Ficin nimi: Avainlintu
Kirjoittaja: Nukkemestari
Tyylilaji: angst, ficlet
Ikäraja: S
Päähenkilö: Avainlintu
Summary: Miltä Viisasten kivestä tutusta avainlinnusta tuntuu, kun sitä ruhjotaan? Näe VK tapahtumista hetki eri näkökulmasta.
A/N: FF100:n sanalla 080. Miksi?
Omistettu Siiselille, jonka jouduin jättämään yksin meseen D:
Avainlintu
Kivikova, valtava käsi jahtaa minua.
Lennän minkä jaksan. Mutkittelen, teen äkkikäännöksiä ilmassa, mutta silti se vain pysyy perässä. Onneksi toverini, perheeni täynnä samankaltaisia, auttaa minua. Ne tyrkkivät, nokkivat ja pistelevät kalman kelmeän käden omistajaa. Tämä huitoo heimoni pois tieltä, näen kuinka he törmäävät vingahtaen seinään. Vihani yltyy. Mikä oikeus jääkylmillä käsillä on ruhjoa meitä näin? Miksi sen täytyy jahdata meitä? Minä ja sukuni haluaisimme vain elää rauhassa.
Sydämeni läpättää, panikoiden räpyttelen eteenpäin, mutta käsi saartaa minut. Sormet kietoutuvat ympärilleni, puristuvat metallinahkaani, painavat siivet kylkiini. Niiden haltija päästää kimeän riemunkirjavan kiljaisun ja kaartaa minä kuristuneena nyrkissä ovelle, törkkää minut sisään kylmään metallikoloon ja kääntää.
Pelkäsin niskani taittuvan tuon metallikidan suussa, mutta väännön jälkeen huomaan olevani vielä elossa. Silmät pelon kostuttamina ja siivet vinkuroiksi vääntyneinä peruutan pois nielusta ja hitaasti lennän takaisin ystävieni luokse. Jokainen siiven isku sattuu yhä enemmän. Minut on häväisty. Parveni lohduttaa minua ja muita pahemmin loukkaantuneita. Se lämmittää minua vain hetken, sillä pian tunnelma sähköistyy.
Kolme pienempää ihmistä tulee sisään. He keskustelevat hetken ja sitten yksi niistä tarttuu kirottuun luutaan, jonka avulla nuo voivat napata meitä. Kaksi muuta seuraavat perässä. Tällä kertaa olemme valmiita ja syöksymme piikikkäänä kekona heidän päällensä ja pakenemme nopeaa.
He kuitenkin ovat juonikkaita ja yksi erityisen hyvä liikkeissään. Taas ystäviäni lyödään kiviseinään ja kun minut huomataan, takaa-ajo alkaa tosissaan. Ei kauaakaan kestä, kun yksi käsi lyö minut seinään ja hän liitää avaamaan oven. Tälläkin kertaa pelkään henkeni puolesta. Selviän, mutta en usko samaa ensikerrasta. Olen siihen liian heikko, olenhan vain lintu.