastuin tähän. Ja kovasti. Ja kun tämä sattui vielä jäämään koululla kesken, niin pitihän se lukea nyt täällä kotona loppuun.

Tykkäsin tosi paljon kerronnastasi. Tosi sujuvaa ja selkeää, eikä virheitäkään näkynyt yhtään! Hyvä homma (: Myös nuo Samin ja Deanin repliikit oli kirjoitettu hyvin, samoin myös ajatukset ja muut kuvailut, joita mehukas tekstisi sisälsi. Ja mikä parasta; hahmot olivat kuin suoraan Supernaturalin käsikirjoituksesta! Niin alkuperäisiä, että ihan hysteeristä kohtausta pukkasi tulemaan, sillä rakastan kovasti kyseistä sarjaa enkä varmasti ole ainoa.

Ja eipä mulla muuta sanottavaa tainnukkaan olla. Uskon ainaki, että sain suurimman osan kirjoitettua tähän kommenttiin ylös :D Kiitos tosi paljon tästä ficistä ♥ Tämä oli ihana ja piristi mukavasti ankeaa päivääni (kiitos tuon ihana koulun ♥) Luen tämän ficin varmasti vielä joskus uudestaan, koska tykkäsin tästä niin paljon, ettei mitään rajaa! :>
They come to you in the night...
               Demons, ghosts, black fairies ϟ