Huomenna vaihtuu elokuuksi || Sirius/James, S

[Haava]

Author: Haava
Beta: Ei
Genre: angst, ficlet
Pairing: Sirius/James (Lily/James)
Rating: S
Summary: Ja muistan ainoat silmät, jotka tietää musta mitään.
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa maailman ja hahmot, Scandinavian Music Group lopun lainauksen ja kappaleensa, enkä saa tästä rahaa.
Warnings: Yletön määrä tupakanpolttoa, muttei mitään kamalan vaarallista ja traumatisoivaa.
A/N: No tuota joo, ei mulla oikeastaan ole tästä mitään erityistä sanottavaa, tällaista normaalia Haava-angstia tutulla parituksella. Olen viime aikoina jumittanut ficcieni kanssa pelottavasti pelkästään tänne Komeroon, hmm. Kokeilin ensimmäistä kertaa minäkertojaa Potter-ficissä ja käytin tähän tavallista enemmän aikaa ja hikeä kuin yleensä, tarkistin noin miljoona kertaa ja ehkä muutenkin tämä on vähän tavallista tärkeämpi mulle kuin muut ficcini. Ahdistuspuuskassa kirjoitettu, kun valvoin vahingossa melkein neljään ja oli sellainen kesäyö, jona ei olisi halunnut mennä nukkumaan.

Huomenna vaihtuu elokuuksi

Me istumme Siriuksen kanssa upouuden kotini kuistin rappusilla ja poltamme tupakkaa niiden palavat päät ainoina valopisteinä kesäyössä. Muistan miten Sirius nauroi kuollakseen kun kerroin meidän aikovan muuttaa Lilyn kanssa Godrickin notkoon, ”James Potter niin hyvämaineiselle alueelle? Tahdon olla paikalla kun poltat sen vahingossa tai luultavammin tahallaan maan tasalle kun et jaksa olla enää niin kiltti kuin siellä pitäisi”, hän sanoi ja poltti ketjussa oman halvan asuntonsa ikkunalaudalla ja pelkäsin että hän tipahtaa alas kuudennesta kerroksesta eikä naura enää koskaan.

Lily yritti joskus saada minua irti tupakasta enkä suostunut. Se on ainoa merkki siitä että joskus olen ollut Siriuksen, kynnenjäljet selässä ja kauluspaidan kaulusten alle piilotetut puremajäljet ovat jo aikaa sitten haalistuneet pois. Paha tapa sai jäädä kun Lily kyllästyi taistelemaan.

Tämä on niitä kesäöitä kun en halua mennä nukkumaan. Miksi ihmeessä tuhlata niin kaunis yö nukkumiseen? Yöllä kaikki on toisenlaista – ilma tuoksuu raikkaammalta, ehkä kosteammalta ja koko maailma tuntuu nukkuvan, olevan ihan hiljaa. Tylypahkassa Sirius valvoi aina minun kanssani, pitkät kävelyretket yön pimeimmällä hetkellä ja aamukasteiselle nurmikolle vierekkäin nukahtamiset ovat syöpyneet pitkäkestoiseen muistiini lähtemättömästi enkä tiedä onko se hyvä vai paha.

”Sinun pitäisi varmaan lähteä”, sanon, vaikken tahtoisi ja Sirius vieressäni sävähtää rusentaen natsan jalkansa alle pihatien soraa vasten.

”Miksi?” poika – tai ehkä hän on jo mies vaikka niin on hankala kuvitella Siriuksesta, sellaiset eivät koskaan kasva aikuisiksi – kysyy ja katsoo minua syyttävästi.

”Mene vain”, huokaan ja tunnen itseni ilkeäksi. Minua odottaa suuressa parivuoteessa Lily mutta Siriuksella missään ei odota kukaan, hän on yksin, muttei vapaa.

”James…” Sirius sanoo nimeni lähes anellen, hän tietää yhtä hyvin kuin minäkin ettei menneisyys voi palata takaisin ja yrittää silti, hän on kahlehdittu minuun vaikka itse pyristelin irti jo liian kauan sitten. Sellainen Sirius on ja joskus minua pelottaa miten hyvin tunnen hänet. Miten hyvin hän tuntee minut, miten minäkään en voinut lähteä ilman arpia.

”Sinun pitäisi unohtaa”, sanon ja käytän tahallani yksikköä – en minä osaisi vaikka yrittäisinkin. Mahdoton tehtävä.

Ja Sirius nousee rikkirepivän hitaasti, lannistuneesti, sellaisena en häntä ole koskaan nähnyt. Hän kävelee pois ja tiedän, ettei kukaan koskaan ollut kuin hän; kukaan ei koskaan tule olemaan kuin hän. Katson miten loittonee kumaraan painunut selkä pyytäen ”huuda perään!”, katoaa rahisevalle hiekkatielle valkoisesta portista jonka maali hilseilee. Lily on patistanut minua maalaamaan porttia jo viikkoja, nyt käännän pääni pois enkä tee mitään vaikka pitäisi tehdä kaikki.

Odotan että aamu alkaa valjeta ennen kuin poltan viimeisen tupakkani ja menen sisälle. Livahdan peiton alle Lilyn viereen, hän kääntää unissaan kylkeään niin että on selkä minuun päin. Lilyn niskassa on pisamia, Siriuksen niskassa on kapea arpi joka tuli ensimmäisellä luokalla kun minä en osannut parannusloitsua kunnolla ja hän oli kaatunut kielletyllä metsäretkellämme päin oksaa koska minä tönäisin.

Ja muistan ainoat silmät, jotka tietää musta mitään.

[Kaarne]

Koska tykkään kovasti sun SMG-ficeistäsi, olihan tämäkin pakko tulla lukemaan läpi, vaikka angstimieliala ei oikeastaan ollutkaan. Ei se mitään - fic oli sen verran kaunis ja nätti, että sen luki ilman pohjustavia tunteitakin ihan mielellään.

James/Sirius on tosiaan ihana paritus, sellainen hirveän luonteva ja silti (ainakin canonin valossa) kauhean surullinenkin. Kiiruna lainasikin jo oikeastaan suosikkikohtiani ficistä (hassua, olen näemmä kommentoinut hänen kanssaan kovasti samoja ficcejä viime päivinä), mutta tykkäsin myös siitä, miten taustalta saattoi joistakin kohdista huomata pohjakappaleen. Esimerkiksi nyt tuossa Siriuksen pois kävelemisessä ja tällaisessa kesäyössä. (Tällainen kesäyö oli muutenkin ihana, nythän on juhannus!)

Ylipäätään fic oli nätti. Ei sellainen, että olisin haukkonut henkeäni tai vaikuttunut ylenpalttisesti, mutta sellainen, että jälkikäteen jäi vähän haikea ja melankolinen olo. Juuri sopivanlainen siis.

En nyt osaa antaa mitään rakentavaa palautetta tai syvällisempiä aatteita, mutta halusin tulla kommentoimaan sen merkiksi, että luin tämän ja tykkäsin.

[Haava]

Nevilla, tekisi mieli vastata sulle ihan samalla tavalla kuin Kiirunallekin. :'D Olen taas jotenkin hirvittävän otettu että kommentoit mulle ja pidit tästä, kiitos ihan kamalasti. (: Ei se mitään vaikkei kommentti olisikaan mitenkään järjettömän syväluotaava ja jokaisen pikkuasian huomioiva, tykkäsin oikein kovasti kommentistasi joka tapauksessa. Kiitos!

[Haava]

Jekaterina, ihanaa että tunnelma oli onnistunut. (: Ja joo, yleensä suosin hän-kerrontaa etenkin Potter-ficeissä, lähinnä kai siksi että tällaisten hahmojen pään sisään on mun mielestä vähän hankala hypätä. Nyt kuitenkin kukeilin minä-kerrontaa, en oikeastaan edes muista miksi, kai siksi että laulun sanoista oli helpompi saada kiinni sillä ajatustavalla, että tosiaan saattoi jäädä vahingossa vähän etäiseksi kun en sinällään osaa sillä lailla niin hyvin kirjoittaa. Mutta hyvä ettei se niin kamalan paha juttu ollut kuitenkaan. (: Hmm, kiitos kovasti kommentistasi, ihanaa että tykkäsit!

[Roshwua]

Mulla on ollut tosi pitkä tauko jollon en ole oikein saanut kommentoitua mihinkään vaikka olenkin kovasti halunnut. Joten yritän nyt parhaani, koska tämä ficci vastasi sopivasti mun fiiliksiä tällä hetkellä ja ansaitsee muutenkin kommenttia (sun James/Siriukset on nannaa!). Niin ja viimeisenä, mulla on työn alla aika samantyylisiä ajatuksia käyttävä ficci (niin kuin ne kyllä aina mutta whatever : D), joten on hauskaa kommata tähän senkin puolesta. No niin, asiaan.

Joo, idea on aika basic niin kuin muutamat muutkin ovat sanoneet, mutta siitä ei mielestäni tarvitse välittää, koska kielessä ja sen rakenteissa oli hauskoja ja kauniita, mielenkiintoisia yksityiskohtia joita mä rakastan.

Katson miten loittonee kumaraan painunut selkä pyytäen ”huuda perään!”, katoaa rahisevalle hiekkatielle valkoisesta portista jonka maali hilseilee.

Varsinkin puhekieleen sopii tuo ensimmäinen kohta, sillä toisentyyliseen kerrontaan tuo "huuda perään!" olisi varmaankin kirjoitettu toisella tavalla.

”Miksi?” poika – tai ehkä hän on jo mies vaikka niin on hankala kuvitella Siriuksesta, sellaiset eivät koskaan kasva aikuisiksi – kysyy ja katsoo minua syyttävästi.

Myös tässä näkyy mun mielestä se, miten minä-kertojan on helppo heitellä tuollaisia "välispiikkejä" tuonne itse lauseen väliin. Me likes!

Aah - Sirius, James ja tupakka. Tykkäsin hirveästi tässä siitä, että tupakointi ei ollut vain Siriuksen pahe, vaan tällä kertaa se yhdisti kumpaakin toisin kuin arvet ja jäljet, jotka oli jo piiloutuneet ihon alle nuoruusvuosilta. Tupakointi oli sen sijaan jäänyt yhdistämään heitä eikä edes Lily voi katkaista sitä sidettä.

Minua odottaa suuressa parivuoteessa Lily mutta Siriuksella missään ei odota kukaan, hän on yksin, muttei vapaa.

Hallelujah sä osasit tiivistää ajatukseni tästä kolmiodraamasta kiitos! Suosikkikohtani suurin piirtein koko ficissä, sillä virke on niin musertava ja manaa koko Siriuksen elämän kertoen tämän olevan aina kahlittu Jamesiin. Ihana, sillä sellaisena mä tämän parin olen aina nähnyt ja tulen vastedeskin näkemääm.

Tämä paritus koskettaa mua aina jotenkin henkilökohtaisestikin, ja varsinkin tässä ficissä oli jotain joka veti mut kananlihalle. Ylipäätään se tunnelma, hahmojen keskeinen tausta ja kemia... Yy päässäni pyörii vaikka mitä hienoa, mutta en osaa kirjoittaa sitä nyt tähän. Ehkä seuraavalla kerralla sitten!

Joka tapauksessa pidin tästä ficistä ihan älypaljon! Mun mielestä tavoittelemasi tunnelma onnistui loistavasti ja juoni eteni kauniilla, musertavalla painollaan tilanteeseen, jossa lukija saa jälleen jäädä miettimään seuraavaa. Kiitän kovasti ja toivottavasti kommentti on edes jollain lailla mieluinen

[Haava]

Roshwua, oi kun ilahduin kun näin sun kommentoineen! Ihanaa. (: Hirveän kiva että tykkäsit noin paljon ja kirjoitit noin pitkän kommentin, olet kiva. ^^ Tekisi mieli sanoa jotain hienoa ja kivaa noin ihanasta kommentista kuin tuo, mutten oikein osaa. Kiitos kiitos kiitos vain kamalasti!

Aah - Sirius, James ja tupakka.

Aamen. ♥

[Funtion]

Hahah. Mä mietin miks ihmeessä noi pari ekaa lausetta kuulostaa niin pirun tutulta, että miksi mä oon lukenut ne aikaisemmin, kunnes taisin tajuta että oon joskus alottanut lukemaan tätä, mutten jatkanut loppuun. En tiedä miksi. Kai mulla oli silloin joku aivohäiriö päässä sillä tää todellakin oli lukemisen arvoinen (kommentinkin).

Yöllä kaikki on toisenlaista – ilma tuoksuu raikkaammalta, ehkä kosteammalta ja koko maailma tuntuu nukkuvan, olevan ihan hiljaa.
Näinpä! Yöihmisiä oon mäkin, harmittaa miten kauniit yöt pitäis vaan nukkua kun juuri silloinhan pitäisi olla hereillä jotta näkee ne yöt! Niin ja ihanasti kirjoitettu lause!

Lilyn niskassa on pisamia, Siriuksen niskassa on kapea arpi joka tuli ensimmäisellä luokalla kun minä en osannut parannusloitsua kunnolla ja hän oli kaatunut kielletyllä metsäretkellämme päin oksaa koska minä tönäisin.
<3

Voi hyvä luoja sentään minkälainen sun kirjoitustyylis on! Mä jumaloin sitä! (Tervetuloa kerhoon fiertén suosikkikirjoittajat Finissä. Tarjolla ei ole kuin tympeitä ihkutuskommentteja kirjoittajien ficceihin mutta ehkä se riittää.) Tässä oli sellaisia irrallisia, mutta kuitenkin niin yhteneviä huomautuksia (se miten James tönäisi Siriusta, se miten James ei tiedä onko Siriuksen ja hänen nukahtamiset nurmikolle hyvä vai paha asia, se miten Sirius ei kasva koskaan aikuiseksi). Sä oot upeasti ripotellut normaalin tekstin joukkoon sellaisia pieniä asioita, jotka ei välttämättä oo tärkeitä, mutta jotka tekee tekstistä sun näköisen ja mielenkiintoisen.

Ja sullon hieman tuolla pilkkujen puuttumista, mutta en todellakaan valita siitä, päinvastoin — voisin vain ylistää sitä! Teksti muuttui kamalan eläväksi ja tunnelma käsinkosketeltavaksi ja mä näin niin selkeesti sen valkoisen maalia hilseilevän portin, jota James ei ole vieläkään maalannut.

Huh, miten hieno teksti! Kannatti ehdottomasti alottaa vanhimmista uusimpiin näiden sun tekstien lukeminen, sillä nää vaan paranee mitä uudempi sun teksti on. Selvää kehitystä siis havaittavissa! Kiitos tästä!

[Haava]

fierté, voi että, mulla on ehdottomasti paras päivä ikuisuuksiin kun saan lukea näitä sun kommentteja! Kiitos ihan hurjasti kirjoitustyylikehuista ja mukavaa kuulua jonkun lempificcareihin, kiitoksia kunniasta. (: En voi kyllä luvata että multa tulisi mitään uutta kovinkaan aktiivisesti jos ollenkaan, ainakaan minnekään muualle kuin originaalipuolelle, mutta ehkä voit kestää sen.

(Tähän väliin mun on pakko kertoa että voi miten kauniita kuvia aurinko parhaillaan varjostaa ympäri mun huonetta, vietin hyvän hetken juoksentelemalla kameran kanssa valotäplien perässä peläten että ne katoavat ennen kuin ehdin kuvata tarpeeksi. Ei kadonneet!)

Ja ihanaa ettet saarnannut pilkkujen puuttumisesta vaan sen sijaan ylistit sitä, se kun tosiaan on puhdas tyylikeino eikä taitamattomuutta! (Ei sillä että voisin väittää olevani mikään kielioppinero, itse asiassa olen viime vuosina pelleillyt kielen kanssa niin paljon että olen melkein unohtanut miten ne säännöt menevät oikeasti. Hups).

Hienoa että olet havainnut kehitystä, mä en nimittäin sitä teksteissäni kovin usein huomaa. :'D Kiitoksia kovasti jälleen kommentista, näitä on todella ihana lukea ja hirveän kivaa että tykkäät teksteistäni ja että pidit tästä myös!