Ystävyys [Fenrir/OC, K-11]

[raato]

Ystävyys

K-11/pg11
angst, romance
Fenrir/OC

Betana toiminut Tiia. Kiitos kamalasti!

Liittyy FF100 Haasteeseen, sana Ystävät

****

Mikael on minun elämäni.

Ystävyys

Minä en rakasta häntä, Mikael vannoo, Tuskin koskaan rakastin.
Hän yrittää kävellä poispäin ajattelematta mitään tai varsinkaan… Minä en koskaan rakastanut häntä.
Sora rapisee kenkien pohjissa ja hyppii silmien alla.

Mies oli kauneinta, mitä Fenrir tietää. Paksu ja ruskea tukka, joka valahti aina tielle, jollei sitä pitänyt toisella kädellä poissa silmiltä. Hiukset olivat ruskeat. Suklaata. Mikaelissa kaikki oli ruskeaa. Lämpimän ruskeaa, syksyistä ja kaunista.
Nykyään Mikael on ruma ja saastainen. Hän tuhosi itsensä sanomalla sellaista, jota kenenkään ei enää koskaan pitäisi sanoa Fenrirille. Mikael raiskasi pehmeän suunsa, punaruskeat huulensa sanoilla.
“En minä rakasta sinua.”
Joskus Mikael pelasti Fenririn. Hän tuli tämän elämään, toi mukanaan vapauden ja lopetti yksinäisyyden. Koska aina on mahdollista avautua, Mikael sanoi, Kenenkään ei tarvitse olla yksin. 

Fenrir vihaa Mikaelia.

Mikael katsoo taivaalle, jossa kuu enää hädin tuskin erottuu hailakkaa sineä vasten. Hän ottaa kulauksen pullosta, sillä viski helpottaa tuskaa, lämmittää ja tekee elämästä mahdollista. Joku viisas mies sen on keksinyt, hän ajattelee, pullonpohja vääristää maailman värit kohdalleen.
Viski loppuu ja kuu katoaa, aikanaan. Ja vain muutamaa minuuttia ennen Mikael kuulee äänen takanaan. Hän ei ehdi juosta tai edes nousta seisomaan. Hän kääntää päänsä ja näkee karvaisen ruumiin, joka putoaa hänen päälleen. Sen jälkeen on vain kipua ja punaista verta.


Naama tuntuu avoimelta tuulessa ja hengittäminen on vaikeaa. Veri on jäähtynyt ja hyytynyt, ja kiristää kun kasvoja liikuttaa.


Kahden päivän päästä Mikael makaa vuoteessa. Hänen otsansa liha on repeytynyt irti ja sen päälle on kietaistu kellastunut rääsy. Fenrir on leikannut hänen hiuksensa ja luvannut tappaa hänet jos hän enää antaa niiden kasvaa.
Erinäisiä lihaksia särkee edelleen, mutta Mikael pystyy liikkumaan. Hän nousee ylös ja väsyneenä haparoi pieneen keittiöön, joka on samassa huoneessa, mutta erotetaan omaksi tilakseen suurella pöydällä. “Huomenta.”
Ääni tulee hänen takaansa ja maistuu unelle ja ivalle. Mikael huokaisee ja kääntyy ympäri. Hän katsoo toista luovuttaneena silmiin ja sanoo:
“Huomenta.”
Fenrir hymyilee ja taputtaa tyhjää tilaa vieressään. “Tule tänne.” Mikael astuu sängyn viereen ja asettuu patjalle makaamaan. Hän katsoo suoraan ylöspäin, vaikka saman tien voisi katsoa Fenririä, sulkea silmänsä tai katsoa käsiään; sillä ei ole väliä. “Muistatko kuinka me viimevuonna makasimme tällä tavoin? Aamuisin, koulun makuusalissa?” Fenrir kysyy, koska luulee, että se sattuu. Mikael ei tunne enää mitään, sillä hän on kuollut ja joutunut helvettiin. “Muistan.”
Fenrir suutelee Mikaelin niskaa, ja Mikael taivuttaa päätään pois tieltä. Sillä ei ole väliä enää. Fenririn suu pysähtyy kuumana aivan Mikaelin hiusrajaan ja hän kuiskaa:
“Sano, että kaipaat sitä. Sano, että kaipaat minua.” Minä kaipaan sinua, Fenrir ajattelee ja avaa suunsa ammolleen. Hänen hampaansa painuvat lihaan, joka pakenee hieman paineen alla. “Minä kaipaan sinua”, Mikael sanoo. Ote hänen niskastaan kiristyy.

Jänteet tuntuvat Feririn hampaissa ja houkutus on suuri. Mikael älähtää vaimeasti, mutta Fenrir lopettaa kun ensimmäinen aavistus metallin mausta tuntuu hänen suussaan.
Hän palaa hyväilemään Mikaelin niskaa huulillaan. "Sinä valehtelet. Minä vihaan sitä, kun sinä valehtelet."