Nimi: Sopeutumisvaikeuksia
Ikäraja: k-11
Paritus: Lily/James, ainakin...
Gengre: Romantiikka, jännitys, fluff, huumori + muut
Summary: Lukuvuosi Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa ei ole ehtinyt edes alkaakaan, kun Pottereille muuttaa heidän iki-ihanat serkkunsa Ranskasta. Kukaan ei tosin tiedä, että Annie on hieman hankaluuksissa ja pian muitakin ihmisiä alkaa sekaantua tähän salaperäiseen suunnitelmaan. Mikä on tämän kaiken tarkoitus ja miten kaikki lopulta päättyy?
Varoitukset: Sisältää kuoleman
Disclaimer: Rowlingin suurin osa, OC:t minun...
Elikkäs, tämä ficci on jo vuotiksessa ja jotkut on saattanut lukea tätä jo siellä, mutta laitan nyt tämän jostain kumman syystä tännekin.
Tästä se siis lähtee.
---------------------------
1.osa-Kolmiodraamaa jo heti alussaAurinko laski hiljalleen kukkulan taakse. Sen viimeiset säteet lankesivat ruohikossa istuvan tytön kasvoille. Tyttö, Megian Thompson, siristi silmiään ja kaatui selälleen nurmikolle. Se oli liian pitkää, sinne suorastaan upposi.
Megianin korpinmustat hiukset levittäytyivät viuhkan lailla hänen päänsä ympärille ja tummat silmät korostivat kalmankalpeaa ihoa. Tytön huulet oli maalattu verenpunaisella huulipunalla ja kokonaisuudessaan Megian oli hyvin kaunis.
Silti hänellä oli synkkä salaisuus. Se söi häntä sisäpuolelta. Jonain päivänä Megian ei enää kestäisi. Jonain päivänä se lopulta pysäyttäisi hänet. Ja silloin kaikki tuntisivat Thompsonin koston ja kauhun.
¤¤¤
”Tiedätkö, Sarvihaara, minulla on ihan tappavan tylsää.” Sirius Musta heittäytyi parhaan ystävänsä James Potterin sängyn jalkopäähän saaden ystävänsä älähtämään, kun hänen i:nsä piste venähti melko pitkäksi.
Sirius oli Tylypahkan naistenmies huolettomasti myrskynharmaille silmille valuvine mustine hiuksineen ja lihaksikkaine vartaloineen.
James taas… no, hän oli rohkelikon huipausjoukkueen kapteeni, tyttöjen päiväuni numero 2. Hänellä oli sotkuiset, mustat hiukset, pähkinänruskeat silmät, pyöreät silmälasit ja hän yhtä treenattu kuin Sirius.
”Tiedätkö, Anturajalka, että minä yritän kirjoittaa”, James sanoi ja korjasi nopealle taikasauvan heilautuksella i:n pisteen, ennen kuin kastoi sulkakynänsä kärjen uudestaan musteeseen.
”Kirjoitat? Mitä muka? Jotain rakkausrunoja taas Evansista, kenties?” Sirius kysyi ja yritti napata Jamesin pergamentin joka kuitenkin veti sen kauemmas ystävänsä ahneilta käsiltä.
”itse asiassa minä kirjoitan kirjettä Kuutamolle”, James sanoi.
”No miksi sinä et sitten voi näyttää sitä?”
Remus Lupin alias Kuutamo, oli heidän paras ystävänsä. Remus oli suloinen, hänellä oli huolettomat, ehkä hieman liian pitkät vaaleanruskeat silmät ja samansävyiset silmät. Remuksella oli myös synkkä salaisuus, hän oli ihmissusi.
”Kirje on täynnä salaisia paljastuksia sinusta”, James sanoi dramaattisella äänellä ennen kuin virnisti.
”No ei vaineskaan, tässä ei ole vielä mitään tärkeää joten turha sinun on sitä lukea. Pyydän vaan Kuutamoa Viistokujalle tiistaina.”
Sirius mutristi suutaan ja puhalsi silmille häiritsevästi valuvia hiuksia pois silmiltään ennen kuin valui maahan kuin pyörtynyt fletkumato.
”Keksi minulle jotain tekemistä”, hän nurisi kuin 3-vuotias pikkukakara.
James vilkaisi ikkunasta ulos ja siristi silmiään auringonsäteiden häikäistessä ikävästi hänen silmiään.
”Mene vaikka rannalle iskemään tyttöjä”, hän sanoi.
Siriuskin vilkaisi ulos ikkunasta ennen kuin irvisti.
”En halua. Jos uskallan edes pistää jalkani rannalle, tytöt kuolaavat alleen niin suuren lammikon, että kohta koko ranta lainehtii.”
James huokaisi ja pudisteli päätään kärsivän oloisena.
”En ole eläissäni tavannut yhtä itserakasta ihmistä kun sinä”, hän sanoi ennen kuin puhalsi pergamenttiaan jotta muste kuivuisi nopeammin.
”Mielummin itserakas kuin itsesäälissä uiskenteleva – ”
”Joo, joo, tajusin jo”, James sanoi ja virnisti kuuluisan kelmivirnistyksen. Sirius kurtisti kulmiaan ennen kuin venytteli ja pomppasi seisomaan.
”Ja nyt – ”
Hän ei ehtinyt sanoa lausetta loppuun, kun ikkunan taakse lehahti vitivalkoinen pöllö, jonka jalassa roikkui vaaleanpunainen pergamenttirulla.
”Kenen pöllö tuo on?” Sirius kysyi.
”En tiedä, mutta se näyttää vähän sen meidän vuosiluokkalaisemme korpinkynnen, Olivia Stuartin, pöllöltä”, James sanoi ja avasi ikkunan jolloin pöllö lehahti sisälle ja laskeutui Siriuksen olkapäälle. Poika irrotti kummissaan pergamenttirullan kirjeen jalasta ja avasi sen varovasti.
Sirius,
tiedän, että et pakosti tunne minua, mutta minä tunnen sinut. Olen Olivia Stuart, seitsemäsluokkalainen korpinkynsi ja… nojoo, olen käynyt muutaman kerran treffeilla Jamesin kanssa mutta siitä ei todellakaan tullut mitään.
Hermostuin vähintään siinä vaiheessa, kun James sanoi minua vahingossa Evansiksi.
Eli, jos sinulla ei ole tällä hetkellä tyttöystävää tai/ja sinulla ei ole mitään tekemistä niin voisitko tulla kanssasi Viistokujalle vaikka kahveille tai jotain… minun pitäisi ostaa myös uusi juhlakaapu sisareni häihin ja sinä olisit loistava valitsemaan minulle mahdollisimman hienon sellaisen.
Niin että voisitko lähettää mahdollisimman nopeasti vastauksen Prinsessan mukana?
Olivia.James, joka oli lukenut kirjeen Siriuksen selän takaa, valahti hetkeksi punaiseksi ennen kuin virnisti.
”Noniin, siinä sinulle tekemistä!”
”Oletko SINÄ kutsunut STUARTIA EVANSIKSI?” Sirius kysyi nauruaan pidätellen.
”Hei se oli vahinko ja – ”
”Joo, joo. Minkä näköinen se Olivia on?”
”Sellaiset olkapäille ylettyvät punaiset hiukset, oliivinvihreät silmät, pisamia nenässä ja sirot kasvonpiirteet.”
Sirius mietti hetken ennen kuin napsautti sormiaan aivan kuin olisi tajunnut jotain merkittävää.
”Ahaa!”
”Ahaa?”
”Niin?”
”Niin! Ei kukaan sano ’ahaa’ ellei ole aivan titi tyy”, James selvensi.
”Itsekin sanoit!” Sirius huomautti.
”Nii-in, mutta vain näin fiksuilla ihmisillä kuin minä on oikeus sanoa niin. Fiksujen ihmisten suusta se kuulostaa fiksulta”, James sanoi viisaan kuuloisena.
”Ahaa?”
James huokaisi ja pudisti päätään muka-toivottomana.
”No, aiotko mennä Viistokujalle tuota… kahville ja valitsemaan Olivialle uutta juhlakaapua?” hän kysyi tarkistettuaan asian Siriuksen kirjeestä.
”No joo, ei tässä muutamaan tekemistä ole”, toinen poika sanoi ja raapusti nopeasti vastauksen Olivialle. Hän sitoi sen Prinsessan jalkaan ja antoi pöllön lehahtaa ulos avoimesta ikkunasta.
James pudisti huokaisten päätään ennen kuin ajoi Siriuksen ulos huoneestaan ja heittäytyi itse sängylleen miettien mitä hänen elämänsä rakkaus, Lily Evans, tekisi sillä hetkellä.
¤¤¤
Lily Evans seisoi vaatekaappinsa oven raossa ja haroi hermostuneena hiuksiaan. Hänen paras ystävänsä, Jessie Stuart, oli kymmenen minuutin päästä heillä ja Lily seisoi yhä alusvaatteillaan etsimässä jotain sopivaa päälle pantavaa.
Eiväthän he olleet menossa kuin vain Viistokujalle ostamaan Jessielle uutta juhlakaapua, hänen serkun, Olivia Stuartin, sisko meni naimisiin ja Jessien juhlakaapu oli jo käynyt liian pieneksi.
Vielä minuutin mietittyään Lily tyytyi vetämään ylleen vekkihelmaisen farkkuhameen, tiukan v-aukkoisen, vihreän t-paidan ja vihreät ballerinat joissa oli keltaisia palloja ja pieni korko.
Kello näytti jo viittä vaille kolmea joten Lily istui salamana meikkipöytänsä ääreen ja rupesi harjaamaan punaisia hiuksiaan. Paksut kutrit olivat ehdottomasti liian kuumat jättää vapaaksi joten hän sitaisi ne nopeasti korkealle poninhännälle.
Smaragdinvihreät silmät hän rajasi vaaleanvihreällä kajaalilla, ripsiin hän laittoi mustaa ripsiväriä ja otsaansa, poskiinsa ja nenäänsä puuteria.
Lily ehti vielä heittää farkkukankaasta tehtyyn käsilaukkuun rahapussin ja muita hyödyllisiä tarvikkeita, kun ovikello soi ja tyttö ryntäsi avaamaan.
Jessie seisoi ovella yhtä huolitetun näköisenä kuin aina. Hänen hopeanhohtoisen vaaleat kiharansa valuivat puoleen selkään asti, täydellisen muotoiset siniset silmät olivat rajattu vaaleansinisellä rajauskynällä, täyteläiset huulet oli värjätty vaaleanpunaisella ja yllään hänellä oli vaaleansininen, niskan takaa solmittava hellemekko ja hopeat, korkeakorkoiset narusandaalit.
”Lily!” Jessie hihkaisi ja astui askeleen eteenpäin halatakseen Lilyä mutta korkokengät kamppasivat hänet ja hän kaatui suoraan ystävänsä syliin.
”Oho, sori…”
Lily työnsi hänet hellävaraisesti kauemmas itsestään ja kurtisti kulmiaan.
”Oletko sinä ottanut jotakin?”
”Mitä? En! Nämä kengät vaan tekevät minut hulluksi”, Jessie ähisi ja pyyhki silmille valuvat hiuksensa takaisin korvan taakse.
Lily hymyili ja oli onnellinen, että käveli melko matalakorkoisilla kengillä. Kymmenen sentin korot olisivat hänelle aivan liikaa.
”No miksi et sitten vaihda kenkiä?” punapää kysyi huvittuneena.
”No, nämä kengät sopivat TÄY-DEL-LI-SES-TI tähän mekkoon”, Jessie sanoi turhaantuneena ja osoitti kenkiään ja sen jälkeen mekkoaan.
”Ahaa, niinpä tietysti. No, ilmiinnytäänkö me?” Lily kysyi.
”Minä en ole vielä 17, jos satut muistamaan”, Jessie sanoi.
”Niin, mutta minäpä olen. Eli, kätenne, neiti Stuart.”
Jessie tarttui Lilyn ojennettuun käteen ja sulki silmänsä. Tuntui, kun hänet olisi ahdettu putkeen. Hän ei saanut henkeä ja juuri kun hän oli pyörtymässä, paine loppui ja Jessie huomasi seisovansa Viistokujan vilinässä.
Lily veti syvään henkeä hänen vieressään ennen kuin hymyili kierosti.
”Inhoan tuota tunnetta”, he sanoivat yhtä aikaa. Toisaalta ilmiintyminen oli helppo tapa liikkua paikasta toiseen, joten ärsyttävä paine oli aina pakko kestää.
”Minne mennään ensimmäiseksi?” Jessie intoili ja kaivoi rahapussiaan käsilaukusta.
”Eikö sinun pitänyt ostaa joku juhlakaapu?” Lily kysyi ja katsoi ympärilleen. Viistokujalla oli jostain kummasta syystä normaalia enemmän porukkaa, Lily tosin arveli sen johtuvan siitä, että oli niin yksinkertaisen kaunis päivä ja Jessie siitä, että eräässä vaatekaupassa oli suuri alennusmyynti.
”No, eiköhän suunnisteta matami Malkinille”, Jessie sanoi ja lähti iloisesti (tosin vähän huojuen) kävelemään kohti lähellä sijaitsevaa kaapukauppaa.
Lily tajusi jäävänsä seisomaan hetkeksi hämmentyneenä paikoilleen, ennen kuin ryntäsi ystävänsä perään.
”Jessie, sinä ryntäilet koko ajan joka paikkaan enkä minä edes pysy sinun perässäsi”, hän valitti. Jessie työnsi matami Malkinin kaapukaupan oven auki ja astui sisään pieneen liikkeeseen, joka oli ahdettu täyteen erivärisiä -, kokoisia – ja merkkisiä kaapuja.
”Mitäs teille saisi olla?”
Matami Malkin oli ilmestynyt heidän eteensä ja hymyili ystävällisesti.
”Juhlakaapu, sellainen, mikä sopii häihin”, Jessie vastasi ja viskasi hiukset olkansa taakse. Matami Malkin rypisti otsaansa ja otti tytöltä muutaman mitan, ennen kuin hävisi hyllyjen ja tankojen taakse ja tuli takaisin syli täynnä eripastellin sävyisiä mekkoja.
Jessie tuijotti niitä hämmästyneenä. Sitten hän näytti ärtyneeltä.
”Puhuiko joku tuollaisista lässytilässyti sävyistä?” hän kysyi.
”No mutta, neiti - ?”
”Stuart.”
”Neiti Stuart, nämä värit sopivat teille mainiosti.”
Lily vilkuili mekkoja. Vaaleankeltaista, vaaleanpunaista, vaaleansinistä, vaaleanruskeaa, vaaleanviolettia…
”Minä haluan tummanviolettia ja mustaa”, Jessie julisti. Matami Malkin tuhahti ja olkiaan kohautellen hän käveli takaisin tankojen väliin.
”Jess, sinä inhoat violettia”, Lily suhahti, kun matami oli tarpeeksi kaukana.
”No joo, minusta se voisi sopia niinkin tylsiin, kun Amalia Stuartin, häihin”, Jessie totesi ja kohautti olkiaan välinpitämättömän oloisesti.
Lily pudisti huokaisten päätään ja istui läheiselle pallille katsomaan, miten Jessie juoksutti matami Malkinia hakemaan uudenlaisia mekkoja uudestaan ja uudestaan.
¤¤¤
Vihdoin Lily ja Jessie poistuivat kaupasta lämpimään ulkoilmaan. Jessiellä oli paperisessa kassissa mustavioletti mekko, minkä hän oli valinnut pitkän ajan jälkeen.
Mekko oli kaunis ja sopi Jessielle hyvin. Se oli violetti, mutta rintakehän kohdalla oli musta hämähäkki joka oli koristeltu pienillä jalokivillä. Mekko oli kahisevaa kangasta ja sen takana, selän kohdalla oli korsettimaiset nyörit. Helma ylsi maahan asti.
”Mitähän äiti sanoo tästä mekosta?” Jessie hihitti.
Hänen perheensä oli yksi niistä ikivanhoista ja rikkaista velhosuvuista, aivan kuten Mustat ja Malfoyt. Jessie osti aina kaikki vaatteensa mahdollisimman kalliista päästä ja törsäsi muutenkin rahojaan reilusti, aivan äitinsä ja isänsä kiusaksi.
”Varmaan: ’voi, Jessie, sinä näytät kamalalta. Laita tämä pinkki röyhelömekko mielummin’”, Lily sanoi kuivasti ja kaiveli käsilaukkuaan mietteliäästi.
Jessie huokaisi teatreelisesti ja painoi käden otsalleen.
”Voi minua.”
”Hah, hah.” Lily kohotti katseensa laukkunsa uumenista ja huomasi hieman kauempana ihmisjoukon seassa Sirius Mustan. Hän katsoi pojan ympärille, mutta hänen onnekseen (tai harmikseen) muita kelmejä ei näkynyt.
Lily oli vihannut James Potteria viimeiset… no, viisi vuotta, mutta kuudennen luokan lopussa hän oli huomannut tunteidensa kääntävän suuntaa ja nyt…
No, hän ei tiennyt mitä mieltä nyt oli mutta tärkeintä, että hän ei enää vihannut Jamesia.
”Mitä sinä tuijotat?” Jessie kysyi ja siristi silmiään samaan suuntaan minne hänen ystävänsä katsoi.
”Eeh… no oikeastaan katsoin, kuka Mustan kanssa tällä kertaa on”, Lily keksi nopean tekosyyn.
”Häh? Onko Sirius täällä?” Jessie kysyi ja tarkensi katsettaan entisestään.
”On, tuolla, menossa matami Malkinin kauppaa kohti”, Lily sanoi.
Jessien silmät siristyivät uhkaavasti, kun hän huomasi kenen kanssa hänen kestoihastuksensa käveli.
”Se on Olivia. Minun serkkuni!” hän sihahti.
”Jess, älä nyt vaan tee mitään – ” Lily aloitti mutta Jessie oli jo kaukana korkeakorkoisine korkokenkineen.
”Typerää”, Lily pihahti ja juoksi ystävänsä perään joka seisoi jo Siriuksen ja Olivian luona. Olivia ei näyttänyt yhtään ilahtuneelta siitä, että Jessie oli ilmestynyt paikalle.
Jessie ja Olivia olivat olleet pikkulapsina parhaita ystäviä, lukeneet toistensa päiväkirjat ja leikkineet jatkuvasti yhdessä.
Ajan kuluessa Olivia oli kyllästynyt Jessien täydellisyyteen ja ruvennut ilkeilemään hänelle ja kerta toisensa jälkeen hän oli yrittänyt varastaa serkkunsa poikaystävät.
”Hei Sirius”, Jessie sanoi ja räpäytti silmiään. Sirius virnisti rennosti.
”Hei, Jessie.”
Olivia rykäisi mutta vaan Lily kiinnitti siihen huomiota.
”Ja hei Lily. Mikä suo minulle tämän kunnian nähdä teidät täällä tänään?” Sirius kysyi ja kumarsi herrasmiesmäisesti.
”Minä tulin ostamaan mekkoa serkkuni häihin”, Jessie sanoi ja väläytti keimailevan hymyn mikä sai Lilyn suun loksahtamaan auki. Jessie oli omassa elementissään, taas kerran, tosin hurmaamassa serkkunsa seuralaista mutta sodassa ja rakkaudessa ovat kaikki keinot sallittuja.
”Niin, hänen serkkunsa on minun siskoni”, Olivia sanoi siirappisesti. Lily voihkaisi mielessään. Kun nämä kaksi olivat tuollaisella päällä, syntyisi vaan ruumiita.
Jessie väläytti imelän hymyn joka paljasti hänen vitivalkoiset hampaansa.
”Niinpä niin. Haluaisitko sinä, Sirius, tulla minun seuralaisekseni sinne?”
Olivian kauniit silmät siristyivät uhkaavasti.
”No joo, ei minulla muutakaan tekemistä ole…” Sirius vastasi huomaamatta seuralaisensa murhaavaa ilmettä.
Olivia puristi kiukusta kihisten kätensä nyrkkiin ja nykäisi Siriuksen hihasta mukaansa.
”Oli kiva nähdä, Sirius, lähetän sinulle vielä kirjeen!” Jessie huusi heidän peräänsä.
¤¤¤
”Voi luoja, en mene enää koskaan Viistokujalle Olivia Stuartin kanssa”, Sirius ulvaisi ja lysähti istumaan Jamesin huoneessa olevaan punaiseen nojatuoliin.
James pläräsi kyllästyneenä uusinta huispauslehteä ja kuunteli Siriuksen valitusta puolella korvalla. Vasta kuullessaan nimen Lily Evans, hän kehtasi nostaa katseensa lehdestä.
”Mitä sinä sanoit?”
”Niin, että Lilykin oli siellä”, Sirius sanoi huvittuneena ennen kuin muisti roolinsa tuskastuneena tyttöjen välisenä leikkikaluna jolloin hän viritti taas kasvoilleen tuskallisen ilmeen.
”Niin, Jessie siis pyysi minua Olivian siskon häihin ja Olivia mökötti minulle koko lopputreffejen ajan”, hän päätti valitusvirtensä.
James pudisti päätään huvittuneena.
”No, aiotko mennä Jessien kanssa Olivian siskon häihin?”
”Totta kai. Uskoisin ainakin”, Sirius sanoi ja pomppasi seisomaan.
”Toisaalta en tiedä ollenkaan milloin ne ovat ja niin edes päin.”
”Ehkä sinun kannattaisi lähettää kirje”, James ehdotti ja jatkoi huispauslehtensä selailua.
”Kirje?”
”Niin, sellainen pergamentti mihin on kirjoitettu kirjaimia jotka muodostavat sanoja ja sanat sitten muodostavat lauseita. Esimerkiksi – ”
”Kyllä minä tiedän, mikä kirje on”, Sirius ärähti.
”Hienoa, Antsukka, sitten vaan sulkakynä kauniiseen käteen ja omaan huoneeseen kirjoittamaan kirjettä Jessielle”, James sanoi.
Sirius tyrskähti.
”Antsukka?”
”Jep. Vähän niin kuin Anturajalka mutta ei ihan. Se on lempinimen lempinimi”, James selitti muka-vakavana.
”Ahaa. No, menen nyt kirjoittamaan sitä kirjettä. Nähdään, Sartsukka”, Sirius vinoili ja paukautti oven kiinni perässään poistuessaan huoneesta.
¤¤¤
Seuraava aamu valkeni yhtä kirkkaana kuin edellinenkin. Lily venytteli pitkään ja hartaasti ennen kuin jaksoi nousta istumaan sängyllään istumaan.
Jessie oli jäänyt heille yöksi ja tytön tasainen tuhina kuului lattialta olevalta patjalta.
Lily haroi punaisia hiuksiaan ja haukotteli ennen kuin nousi kokonaan seisomaan ja tassutteli huoneensa ovelle.
Hän vilkaisi vielä kerran sikeästi nukkuvaa Jessietä ennen kuin sulki oven hiljaa perässään ja hiipi portaat alas keittiöön missä hänen äitinsä ja isänsä jo siemailivatkin kahvejaan.
Herra Evans luki sanomalehteä ja kohotti katseensa kuullessaan askelia.
”Kas huomenta, Lily”, hän sanoi ja hymyili leveästi.
”Huomenta isä. Huomenta äiti”, Lily sanoi ja istui äitinsä viereen pyöreän pöydän ääreen.
”Huomenta, kultaseni. Otatko kahvia?” rouva Evans kysyi ja hymyili omaa, sievää hymyään.
Lily työnsi kahvikuppinsa lähemmäs ja nyökkäsi.
Rouva Evans kaatui höyryävää nestettä tyttärensä kuppiin ja jatkoi jonkun sisustuslehden selaamista. Rouva Evansilla oli pakkomielle sisustaa, uusia, kyllästyä vanhaan sisustukseen, sisustaa, uusia ja… no, tajusitte varmaan.
Lily tiputti kahviinsa sokeripalan ja lurautti sinne vähän kermaa ennen kuin uskalsi maistaa sitä. Todettuaan sen hyvän makuiseksi, tyttö otti isomman kulauksen sitä.
Keittiöön laskeutui hiljaisuus jonka rikkoi vaan hiljainen kahina, kun herra Evans käänsi sanomalehtensä sivua tai kolahdus, kun Lily hämmenteli kahviaan.
Noin vartin kuluttua Jessie ilmestyi keittiöön haukotellen.
”Huomenta, Lils. Ja huomenta herra ja rouva E”, hän sanoi ja istui ystävänsä viereen.
”Huomenta, Jessie. Olitko meillä yötä?” rouva Evans kysyi.
”Joo, olin. Eikö Lily kertonut?” Jessie kysyi ja loi syyllisen katseen vieressään istuvaan ystävään.
”Kulta, Lily sanoi siitä meille kyllä”, herra Evans muistutti sanomalehtensä yli. Rouva Evans näytti muistelevan jotain hyvin tarkkaan ennen kuin hymyili.
”Ai, no nyt muistan. Vanhuus alkaa jo painaa”, hän sanoi ja hymyili hieman alakuloisesti.
Jessie hymyili takaisin. Hän maksaisi mitä tahansa, jotta hänellä olisi niin mukava ja lämmin äiti kuin Lilyllä. Rouva Evans ei välittänyt ulkonäöstään, toisin kuin Margareta Stuart.
Margareta ei näyttänyt äidiltä, hän näytti siltä, kun yrittäisi olla Jessien isosisko. Niinpä niin, yrittäisi.
”Jessie, oletko hereillä?” Lily kysyi ja kopautti ystäväänsä ei-niin-hellävaraisesti päähän.
”Lily”, rouva Evans torui mutta Jessie heilautti kättään näyttääkseen, että kopautus ei haitannut pätkääkään.
”Joo, kysyitkö jotain?”
”Niin että otatko kahvia vai teetä?” Lily kysyi uudestaan.
”Teetä, kiitos”, Jessie sanoi. Lily kaatoi hänen kuppiinsa kuumaa vettä ja ojensi sitruunateepussin.
Herra Evans nousi seisomaan ja pörrötti toisella kädellä Lilyn ja toisella Jessien hiuksia.
”Minun pitää kyllä nyt mennä töihin. Nähdään illalla, Lily”, hän sanoi, iski silmää Jessielle ja pyyhälsi ulos keittiöstä.
”Minä menen pesemään pyykkiä”, rouva Evans sanoi ja pyyhälsi kohti kylpyhuonetta.
Hetken kahden tytön väliin lankesi hiljaisuus ennen kuin Lily avasi suunsa.
”Oletko miettinyt, että kun kutsuit Siriuksen Amalian häihin, siellä saattaa olla koko Siriuksen suku”, hän sanoi.
Jessien silmät levisivät kauhusta ja hän läpsäytti käden suunsa eteen.
”Voi ei.”
”Voi kyllä.”
”Voi ei.”
”Voi kyllä.”
”Voi ei.”
”Voi riittää jo”, Lily päätti erittäin opettavan keskustelun siihen.
”Voi ei, mitä minä teen? En voi perua treffejä ja jos Sirius tulee, koko häistä tulee katastrofi”, Jessie hermoili.
”Naamioi Sirius”, Lily sanoi niin vakavana että molemmat purskahtivat nauruun.
”Hyvä idea, miten olisi vaikka apinapuku? Mieti Siriusta apinapuvussa?” Jessie kikatti.
”Mieti häissä olevaa Siriusta apinapuvussa!” Lily sanoi ja purskahti taas nauruun. Jessie nauroi niin, että ei saanut enää henkeä.
”Tytöt, oletteko kunnossa?” rouva Evans huhuili alakerran kylpyhuoneesta. Yläkerrassakin oli kaksi kylpyhuonetta, toinen Lilyn ja toinen hänen siskonsa Petunian.
”Joo”, Lily sai henkäistyä. Hänen kahvinsa oli kaatunut pöydälle ja herra Evansin sanomalehti oli sotkeutunut siihen mutta muuten heidän naurukohtauksestaan ei ollut syntynyt vahinkoa.
Jessie tirskahti vielä kerran ennen kuin nousi hieman huojuen seisomaan ja istui takaisin tuolilleen.
”Minä rakastan olla teillä yötä. Teillä on ihana koti, ei sellainen kauhea linna niin kuin meillä”, hän sanoi ja siemaisi varovasti jo vähän jäähtynyttä sitruunateetään.
”Minä taas rakastan teidän kotianne. Tämä talo on niin tylsä verrattuna siihen”, Lily sanoi ja nousi seisomaan hakeakseen tiskirätin.
Oikeastaan hän olisi voinut kuivata pöydän taikasauvan heilautuksella mutta koska Lily oli elänyt jästinä niin kauan, hän toimi kuten jästit.
Jessie taas oli tottunut siihen, että kotitontut siivosivat pienimmänkin sotkun aina hänen petaamattomasta sängystään lattialla oleviin leivänmurusiin.
No, jästeillä se oli vaikeampaan.
Jessie kyllä tiesi, mitä hänestä Tylypahkassa ajateltiin. Hän oli se rikas tyttö joka sai kaiken minkä halusi.
Päällepäin saattoi luullakin niin, mutta oikeastaan Jessie oli herkkä ja inhosi perhettään melkein yhtä paljon kuin Sirius omaansa.
Oikeastaan tyttö tunti juuri sen takia vetoa Siriukseen. He olivat tavallaan niin samanlaisia ja mikä tärkeintä – yhtä hyvännäköisiä.
Ja olihan Jessiekin suosittu, niin kuin Sirius.
”Jessie, sinä teet tuota taas”, Lily sanoi huokaisten.
”Häh?”
”Niin, että sinä taas haaveilet.”
”Enkä haaveile, minä ajattelin perhettäni ja…”
”Niin?” Lily kohotti kulmiaan kuivatessaan kahvia pöydältä.
”Ja Siriusta”, Jessie myönsi ja kohotti teemukiaan kun Lilyn tiskirätti kulki pöydän pinnan halki.
Keittiöön laskeutui taas kummallinen hiljaisuus. Jessietä kylmäsi.
Inhosiko Lily kelmejä vuosi vuodelta enemmän kunnes ei enää suostuisi olemaan Jessien ystävä kun hän piti Siriuksesta?
Entä jos se vahva side, mikä Lilyn ja Jessien välillä oli, kuihtuisi ja murtuisi kokonaan?
Jessie pudisti päätään kun Lily käänsi hetkeksi selkänsä.
Hän ei antaisi sen tapahtua. Hänen ja Lilyn ystävyydestä tyttö tulisi pitämään kynsin ja hampain kiinni.
¤¤¤
Sirius heräsi kovaääniseen paukuntaan joka kuului keittiöstä. Oikeastaan se kuulosti siltä, kun joku olisi hakannut kahta kattilan kantta yhteen.
Sen jälkeen kuului huutamista, mutta unenpöpperöinen Sirius ei saanut sanoista selvää.
Huutamisen jälkeen oli hetki hiljaista ennen kuin korvia huumaava pauke alkoi uudestaan.
”No voi helvetin helvetti…” Sirius äyskähti ja viskasi peiton sivuun. Hän veti paljaan ylävartalonsa peitoksi mustan t-paidan ja astui huoneestaan käytävään täsmälleen samaan aikaan kun James astui omasta huoneestaan.
”Mitä hittoa tuolla tapahtuu?” Sirius nurisi äreissään ja hieroi silmiään ennen kuin haroi nopeasti mustat hiukset silmilleen.
”No älä minulta kysy. Toisaalta minulla on kyllä omat aavistukseni…” James sanoi hieman pahoinvoivan näköisenä.
Sirius ei jäänyt kyselemään enempää vaan lähti nopeasti laskeutumaan portaita alas.
Potterit asuivat melko suuressa talossa Codricin notkossa. Se oli kolmekerroksinen (alakerta, yläkerta ja ullakko) ja rouva Potter oli sisustanut sen kauniisti ja hillitysti.
James juoksi Siriuksen perään ja yhtä aikaa he saapuivat ruokasaliin, missä noin 5-vuotias tyttö paukutti kahta suurta kattilankantta yhteen.
Muutaman metrin päässä seisoi kaunis tyttö, joka nojaili rennosti seinään. Tytöllä oli korpinmustat hiukset, jotka valuivat sileinä ja kiiltävinä aika alaselkään asti.
Hänen safiirinsinisissä silmissään oli kyllästynyt pilkahdus siihen asti, kun hän huomasi Jamesin ja Siriuksen.
”James!” tyttö hihkaisi innoissaan ja pomppasi suoraan Jamesin kaulaan.
”Annie? Mitä ihmettä te täällä teette?” James kysyi ja rutisti serkkuaan lujasti.
Eli sellaisille jotka eivät jo tajunneet, tyttö oli Jamesin serkku, Annie Potter. Annie opiskeli ranskalaisessa noitakoulussa, Beauxbatonsissa.
”Äiti ja isä riitelivät taas kerran ja isä löi äitiä. Äidille riitti ja ’än kaappasi meidän mukaansa ja ilmiintyi suoraan Lontooseen. Olimme muutaman yön Vuotavassa noidankattilassa kunnes äiti muisti veljensä, eli sinun isäsi. Tulimme tänne”, Annie selitti kyyneleet suurissa silmissään.
Eli siis pikakelauksena, Jamesin isän, Jackin, sisko Catherine oli ihastunut erään ranskalaiseen mieheen, Ernieen, ja muuttanut tämän perässä Ranskaan.
He olivat saaneet kolme lasta mutta koska Catherine ei suostunut menemään Ernien kanssa naimisiin, mies oli alkanut väkivaltaiseksi.
Oikeastaan Jamesin äiti, Jane, aina puhuikin siitä, milloin ”Cata” kyllästyisi ja tulisi heidän luokseen. Ja vihdoin niin oli tapahtunut.
James käänsi katseensa yhä kattilan kansia paukuttavaan tyttöön, toiseen serkkunsa Angelinaan, jonka kasvoilla oli mielipuolinen ilme.
”Voisitko lopettaa hetkeksi, Lina?” hän pyysi ja kyykistyi serkkunsa tasolle.
Angelina tiputti kattilankannet suuren kolahduksen kera lattialle ja kapsahti Jamesin kaulaan.
”’Urmaava nähdä, James”, hän sanoi ranskalaisella aksentilla, millainen oli myös Anniella.
”Samoin, Lina”, James sanoi virnistellen ja nousi seisomaan vaahtosammuttimen kokoinen Angelina yhä kaulassaan roikkuen.
”Kuka täällä huusi?” Sirius kysyi keskeyttäen iloisen jälleennäkemisen. Häntä ei oikeastaan edes kiinnostanut ketä nämä kaksi outoa tyttöä olivat, kunhan hän vaan pääsisi äkkiä nukkumaan…
Annien hiukset heilahtivat dramaattisesti olan yli, kun hän kääntyi katsomaan Siriusta. Tytön täyteläisille huulille levisi hymy, kun hän näki Siriuksen.
”Anteeksi, se olin minä. Lina ei suostunut olemaan ’iljaa”, hän sanoi anteeksipyytävän oloisena.
”Aijaa.”
Annie kallisti päätään ja kohotti täydellisen muotoisia kulmiaan.
”Kuka sinä muuten olet?”
”Ai joo, Sirius Musta. Asun täällä”, Sirius sanoi.
Annie purjehti hänen luokseen ja ojensi kätensä.
”Annie Potter, Jamesin serkku. Minä en vielä asu täällä mutta muutaman viikon saatankin asua jos Jack-setä antaa luvan”, hän sanoi ja hymyili kun Sirius tarttui hänen käteensä ja puristi sitä.
James virnisti ja laski Angelinen maahan.
”Aiotko palata Ranskaan kouluun?” hän kysyi.
Annie hymyili.
”En, en todellakaan. Äiti sanoi, että etsimme Viistokujalta tai jostain Lontoosta talon. ’Än on aina ’alunnut, että kävisin Tylypahkassa koulua”, hän sanoi.
”Tylypahka on todella näkemisen arvoinen paikka”, James sanoi.
Angelina hihitti ja kurotti taas kattilankansia kohti mutta Sirius nappasi ne nopeasti pois.
”Ihan vaan korvia ajatellen”, hän sanoi.
Angelina laittoi kätensä uhmakkaasti puuskaan ja katsoi Siriusta kulmiensa alta mutristaen pientä suutaan.
”Minä ’aluan ne takaisin, senkin rumilus”, hän sanoi.
Sirius virnisti anteeksipyytävän näköisenä ja lähti keittiötä kohti mutisten jotain päällekäyvistä pikkulapsista.
Annie hymyili Jamesille anteeksipyytävästi.
”Toivottavasti ystäväsi ei suuttunut, Lina on ’ieman tuollainen uusille ihmisille. Tullut isään.”
James huitaisi kättään ja virnisti.
”Ei Sirius suutu. Vai mitä, Antsukka?” hän kysyi taas ovelle ilmestyneelle Siriukselle.
”En, kun kauniita naisia on näköpiirissä”, poika vastasi ja haroi rennosti mustia hiuksiaan mikä sai Annien punastumaan joka sai taas Jamesin virnistämään.
”Missä Annabel muuten on?” James kysyi.
Annien ilme tummui. Annabel oli hänestä kaksi vuotta nuorempi, eli 15-vuotias. Siskonsa tavoin tyttö oli hyvin kaunis ja hurmaava.
”Erään ystävänsä kanssa eräretkellä jossain päin Ranskaa. Äiti ei löytänyt ’äntä millään emmekä tiedä ollenkaan missä ’än on ja kenen kanssa. Toivottavasti ainakin kunnossa”, Annie sopersi. Kyyneleet valuivat hänen sileille poskilleen mutta tyttö pyyhki ne mahdollisimman nopeasti pois, kun ruokasalin ovet aukesivat ja sisään astui kolme ihmistä, Jamesin vanhemmat ja Catherine Potter.
”Herra jestas, James, sinä olet niin uskomattoman paljon isäsi näköinen että! Ja olet kasvanutkin aivan hirveästi, olet jo pitempi, kuin minä. Viimeksi kun näin sinut olit noin vaahtosammuttimen kokoinen”, Catherine pölpötti innoissaan ja rutisti Jamesia niin kovaa kuin jaksoi.
”Ihana nähdä, Cata-täti”, James pihahti.
”Anteeksi, rutistanko liian kovaa? Ei ollut tarkoitus, olen vaan niin innoissani! Isäsi antoi minun ja tyttöjen jäädä tänne siksi aikaa, että löydämme oman kodin ja Annie tulee tietysti kanssasi Tylypahkaan syksyllä. Toisaalta onhan tätä lomaakin vielä riittävästi, ottaen huomioon, että kesäloma alkoi juuri. Eiköhän oteta snapsit sen kunniaksi”, Catherine hihkui niin ylipirteästi, että Siriuksen vatsassa alkoi kiertää kummallisesti.
Catherine oli Jackista viisi vuotta nuorempi. Hän näytti kauniilta mutta äidilliseltä olkapäille ylettyvine, mustine hiuksineen ja yhtä kirkkaansinisine silmineen kuin tytöillään.
”Nyt on aamu”, Jack sanoi ja tarttui siskoaan olkapäästä kiinni.
”Tietysti nyt on aamu, koska nyt ei ole ilta eikä nyt ole päivä eli on pakko olla aamu – ”
”Tule, minä näytän sinulle huoneesi. Nukut yhdessä Angelinan kanssa, Annie saa oman huoneen”, Jane sanoi ja tarttui Catherinea kädestä.
”Luojan kiitos”, Annie kuiskasi Jamesin korvaan. Ovelta kuului napakka koputus, mikä sai Jamesin ja Siriuksen ryntäämään suoraan eteiseen.
Sirius oli se, joka ehti ovelle ensin ja vetäisi sen auki. Oveen nojautunut James lensi mahalleen suoraan oven takana seisovan tytön jalkojen juureen.
”James?” tyttö sanoi kirkkaalla äänellä.
”Annabel?” James kohotti katseensa maasta safiirinsinisiin silmiin.
”James!” Annabel hihkaisi innoissaan.
”Annabel!”
James pomppasi seisomaan ja halasi kolmattakin serkkuaan lujasti.
”Oikeasti, ihana nähdä, Jamie. Ovatko äiti ja muut muuten täällä?” Annabel kysyi rutistaen Jamesia. Hänen punaruskeat hiuksensa olivat laineilla. Hän oli ainut, joka oli perinyt isänsä hiukset.
”Juu, ovat. He ovat huolissaan sinusta”, James sanoi. Annabel kohotti katseensa Jamesista ja huomasi Siriuksen.
”’Ei, minä olen Annabel Potter”, hän sanoi ja ojensi kätensä.
”Sirius Musta”, Sirius sanoi ja puristi kättä.
Annabel väläytti hymyn ja marssi poikien ohi sisälle. James ja Sirius vilkaisivat vielä toisiaan ennen kuin virnistivät ja luikkivat yläkertaan.
Kukaan ei voi tietää mitä heillä oli mielessään.
¤¤¤
Jessie oikoi turhaantuneena pinkin pitsimekon helmoja ja katsoi itseään peilistä. Pinkki värinä kyllä sopi hänelle mutta mekko oli aivan kammottava.
Kaiken lisäksi kangas raapi hänen ihoaan, joten tyttö luikerteli siitä mahdollisimman nopeasti pois. Mekko putosi lattialle pienen kahahduksen kera.
”Kultaseni, joko sovitit sitä mekkoa?” hänen äitinsä ällöttävän mairea ääni kuului oven takaa.
”Sovitin mutta toiste en enää todellakaan sovita!” Jessie kiljui ja potkaisi mekon pylvässänkynsä alle.
”Kulta, minä sanoin, että et voi laittaa sitä hämähäkkimekkoa serkkusi häihin”, Margareta sanoi ja pamautti oven auki astuen huoneeseen.
”Ulos!” Jessie kiljaisi. Hänhän oli pelkillä alusvaatteilla. Margareta perääntyi ja sulki oven hienovaraisesti.
Jessie napsautti taikalukon kiinni ja valahti ovea vasten istumaan. Lukko oli siitä erikoinen, että sitä ei saanut ulkopuolelta käsin auki Alohomora-loitsulla. Vaan Jessie sai sen auki sanomalla sille yksinkertaisesti auki. Niin, ja hänen piti koskettaa lukkoa jolloin se naksahti automaattisesti auki. Kätevää, vai mitä?
”Jessie, et kai vaan laittanut ovea lukkoon?” Margareta kiekui. Jessie haroi hermoromahduksen partaalla hiuksiaan ja katsoi itseään aivan ovea vastapäätä olevasta peilistä. Hän näytti kovin särkyvältä mutta myös hyvältä. Veelamaiset hiukset olivat korkkiruuvikiharoilla ja vartalo oli hoikka mutta muodokas juuri oikeista kohdista.
Hän tosiaan näytti täydellisesti. Hän melkeinpä oli täydellinen.
Mutta oli hänelläkin heikkoutensa. Jessie pudisti päätään ja pyyhkäisi kyyneleet silmäkulmastaan ennen kuin pomppasi seisomaan ja kiskoi päälleen kulahtaneen t-paidan ja vanhat verkkarit.
Asuvalinta sai hänen äitinsä raivon partaalle.
”Jessie, sinä olet Stuart, samoin kuin minä, eikä kukaan Stuart käytä tuollaisia vaatteita!” Margareta tiuskaisi ja laittoi kädet lanteilleen.
”Paitsi minä”, Jessie sanoi kapinallisesti ja viskasi hiukset olkansa taakse.
”Olet ilmiselvästi viettänyt liikaa aikaa sen verenpetturi Mustan kanssa. Jos ajattelit erota suvusta, minä ihan oikeasti tapan sinut”, Margareta sihisi.
”Sirius ei ole verenpetturi ja minä vihaan sinua niin paljon, että voisin oikeasti erota!” Jessie tiuskaisi. Tytön siniset silmät salamoivat kun hän kääntyi ja marssi takaisin huoneeseensa pamauttaen oven kiinni niin lujaa kuin jaksoi.
Salamana hän oli vaihtanut ylleen mustan lyhyemmästäkin lyhyemmän minihameen ja vaaleanpunaisen tiukan topin. Jalkaansa hän veti mustat nahkasaappaat ja hieman sekaisin olevien hiuksiensa peitoksi hän veti vaaleanpunaisen baskerin.
Nopeasti Jessie työnsi oven auki ja livahti käytävään. Hän kipitti alakertaan ja marssi suorinta tietä ovesta ulos.
Hän oli saanut tarpeekseen vanhemmistaan ja ainoa joka ymmärsi häntä, oli tässä tapauksessa Sirius.
Ajatukset lentelivät tytön päässä, kun hän marssi ulos harmaan linnan kukkaloisteisesta puutarhasta.
Lilykin saattaisi ymmärtää minua, mutta… kyllä Sirius ymmärtää paremmin. Hänkin vihaa puhdasverisiä vanhempiaan ja on jopa eronnut suvusta. Minulla ei ole kanttia siihen.Viha hänen sisällään sai Jessien kävelemään yllättävän nopeaa vauhtia katuja pitkin. Hän ei asunut kovin kaukana Codricin notkosta, mutta kuitenkin sen verran kaukana, että piikkikorkoisilla saappailla käveleminen alkoi rasittaa muutaman kilometrin jälkeen.
Saappaiden korot napsahtelivat asfalttiin ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta täydellisen kirkkaasti.
Vihdoin Jessie oli suuren, kartanon kokoisen talon edessä. Puutarha loisti kirkkaana väriloistona, oli punaista, sinistä, keltaista, oranssia, violettia, vihreää…
Jessie huokaisi ja työnsi vaaleanpunaista baskeria syvemmälle päähänsä.
Hän astui varovasti puutarhaan ja oli loikata kymmenen metriä ilmaan, kun lähimmästä puskasta kuului rapinaa ja esiin astui noin 5-vuotias, mustahiuksinen ja sinisilmäinen tyttö, jonka kasvoilla oli läpeensä ilkikurinen ilme.
”Tuota… hei”, Jessie sanoi ja astui varmuuden vuoksi askeleen poispäin. Samalla laatoitettu polku hävisi hänen altaan ja saappaiden piikkikorot upposivat smaragdinvihreään nurmikkoon.
Tyttö kallisti päätään ja väläytti hymyn. Lapsella ei ollut kumpaakaan etuhammasta mikä sai hänet näyttämään vieläkin ilkikurisemmalta.
Jessie huokaisi mielessään ja riuhtoi korkokenkänsä nurmikosta irti astuen takaisin laatoitukselle.
”’Ei”, pikkutyttö sanoi yhtäkkiä niin uskomattoman kirkkaalla äänellä, että Jessie melkein hätkähti.
”Minä olen Jessie Stuart”, Jessie sanoi mikä sai pikkutytön virnistämään leveästi.
”Minäpä olenkin Angelina Potter. Paljon kauniimpi nimi kuin sinulla, vai mitä?” tyttö, Angelina, kysyi.
Jessie hymyili epävarmasti ja tähyili ympärilleen. Kaikesta vähiten hän oli uskonut joutuvansa pikkutytön hiillostettavaksi heti, kun astuisi Pottereiden pihaan.
”Kyllä, se on hyvin kaunis nimi. Mitä sinä muuten teit yksin täällä puutarhassa?”
”Minä vakoilen”, Angelina kuiskasi salaperäisen näköisenä.
Jessie kohotti kulmiaan ja katsoi Angelinaa suoraan silmiin. Tytöllä oli kauniit, safiirinsiniset silmät ja ne saivat olon tuntumaan uniselta…
”Ketä sinä vakoilet?”
”Erästä tyttöä. Olen nähnyt sen ennenkin, se tyttö oli äsken tuossa kadulla ja tuijotti tätä taloa. Se tyttö on Ranskasta, minä asuin Ranskassa, tiesitkö?”
Jessie pudisti hymyillen päätään. Tästä pikkuipanasta ei saanut selville paljon mitään, asiat mitä tyttö höpötteli, eivät kuulostaneet kovin vakuuttavilta.
”Ai olet? Siellä oli varmaan mukavaa. Onko Sirius muuten täällä?” Jessie kysyi ja huitoi taloa kohti.
”On, ne ovat olleet James-serkun kanssa lukittuneena James-serkun ’uoneeseen koko aamun. ’Aluatko sinä tavata ’änet?” Angelina kysyi ja tapitti Jessietä suloisilla silmillään.
”Juu, sinä varmaan voitkin viedä minut Jamesin huoneeseen? Minä en katsos ole ennen käynyt täällä, enkä tiedä missä serkkusi huone on”, Jessie selitti.
”Totta kai, seuraa minua!” Angelina sanoi ja lähti pomppimaan ovea kohti. Jessie oli juuri lähdössä seuraamaan häntä, kun tien toisella puolella olevasta puskasta kuului kovaääninen rasahdus. Salamana tyttö oli kääntynyt ympäri ja tuijotti nyt silmä kovana puskaa, jonka tuuheat oksat heilahtelivat tuulessa.
”Taisin vaan ajatella”, hän mutisi.
”Tule jo, Jessie! Minä en jaksa odottaa”, Angelina huusi ovelta. Jessie pudisti päätään ja kääntyi.
”Tullaan, tullaan”, hän mutisi ja työnsi kahisevan puskan pois mielestään. Se oli varmaan vaan joku eläin ja hän oli vainoharhainen. Nyt hänellä oli paljon parempaakin tekemistä, kun miettiä niinkin tavallisia mutta samalla erikoisia asioita.
¤¤¤
Puskan rasahdusta ei todellakaan ollut aiheuttanut lintu tai joku muu olio. Megian Thompson ravisteli muutaman lehden mustalta viitaltaan ja katsoi silmiään siristellen Pottereiden kotitaloa.
Se oli upea, valkoinen, melkein kartanon kokoinen talo, jossa oli kolme kerrosta. Se oli varmasti sisäpuolelta vielä upeampi kuin ulkoa.
Megian huokaisi ja astui nopeasti kadulle. Hän tiesi, että Angelina Potter oli nähnyt hänet. Hän tiesi, että Angelina muisti hänet.
Oikeastaan se pikkuipana oli ainoa, jonka muistiloitsu sen päivän tapahtumien ajalta oli epäonnistunut. Megianin huulille kohosi ilkeä hymy.
Nyt, kun hän asui taas Lontoossa, kaikki oli hyvin. Hän onnistuisi, se olisi varmaa. Ranskassa se oli ollut paljon vaikeampaa, uusi paikka, uudet ihmiset mutta Englannissa Megian tiesi paljon ihmisiä, jotka voisivat auttaa häntä.
Siis oikeasti todella paljon, koska hänen äidillään oli hyvät välit suurimpaan osaan Lontoossa asuviin ihmisiin.
Hänen äitinsä oli jopa saanut Megianin Tylypahkaan, jotta suunnitelma onnistuisi paremmin. Megian nauroi mielessään.
Dumbledore oli hyväuskoinen hölmö. Ja ennen kuin tämä suurenmoinen rehtori huomasikaan, hänen nenän edessään oli tapahtunut kauheuksia.
¤¤¤
Sirius istui vaivaantuneena sängyllään Jessien istuessa hänen vieressään. He molemmat nojasivat seinää vasten (Siriuksen sänky oli seinässä kiinni) ja katselivat huoneessa ympärilleen.
Jessien mielestä Siriuksen huone oli viihtyisä, tosin vähän pieni. Seinillä oli paljon erilaisten huispausjoukkuiden julisteita ja viirejä, muutama rohkelikon viiri ja auroriakatemian juliste. Lattialla oli punainen matto ja ikkunassa oli punaiset verhot. Sängyn päiväpeitossa oli rohkelikon leijonan kuva ja tummapuinen pöytä oli täynnä tavaraa. Huone oli oikeastaan aika samanlainen kuin Jamesin, siellä ei vaan ollut niin paljon roinaa eikä kirjahyllyä.
”Otatko jotain juotavaa?” Sirius kysyi.
”Niin kuin mitä?”
”Kermakaljaa tai jotain mustaa lientä mitä jästit sanovat kokikseksi.”
”Nääh, minä tarvitsen tuliviskiä”, Jessie sanoi ja irvisti.
Siriuksen kulmakarvat pomppasivat silmille valuvien mustien hiuksien taakse.
”Minä luulin, että kiltit tytöt eivät juo.”
”Kuka on sanonut, että minä olen kiltti tyttö?” Jessie kysyi ja kallisti päätään. Siriuksen päähän ilmeisesti ilmestyi muutama kaksimielinen ajatus, nimittäin hän virnisti ja meni vaatekomerolleen.
Hetken pengottuaan hän palasi Jessien vierelle kädessään melkein täysi tuliviskipullo.
”Mistä sinä tuon olet hankkinut?” Jessie kysyi ja pyyhkäisi hopeanhohtoisen blondit hiukset korvansa taakse. Sirius kohautti olkiaan.
”Minulla on suhteita ja James on jo 17”, hän sanoi ja otti pitkän kulauksen kirkasta nestettä ennen kuin ojensi pullon tytölle. Jessie tarttui siihen ja hörppäsi. Poltteleva neste kurkussa sai hänet irvistämään mutta rohkeasti hän otti toisenkin hörpyn ja antoi pullon takaisin Siriukselle joka hymyili huvittuneena.
”Huomaa kyllä, että olet juonut aikaisemminkin. Usea tyttö purskauttaa tuliviskit suoraan minun naamalleni.”
”Se olisi jo liian noloa. Kaiken lisäksi, minä muuta minä tekisin typerissä tanssiaisissa, kun ryyppäisin?” Jessie kysyi ja kohotti toista kulmaansa.
Sirius näytti miettivän ennen kuin kohautti olkiaan ja otti uuden ryypyn pullosta.
”Tanssisit Lucius Malfoyn kanssa, ehkä”, hän sanoi mikä sai Jessien kikattamaan typerästi. Hänellä oli joko melko huono viinapää tai tuliviski vaan on aika vahvaa kamaa (Sirius kallistui viimeisemmän puolelle).
Melko nopeasti koko pullo tyhjentyi. Jessie kikatti melkein pelkästään sillekin, että Sirius pyöräytti silmiään (jota poika teki ihan tahallaan, että saisi tytön nauramaan).
”Miksi sinä muuten edes tulit tänne?” Sirius kysyi yhtäkkiä. Jessie hillitsi kikatustaan ja pyöritteli tyhjää tuliviskipulloa kädessään.
”Äiti saa minut hermoromahduksen partaalle”, hän sanoi.
”Miten niin?” Sirius kysyi. Jessie katsoi häntä silmät tuikkien. Miten poika onnistuikin näyttämään niin seksikkäältä vaan nojatessaan seinään?
”Hän yrittää pakottaa minulle jonkun ihme mekon sinne serkkuni häihin. Ja yrittää muutenkin määrätä koko minun elämäni. Ja sanoi sinua verenpetturiksi”, tyttö sanoi. Kyynel valui hänen poskelleen.
Sirius jäykistyi.
”No, kaikkihan minua sanovat verenpetturiksi. Aivan sama. Sinäkin voisit erota suvusta, niin olisimme kaksi hylkiötä”, hän sanoi.
”Miten mainio idea. Minä tosin jäisin ilman perintöä ja olisin aivan pennitön”, Jessie sanoi. Sirius virnisti.
”Jep, veisi aikaa totutella siihen, että ei saa ostaa jokaista ihanaa mekkoa mitä vastaan tulee.”
”Minä en osta jokaista ihanaa mekkoa mitä vast- hups, ostanhan minä”, Jessie sanoi ja kikatti.
”Me molemmat olemme humalassa ja nyt on vasta päivä”, hän sanoi ja kikatti lisää. Sirius kallisti päätään ja katsoi Jessietä. Tyttö oli aika kaunis ja… tosiaan, Sirius ei ollut huomannutkaan miten seksikäs Jessie oli. Koulupuku ei todellakaan päästänyt tytön upeita muotoja esille mutta kun hänellä oli yllään minihame ja toppi, tyttö oli todellakin kaunis.
”Lily varmaan kiroaisi minut alimpaan helvettiin jos tietäisi missä olen, missä kunnossa ja kenen kanssa”, Jessie sanoi ja painoi pään koukussa oleviin polviinsa.
”Mikä vika minun seurassani on?” Sirius kysyi muka-loukkaantuneena.
”Niinpä, ei mikään mutta Lily on erimieltä”, Jessie sanoi vakavan näköisenä ennen kuin virnisti ja kaatui selälleen niin, että hänen päänsä oli Siriuksen sylissä. Poika katseli tytön maidonvalkeita kasvoja, täydellisiä huulia ja upeita silmiä, minne suorastaan upposi. Kaukaa katsottuna ne näyttivät vaan sinisiltä mutta lähempää katsottuna niissä oli vähän tummansinisimpiä läikkiä.
Jessien sydän hakkasi hulluna, kun Sirius katsoi häntä suoraan silmiin. Pojan myrskynharmaat silmät välkähtivät kummallisesti mikä sai Jessien sydänkohtauksen partaalle.
Katse oli suoraa himoa ja… jotain muuta mitä tyttö ei tunnistanut. Juuri kun Sirius oli kumartumassa, ovi pamahti auki. Jessie ja Sirius lennähtivät salamana irti toisistaan ja Sirius tunki tyhjän tuliviskipullon tyynynsä alle. Onneksi huoneeseen ei astunut herra tai rouva Potter, vaan punaruskeahiuksinen tyttö joka punastui hiusrajaansa myöten.
”Anteeksi, ei ollut tarkoitus keskeyttää mitään”, hän mutisi ja silmäili Jessietä ja Siriusta epäluuloisena.
”Et sinä keskeyttänytkään, minä olen juuri lähdössä”, Jessie sanoi ja pomppasi seisomaan mutta horjahti ja kaatui suoraan Siriuksen syliin. Tyttö käänsi katseensa ikkunasta ulos.
”Ehkä sinun kannattaisi jäädä tänne yöksi?” Sirius kuiskasi hänen korvaansa niin, että kylmänväreet kulkivat Jessien koko vartalon läpi.
”Ei, kyllä minä menen kotiin”, Jessie sai vaivoin sanottua ja nousi uudestaan seisomaan. Tyttö katsoi epävarmana miten Jessie huojui ovelle ja katosi käytävään ennen kuin lysähti Siriuksen viereen istumaan.
”Hei Annabel”, Sirius sanoi ja virnisti.
”’ei vaan. Oliko tuo sinun tyttöystäväsi?” Annabel kysyi ja näpläsi hiuksiaan niin kuin aina kun oli epävarma tai hermostunut.
”Jessiekö? Ei, me olemme ystäviä”, Sirius sanoi ja puhalsi mustia hiuksia silmiltään niin rennosti, että Annabelin sydän hypähti kummallisesti.
Sinä et ole ihastunut serkkusi parhaaseen ystävään, tyttö sanoi tiukasti päänsä sisällä itselleen mutta sydän sanoi jotain muuta.
”Aijaa, no mitä se tyttö täällä sitten teki?” hän kysyi yrittäen peittää innostunutta äänensävyään.
”No, juttelimme niitä näitä. Olen menossa hänen kavaljeerikseen Amalia Stuartin häihin ja juttelimme vähän siitä ja perheistämme”, Sirius sanoi välttelevästi. Hänen teki mieli ajaa Annabel ulos koska hän pilasi hänen loistavan tilaisuutensa suudella Jessietä mutta se olisi hieman epäystävällistä eikä Sirius todellakaan halunnut joutua Catherine Potterin mustalle listalle.
”’Ienoa. Minä rakastan ’äitä, ainakin ranskalaisia sellaisia”, Annabel sanoi ja räpäytti silmiään. Sirius virnisti ja nousi seisomaan. Häntäkin huippasi mutta poika pysyi urhoollisesti pystyssä.
”Kiva, minun pitää käydä sanomassa Sarvi-, tarkoitan Jamesille yksi juttu”, hän sanoi ja ryntäsi nopeasti ulos huoneestaan jättäen Annabelin istumaan hämmästyneenä sängylleen.
Koska tytöllä ei ollut muuta tekemistä, hän tarkisti, että Sirius tosiaan oli häipynyt ennen kuin sulki oven ja käveli pojan vaatekomerolle.
Oikeastaan oli rumaa kaivella toisten tavaroita mutta jos Sirius ilmestyisi paikalle ja kysyisi, Annabel voisi sanoa etsivänsä likapyykkiä. Toisaalta se tuskin menisi läpi. Annabel vilkaisi ovea ja avasi varovasti vaatekaapin oven. Siellä oli siisteissä pinoissa vaatteita. Annabel kurtisti kulmiaan. Sirius muka siisti ihminen? Toisaalta, eihän tyttö ollut tuntenut tämän kun vasta muutaman tunnin. Vaatteiden takana oli… Annabel ojensi kätensä ja kiersi sen jonkun viileän ympärille. Toden totta, se oli täysi tuliviskipullo. Ja toinen ja kolmas…
Annabel tunki ne nopeasti vaatteiden taakse ja luikki nopeasti käytävään. Eihän viinapullojen piilottamisessa mitään pahaa ollut, Annabel vaan ei voinut sietää alkoholia ja lupasi itselleen kaataa Siriuksen litkut ikkunasta ulos heti kun oli mahdollisuus. Ei hän ollut paha ihminen, hän vaan halusi Siriukselle kaikkea hyvää.
------------------------
Ensimmäinen osa, laittaisin enemmän jos ehtisin. Seuraavat, öö... viisi osaa tulee tässä lähiaikoina. Kommentteja toivoisin, risuja, ruusuja, mitä tahansa! <3