Ikäraja: S
Genre: angstromance, femme, random
Paritus: Parvati/Lavender
Vastuuvapaus: Row omistaa, mää leikin, enkä saa palkkaa.
Summary: Kumpikaan ei tiedä mistään mitään ja ensi kertaa aikoihin, se haittaa.A/N: Tänään on ikävä päivä joten A/N jää melko köyhäksi. Sinänsä tämä on uusi aluevaltaus mulle, että koskaan ennen en ole kirjoittanut raapalesarjaa enkä Parvati/Lavenderia, mutta oikeastaan tämä oli ihan kivaa. Erityiskiitos
Ruskikselle avusta tämän ficin kanssa, ja jälleen kerran, tämä on
Jumalaisille. En ymmärrä miten joskus selvisin ilman teitä. Menee femmekymppiin, randomkymppiin ja öö... siinä se sitten kai tällä kertaa olikin. Aivan ja selvennykseksi itse ficciin; tämä on siis raapalesarja, kaikki raapaleet ovat satasanaisia paitsi viimeinen on puolitoistaraapale, ja PoV on Parvatin lukuunottamatta kakkosraapaletta, jossa PoV on Lavenderilla. Ja menikö tarpeeksi sekavaksi?
1.
Parvati tietää laulun jota Lavender hyräilee. Hermione opetti sen heille toisella luokalla, olivat kaikki lapsekkaita ja rallattelivat yhdessä. Lavenderin ääni on kaunein, Parvati ajattelee ja sipoo hipoo onkii hiuksia sormikoukuilla korvan taakse, piiloon, takkuista eikä kiillä tänään; Parvati epäilee Lavenderin huomanneen likaisuuden vaikkei toinen sano.
Yleensä Parvati yhtyy lauluun, mutta tänään sade ikkunan takana houkuttaa eikä musiikki tuo samaa rytmiä. Askeleita rallatuksen tahtiin; Parvati aistii Lavenderin ja haistaa kukkaistuoksun jo ennen kuin henkäykset hivelevät kaulakuoppaa.
”Älä ole surullinen, Parvati! Laula minun kanssani! Sinä tiedät;
sataa sataa ropisee...!”
Punahuulien välissä hymähdys, kaksi, Parvati nielee ne ja katsoo pisaroiden kilpa-ajoa ruudun takana.
2.
Seitsemäntoista iltaa ja kolme ukkosmyrskyä.
Syksy, Lavender kuiskii kuihtuville kukille ja hipoo kyljillään vaahteroita,
syksy syksy syksy ja oikeastaan Lavender ei edes pidä siitä. Parvati masentuu syksyisin; kesämekkoja komeroihin ja siellä ehkä Lavender ja Parvatikin, suukkoja poskille ja nenänpäälle; ystäviä. Kumpikaan ei tiedä mistään mitään ja ensi kertaa aikoihin, se haittaa.
Kesällä on helppo maistaa mansikat ja suklaakakku toisen huulilta, mutta syksyisin seassa on ripauksia masennusta ja syyskyyneleitä, Lavender ei pidä siitä, eikä ilman Parvatia silti voi hengittää. Syksyisin Padma eroaa omaan tupaansa tornikäytävässä ja Lavender halaa kumpaakin, Parvatin silmissä itkemättömiä.
Syksyisin Lavender toivoo, että kevät palaisi taas pian takaisin.
3.
Ensilumen aikaan Lavender lakkaa yrittämästä, suudelmia harvemmin ja Hermionen nauru on kirskuntaa korvanlehdillä. Parvati piirtää tussilla verisuonia käsivarsiin ja on erilainen; tumma, kaikki haittaa ja lumi on liian valkoinen.
Missä on kevät! ja kumpikin heistä tarvitsee sitä.
Öisin Parvati kuuntelee Lavenderin hengenvetoja, katkenneita ja kumpikin haukkoo henkeään. Vain öisin Parvati saa äänensä takaisin ja laulaa kunnes Lavender itkee, aamulla mitään ei ole tapahtunut; liikaa joka tapauksessa. Teekuppi höyryää, eikä Parvati voisi kuin toivoa olevansa yksi savukiehkura, se, joka karkaa avaruuteen tai kenties Intian lämpöön. Sinne Parvatikin kuuluu.
Kammat takertuvat Lavenderin ruskeisiin kiharoihin eikä Parvati osaa enää itkultaan selvittää edes niitä.
4.
Hermione matkustaa jouluksi kotiin, Lavender sulkeutuu kylpyhuoneeseen ja Parvati tuijottaa taas ikkunaan. Lumihiutaleita, näkymättömiä melkein, Parvatia kiusaa ja silti; lattialta on mahdotonta nousta, raitasukkien laventeliraidat eivät pidä puulattiassa. Enää on turha sanoa, että Lavender ymmärtää, sillä Lavender ei ymmärrä sanaakaan,
sanattomia varsinkaan, kyllästynyt kultakiharainen on (hiukset aina leteillä, ei enää nutturoita) eikä jaksaisi odottaa.
Odottaa silti, sillä tietää Parvatin olevan mikä on. Ikävöivän Padmaa ja kevättä ja elämää; sitä Lavenderkin, elämää Parvatissa.
”Parvati?”
Käsiä jalkoja surusilmiä, Lavender halaa ja Parvati painaa päänsä Lavenderin olkapäähän. Sanattomia.
Hyvää joulua eikä ollenkaan hyvää, paketista paljastuu kesämaalaus ja sen takana on tekstiä – Parvati hymyilee eikä lue, tietävät molemmat. Jouluisin yksinäisyys on hetken poissa, verhot ikkunoiden edessä ja punaisia kukkamekkoja lattialla paperien seassa.
Rakkautta on monenlaista, eikä Lavender tahdo määrittää mitä tämä on. Vain Parvati ja Lavender, odottamassa kilpaa toisiaan, tänään ei piilouduta komeronperukoille eikä sängynpohjiin.
Jouluisin Lavender alkaa jälleen toivoa. Kevät tulee sittenkin.