Heroes, What goes around,comes around | ficci,Sylar/Claire,K-11

[PunKy]

Genre:Romance/angst
Fandom: Heroes
Rating: K-11..saattaa nousta
Pairing: Sylar/Claire
Disclaimer: Juu,en omista ketään..mitään
Summary:  Claire on 19-vuotias ja hän on jahdannut Sylaria viimeiset kaksi vuotta apunaan Peter ja Matt (Parkman). Hän haluaa saada Sylarin vastuuseen biologisen isänsä,Nathanin tappamisesta.  Pian kaksikon välille alkaa kuitenkin muodostua outoja jännitteitä..
A/N: Jotenkin ihastuin S/C paritukseen luettuani muutaman fikin englanniksi ja sitten oli tietty pakko kirjoittaa oma. Täällä ei kauhean monia heroes fikkejä näyttänyt olevan joten toivottavasti tätäkin luetaan Eipä tähän muuta keksi sanoa..


What goes around,comes around

Luku 1


" Kaikki nämä voimat..Välillä tuntuu että voisin kadota niihin.." Sylar pohti katsellessaan keskittyneesti kädessään rätisevää sähköpalloa joka värjäsi hänen kasvonsa ja koko ympäröivän huoneen siniseksi. Tälläisiä hetkiä oli nykyään paljon. Syvällisiä pohdintoja siitä miksi mikäkin oli niinkuin oli. Ja kuinka katoavaista elämä loppupeleissä oli ja silti hänen ei tarvinnut miettiä sitä. Nyt kun hänellä oli ikuisuus aikaa,itsensä löytäminen,tai kadottaminen,tuntui suloiselta ja samalla niin kieroutuneelta unelta. Minne olivat kadonneet rakkaus ja ihmisten hyväksynnän tavoittelu? Tunneskaalakin hupeni pikkuhiljaa,jäljellä olivat lähinnä viha,raivo ja onnistumisen riemu. Ehkä nekin katoaisivat pian kokonaan..Mutta mitä hänestä sitten jäisi jäljelle? Tyhjä kuori vailla omia ajatuksia? Robotti joka toimii vanhasta tottumuksesta? Kuka tietää...
   Sylar siirsi katseensa pöydällä lepäävään pyrypalloon ja osoitti sitä sormillaan. Hetken päästä se mureni pieniksi palasiksi pitkin puista pöytää lasin ja muovin sekaisena massana. Hänen kasvoillaan kareili kylmä ja jokseenkin mielipuolinen hymy. Sylarin mieli täyttyi muistoista joissa hänen äitinsä kasvoille levisi autuas ilme kun tämä järjesteli koriste-esineitään tiettyyn järjestykseen niitä varten rakennetulle hyllylle joissa jokaiselle esineelle oli oma kolonsa.
   Kuului laukaus ja Sylarin ilme muuttui tyhjäksi. Hän tippui polvilleen lattialle ja nojasi käsiinsä. Inhottava verenmaku kiiri hänen kielelleen ja punaisia pisaroita tippui pitkin tomuista lattiaa. Pian kuitenkin kolkko ja hylätyn näköinen asunto kaikui koleasta naurusta kun mies kohotti katseensa lattiasta ja nousi istumaan polviensa varaan. Kuului pieni kilahdus kun äsken hänen otsaansa porautunut luoti tippui lattialle.
" Claire,ei sinun olisi tarvinnut..Tavallinen tervehdys olisi riittänyt " Mies sanoi virnistäen.
" Ainakin sain huomiosi..Sitä paitsi, on aina mukava nähdä että sinuunkin voi sattua " Claire vastasi ja heitti aseen tyynesti sivuun. " Vieläkö vihoittelet siitä viime kertaisesta..Ihminen ei voi luonnolleen mitään " Sylar sanoi hymyillen yhä mielenvikaisesti ja nousi seisomaan.
" Sinä et ole ihminen..Olet hirviö. Sekopää jolla on identiteettikriisi ja luulet ihmisten kallojen availun olevan vastaus johonkin? Se on surullista.." Claire naurahti kylmästi ja käveli hitaasti kiertäen Sylarin tämän vasemmalta puolelta. Molemmat tuijottivat toisiaan herkeämättä.
" Sinähän tiedät kaiken identiteettikriiseistä Claire? Molempien isiensä hylkäämä teinityttö joka kasvoi aikuiseksi liian nopeasti,yrität epätoivoisesti löytää paikkasi tässä maailmassa ja kuvittelet sen löytyvän täältä,tästä hylätystä rakennuksesta, näistä tyhjistä huoneista..minun seurastani? " Sylar sanoi ja hymyili nyt täysin erilaista hymyä,viatonta ja siksi juuri niin ärsyttävää. Claire puristi kätensä nyrkkiin muttei sanonut mitään. Hän pysähtyi ikkunan eteen samalla kun Sylar oli kävellyt vastakkaiselle puolelle ja sulki rähjäisen asunnon oven liioitellun varovasti irrottamatta katsettaan edessään seisovasta tytöstä.
" Et voi tappaa minua Claire.." Sylar kuiskasi kun huomasi tytön vilkuilevan lattialle heittämäänsä asetta.
" En halua vain tappaa sinua..Haluan satuttaa sinua " Claire sanoi hiljaa kasvot inhosta väristen.
" No,tuo jälkimmäinen asia varmasti järjestyy mutta kuten tiedät.."
" En voi tappaa sinua. Sekin on minun ansiotani " Claire vastasi.
" Niin,en varmasti koskaan ole kiittänyt sinua tarpeeksi.." Sylar sanoi ja ojensi kätensä. Claire tunsi jalkojensa kävelevän vaikkei itse ollut päättänyt niin. Hän yritti pitää ilmeensä välinpitämättömänä ja tyynenä,hän ei missään nimessä saisi näyttää pelkoaan. Oikeastaan hänellä oli levollinen olo. Tapahtui mitä tapahtui.
   Pian he seisoivat vastatusten. Sylar nosti etusormensa ja tähtäsi Clairen otsaa. Ensin siihen muodostui kirjain T jota seurasi H,sitten A..Claire voihkasi kivusta muttei sanonut mitään. Silti,kipu lakkasi koska Sylar oli laskenut kätensä. Claire katsoi tätä ihmeissään ja silti ärtyneesti.
" Miksi lopetit? Enkö saakaan ansaitsemaani kiitosta? "
" Mitä järkeä? Se katoaa heti kun olen saanut sen kirjoitettua. Tarvitset jotain..Parempaa,pysyvämpää.. " Sylar vastasi ja otti muutaman askeleen taaksepäin. Hän näytti puhuvan lähinnä itselleen koska oli niin keskittynyt miettimään. Järjetön ajatus löysi pian tiensä hänen ajatuksenkulkuunsa.
" Minä tiedän..Annan sinulle jotain mitä et voi unohtaa. Todennäköisesti haluat mutta et voi..Täydellistä " Sylar sanoi virnistäen ja heilautti kättään. Claire lennähti voimakkaasti taaksepäin ja tömähti pölyiselle ja nukkavierulle sohvalle jonka viininpunainen pinta oli laikukas ja irvokkaan näköinen. Nyt häntä pelotti oikeasti. Miehen silmistä näkyi puhdasta pahantahtoisuutta kun tämä polvistui lattialle niin että heidän kasvonsa olivat vastakkain. Claire yritti ponnistella päästäkseen ylös sohvalta mutta hän istui kuin liimattuna siihen.
" Tuo ei ole kauhean kohteliasta Claire..Annoit minulle tämän uskomattoman kyvyn,olet jahdannut minua kaksi vuotta ja nyt haluan vihdoinkin kiittää sinua. " Sylar sanoi silmät kiiluen ja kohotti kätensä. Se kulki kevyesti Clairen vasemman rinnan päältä kuitenkaan oikeasti koskematta siihen. " Mistä tuollainen ilme? " Mies kysyi hiljaa hymyillen ilkikurisesti tytön kauhun ja halveksunnan sekaiselle ilmeelle.
  " Minä..Mitä helvettiä sinä teet?! " Claire parkaisi kun näki Sylarin kumartuvan yhä lähemmäs. Hän yritti hädissään kaivaa pitkää,metallista piikkiä farkkujensa resorin alta,turhaan. Sylar oli jo pelottavan lähellä kun huoneen ovi lennähti auki ja hajosi pieniksi säleiksi.
" Jätä hänet rauhaan! " Peter huusi ja juoksi huoneen halki niin pian kuin pääsi. Hän muodosti pian kämmeneensä sinisen sävyissä rätisevän pallon ja heitti sen Sylaria kohti juostessaan. Sylar oli juuri päässyt jaloilleen muttei reagoinut tarpeeksi nopeasti. Hän lensi kaaressa läpi takanaan olevasta ikkunasta. Peter auttoi Clairen ylös sohvalta ja hyppäsi jo valmiiksi särjetystä ikkunasta tyttö tiukasti otteessaan. " Oletko kunnossa? " Peter huusi tuulen huminan yli kun he kiisivät ilman halki. " O-olen.." Claire sai sanottua.
" Miksi lähdit yksin hänen peräänsä?! Mitä siellä oikein tapahtui? " Peter karjaisi ja näytti siltä ettei tiennyt pitäisikö hänen näyttää vihaiselta vai huojentuuneelta.
" En tiedä,mutta luulen että hän,tai siis tiedän...hän aikoi..suudella minua.." Claire vastasi inhoten ja yritti välttää enää ajattelemasta Sylarin huulia vain parin sentin päästä omistaan. Tytön kullankeltaiset hiukset hulmusivat tuulessa ja tämä katsoi alas,loputtomasti valoja ja rakennuksia jotka sulautuivat yhteen tummien varjojen ja kirkkaiden välähdyksien sekamelskaksi.
   Samaan aikaan Sylar nousi jaloilleen 10 kerrosta alaspäin pudottuaan ja pyyhkäisi kämmenselällään alahuultaan joka vuosi runsaasti. Otsan ruhjeet alkoivat jo parantua ja paidan läpi virtaava verivana alkoi tyrehtyä. Kuului rusahdus kun Sylar taittoi vasemman jalkansa oikeaan asentoon ja oikaisi kätensä josta luut törröttivät irvokkaasti ihon läpi.
 " Sankarileikkejä...Naurettavia hurskastelijoita. Mutta älä sure Claire,minä vien aina loppuun sen minkä aloitan.." Sylar sanoi hiljaa ja katsoi taivaalle ilkeä hymynkare huulillaan.

A/N: Yritin parhaani mukaan ymmärtää Sylarin ajatusmaailmaa ja persoona koska hän on aika monimutkainen hahmo. Toivottavasti ei tullut OOC..Kommentteja kiitos!

[Verbal Jint]

Mulla pääsi tasan yksi äännähdys tämän luettuani. "Grrrr..." Ah, Heroes on yksi lempisarjoistani ja Sylar lempihahmoistani. Erittäin hyvä ficci kyllä juu. Sitten vähän rokotusta. Kirjoitit aika usein kaksi pistettä lauseen perään, etkä kolme ja lisäksi kolmoispisteiden jälkeen kuuluu välilyönti ja pieni kirjain ne kadonneet välilyönnit tosin ovat tainneet päätyä puheenvuoroihin ensimmäisen "-merkin jälkeen (mihin ne eivät siis kuulu). Ja pilkkuvirheitäkin löytyy. Eli demonstroidaampas tarkoitus näin:

" Kaikki nämä voimat..Välillä tuntuu että voisin kadota niihin.."
Ei näin.

"Kaikki nämä voimat... välillä tuntuu, että voisin kadota niihin."
Vaan näin.

Mutta kaikenkaikkiaan, hyvä fic, ja jatkoa toivoisin jookos kookos? (: Ja toivomus vielä loppuun että jos et ole lukuja jo valmiiksi kirjoittanut, niin voitko kirjoittaa Mohinderinkin jonnekkin väliin? Pliiiiiiis? (: *koiranpentuilme*

[helimoijjj]

En olekaan ennen lukenut heroes-ficcejä, ei ole sattunut silmiin, kuten sanoitkin niitä on vähän täällä. Tää oli kiva ja minä jäin tietenkin kaipaamaan sitä suudelmaa tähän, mutta kai se olisi ollutkin liian nopeaa toimintaa jos ensimmäisessä osassa jo olisi tuollaista kivaa :3
Claire on heroesissa ärsyttävä henkilö minusta mutta claire/sylar paritus on khyll aikalailla mielenkiintoinen
Odotan jatkoa...

[PunKy]

A/N: Noniin, ei taas mennytkään kuin vähän päälle vuosi että muistin tämän ficin ja kirjoittelin jatkoa siihen . Lupaan kirjoitella vähän ahkerammin jatkoa tästä eteenpäin mikäli jotakin kiinnostaa . Yritin myös korjailla niitä virheitä joista bartemius huomautti..


Luku 2

Claire tuijotti kuvajaistaan peilistä. Hän yritti saada Sylarin mielipuolisesti virnistävät kasvot ja heitä ympäröivän huoneen tunkkaisen hajun pois ajatuksistaan.
   "Claire! Tule käymään alakerrassa!" Peter huusi. Claire huuhtoi kasvonsa nopeasti kylmällä vedellä ja kuivasi poskensa pikaisesti hihansuuhunsa astuessaan ulos kylpyhuoneesta. Kävellessään portaita alas hän huomasi Peterin huolestuneen katseen seuraavan hänen askeliaan ja samassa hän tunsi piston sydämessään.
"Sinä halusit puhua?" Claire sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Minä en ole enää varma onko meidän järkevää jatkaa tätä. Jos Sylarilla on tosiaan jotain sairaita kuvitelmia sinun suhteesi, minä-,"
" Että antaisimme hänen vain jatkaa ihmisten tappamista? Ja..minun isäni, sinun veljesi olisi kuollut turhaan? Sitäkö sinä yrität sanoa?" Claire keskeytti tuohtuneena ja hänen silmänsä kipinöivät.
"Ei Claire, en tarkoittanut sitä noin. Mutta Nathan on poissa ja hän ei olisi halunnut että sinä joudut vaaraan. Minä en halua että sinä joudut vaaraan..." Peter sanoi viimeisen lauseen hiljaa ja katseli Clairea huolestuneen ja lämmön sekaisin tuntein. Koska tyttö ei vastannut mitään hän päätti vielä jatkaa.
"Minä haluan saada hänet tilille siitä mitä hän teki, voit uskoa sen. Mutta en vain tiedä enää miten, nyt kun hän ei voi kuollakaan. Siitä on kaksi vuotta Claire, ja olemme edelleen tässä..."
"Minulla ainakin on ikuisuus aikaa, se on sinusta kiinni oletko kanssani tässä asiassa niin kauan kuin pystyt vai etkö ole. Minä en anna hänen tappaa enää lisää viattomia ihmisiä." Claire töksäytti ja marssi takaisin yläkertaan.
   Hän avasi huoneensa oven ja lysähti sängylle. Peter oli oikeassa. Kahdessa vuodessa he eivät olleet päässeet yhtään lähemmäs tavoitettaan ja se oli turhauttavaa. Sylar oli aina askeleen edellä. Myös kostonhimo oli enää lähinnä vain automaattinen tunne joka ohjasi hänen tekojaan. Hän oli jahdannut ja vihannut Sylaria niin kauan että niistä tunteista oli tullut kiinteä osa hänen ajatuksiaan. Halusiko hän siis tosissaan kostaa vai toimiko hän vain tottumuksesta ja sen takia että hänen täytyi kostaa?

~~~~~~
"Claire, katso minua!". Kolkko ääni kaikui isossa hallissa kun varjoista käveli esiin mies jonka otsassa oli luodinreikä joka vuosi tahmeaa verta pitkin tämän kasvoja ja valkoisen kauluspaidan rintamusta. Claire räpytteli silmiään ja tunsi sydämensä jyskeen katsellessaan kuinka mies virnisti huomatessaan että sai hänen huomionsa. Hän seisoi kuin naulittuna paikoilleen ja katseli kun mies hitaasti käveli eteenpäin, avaten samalla paitansa nappeja yksi kerrallaan.
"Nämä ovat kaikki sinun...", mies sanoi hymyillen kylmästi avatessaan paitansa ja paljastaen vertavuotavia luodinreikiä ja palovamman oikeassa kyljessään. Claire ei voinut kuin tuijottaa inhoten miestä, joka näytti nauttivan tilanteesta.
"Älä ole tuon näköinen. Sinun ansioastasi nämä ovat vain ikävä muisto...", Sylar sanoi pehmeästi saavuttaessaan paikoillaan seisovan tytön. Hän ojensi kätensä koskettamaan tytön lämmintä poskea ja tämä värähti inhosta.
"Sinun kauniin kykysi ansiosta.." Sylarin käsi liukui hellästi mutta itsevarmasti pitkin Clairen kaulaa.
"..minä en voi.." Sylarin huulet lähestyivät Clairen huulia ja hänen kätensä kosketti kevyesti tämän toista rintaa pysähtyen lantiolle. Claire tunsi veren ja savun tuoksun mitä lähemmäs mies nojautui.
"..koskaan kuolla!", Sylar lopetti lauseen mutta tilanne vaihtui ja Claire huomasi seisovansa yksin autiossa hallissa.
"Minä haluan sinut!".
   Claire säpsähti hereille ja etsi kuiskauksen lausujaa ympäriltään mutta huomasi olevansa yksin. Silti Sylarin tummanruskeat silmät ja niiden itsepintainen katse olivat piirtyneet hänen verkkokalvoilleen.