Monsieur Kalkaroksen vahakabinetti (SK/RL, S, angstipätkä)

[Sakura]

Nimi: Monsieur Kalkaroksen vahakabinetti
Kirjoittaja: Sakura
Paritus: Severus/Remus
Tyylilaji: one-shot; synkistelyä ja sen sellaista
Ikäraja: S
Varoitukset: Kalkaros, joka leikkii Klonkkua.
Tiivistelmä: Olet itse sanonut sen minulle.
Vastuuvapaus: Rowlingille kuuluu mikä Rowlingille kuuluu, minä en hyödy tekstistäni muuta kuin kirjoittamisen ilon – jos sitäkään.

A/N: Milloin aloin kirjoittaa tällaisia heinänkorsia? Toivun kyllä parhaillaan lähes puolivuotisesta blokista - inspiraatiot tulevat aina keväisin ja syksyisin – mutta. Sen pitemmittä selittelyittä, olkaa hyvä:

 
Monsieur Kalkaroksen vahakabinetti

Hällä väliä.

Ei kiinnosta EI KIINNOSTA usko jo. Minua ei kiinnosta eikä sinuakaan sen puoleen, älä luulekaan.

Ai että mitäkö se sitten oli? No, ei ainakaan sitä, hyväuskoinen hölmö. Väitätkö muka, että – väitänkö minä, että?

En minä, mene pois hullu! Hän etsi vain tyttöystäväänsä, kaveria, opettajaa, jotakin, vaikka poikaystäväänsä, mutta ei minua. Olin vain tiellä niin kuin aina, onneksi hän sentään ei ole kuten ne kaksi, Musta ja Potter räkäisine nauruineen. Yhtä paha tosin, niin, erilailla; älä kuvittelekaan muuta.

Kauniinväriset silmät kyllä – katsoinko minä niihin liian kauan? Ruskeaa ja vihreää ja sinistä, saveen hukkuneet opaalit, vai sittenkin pelkkää mustaa, obsidiaania? Miltähän monijuomaliemi hänestä näyttäisi, saati maistuisi, mitä luulet? Voisin koskettaa häntä ja voisin, voi voisin… En. Hyvä on, se oli huono ajatus, tyhmä ja kamala ja sairas, olet oikeassa.

Ehkä ne olivatkin keltaiset. Ne silmät. Kuin kuutamo syksyllä, äläkä väitä että se on väärä luulo! Minä jos kuka arvaan sen oikein ja sinä tiedät sen myös, niinhän, kultaseni? Tai paremminkin: kirottu rumilus, ankanpoikanen, joka vain syötäisiin kuin susi syö lampaan – kuin susi ankan. Hah.

Minä tiedän. Sinä tiedät. Me molemmat tiedämme, me tiedämme. Minä tiedän.

Voisin kiristää häntä sillä. Äläkä naura! Koska eivät sudet pure käärmeitä – eivät koske käärmeisiin muutenkaan.

Turhaa. Turha haaveilla etten tuntisi vieressäni pelkkää tyhjää ilmaa, näkisi vieressäsi huoneen autiota kuvaa. Emme me saa häntä, turha minun on toivoa ja tuijottaa silmiisi kun nekin ovat tyhjät, olet ällöttävä ja kalpea, nälkiintynyt maitovalas, kuin vahaa. Minä tahdon katsoa häntä… Hahaa menit lankaan! Ei minua kiinnosta, hänhän on arkkiviholliseni numero kolme.

Olet itse sanonut sen minulle.

A/N2: Olen armoillanne ^^

[Eeyore]

tää oli aika mielenkiintoinen
Klonkkumainen Kalkaros oli jotenkin... no, periaatteessa uutta, kai se on itsensä kanssa taistellut vaikka kuinka kauan, mutta silti ^^
en kirjotusvirheitä ettiny eikä silmiinkään pistäny mitään sen suurempaa

Olet itse sanonut sen minulle.

Eihän tuossa nyt mitään erikoista ole, mutta se oli silti niin...sykähdyttävä. niin moneen paikkaan käyvä, voi sanoa millä tavalla ja missä tilanteessa vain oikeastaan, ja ehkä siks se just oli se silmiinpistävin lause. hyvä lopettaa tuollaiseen sykähdyttävään ^^

[Mrjn Jäätuuli]

Mieleltään kahtia jakautunut Kalkaros? No klonkku kyllä tuli elävästi tuosta mieleen ei voi muuta sanoo, ainoo ettei tuo sentään puhunu my treasuresta.

Minä tiedän. Sinä tiedät. Me molemmat tiedämme, me tiedämme. Minä tiedän.

Miusta tuossa näkyy kaikista parhaiten se kahtiajakautuneisuus.

Mielenkiintoista kuvailua, mutta vois olla pidempi.

[runtti-chan]

Erikoisesti kirjoitettu, se oli (minusta) hieman 'sotkuinen', mutta se kävi tähän tosi hyvin. Milloin ajatukset muka olisivat olleet järkeviä?

Tykkäsin myös parituksesta. Remus on suloinen, ja Severus rakastettava.

[Sakura]

Haa, kommentteja :) Tackar, Eeyore, Mrjn Jäätuuli ja runtti-chan! *kumarrus* Hauskaa, että näinkin hassu teksti on herättänyt jonkun mielenkiinnon. Tai hassu ja hassu, mutta siis, tarkoituksenani on sanoa, että olen hyyyvin iloinen, kun olette vaivautuneet jättämään kynänjälkenne, tai no, näppäimistönjäljen, oikeastaan. Niin, Kalkaros on tosiaan vähän tai vähän enemmänkin wannabe-Klonkku, hih ei sentään ihan my treasuresta puhu. Ja sotkuinen, ihana ilmaus! Mukava kuulla myös, että kun jos loppu on onnistunut. Lyhythän tämä totta vie on, mutta en usko, että olisin pystynyt pitämään minkäänlaista laatua yllä pidemmässä tekstissä. Mahdollista on toki sekin, että olen vain liian laiska ja/tai saamaton ^^

Ja kyllä: palaute toivotetaan jatkossakin tervetulleeksi, jos joku vielä sattuu tätä lueskelemaan.

[Hazandra]

Tulin kurkanneeksi tähän topicciin lähinnä otsikon perusteella. Aluksi ajattelin, että olenko lukemassa Halkinauruuksessa jotain ficciä, mutta heti tekstin lukemisen aloitettuani käsitin, että puhdasta angstiahan tämä on ja yhä olen Pimeyden voimien osastolla.  :roll:

Jännää kuvata Kalkaroksella samanlaista vuoropuhelua kuin Klonkulla. Itse olen käyttänyt samaa ideaa omassa ficissäni, mutta tosin huomattavasti lievempänä versiona. Kyllä tosin tällainen raskaampikin meno toimii.

Hieman vierastan Kalkaros/joku kelmeistä -paritusta...ehkä siksi tämä ficciin kätketty rakkaustarina ei päässyt koskettamaan minua niin suuresti, kuin olisi voinut vaikka silloin, jos toinen osapuoli olisi ollut esim. Lily  :roll:  No, tämä on omaa russutustani

Jotkin lauseet olivat aika riipaisevia, etenkin tuo viimeinen. Tavallaan kärsin itsekin "klonkkusyndroomasta", eli omassa mielessäni tappelee koko ajan kaksi osapuolta (niillä on nimetkin, mutta ei siitä sen enempää...). Joka tapauksessa tämä vuoropuhelu oli hyvin saatu ficiksi

[Sakura]

Hazandra, kiitos paljon palautteestasi! Juu-u, otsikko taitaa olla vähän koominen; yritän kai luottaa ristiriidan voimaan. Kalkaroksen jakautuneisuus tai mikä lie tosiaan ilmenee tässä melko vahvasti, ehkä liian? En kuitenkaan ajatellut häntä varsinaisesti psyykkisesti sairaaksi, vain vähän, hmm, hulluksi - Kalkarokseen kuuluu mielestäni aina pienenpieni ripaus hulluutta. Ja niin, paritusmakunsa kullakin (:

[Taki]

Hieno ficci!

Vaikka tää oli angstia niin sai ainakin mut virnuilemaan : -D Siis kun tuo sisäinen vuoropuhelu oli vaan niin huvittavaa. Kalkaroksen asenne omia ajatuksiaan kohtaan on vaan niin mahtava. Nuo kaikki 'äläkä väitä että se on väärä luulo!' 'äläkä naura!' sun muut ihanat 'älä nyt väitä vastaan kun minä olen kumminkin oikeassa'-tyyliset kohdat olivat ihan mahtavia!

Tai paremminkin: kirottu rumilus, ankanpoikanen, joka vain syötäisiin kuin susi syö lampaan – kuin susi ankan. Hah.

Tässä kohdassa aloin vasta ihan tosissani fanittaa tätä ficciä. Tuo 'Hah.' on oikeasti ihan paras, oikein ihanan hykerryttävän ärsyttävä! x) Ja tuo ankka, voi hyvää päivää, aivan ihana ihana ihana vertauskuva. Jostain syystä tuokin huvitti mua hyvällä tavalla suuresti, kaipa ankassa vaan on jotain hassua, en sitten kanssa tiedä, mitä :'DD

Koska eivät sudet pure käärmeitä – eivät koske käärmeisiin muutenkaan.

Nerokas lausahdus.
Tää on vaan niin hyvä ja persoonallinen ficci, tykkään tosi paljon, mitään rakentavaa ei nyt vaan tule mieleen.

[Sakura]

Kiitos kommentistasi, Taki :) Näköjään tästä fikistä siis löytyy sitä humoristisuuttakin, hauska huomata. Hykerryttävän ärsyttävä, ihanasti sanottu! Äläkä sä väitä, ettei tullut mitään rakentavaa mieleen: mä ainakin hyödyin palautteestasi kovasti :)

[Larjus]

Otsikko herätti heti mielenkiintoni. Se jotenkin hyppäsi silmilleni, mitä voi pitää otsikoiden kohdalla vain hyvänä asiana. En oikein tiedä, mitä odotin, mutta aloin varoitukset Klonkkua leikkivästä Kalkaroksesta kyllä pääsivät yllättämään. Mietin jo että mitähän tästäkin seuraa, voiko tästä saada mitään synkkää aikaiseksi, mutta selvästi voi! Onhan tässä toki edelleen vähän sellainen koominen sävy ihan vain jo asetelman takia, mutta ehkä juuri se tästä niin synkeän lopulta tekeekin. Miten on Kalkaroksen mieli totaalisen hajalla, puhelee itselleen ja on muutenkin melkoisen sekaisin. Joku kuvaili kommentissaan tätä tyyliltään hieman sotkuiseksi, ja sitä tää minustakin on, hyvällä tavalla. Harvan mieli muutenkaan on missään kunnollisessa järjestyksessä, ja kun Kalkaroksella se on muutenkin tässä niin sekaisin, tällainen lähestymistapa toimii.

Pohdinnat Remuksen silmien väristä olivat tosi kiehtovia, ovatko ne monisävyiset opaalit vaiko mustat obsidiaanit - vai sittenkin keltaiset? Pakkohan sitä tietenkin siirtyä susivertauksiin, koska Kalkaros tietää totuuden (ja selvästi monta kertaa ). Hänellä olisi kyllä hyvä tilaisuus kiristää Remusta tämän salaisuuden paljastamisella, ja vaikkei hän canonissa niin ihan suoraan tee, kyllä hän selvästi ainakin nauttii siitä mahdollisuudesta, välillä vähän sohii kepillä jäätä.

Olet itse sanonut sen minulle.

Tykkäsin tästä lopetuksesta tosi paljon. Mulla on joku mieltymys muusta tekstistä irrotettuihin loppuvirkkeisiin, ja tää yhdessä edeltävien juttujen kanssa kuvaa niin hyvin Kalkaroksen jakaantunutta mieltä ja mielipiteitä mm. Remuksesta. Hän haaveilee, haluaisi tämän itselleen, mutta samaan aikaan ei voi, koska on julistanut tämän yhdeksi arkkivihollisistaan. Mutta joutuu ikään kuin muistuttamaan itseään siitäkin 🤔 Hyvin kiintoisaa, sekä tämä fici että Kalkaroksen mielenmaisema muutenkin.