Kirjoittaja: Flynn
Ikäraja: S
Tyylilaji: Draama, angst
Hahmot: Ron, Hermione
Vastuuvapaus: Hahmot ovat J.K Rowlingin luomia enkä saa tästä ficistä minkäänlaista rahallista korvausta.
Tiivistelmä: Ronia viettää tylsää elämää ja haluaa jotain uutta
Haaste: FF100 sanalla Rakastavaiset
Kuoleva rakkaus
Tälläistako elämä oli, kun ei ollut enää jännitystä ja pelkoa? Sängyn reunalla istumista, Saivartelijan lukemista aamuisin (eihän nyt ilmaisesta vuosikerrasta kehdannut kieltäytyäkään, kun Ksenofilius Lovekiva aivan välttämättä tahtoi osoittaa kiitollisuuttaan kolmikolle heidän pelastettuaan Lunan) ja satunnaista kyläilyä ystävien luona? Vaikka Ron monenmonta kertaa osoittikin negatiiviset tunteensa noiden seitsemän vuoden aikana tapahtuneista välikohtauksista, kuten vaikkapa salaisuuksien kammiosta, ei elämässä tuntunut kuitenkaan enää olevan minkäänlaista hohtoa. Hän olisi paljon mieluummin kohdannut uudelleen kielletyn metsän hämähäkit tai Tylypahkan pirunnuoran, kuin istunut kotonaan mitään tekemättä.
Toki hänellä oli nyt Hermione. Mutta mitä iloa siitäkin oli, tuskin he edes tekivät enää mitään yhdessä, kun Hermione vain opiskeli päivät pitkät.
"Mutta minun täytyy, jotta pääsisin joskus opettamaan tai tutkimaan riimuja! Ja minua edelleenkin kiinnostaa Tylypahkan rehtorin virka, niin kuin olen sinulle kertonut! Oikeasti, en jaksaisi kertoa sinulle näitä samoja asioita kerta toisensa jälkeen", selitti Hermione joka ainoan kerran, kun Ron oli valittanut hänen huomioimattomuudestaan.
Toki oli hienoa, että hän tavoitteli unelmiaan noin intohimoisesti, mutta Ron ei voinut olla tuntematta itseään yksinäiseksi. Tällaistako oli rakastavaisten elämä? Tähän verrattuna elämä ennen Voldemortin kuolemaa oli sanoinkuvaamattoman upeaa. Mitä Ron olikaan ajatellut, kun toivoi kaiken päättyvän? Kun toivoi elävänsä Hermionen kanssa ikuisesti yhdessä?
"Hermione, olen ajatellut...", Ron sopersi Hermionelle hermostuneena, samalla pitäen katseensa lattiassa.
Näytti, kuin Hermione ei olisi huomannutkaan Ronia, saati sitten kuullut mitä hän sanoi. Ron oli kuitenkin oppinut tuntemaan Hermionen eleet noiden kaikkien yhdessä vietettyjen vuosien kuluessa ja ymmärsi Hermionen hiljaisuuden tarkoittavan puheen jatkamista.
"Ehkä meidän ei pitäisi enää jatkaa yhdessä. Haluamme niin eri asioita, emmekä edes vietä aikaa yhdessä! En kestä tällaista hiljaiseloa, paikallaan istumista, lehden lukemista enkä varsinkaan sinun jatkuvaa opiskeluasi! Janoan seikkailuja, vaaroja, jotain uutta! Mutta sinä et sitä kuitenkaan halua... Onko meillä enää mitään syytä olla yhdessä? Ei tämä ole rakastavaisten elämää", Ron selitti jalat täristen.
Hetken koko pieni mökki, jonka Ron ja Hermione olivat yhdessä ostaneet opiskeltuaan viimeisen vuotensa Tylypahkassa Voldemortin kuolemisen jälkeen, täyttyi hiljaisuudesta. Ron uskaltautui nostamaan katsettaan Hermioneen. Hermionen kädet tärisivät, kyyneleet putoilivat 'Antiikin riimuista nykyajan hymiöihin'-kirjan päälle. Pian itse kirjakin lipesi Hermionen käsistä maahan.
"Ron, s-sinä et ymmärrä! Jos minä en opiskele, minä en voi koskaan saada töitä! Jos minä en saa töitä, millä me muka elätämme itsemme! Sinä et edes viitsi hakea töitä, opiskella niitä varten, et mitään! Minä saan tehdä kaiken työn ja sinä vain valitat! Minä en jaksa tätä, Ron... Minä yritän tehdä parhaani, että lapsemme saisi hyvän kodin elää, mutta -", Hermione huusi kyynelten virratessa pitkin kasvojaan.
"Lapsemme? Minkä lapsen? Hermione... Hermione, minkä lapsen!"
Vain Hermionen nyyhkytys ja lattian kohdanneet kyyneleet saivat edes jonkinlaisia ääniä aikaan tuossa muuten hiljaisessa mökissä. Ron otti muutaman askeleen taaksepäin kauemmas Hermionesta. Hänen kasvoillaan näkyi viha.
"Minä olen raskaana, Ron... S-sain itsekin kuulla vasta viikko sitten! Minä vain odotin oikeaa hetkeä kertoa! Älä jätä minua, Ron... Lapsemme tähden, pyydän!"
Mutta viha ei kadonnut minnekään, se jopa sai seuraa halveksinnasta. Ron ei kestänyt katsoa tuota heikkoutta, valheutta, säälittävyyttä, mitä Hermione oli täynnä.
Valheita, pelkkiä valheita. Miksen ole ennen ymmärtänyt?
"Ron..."
"Älä puhu minulle! Etkö sinä ymmärrä, Hermione! En minä halua lasta, en sinua, unohda kaikki mitä joskus suunnittelimmekaan. Minun puolestani... Minun puolestani saat tehdä vaikka abortin! Mutta jos et tee, ei lapsi saa isää. Ainakaan minusta."
Ruosteiset saranat kirskuivat ja ovi paiskautui kiinni. Ei, tällaista rakastavaisten elämä ei todellakaan ollut.
