Kirjoittaja: amorito
Beta: hiddenben
Ikäraja: S
Tyylilaji: drama
Paritus/Hahmot: lievästi Rowena/Godric
Tiivistelmä: Tarkastelen näkyä sanomatta mitään, he näyttävät sopivan niin hyvin yhteen, suuri leijonamainen mies ja muutaman päivän ikäinen tyttö.
A/N: FF100-aiheenani on Korpinkynnet, siispä Rowenaa ja Helenaa luvassa enemmänkin! Tämä on siis sana 027, Vanhemmat.
Tytär on pieni, vaaleanpunainen ja itkuinen. Helga on varsin ihastunut häneen, ja päätän tehdä ystävälleni mieliksi nimeämällä tyttäreni Helenaksi. Vaikka nimi muistuttaa Helgasta vain osittain, ystäväni kiihtyy onnesta ja punoittaa tavallista enemmän, silmät kiiluen epäilyttävästi. Kun kysyn asiasta, hän ei myönnä olevansa liikuttunut. Kiittää vain kohteliaasti, kuten kunnon englantilainen ainakin.
Salazar käy lyhyesti tervehtimässä, kurkistaa rinnallani nukkuvan lapsen kasvoja vain muodon vuoksi ja nyökkää lyhyesti onnittelut. Hän loihtii tyttärelle vihreän, hopeareunuksisen peiton enkä kehtaa sanoa että minulla on jo sininen vastaava – ja jos hän olisi vähemmän itsekäs, hän olisi tehnyt peitteestä vaikka sinivihreän. Kiitän kuitenkin ja huokaan hänen poistuttuaan.
Godric sitä vastoin ei näyttäydy ennen kuin pukeudun ensimmäistä työpäivää varten. Olen peilin edessä siistimässä sinistä kaapuani ja kiinnittämässä viittaa pronssineulalla, kun kuulen liikettä takaani. Godric seisoo ovensuussa ja näyttää kiusaantuneelta, aivan kuin olisi vielä kaivannut lisäaikaa miettiäkseen oikeita sanoja. Hauskaa sinänsä, että rohkeaksikin nimitetty mies seisoo nyt noin yksinäisen ja pelokkaan näköisenä kivisten ovenkarmien välissä.
”Huomenta, Godric”, totean tyynesti ja käännyn takaisin kohti peiliä, vaikkei sille enää olekaan syytä. En vain tahtoisi kohdata hänen katsettaan ennen kuin on ihan pakko.
Hän vastaa hyvin hiljaa ”huomenta”, rykii nolostustaan pois ja liikkuu nykivästi ikkunan eteen. Vasta kun tiedän, ettei hän enää katso minuun, käännyn pois peilin edestä katsomaan vuorostani tuota miestä, joka seisoo punaisissa kaavuissaan kädet selän takana, tuijottaa metsän suuntaan vaitonaisena. Sanomattomat sanat painavat enemmän kuin sanotut voisivat.
”Haluatko nähdä hänet?” kysyn avuliaasti, tietäen, että se on hänen tulonsa perimmäinen syy. Halu nähdä, näyttääkö tyttö häneltä. Godric kavahtaa ympäri, ja näen hänen ilmeestään, että hän on nolostunut suorasukaisuudestani, mutta tuli juuri nähdäkseen Helenan. Poistun naapurihuoneeseen, jossa lastenhoitaja vaihtaa tyttöä kuiviin. Kun tyttäreni on jälleen puhtaissa kapaloissa, otan hänet tottumattomaan syliini ja kannan Godrickin eteen.
Miehen ilmettä on vaikea kuvata – se on pelkoa, helpotusta, ujoutta ja kiintymystä. Kenties tiedostamattaan hän ojentaa käsivarsiaan, ja lasken tiukasti kapaloidun nyytin niille. Hän tutkii tytön kasvoja; suljettuja silmiä, pientä nenänpäätä, huulien kaarta, muutamia hiuksia, jotka pilkistävät kankaan alta. Tarkastelen näkyä sanomatta mitään, he näyttävät sopivan niin hyvin yhteen, suuri leijonamainen mies ja muutaman päivän ikäinen tyttö. Melkein koskee rikkoa ihastunut hiljaisuus.
”Hän ei ole sinun.”
Godric havahtuu tuosta pienestä lumouksesta, johon ei tarvita loitsuja tai taikaliemiä. Hän piilottaa mahdolliset tunnereaktiot tyynen ilmeen alle, nyökkää lyhyesti ja ojentaa lapsen takaisin minulle. Kun Helena on tukevasti sylissäni, on hetken hiljaista. Sitten Godric lausuu harkitun viileästi kolme sanaa:
”No, paljon onnea.” Hän kumartaa lyhyesti, kääntyy kaapu hulmahtaen ja astelee pitkin harppauksin pois. Kuulen oven avautuvan ja sulkeutuvan hiljaa, mutta arvelen, että todellisuudessa hän olisi halunnut poistua äänekkäämmin.
Laskiessani Helenan takaisin kehtoon ja jättäessäni lapsenvahdille tarpeettomia viimeisiä ohjeita päivän varalle minäkin lähden käytävään, kohti luokkahuoneita. Yritän olla tuntematta huonoa omatuntoa valheestani, joka ei ehkä olekaan valhe. Toivon, että Helena kasvaessaan tulee näyttämään minulta tai joltakulta toiselta. En tiedä hänen isäänsä vielä, mutta keinoja sen selvittämiseksi olisi liemistä ja astrologiasta alkaen loputtomasti. Ehken haluakaan tietää, helpointa olisi kuitenkin, ettei se olisi Godric.
