//Alaotsikko: Luna/Cho, pientä romancea, ficlet
Title : Haluan varastaa hetken sinun katseestasi
Author : it's mee Odoshi
Genre : pientä romancea
Raiting : S
Paring : Cho Chang/Luna Lovekiva
Disclaimer : Row omistaa ihanat hahmot, potterversumin. Minä vain lainailen hahmoja ja luon juonen kiemuroita, ilman korvauksia.
Summary : Sota on ohi, menneisyys ei ole enää sama kuin ennen, etkä sinä koskaan tarkoittanut mitä minulle sanoit.
A/N : Juups, tälläista tällä kertaa, selailin haastelistaustani ja huomion tuon tupahaasteen ja femmen kaipaavan jonkin näköistä fikkiä, joten yhdeltä istumalta kirjoitin tämmöisen femmeilyn, osittain ficlethaasteen innoittamana. Ei mitään kummempaa. Kommentit ovat aina kivoja;>
Haasteet : Tupahaaste; Korpinkynnet, Femme10, kaiken maailman ficlettejä ja kerää kaikki hahmot; cho chang
Haluan varastaa hetken sinun katseestasi
Cho PoV
Varastin sinun tavaroitasi, haukuin sinun nimeäsi ja vieroksuin olemustasi kaikki ne vuodet, jotka vietimme samassa perheessä, tuvassa. Olen palannut viimeiselle vuodelleni kärsineenä sodasta, menettäneenä paljon, mutta näen noilta tutuilta kasvoilta vieläkin hymysi ja katseen, joita en koskaan onnistunut varastamaan. En koskaan.
Muistelen viimeisimpiä vuosiamme, tässä korkeassa tornissa. Minä olen pukeutunut mustaan, sinisen ja pronssin sävyin kudotun kaulahuivin tiukasti ympärilleni kietoneena. Rintaani korostaa tupamerkki; Korpinkynsi. Entä sinulla? Ei, sinulla ei ole kaulaliinaa vain eripariset lapaset väreiltään punainen ja vihreä. Vaaleat hiuksesi ovat sidottuina keltaisella pompulalle ja vaikka kuinka tutkin ja katson en näe pienintäkään pilkettä sinisestä. Hyräillessäsi tuntematonta lauluasi, silmät suljettuina annan katseeni kiertää kehollasi, varastaen sen jokaisen piirteen verkkokalvoinneni.
Avaat silmäsi, löydän sen sinisen mitä etsin. En tupamerkkiä, kaulahuivia tai mitään muutakaan, joka todistaisi sinun olevan tupaani… En mitään niistä, vain kirkkaimmat siniset silmät, jotka olen koskaan nähnyt. Uniset, mutta onnellinen näköiset silmät.
~*~
Luna PoV
Huomaan sinun katselevan minua, se on hassua. Mustat hiuksesi lainehtivat selkääsi pitkin kuin aallot, sellaiset oikein pienet aallot, joita syntyy kun veteen pudottaa jotain. Vaikka mustia pieniä kiviä, jollaiset silmäsi ovat, mustat, mutta silti jotenkin mielenkiintoiset. Vertauskuvani saattavat olla omituisia, niin kuin te sanotte minunkin olevan, vaikka tiedän ettet sinä tarkoita sitä. Et ole koskaan tarkoittanut.
Hyräilen uudelleen ja uudelleen samaa sävelmää ja annan sinun katsella minua. Avatessani silmäni huomaan katseesi kääntyvän pois minusta, pois minun katseestani.
Se on kummallista, että et osaa olla sinä. Olen huomannut sinun olevan kiltti ja lempeä, vaikka kuuntelenkin sinun vihaisia sanojasi minulle, jos edes suostut sanomaan mitään. Haluatko sanoa jotain? Sano se, koskaan ei voi tietää milloin kaikki päättyy. Ehkä minun pitää auttaa sinua, näen sinusta, että jokin painaa mieltäsi. Kävelen luoksesi, katson noihin mustiin silmiin, jotka katsovat vieroksuen.
Katson sinuun ja vihdoin sinä katsot takaisin.
Painat huulesi minun huulilleni, suutelet, varastat ensimmäisen suudelmani.
Ollaan hetki vain sinä ja minä. Me.