Ja maailma on kova | Siriusangst, S

[Mustalupiini]

Nimi: Ja maailma on kova
Kirjoittaja: Minä, Mustalupiini
Tyylilaji: Siriusangst
Paritus: Tulkinnanvarainen, minulle luonnollisesti Sirius/Remus
Ikäraja: S
Summaus: Antaisin mitä tahansa saadakseni olla siellä.
Vastuuvapaus: Pottermaailma on edelleen Rowlingin, enkä minä saa tästä mitään taloudellista hyötyä.
Haasteet: FF50 sanalla 006. Viikot ja Vankilablues.

KK: Himmeys se on joka kannattaa. Palautteesta tykkään (:

            Ja maailma on kova


Sellini murentaa minut pölyksi.
Aiemmin minulla oli yksi joka piti minua pystyssä, mutta nyt tiedän, ettei hän enää usko minuun. Hänen olemassaolonsa ei enää perustu minun olemassaolooni. Minä olen vain musta, kipeä muisto jonka hän toivoisi kuolevan, toivoisi unohtavansa.
Kyllä minä hänet tunnen.

Voin vielä kuvitella hänet mielessäni. Näen hänen kasvonsa, kuulen hänen äänensä, tunnen hänen kosketuksensa. Minua pistää kun ajattelen miten hän joutuu olemaan yksin viikosta toiseen, enkä minä ole syyllinen vaikka hän luulee minun olevan.

Mitä hän mahtaa yksin maailmaa vastaan? Hänellä ei ole enää ketään. Vain varjoja, katoavia muistoja, hiipuneita toivoja, tuskaa, pelkoa, ahdistusta. Kaikennielevää pimeyttä jossa ainoa valonlähde on hänen kipunsa aiheuttaja, taivaalla loistava kuu. Hän on rikki ja maailma on kova.

Minä haluaisin olla siellä. Antaisin mitä tahansa saadakseni olla siellä. Olla hänen kanssaan, suojella häntä, kuiskata, että minä olen tässä, minä suojelen sinua.
Mutta en usko, että koskaan enää saan olla hänen lähellään. Sillä ajan myötä minäkin muserrun, minäkin unohdan.

Ja me kaikki katoamme.

[Kukkamaaria]

Tämä oli kauniisti kirjoittu Tästä minun on vaikea keksiä mitään sanottavaa, en oikeastaan voi sanoa muuta kuin että tykkäsin ja tämä oli todella hienosti kirjoitettu!

[malla]

Tykkäsin. Sirius/Remuksenahan tämän tosiaan kahlasin läpi; eipä tuohon muutakaan enää voinut kaavoittaa kun tekstissä mainittiin kuu. :'> Ja muutenkin olen sellainen, että otan nimenomaan sen parituksen tähtäimeen josta edes vähän vihjataan, enkä osaa sitten vaihtaa sitä mihinkään muuhun. (Ellei sitten kirjoittaja vinkkaile esim. Harry/Ronista, ja tekstissä törmään kuitenkin blondeihin hiuksiin tms.)

Siriusangstia on aina jotenkin kiva lukea, kun siitä saa niin paljon irti eri kirjoittajien käsissä. Olisi ollut kiva lukea enemmänkin, mutta kyllähän tämä toimi tämmöisenä lyhyenäkin; tekstissä oli paljon tunnetta ja surua.

Vain varjoja, katoavia muistoja, hiipuneita toivoja, tuskaa, pelkoa, ahdistusta.

Hmm, mua jäi jotenkin vaivaamaan tuo 'hiipuneita toivoja'. Ymmärrän joo, että sillä haetaan tosiaan sitä monikkoa, mutta silti jotenkin särähti silmiin lukiessa ja jäin kaipaamaan yksikköä; hiipuvaa toivoa. Ensimmäistä kertaa tosiaan tuohon törmäsin, joten siitäkin syystä saattoi omaan silmään näyttää jotenkin vieraalta.

Hän on rikki ja maailma on kova.

Tykkäsin ihan hulluna tämän lauseen yksinkertaisuudesta ja realistisuudesta. Mitä sitä turhia kauniita korulauseita viljelemään kun asiat voi kertoa myös suoraan ja yksinkertaisesti - jolloin ne tuntuvat lukijastakin paljon syvemmiltä ja lopullisilta. Kivasti sitoi myös otsikkoon, josta näin btw pidin myös.

Kiitos tästä. :>

[Sinikeiju]

Ihana. Joka kerta, kun laitat näitä vahvistat vain asemaasi suosikkificcaajieni joukossa. Enkä sano, mikä paritus minulle tämä oli. Etköhän sinä tiedä.
Rakastan. Muut jo quettasivat kohdat jotka olisin laittanut, joten lähde lainailemaan.

Kiitän honeytappiseni <3 Olet ihana.

[shaya]

Tajusin just et oon pullaillu koko päivän, joten...

Vähänkö nauroin tolle paritus-kohdalle. Aika aww. Ei se mitään, kyllä tää munkin päässä oli ehdottomasti Sirius/Remusta, ei epäilystäkään. Tunnelmaltaan tää oli kiva, varsinkin kun taustalla soi Blackfieldin 1,000 people. Aika Siriusmainen ja synkeä, mutta samaan aikaan tavallaan hymyilyttävä. Sellainen, jota Siriuksen voisi heposti kuvitella ajatelleen ja kokeneen. Surullista kun ajattelee Azkabaniin joutuneita ja vankeja muutenkin - olisi kauheaa jos oma perhekään ei enää uskoisi mitä sanoo. Siriuksenkin kohdalla, raukkaparka oli ihan syytön ja Remus vain unohti. Tai ei ainakaan uskonut enää Siriuksen sanoihin. Jokatapuksessa, tykkäsin. Ja kirjoitajankin tunnisti tekstistä kyllä.

Sellini murentaa minut pölyksi.

Kaikennielevää pimeyttä jossa ainoa valonlähde on hänen kipunsa aiheuttaja, taivaalla loistava kuu.

<3

Suo anteeksi kommentin laaduttomuus. Mun unirytmi on ihan sekaisin.

[Tinúviel]

Juu, niin kuin Malla sanoi, Sirius-angstia on kiva lukea. Oli liikuttavaa, miten hän huolehti Rempan selviämisestä. Pidin kovasti tyylistä, tunnelmasta ja ficistä kokonaisuutena, mutta erityisesti aloitus- ja lopetuslauseesta. (Lopetuslauseena ajattelen viimeistä lausetta ennen kursiivia.) Lyhyys ei mielestäni haittaa mitään, kun siinä kerran oleellisen saa sanottua.