Otsikko: Tähtien takaa
Kirjoittaja: Abarat
Ikäraja: K11
Genre: Havaittavissa scifin häivähdyksiä, hento ripaus romantiikkaa sekä viimeisessä osassa painotus Hurt/Comfort-puolelle.
Paritus: Arada ja Øystein
Varoitukset: Teräaseella uhkailua, tekstissä mainitaan kidutus, yleistä kärsimystä.
Tiivistelmä: Arada ja Øystein ovat rakastavaisia ja molemmat ovat vaarassa, koska Arada pakeni kotiplaneetaltaan. Voiko vaaran vielä torjua?
Muuta: Oman pään sisältöä tämä originaali minitarina. Tästä tuli aika kolkko. Mielestäni menee ikärajaan k11, lievillä leveleillä mennään, enkä tarkkaa kuvailua ahdistavista asioista harrasta. Jos joku on eri mieltä ikärajasta, saa huomauttaa! Pointtina planeetta, jonka sijaintia ei saa koskaan kertoa ulkopuolisille. Eikä planeetalta noin vain lähdetä muualle. Vaara uhkaa. Järjetöntä sanoilla leikittelyä. Kokeilin tekstiin synkkää kontrastia. Kaikki tuntuu aluksi hyvältä, vaaraa ei ennakoi, kunnes matto vedetään jalkojen alta. Jatko-osien myötä genre koki muodonmuutoksen! Osia yhteensä 4. Kommentit ilahduttaa aina! Tämän biisin kuuntelu on muuten hyvä lisä itse lukukokemukseen, jos kaipaa musiikkia.
Kuuden kuunkierron verranSYKSY
Aradan etusormi kulki kevyesti pitkin Øysteinin rohtuneita huulia.
”Mikset kerro mistä olet kotoisin?” Miehen ääni oli lämpöinen ja pehmeää kuin silkki.
”Koska se on kuoleman planeetta. Ainoastaan tuhoa ja hävitystä. Täällä on rakkautta. Minä olin etsimässä rakkautta.” Arada sipaisi mustia hiuksiaan pois kalpeilta kasvoiltaan. Syysillan kynttilät itkivät hämärässä steariinikyyneliä.
”Voisin kirjoittaa matkastasi kirjan”, Øystein pohdiskeli ääneen.
”Jos kestät julmuutta, verta ja kidutusta päivin ja öin.”
”Näetkö yhä painajaisia?” Øystein kysyi ääni huolesta väristen. Mies katseli tarkasti Aradan pihkanvärisiin silmiin.
”Joka yö. Minulle sanottiin, että jos lähden kotiplaneetaltani, minut jäljitetään ja lopulta käy todella huonosti. Planeettamme sijainti on salainen”. Aradan silmistä alkoi valua kyyneliä pitkin kasvoja. Øystein ei kestänyt katsella rakkaansa tuskaa ja syleili naista. Kirjailija hengitti naisen ihon tuoksua; santelisaippuan tuoksua. Arada puolestaan aisti kirjailijan epäsiistin leijonanharjan tervashampoon tuoksun.
”Kuka niin sanoi, rakas?” Øystein vaati tietää tiukalla äänellä.
”Koko Galaksiyhtymä. Etenkin ex-mieheni Valhja.”
Øystein ei hätkähtänyt tietoa.
”Suojelen sinua”, hän kuiskasi pehmeällä äänellä.
”Heille sinä et mahda mitään”, Arada totesi sydän surua täynnä. Arada kumartui puhaltamaan kynttilät sammuksiin.
TALVI
Valhja, Aradan kotiplaneetan miehistä maineeltaan julmin, kuiskaili yhä vaikutusvaltaisesti naisen pään sisällä yön tummien tuntien aikaan. Pääsisikö hän koskaan vapaaksi? Valhjalla oli keinonsa. Hän kidutti jokaista, joka oli häntä vastaan sanoin tai teoin. Arada pelkäsi Øysteinin puolesta. Arada joutui myös olemaan yhä enemmän ja enemmän omissa oloissaan isossa talossa, koska mies kirjoitti kuumeisesti työn alla olevaa kirjaansa työhuoneessaan. Arada oli yksinäinen ja talven pimeys satutti jotain hänen sisimmässään. Unissaan nainen neuvotteli entisen miehensä kanssa. Eräässä erityisen todentuntuisessa unessa Arada vannoi, ettei kertoisi planeetan sijaintia koskaan kenellekään, hän jäisi pysyvästi loppuiäkseen Maahan ja pitäisi aisoissa Øysteinin uteliaan kirjailijamielen. Asia olisi niin loppuunkäsitelty. Valhja antaisi näillä ehdoilla Aradan aloittaa uuden elämänsä, mutta silti mies kotiplaneetalta kummitteli hänen päänsä sisällä.
KEVÄT
”Arada. Mikä mahtaa olla elämän tarkoitus?” Øystein kysyi hajamielisesti sängyllä maaten.
”Rakastaa. Rakastaa palavasti koko sielullaan ja mielellään”. Niin Arada vastasi ja nautti ruusujen tuoksusta, ruusukimpun tuoksusta jonka mies oli hänelle ostanut. Aradan painajaiset olivat poissa. Hän oli herännyt uuteen aamuun uudistuneena. Aurinko paistoi vastapestyjen ikkunoiden läpi ja Arada oli iloinen. Arada ja Øystein suutelivat hetkessä viipyen. Arada tiesi, että mies, hänen rakkaansa, oli saanut kirjan valmiiksi ja että se oli juuri julkaistu kaikelle kansalle. Arada ei ollut vielä lukenut kirjaa, mutta hän oli iloinen siitä, että he molemmat olivat talven aikana avautuneet, jutelleet takkatulen ääressä ja kertoneet paljon aiemmasta elämästään.
Øystein hymyili tyytyväisenä itsekseen. Uunituore kirja pohjautui tositapahtumiin. Kirjan nimi oli Valovoimainen nainen tähtien takaa. Äkkiä vihlovan kimeä ovikellon ääni keskeytti miehen lemmekkäät suunnitelmat Aradan varalle. ”Se on varmaan Vegard. Onpa hän aikaisessa”, hän totesi, sillä mies odotti ystäväänsä, joka arvatenkin lyttäisi kirjan liian romanttisena ja faktojen puolesta yksityiskohtaisena. Ilo sisällään läikehtien Øystein kiirehti ovelle ja avasi sen innokkaana. Ovella seisoi hänelle täysin vieras mustiin pukeutunut mies, jolla oli terävä ja kirkas katse sekä kolkko hymynpuolikas huulillaan.
”Kirjailija Øystein Larsen, oletan?” Ääni jäähileitä ja uhkaa tihkuen Valhja astui sisään.
