Rikkinäinen suu || Sirius ja Remus, S, one-shot

[R.H.E]

Nimi: Rikkinäinen suu
Kirjoittaja: R.H.E
Ikäraja: Sallittu
Genre: one-shot, draama, lapset  
Disclaimer: Rowlingille ihanat pojat, minulle vain lähes olematon juoni.
Summary: "Mitä sinun suullesi on tapahtunut? Onko se rikki?”

A/N: Sellainen lyhyen ajan tuotos syksyiseen fiilikseen Toivottavasti joku saa tästä jotain irti, ja kommentit piristäisivät päivää.

*

Rikkinäinen suu

On aivan tavallinen, syksyinen päivä Tylypahkassa, juuri sellainen jona oppilaat taikovat pihan punaisenkeltaiset vaahteranlehdet suuriin kasoihin ja pomppivat niihin kuin viimeistä päivää vain saadakseen kokea sen tunteen, kun maa jalkojen alta pettää ja adrenaliini syöksyy suoniin. Hetken ollaan painovoiman herroja, ja paras onkin juuri se sekunnin murto-osa, kun lehtien kevyt kasarakenne lyyhistyy ja sitä tajuaa putoavansa. Vain sydämenlyöntiä myöhemmin maataan jo alimmaisena syyspaljetin alla ja nauretaan kuin viimeistä päivää maailmalle. Nautitaan siitä, että ollaan tässä eikä missään muualla, tehdään juuri niin kuin itse tahdotaan ja eletään hetkessä ensilumeen asti.

Kaksi selvästi lapsenomaista poikaa istuu koulun suurimman puun alimmilla oksilla paksuihin takkeihin ja Rohkelikon kaulahuiveihin puettuina.  He ovat hyvin keskittyneitä siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Eloisat silmäparit tarkkailevat tupatovereiden puuhia aidon onnellisina ja kiinnostuneina, juuri siksi että ihmiset ympärillä ovat tuttuja ja heidän halutaan olevan iloisia. Pojista tummempi ojentautuu poimimaan eteensä tippuneen punaisen lehden, mutta horjahtaa ja on menettää otteensa paksusta oksasta.
”Kakka!” hän huudahtaa ärsyyntyneenä. Toisella yrityksellä hän onnistuu nappaamaan vaahteranlehden tumppunsa sisään.
”Tuo oli ruma sana, Sirius”, vaaleampi poika, Remus, toruu ystäväänsä otsa kurtussa. Hänen kullanhohtoiset silmänsä ovat muuttuneet vakaviksi.
”Anteeksi”, Sirius vastaa katsoen Remusta suoraan silmiin ja hymyillen veijarimaisesti. He istuvat vastakkain sillä samalla oksalla, johon he jo koulun alussa kaiversivat nimikirjaimensa kahden parhaan ystävänsä kanssa; J, S, R ja P. Lisäksi nimien alle ilmestyi mystisesti ylimääräinen sana ”Kelmit” pian tapauksen jälkeen.
Sirius taputtaa toisella punaisella tumpullaan Remuksen olkapäätä. ”Kuulehan kamu. Mitä jos me… hei, mitä sinun suullesi on tapahtunut? Onko se rikki?” Sirius vaihtaa aihetta kesken lauseen. Remus vastaa järkyttyneeseen katseeseen kulmakarvat koholla. ”Rikki? Ei suu voi olla rikki.”
”Anna kun minä näytän”, Sirius sanoo tärkeällä äänellä ja vetää tumpun kädestään. Paljaan kätensä hän vie Remuksen suulle ja koskettaa etusormellaan toista suupieltä, jossa näkyy selvästi punainen jälki. ”Tuossa se on”, hän inttää. ”Se on rikki.”
Remus mutristaa huuliaan. ”Sinä huijaat taas, Sirius.”
”En varmasti huijaa!”
”Huijaatpas. Ota sormi pois niin minä kokeilen.”
Sirius laskee kätensä vastahakoisesti oksan karhealle pinnalle ja katsoo, kun Remus tunnustelee suupieltään oikean käden sormillaan. Hän jopa vetää huuliaan vinoon kokeillakseen, muodostuuko kohtaan repeämää. Hetken vääntelyn jälkeen Remus näyttää ensin säikähtäneeltä, mutta sitten hänellä välähtää. Tyytyväinen hymy valaisee lapsekkaat kasvot.
”Se on halki. Äiti sanoo aina, että suupielet voivat mennä rikki jos ei syö tarpeeksi ruisleipää.”
Sirius näyttää epäluuloiselta. ”Eikö sitä voi parantaa? Onko se kipeä?”
Remus hymyilee vinosti. ”Ei se ole kipeä. Mutta me voimme käydä korjaamassa sen, jos sinua huolettaa noin paljon”, hän lupaa ystävälleen, joka näyttää huojentuneelta.
”Joo, mennään korjaamaan Remuksen suu”, hän nauraa.
”Ja Siriuksen takapuoli!” Remus huudahtaa ja kaataa Siriuksen oksalle niin kömpelösti, että he molemmat tippuvat oksalta puun alle muodostuneeseen lehtikasaan.
”Jos sinua sitten huolettaa se”, Sirius virnistää ja Remus peittää hänet nauraen lehtiin ennen kuin toinen ehtii puolustautua. Siriuksen nauru ja kostopuhe kuuluu lehtienkin läpi, ja pian on Remuksen vuoro hautautua punaiseen ruskaan.

*

FIN.