Läpilukija: Hilja ♥
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: romanssi
Fandom: Teleny
Paritus: Réné/Camille
Vastuuvapaus: Hahmoja en omista, omistajasta ei oo varmuutta vaikka Wildeksi on epäilty. Toiset sanoo kuitenkin jotain muuta.
Tiivistelmä: ”Minä olen mielipuoli” kaikui musiikista.
Kirjoittajalta: Kaivelin eilen huvikseni vanhoja tiedostoja ja löysin vuodentakaisen fikin ja mietin että miksi en oo koskaan julkaissut tätä. Enivei, luetutin Hiljalla, joka sanoi, että voi julkaista. Tykkään ite tästä jostain syystä ihan sikana!
Mielipuoli ja hulluus
Suudelma oli lyhyt ja kevyt.
Camillen silmät olivat auki ja hän ihmetteli, mikä siinäkin oli, että niin kevyt kosketus sai perhoset lentämään vatsassa.
Réné irrotti otteensa. ”Minä olen mielipuoli.”
Laiska hymy liihotti yhden perhosen tuomana Camillen kasvoille. ”Ei se mitään, niin olen minäkin.”
”Mutta et sinä olisi, ellen olisi ilmestynyt”, Réné totesi. Hänen kasvoillaan käväisi häivähdys pelkoa siitä, mitä hän oli tehnyt toiselle, mutta pian silmät kiiluivat kirkkaina.
”Minä en ole pahoillani siitä.”
Réné nyökkäsi ja näykkäisi Camillen huulta. Hän mietti verhojaan ja sulki ne ja siirtyi kauemmas ihailemaan Camillea.
”Mitä sinä katsot?” Camille kysyi hämillään ja kaipasi noita huulia omilleen.
Réné pudisti päätään ja käveli pianolleen, laski kätensä koskettimille. Hän soitti jotain uutta, jotain, mitä kukaan ei ollut kuullut.
Camille näki harhakuvia, näki jumalien raivon ja rakkauden, koki suudelmat Rénén kanssa, ne rajut ja kevyet ja tunsi jokaisen kosketuksen ihollaan. Ei koskaan ollut Réné aivan noin soittanut, tuonut omia tunteitaan niin pintaan raivotautisen raivolla. Camille avasi silmänsä vain tajutakseen niiden olevan jo auki, harhakuvat edessään, Réné valkoisissaan, enkelinä ja yhtäkkiä Saatanana ja hän tunsi kuinka hänen falloksensa nousi.
”Minä olen mielipuoli” kaikui musiikista, kaikui Camillen sielussa ja hymy eli yhä hänen huulillaan ja hän pakotti itsensä pysymään paikallaan, sillä vaikka hän halusi toista, kenties enemmän kuin koskaan, halusi hän myös kuulla uuden sävelmän kokonaan (ja jos hän nyt antautuisi mielihaluilleen, suostuisiko Réné edes soittamaan sitä uudelleen?).
”Onko sillä nimeä?”
”Etkö sinä kuullut? Se on nimetty sinun mukaasi ja minun, se on Mielipuoli ja se on hulluus ja se on rakkaus ja himo ja kaikki mikä näitä yhdistää.”
Camille nyökkäsi ja hyökkäsi.
Suudelmat olivat rajumpia ja johtivat pitemmälle ja kun molemmat miehet makasivat maassa vai oliko se sängyllä vai missä lie, eivät he siitä välittäneet, he huohottivat ja kaipasivat. Eivät he tienneet mitä.
