Nimi: Enabran Tainin talossa
Kirjoittaja: jossujb eli meikä
Fandom: Star Trek: Deep Space Nine
Tyylilaji: Post-series draama, one-shot
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Julian Bashir/Elim Garak
Vastuuvapaus: Oikeudet kuuluvat kokonaan muille tahoille kuin minulle.
A/N: Miten niin muka ei ole canonia, todellakin on.
Enabran Tainin talossa
Tuo tuossa on kuuluisa talo. Siellä asuu nyt vuosia maanpaossa elänyt mies, mutta se oli myös hänen kotinsa ja hän oli siellä syntynyt. Alunperin talo kuului Enabran Tainille, jonka nimi ehkä kertoo kaiken, tai sitten ei mitään. Jos ette tunne häntä, voitte olla kiitollisia onnestanne.
Sodan aikaan talo oli pitkään tyhjillään. Se oli niitä harvoja taloja, jotka jäivät Dominionin kostonpommituksesta pystyyn ja seisookin siksi aavemaisesti keskellä tyhjyyttä ja kivenmurikoita. Tie kaupunkiin korjattiin kuitenkin jo ensimmäisenä rauhanvuotena, ja tyhjät tontit vielä jonain päivänä täyttyisivät aivan uudenlaisista taloista, joilla ei olisi vanhan maailman kynsikupoleita.
Nyt talo ei ole enää tyhjä. Ensin siellä asui vain paluumuuttaja yksin muistojensa kanssa. Oli makuuhuone, oli keittiö, oli oleskeluhuone täynnä hiekkaa, koska ikkunat oli aavikkotuuli rikkonut. Lapsuus katosi samaan tahtiin kun talosta rapisi rappaukset, siksi paluumuuttaja istutti ulos puutarhan tehdäkseen kuolleesta taas elävän.
Miehen nimi on Elim Garak, eikä sitä kannata muistaa kuka hän on ollut joskus ennen. Nyt hän tekee työtä uudistetun Cardassian Rauhan Unionin hyväksi kaupungissa, jonne hän kulkee uutta tietä pitkin aamulla ennen kuin kaksoisaurinko nousee. Parlamentin talo sijaitsee entisen imperiaaliaukion eteläisessä päädyssä ja siellä Elim Garak viipyy kunnes kaksoisaurinko taas laskee.
Mutta talossa asuu nykyään muitakin. Puutarhan keskellä on aurinkotuoli ja keltainen varjo, siellä ei tänään ole ketään, mutta viikonloppuisin varjossa nukkuu ihminen, jonka iho on kultahiekkaa ja hiuksissa on liian varhain tulleita valkoisia kihartuvia. Ihmisen nimi on Julian Bashir, hän on lääkäri ja samaan aikaan nuori ja vanha, koska hänkin on ollut sodassa.
Ihmisillä ei ole koskaan ollut asiaa Cardassia Primelle muuten kuin vieraana tai vankina, mutta Yhdistyneiden planeettojen humanitäärisessä avussa heitä saattoi nähdä sellaisetkin, jotka eivät koskaan ole muista vieraista kuin ferengiläisistä kaupparatsuista mitään tienneet.
Mutta näin vain suurissa kaupungeissa, kuten Culatissa tai Lakarian Cityssä. Haja-asutusseuduille avustuspaketit pudotettiin antiikkisista siipikoneista, eikä maaseudun asukki koskaan nähnyt sen paremmin ihmistä kuin toista cardassialaistakaan. Avustustyöntekijät olivat useimmiten innokkaita lapsenmielisiä maailmanparantajia, jotka halusivat olla aina siellä missä oli polttava kiire sekä kurjistua että parantua.
Tohtori Bashir oli joskus ollut sellainen nuorimies. Nykyään hän nukkui varjon alla. Tai luki paksua kieliopin kirjaa paksuissa aurinkolaseissaan. Hän palveli aivan tavallisessa keskussairaalassa saman tien varressa, ennen Lakatin taajama-aluetta. Elim Garak kihlasi hänet tuodessaan ja he menisivät vuoden päästä naimisiin - mutta vasta sitten kun puutarhaan oli istutettu punaisia päiväntasaajan unikoita. Elim Garak väittää olevansa varsinaiselta ammatiltaan puutarhuri. Hän parsii myös sukkia.
Kaiken tämän aikaa talo oli vielä Enabran Tainin talo. Kaikkialle minne meni seurasi Tainin varjo ja hänen kummituksensa kommentoi kaikkea vaikenemalla. Sitä jatkui aina siihen asti, kunnes Julian Bashirin ja Elim Garakin luokse tuli asumaan yhteensä kaksitoista holhousikäistä Bajorin sotaorpoa.
Lapset olivat cardassialaisia, mutta eivät koskaan olleet nähneet Cardassian aurinkoja. Aavikkokaupunkien kynsipäiset rakennukset ja pohjoisen mantereen aavikot olivat heistä outoja ja vihamielisiä. He olivat tullessaan totisia ja murheellisen näköisiä lapsia, sillä heidät oli unohdettu ja jätetty niiden bajorilaisten niskoille, jotka pystyivät säälimään orjuuttajiensa petettyjä pienokaisia. Lapsina heitä oli aina kohdeltu hyvin ja Bajor oli ollut ainoa koti minkä he tunsivat - mutta bajorilaiset eivät rakastaneet heitä, eivätkä osanneet antaa anteeksi tekoja, jotka olivat tapahtuneet kauan ennen heidän syntymäänsä ja joihin he eivät voineet mitenkään vaikuttaa.
Lapset repivät riehumisellaan Enabran Tainin talosta kynnet ja se lakkasi olemasta vanha talo. Alakerrassa pienessä huoneessa asui myös hyvin vanha nainen, pieni kuin postitolppa, mutta silmistänsä väkevä ja kaikista vahvin. Lapset kustuivat häntä Mimiksi ja he rakastivat häntä kuin omaa äitiään. Oikeasti hänen nimensä oli Mila Garak ja hän oli myös joskus ollut äiti.
Lapset tuhosivat kaiken mikä oli vanhaa, koska he olivat vihaisia ja turhautuneita jouduttuaan yhdestä marginaalista toiseen muutettuaan Cardassiaan, jossa oli sotien jäljiltä liikaa sellaisiakin orpoja, jotka olivat aina asuneet Cardassiassa, eivätkä näyttäneet huonoilta vitseiltä bajorilaisisa vaatteissaan.
Hajottaminen tekee joskus hyvää. Vähän kuin ottaisi pois pyöreän kiven rintalastan päältä, tai siltä se tuntui ainakin Elim Garakista, joka katseli ikkunasta aurinkovarjoa ja kukkia paikatessaan tyttöjen repeytyneitä mekkoja.
Kun Enabran Tainin talo lakkasi olemasta Enabran Tainin talo, päästi haamut irti tästä maailmasta ja se mitä oli tapahtunut, oli tapahtunut, mutta nyt talossa asui rakkaus, lapset ja äiti, eikä tarvinnut enää odottaa hyviä aikoja.
FIN
A/N: Päät kiinni, mun ajatuksissa Garak ja Bashir todellakin menivät naimisiin, adoptoivat jotain tusinan sotaorpoja ja elivät onnellisina elämänsä loppuun asti uudelleen rakennetussa Cardassiassa. I ignore your reality and insert my own.