Nimi: Kesäpäivän unelma
Kirjoittaja: Deph
Ikäraja: S
Fandom: Twilight
Paritus Alice/Jasper
Tyylilaji: romance, fluff, one-shot, AU(=kaikki ihmisiä)
Vastuuvapaus: Hahmot ovat S. Meyerin omaisuutta, mutta loput ovat minun. Ja nimi on melkein William Shakespearen (Kesäyön unelma), mutta muutin sitä hieman. Ei kai se oo mikään kauhee synti?
A/N: Haasteina toimii OTP10, Fandom10 ja Vuodenaika- haaste. Jei, kolme yhellä iskulla (; Teki mieli kirjottaa jotain söpöä. Toivottavasti onnistuin.
Kesäpäivän unelma
Jasper's PoVLevitin ruudullisen huovan tuoksuvalle nurmelle, suuren tammen alle. ”Sinulle kaiketi sopii, että jäämme tähän?” kysyin hiljaa Alicelta, joka seisoi vieressäni kevyessä kesämekossa, kantaen kaisloista punottua koria. Hän hymyili lämpimästi ja nyökkäsi. ”Jasper, olit oikeassa. Tämä paikka on kerrassaan upea.”
”Hienoa, että pidät”, myhäilin ja ojensin käteni koria kohden. Alice ojensi sen minulle ja istahti huovalle, mekon helmat leviten ympärilleen. Aloin purkaa korin sisältöä, pitäen silmällä Alicea, joka katseli lumoutuneena ympärilleen.
”Minä rakastan kesää. Sitä, miten puro solisee huolimattomana, pääskyt laulavat ja mehiläiset surraavat. Ja kukat! Jasper, tiedätkö parempaa kuin tuhansien kukkien koristelemaa niittyä keskikesällä?” Alice huokaili hiljaa ja hymyili sitten haikeasti. Hänen katseensa hakeutui jokeen, joka kuohui hallitsemattomana vain muutaman metrin päässä tammesta, jonka alle olimme asettuneet.
”Tiedän minä”, vastasin, mutta Alice näytti hiukan hämmentyneeltä. ”Tiedän jotain parempaa kuin tuhansien kukkien koristelema niitty keskikesällä”, selvensin. Alicen kaarevat kulmat kohosivat aavistuksen, mutta ilme pysyi kohteliaana, vaikka ääni olikin kirpakka; ”No mikä on parempaa?”
”Sinä”, vastasin totuudenmukaisesti, hymyillen lämpimästi. Alicen posket hulmahtivat punaisiksi ja hän käänsi katseensa nopeasti läheiseen metsään. ”Älä puhu hölmöjä, Jasper.”
”En puhukaan”, vastasin jälleen totuudenmukaisesti ja kaadoin kahteen lasiin viiniä. Toisen ojensin Alicelle, joka otti sen vastaan kasvot edelleen suloisen punaisina. ”Kesälle”, sanoin ja skoolasimme. Alice siemaisi hieman juomaa, mutta sitten hänen katseensa hakeutui jälleen ympäristöön. Minusta alkoi tuntua, että olin valinnut
liian hienon paikan pienelle piknikillemme.
”Kuule Alice. Olen pahoillani, jos nolostutin sinut sanoillani”, huokaisin hiljaa. Alice käänsi katseensa minuun ja hän näytti edelleen hiukan nolostuneelta.
”Ei se mitään, Jasper. Oikeastaan…se oli aika ihanasti sanottu”, Alice henkäisi ja hänen kasvonsa karahtivat entistä punaisimmiksi. En välittänyt siitä enää vähääkään.
Se oli aika ihanasti sanottu…Hymyilin lempeästi Alicelle, mutten vastannut hänen sanoihinsa mitään. Se ei näyttänyt haittaavan Alicea, vaan hän siemaisi varovaisesti juomaansa ja katseli raukeasti ympärilleen, kasvot vielä hiukan punertavina.
Olimme pitkään hiljaa, kuunnellen joen kuohuntaa, lintujen viserrystä ja pienten eläinten liikehdintää pensaiden katveessa. Yhden kerran näimme jopa jäniksen, joka uskaltautui poikkeamaan metsiköstä katseidemme ulottuville. Ilma oli kuin parfyymi, niin voimakkaina luonnon omat kukkaset tuoksuivat.
Kun aurinko alkoi jo laskeutua korkeimmalta paikaltaan, oli minusta aika syödä eväitämme. ”Alice? Mitä tahtoisit syödä? Minulla on täällä vaikka mitä. Patonkia, mansikoita, juustoja…”, aloin ehdotella ja kaivelin koria, etsien uusia ja uusia herkkuja sen kätköistä.
”Olisiko siitä hirveästi vaivaa, jos ottaisit kaikki?” Alice kysyi varovaisesti. Kohotin katseeni ja näin hänen ruskeiden silmiensä pälyilevän minua hermostuneesti. Hän oli ilmeisesti tottunut käskeviin, raivokkaisiin miehiin. Minä en ollut sellainen.
”Ei tietenkään”, vastasin rauhallisesti ja hymyilin hänelle rohkaisevasti samalla, kun aloin ottaa esiin mukaan pakattuja ruokia. Alice availi nyyttejä ja paketteja ja pian meillä oli edessämme kokonainen herkkuateria.
Aterioimme hiljaisuuden vallitessa, mutta se ei ollut vaivaantunutta hiljaisuutta. Se oli rauhallista ja täysin luonnollista hiljaisuutta. Tiesin, että Alice oli varsin puhelias nuori nainen, mutta ilmeisesti hänkin arvosti minun tapaani rauhallisia hetkiä.
Äkkiä Alice alkoi yskiä rajusti. Käännyin hätääntyneenä hänen puoleensa, huomaten hänen vetäneen ruokaa väärään kurkkuun. Aloin takoa hänen selkäänsä kovaa, mutta tarpeeksi lempeästi, etten satuttaisi häntä.
Alicen yskiminen hellitti ja hän rykäisi kerran, nostaen katseensa minuun. Silmät olivat normaalia kosteammat, mutta tiesin, ettei sillä ollut mitään tekemistä itkemisen kanssa. ”Oletko kunnossa?” kysyi huolestuneena, käsi leväten hänen pikkuruisella olallaan.
”Olen”, Alice kähisi ja rykäisi jälleen. Hän tarttui lasiinsa ja kumosin sen sisällön kurkkuunsa. ”Anteeksi tuo äskeinen”, hän mumisi nyt hiukan punehtuneena. ”Ei se mitään”, vastasin hyväntuulisesti, mutten siirtänyt kättäni. Alice näytti myös panevan sen merkille ja hänen kasvonsa punehtuivat entisestään.
Liu’utin kättäni hitaasti hänen paljaalla käsivarrellaan ja tartuin sitten kapeasormiseen käteen. Nostin käden huulilleni ja painoin varovaisen suudelman pumpulinpehmeään ihoon. Näin Alicen jännittyvän oitis kosketukseni takia.
Sen sijaan, että olisin päästänyt irti hänen sirosta kädestään, tartuin yhteen vitivalkoiseen päivänkakkaraan ja napsautin sen varren poikki. Työnsin kukan hänen korvansa taakse, mustien, keveiden hiusten lomaan. Alice henkäisi hiljaa ja hymyili sitten varovaisesti. Se hymy olisi voinut sulattaa kylmimmänkin miehen sydämen.
Siispä en voinut mitään sille, että tartuin hyvin varovaisesti hänen leukaansa ja vedin keijukaismaisia kasvoja omiani kohden, kunnes ne olivat niin lähellä, että nenämme hipoivat toisiaan.
Katselin valppaana hänen ruskeita bambin silmiään, etsien kauhua tai epävarmuutta, mutta sitä ei ollut. Oli vain sulaa maitosuklaata ja tähtien tuiketta. Vedin hänen kasvojaan vielä aavistuksen lähemmäs omiani ja painoin hellän suudelman hänen pehmeille, kapeille huulilleen. Alice henkäisi hiljaa huuliani vasten ja suureksi riemukseni sain todeta sekuntia myöhemmin, että hänen sormensa olivat kietoutuneet hiuksiini.
Huulemme olivat luotu yhteen ja niiden hellä, hidas tanssi oli saada minut pökerryksiin. Muutaman sekunnin kuluttua Alice vetäytyi aavistuksen taaksepäin ja sain kohdata hänen silmänsä, jotka olivat niin kirkkaat, että teki melkein kipeää katsoa niihin. ”Sinä olet ihanempi kuin tuhansien kukkien koristelema niitty keskikesällä, Jasper.”
A/N2: Oisit aika ihku jos nakkaisit kommentilla