Kirjoittaja: tuukka:)
Genre: angsti
Ikäraja: Muuten olisi sallittu, mutta pari pientä kirosanaa ja kun osasto pysyy kuitenkin samana, niin nostanpa K11.
Disclaimer: Rowlingin hahmot ja paikat enkä saa tästä rahaa.
A/N: (Melko huomaamaton) Reg/Alice. Sijoittuu siihen aikaan, kun Frank ja Alice ovat juuri joutuneet Pyhään Mungoon, ja tässä kohtaa Rege päättää kääntyä Voldemortia vastaan. En jaksanut alkaa saikkaan canonin kanssa, joten ajoitus saattaa olla täysin väärä, mutta se siedettäkööt.
En myöskään pidä kuolonsyöjien käännyttämisestä, mutta olkoon nyt tämän kerran. Kuolarihaasteeseenn Reguluksella ja Aakkoshaasteeseen Voldemortilla. Saa haukkua jos välttämättä haluaa. Omistuksen kultamussukoilleni.
Baarin takassa loimottavat liekit olivat pikkuhiljaa alkaneet hiipua hiipumistaan, ja nyt jäljellä oli enää heikosti kytevää hiiltä ja kasa harmaata tuhkaa, joka aina oven auetessa pyörteili pienenä pilvenä hormin suulla, laskeutui sitten mustuneelle takanreunukselle ja karkealle kivilattialle. Tiskin takana ja päytien välissä seilannut baarimikko vilkaisi vähän väliä tulen suuntaan, ja kuin todeten sen valomerkiksi alkoi kiertää ympäri suurta, hämyistä salia sammutellen kynttilöitä ja nostellen korkeita jakkaroita päytien päälle.
Silloin tällöin hikaten ja itsekseen mutisten velhot ja noidat lähtivät hoipertelemaan ovea kohti, ja ulos päästyään joko kaikkoontuivta tai kietoivta viitan tiukemmin ympärilleen ja lähtivät laahustamaan kuka mihinkin. Ne, jotka eivät muistaneet enää, keitä olivat tai mihin olisivat olleet menossa, tuijottelivat vain eteen päin lyyhistyneenä koleaa kiviseinää vasten. Räntä maassa oli jäätynyt ja rouskui soran lailla jalkojen alla, hengitys kohosi valkeana huuruna ilmaa, mutta useimmat eivät välittäneet; tuliviski karkotti kylmäntunteen.
Vain yksi enää istui likaisen ja naarmuisen tiskin äärellä, kuin vajonneena toiseen, epätoivoiseen todellisuuteen, todellisuuteen, jossa hän oli syntynyt istuen siinä ja kirottu pysymään siinä missä oli. Juuri sillä samalla jakkaralla, tuijotellen sen saman lasin pohjaa, jota hän ei enää niiden lukuisten kertojen jälkeen jaksanut täyttää uudelleen. Velloen loputtomiin siinä päättymättömässä epätoivoisien ajatusten meressä, jonka tumma horisontti sekoittui synkkien tunteiden taivaaseen. Sinne hän oli hypännyt, vapaaehtoisesti, mutta silmät suljettuina; Tyhjän Tulevaisuuden Mariaanien hautaan.
Baarimikko ei kiinnittänyt yksinäiseen tummatukkaan huomiota, näytti kuin hän ei edes olisi huomannut tätä. Kuitenkin lopulta, kun oli jo lähes pilkkopimeä, kun kaikkien kynttilöiden sammuttua vain satunnaiset tähdet ripottelivat säteitään sisään himmeästä ikkunasta, hän vei luutansa nurkkaan. Matkalla sinne hän kulki tiskillä nuokkuvan nuorukaisen ohi, ja tullessaan tämän kohdalle paukautti kuin ohimennen napakasti tätä luudanvarrella suoraan takaraivoon. Se näytti tekevän kipeää, sillä mies havahtui ja käännähti hurkistunut katse silmissään ympäri taikasauva esiin vedettynä. Kun hän tajusi tilanteen, hän ärähti vihaisena.
"Mikä vaivaa? Kerjäät ylimääräisiä korvia, vai mikä on?" Puheella ei näyttänyt olevan vaikutusta. Nuori mies potkaisi turhautuneena tuolin jalkaa, kirosi raskaasti kivulle varpaassa ja yhdellä sauvan heilautuksella istuin oli tulessa. Hän harppasi ovelle, kun äkkiä vesisuihku huoneen perältä sammutti tulen ja karhea ääni saisautti hänet.
"Et voi rypeä ikuisesti tuossa helvetin itsesäälissä, Regulus!"
Vanha mies puhui napakasti, ja vaikka ilmassa liikehtivä käsi ei missään vaiheessa lakannut pyörittämästä ikkunoita lukitsevaa taikasauvaa, uurteisten kasvojen ilmeestä näki, että hän keskittyi täysin nuorukaisen ilmeiden tutkimiseen. Nuo sanat lausui mies, joka oli perillä asiastaan ja ehdottoman tosissaan.
"Sinä tiesti, kyllä, sinä tiesit varsin hyvin, missä olit osallisena. Sinä et ole tyhmä, Regulus, mutta olit helposti manipuloitavissa, heinänkorsi tuulessa vailla omaa tahtoa. Kuljit sukusi jalanjäljissä koska sinulla ei ollut voimaa luoda omia! Teit kaike muiden olettamalla tavalla, vaikka ymmärsit varmasti, mihin se lopulta johtaa. Kaiken vaietessa olet vain avuton kätyri, jolla ei ole minkäänlaista sananvaltaa edes omassa saatanan elämässään! Vai miten on, poika... Oletko onnellinen Alicen puolesta?"
Kaikki ne pitkät sekunnit tähän asti Regulus oli vain tuijottanut kivettyneenä eteensä, jaksamatta hämmästyä, hermostua, mitään. Nyt hän värähti kuin joku olisi nimen myötä kaatanut polttavan hyistä jäähilettä hänen selkäänsä. Toinen jatkoi armotta.
"
Hänelle ei ole minkään vertaa väliä sillä, mitä muut tuntevat. Ei ole merkitystä sillä, mitä hänestä ajatellaan. Ja olet
itse heittäytynyt hänen hyppyytettäväkseen. Mielipiteesi eivät ole saippuakuplaa vahvempia; yksi pisto riittää puhkaisemaan kaiken. Näetkö nyt? Muutama oikeaan paikkaan sylkäisty sana hullulta vanhalta mieheltä, ja olet jo lähes itkun partaalla. Lopeta tuo naurettava märehtiminen ja tee kerrankin jollekin jotain!"
Se oli käsky. Ei neuvo, ei vinkki, vaan käsky.
Tullessaan kylmään ulkoilmaan Reguluksen silmät vettyivät pakkasen yrittäessä valloittaa uuden uhrin itselleen. Kuitenkin ensimmäisen kerran hänestä tuntui, että hän näki selvästi eteensä.
Ehkä jonkun täytyi repäistä heinänkorsi kahtia, vain jotta tämä näkisi, kuinka helppoa se oli.
