Playwriter and his Crown [S, Sirius x Remus, one-shot, songfic]

[saku]

TITLE: Playwriter and his Crown
AUTHOR: saku
RAITING: S
PAIRING: Sirius x Remus
GENRE: angst, hurt/comfort, slash
BETA: hoidan homman itse.
CHAPTERS: 1/1
SONG: The Misery by: Sonata Arctica
SUMMARY: Ne saivat hänet näkemään sen haavemaailman, joka heillä olisi voinut olla.

A/N: Halusin kirjoittaa ficin tästä biisistä, sillä se on todella lähellä omaa sydäntä. Tämä paritus… no, koska. Perustuu aikaan vähän ennen kuin Sirius kuolee.


PLAYWRITER AND HIS CROWN


I write the lines you want me to
With the words I dare to use of all the ones that you have taught me
Along the years

Hän istui taas kirjoituspöydän ääressä. Sulkakynä rapisi pergamentilla. Käsiala oli siroa ja tasaista, vaikka käsi välillä tärisikin. Hän saattoi tuntea toisen miehen sinisten silmien katseen niskassaan. Hän kirjoitti kokemuksiaan jättäen pois ne kivuliaat asiat. Hän tiesi, että Sirius halusi lukea vain mukavia asioita. Pahoilla sanoilla tai lyönneillä ei ollut merkitystä suhteessa.

You cast a perfect shadow on the paper, fade away with sunlight
I fear the way you know me, love can leave a stain

Mies liikkui toisen taakse. Kynttilän valo loi pitkän, mustan varjon paperille. Hetkeksi Remuksen oli pakko lopettaa kätensä liikuttaminen. Hän loi pelokkaan katseen toiseen mieheen, joka sieppasi pergamentin. Katse vilisti pitkin rivejä, ennen kuin Sirius kumartui ja painoi kevyen suukon istuvan miehen poskelle.

“Jatka, Remus.”

Siriuksen kanssa oli hyvä olla. Joskus toisen täydellinen tunteminen saattoi silti satuttaa enemmän kuin mikään muu. Remus laski sulkakynän uudestaan alas, jatkoi. Hän tiesi, että hänen kuului olla kiitollinen. Silti hän ei voinut mitään varjoille, jotka välillä valtasivat hänen mielensä ilman lupaa.

You steal my only hope and make me stay awake another night
I wish you bear with me, stay near me
When the Autumn leaves have fallen
Solitude, my pain, the last thing left of me

He olivat toistensa ainoat toivot selviytymisen kannalta. Siriuksella ei ollut paikkaa, jonne mennä. Hän oli jumissa perheensä kodissa, jota vihasi. Enää ei ollut James Potteria, jonka luokse mies olisi voinut paeta tilanteen tullen. Heillä oli vain toisensa. Karvaisen ongelmansa takia Remuksellakaan ei ollut paikkaa, jonne mennä. He saattoivat satuttaa toisiaan, rikkoa toisensa. Silti he olivat toistensa ainoat turvasatamat.

If you fall I’ll catch, if you love I’ll love
And so it goes, my dear, don’t be scared, you’ll be safe
This I swear, if you only love me

Todellisuuden käydessä liian painostavaksi he saattoivat turvautua toisiinsa. He saattoivat purkaa turhautumia Kuutamon ja Anturajalan muodoissa. Yhdessä he olivat turvassa, sillä luottamus loi lujan siteen heidän väliinsä. Remus rakasti poikaystäväänsä, vaikka Sirius halusi kontrolloida ja unohtaa menneisyyden ja pahat asiat. Heillä oli kaikki hyvin niin kauan, kun tuo kiintymys pysyi heidän välillään.

Seven lonely lines written on Deadwinter’s night
Open the only book with the only poem I can read
In blood I sign my name and seal the midnight with a tear
Burn the paper, every line for them I cried

Remus tiesi kuitenkin myös sen, ettei hän pystyisi pitämään illuusiota ikuisesti yllä. Lopulta hän ei jaksaisi taistella heidän katkeroitumistaan vastaan. Hän tiesi sen paremmin kuin Sirius. Remus oli aina ollut realisti. Hän näki asioiden hyvät ja pahat puolet. Joskus tuntui siltä, että heidän suhteessaan niitä pahojakin puolia oli rikollisen paljon. Heidän omat virheensä, satuttavat sanat, raivokohtaukset. Joinain öinä Remus saattoi käpertyä sänkyyn ja kuunnella Siriuksen rauhallista tuhinaa. Ne olivat ainoat hetket, jolloin hän uskalsi antaa mielensä varjoille vallan.

I am the Playwriter and you are my Crown, make me cry for your love
Like you’ve done many times
So I know I can’t write these storylines without you
Lady Pain, make me strong, can’t we be together without them forever

Remus tiesi, että he elivät näytelmässä. Esityksessä, jota hän juuri kirjoitti. Pahat asiat olivat kuin näkymättömät sanat, jotka hän ainoana saattoi nähdä. Hän oli se, joka taisteli, sillä hän ei voisi viedä tarinaa päätökseen ilman Siriusta. Hän vaipuisi epätoivoon, josta häntä ei saisi ylös. Sirius olisi vienyt tikapuut, joilla Remus saattoi kavuta ylös kuopasta. Hän halusi olla vahva, taistella heidän menneisyytensä vuoksi. Hän halusi nähdä hyvän tulevaisuuden, vaikka se joskus vaikuttikin mahdottomalta.

The words I write can only hurt you, sorry for the rain
Thank you, my only one, you gave me this pain
I leave you gently on the floor, take one step towards the door
Where’s the letter never written, goodnight now

Remus tiesi kuitenkin, että pergamentilla olevat sanat satuttivat Siriustakin. Ne saivat hänet näkemään sen haavemaailman, joka heillä olisi voinut olla. Ilman syytöksiä Sirius olisi ollut vapaa. Remus ei olisi ollut ihmissusi, jos ei olisi törmännyt Harmaaselkään metsässä. He olisivat olleet kaksi täysin normaalia, vapaata miestä. Nyt he olivat kaukana siitä. Joissain unissaan Remus saattoi nähdä itsensä kävelevän ovelle. Hän jätti Siriuksen taakseen ja aloitti uuden, yhtä sisällöttömän elämän jossain muualla. Sisimmässään Remus tiesi, ettei tuo uni tulisi käymään toteen. He häviäisivät tämän taistelun yhdessä.

Sirius kietoi käsivartensa poikaystävänsä kaulan ympäri, suukotti ihoa.
“Me selviämme tästä, Remus.”
“Toivon niin, Sirius, toivon niin.”

Ulkona satoi vettä, ja Remus tiesi, ettei heidän tarullaan tulisi olemaan onnellista loppua.

[saku]

Ensinnäkin, kiitos kommentista, Mustalupiini ! Toiseksi, mua jotenkin huvittaa, että joku reagoi noinkin voimakkaasti. XD Olen tyytyväinen, etten mennyt tämän kanssa täysin angstin puolelle ottaen huomioon mun ficcarin taustan. : D Tuo miesystävä-ehdotus oli oikein hyvä ottaen huomioon, että kyllä se ”poikaystävä” nyt (näin tarkemmin ajateltuna) vähän mun omaan korvaankin särähtää.
Kiitos !