Kirjoittaja: Minä, Vuorna. Phione
Fandom: Nälkäpeli
Genre: Fluffromance, angst
Ikäraja: K-11 kiitos Johannan huumeidenkäytön.
Paritus: Johanna/Katniss
Vastuuvapaus: En omista mitään tekstistä minkä tunnistatte olevan Suzanne Collinsin luomaa. Loput minun. Rahaa en tästä saa.
Varoitukset: Valekänni-Katniksesta on aina varoitettava. Myös kiroilua ja mainintaa jatkuvasta huumeidenkäytöstä ja viinanjuonnista.
A/N: No joo. Olikohan se Rutto joka irkissä ehdotteli Johanna/Katniss-paritusta ja siitä sain sitten idean. Menee haasteena Fanfic-bingoon sanalla Näiden tähtien alla, ja Multifandom II fandomilla Nälkäpeli.
Johanna istui kylmässä maassa katsellen taivaalle. Hän oli vältellyt hyvin lahjakkaasti lukittautumista vyöhykkeen kolmetoista asuinbunkkeriin sen jälkeen kun oli päässyt pois Capitolista. Suljetut tilat ahdistivat häntä, sillä muisto sähköiskuista vainosi häntä edelleen. Johanna epäili vahvasti ettei voisi enää koskaan olla vesisateessa aivan samalla tavalla kuin ennen. Se satutti ehkä eniten. Vesi oli ollut hänen elementtinsä heti puun jälkeen. Johanna syytti kaikesta Katniss Everdeeniä. Katnissin takia Johanna oli jäänyt kiinni, Katnissin takia Johannaa oli kidutettu kuukausia. Mutta myös Katnissin takia Johanna oli pelastettu. Johanna oli siis elämänsä velkaa sille ärsyttävälle ruskeahiuksiselle tytölle.
Johanna löi maata raivoissaan ja se sattui. Neulanpistot hänen kyynärtaipeissaan olivat arat ja kipeät, ja siitä Johanna sai kiittää itseään. Hän oli ollut niin tuskissaan silloin kun hänet pelastettiin Capitolista, että häneen oli jouduttu pumppaamaan miltei litra morflingia. Ja kiitos sen, hän oli erittäin koukuttunut siihen aineeseen. Sekin oli Katniss Everdeenin syytä. Ilman Katnissia hän elelisi edelleen omalla vyöhykkeellään onnellisena puiden keskellä. Tai ei täysin onnellisena. Nälkäpeli oli jättänyt häneen jälkensä niin kuin satoihin muihinkin. Johanna oli murtanut jalkansa pahasti areenalla ja se oli edelleen toisinaan kipeä. Mutta fyysisiä jälkiä pahempia olivat henkiset jäljet. Vaikka Capitolin kidutus oli jättänyt mahdollisesti pahemmat jäljet, Johanna näki edelleen painajaisia areenalla tappamistaan ihmisistä. Toki hän näki painajaisia myös sähköiskuista.
"Mitä sinä siinä teet?" Kuului tiedusteleva ääni Johannan selän takaa. Maassa istuvan naisen suupielet kohosivat vastentahtoiseen hymyyn. Siinä paha missä mainittiin. Katniss Everdeen ilmielävänä.
"Istun tietenkin. Kysymys kuuluukin, mitä sinä täällä teet?" Johanna vastasi omaan sarkastiseen tyyliinsä. Hän muisteli ilolla sitä kun oli poistanut jäljittimen Everdeenin ärsyttävän ruskettuneesta käsivarresta. Kunpa vain tyttö olisi ollut hereillä.
"Seison ja katselen tähtiä", Katniss vastasi ja loi katseensa tähtiin jotka tuikkivat taivaalla. Johanna pyöräytti silmiään. Tietenkään Katniss ei osannut vastata kysymykseen oikein.
"Minä tarkoitin että miksi sinä täällä olet," Johanna murahti ja loi tavaramerkkikatseensa Katnissia kohti ja yllättyi kohdatessaan kivenharmaiden silmien katseen omissaan. Katniss ei kääntänyt katsettaan pois vaan tarkasteli Johannan kaljua päälakea ja arpia kasvoissa. Omaksi yllätyksekseen Johanna oli se joka käänsi katseensa ensimmäisenä pois.
"Bunkkerissa on liian ahdasta. Minä en viihdy siellä." Katniss virkkoi ja asteli Johannan viereen. Huomaamattaan Johanna säpsähti ja liikkui muutaman millin kauemmas ruskeahiuksisesta tytöstä. Siitä Katniss ei välittänyt vaan istahti mutkattomasti hänen viereensä.
"Miksi sinä siihen tulit?" Johanna kysyi hivenen järkyttyneenä. Hän ei ollut Katnissin ystävä, hän oli ollut Katnissin liittolainen ja siinä se. Hän ei kuvitellut olevansa vieressään istuvalle tytölle mitään muuta kuin liittolainen eikä muuta halunnut. Johanna ei edes halunnut olla Katniss Everdeenin, Panemin Matkijanärhen, ystävä.
"Yksin on aika typerä katsella tähtiä. Ja minä pidän sinusta." Katniss totesi ja käänsi taas niiden upeiden harmaiden silmiensä katseen Johannaan jonka silmät olivat levinneet noin teelautasen kokoisiksi. "Ja taidan pitää aika tavalla."
"Everdeen. Sinä olet vittu Matkijanärhi. Et sinä voi pitää minusta. Ja minä olen hullu, muistathan." Johanna selitti ja käänsi katseensa taas pois.
"En ole koskaan halunnut olla Matkijanärhi. Minä vain päädyin jollain kumman tavalla olemaan se. Lähinnä Primin takia. Ja olenhan minäkin hullu, muistathan." Katniss pohti ääneen. Johanna huokaisi syvään.
"Silti sinä olet se ja tulet aina olemaankin. Et sinä voi haluta minulta mitään." Johanna mumisi hiljaa. Hänellä oli aina ollut ristiriitaiset tunteet Katniss Everdeeniä kohtaan. Katniss oli aiheuttanut kaiken pahan typerällä käyttäytymisellään areenalla. Johanna ei koskaan ollut tajunnut mitä Katniss näki Peeta Mellarkissa joka oli hänen itsensä mielestä ruma ja varsinainen nössykkä. Mutta Katniss oli Katniss, ei Johanna.
"Tällä hetkellä minä haluan sinulta suudelman." Katniss tokaisi ja nojautui kohti Johannaa jonka aivotoiminta pysähtyi hetkeksi.
"Oletko sinä kännissä, Everdeen?" Johanna kysyi ja nojautui kauemmas sitä mukaa mitä Katniss nojautui häntä kohti.
"En. No, ehkä pikkuisen." Katniss myönsi. Johanna arvasi koko kuvion. Katnissin juoppo ohjaaja oli onnistunut saamaan jostain käsiinsä viinaa ja tietenkin oli päästänyt myös Katnissin viinan kimppuun. Johanna ei koskaan ollut nähnyt Katnista humalassa, mutta humalainen Matkijanärhi vaikutti kiinnostavalta seuralta.
"Pitäisikö minun viedä sinut takaisin bunkkeriin ja sen jälkeen mennä kovistelemaan Haymitchiä viinan välittämisestä alaikäisille?" Johanna hymähti luoden jälleen katseen kohti Katnissiin.
"Minä teen mitä tahansa kunhan suutelet minua," Matkijanärhi hymisi ja nojautui taas lähemmäs Johannaa. Tällä kertaa Johanna ei nojautunut poispäin. Hän antoi Katnissin suudella itseään humalaisen ihmisen intohimolla.
"Joko riitti?" Johanna mumisi vasten Katnissin huulia. Lause tuntui vain saavan ruskeahiuksisen tytön jatkamaan, ja Johanna antoi periksi. Ei Katniss hänellekään kovin yhdentekevä loppujen lopuksi ollut. Suudelma tuntui syvenevän ja molemmat hymisivät tyytyväisenä.
Lopulta Katniss vetäytyi pois hymy kasvoillaan. Johanna hymyili Matkijanärhelleen. Hymyt olivat hänelle harvinainen asia, sekä häneltä itseltään että muilta hänelle. Nyt hän hymyili ja Katniss hymyili hänelle.
Sadepisarat alkoivat putoilla tähtitaivaalta alas. Johanna ei yllätyksekseen edes huomannut niitä ennen kuin Katnissin hiukset alkoivat liimautua tytön otsaan. Tajutessaan vesisateen kasvoillaan Johanna joutui pakokauhun valtaan ja herkän hetken tunnelma valahti sirpaleina alas.
"Nyt sisälle, Matkijanärhi", Johannan lause ei jättänyt mitään vastaväitteitä. Katniss kohautti olkiaan ja lähti kohti bunkkerin sisäänkäyntiä yllättävän varmoin askelin humalaiseksi.
"Oletko sinä edes humalassa?" Johanna tiukkasi Katnissilta. Katniss kääntyi ja hymyili Johannalle jälleen.
"En tietenkään ole", hän vastasi ja jatkoi matkaansa. Johanna otti tytön kiinni heti bunkkerin sisäpuolelle päästyään. Katnissin ilme oli hetken aikaa pelokas Johannan kääntäessä hänet kasvot itseensä päin. Se oli kahden Nälkäpelin peruja ja sitä Johanna vihasi. Juuri sellaisten ilmeiden takia hän oli liittynyt vastarintaan. Sellaisia ilmeitä näkyi kaikkialla aivan liikaa.
"Kuvitteletko sinä voivasi leikkiä minulla kuin jollain helvetin räsynukella? Että haluanpas nyt suudella Johannaa, ei se siitä tunnevammaisesta idiootista miltään tunnu? Jos sinä todella luulet niin, Everdeen, niin voit painua sinne mistä tulitkin", Johanna raivosi. Hän ei ollut ihminen jolla sai leikkiä. Capitol oli leikkinyt hänellä jo tarpeeksi.
"Minä haluan sinut. Sinä olet minulle tärkeä, Johanna", Katniss puolustautui. Johanna huokaisi syvään ja erittäin pitkään.
"Kai sinä ymmärrät ettei tästä tule mitään? Matkijanärhi ei voi olla rakastunut minun kaltaiseeni hulluun. Ja sinä muutenkin välität aivan liikaa siitä leipuripojastasi josta ei suoraan sanoen ole mihinkään. Joten tämä jää tähän. Öitä, Närhi", Johanna mumisi ja kääntyi pois. Päästyään jollekin monista autioista käytävistä Johanna lysähti maahan ja hautasi kasvot käsiinsä. Kyynärtaipeiden neulanpistoihin sattui edelleen, mutta Johannan rinnassa tuntui uusi, voimakkaampi kipu joka oli verrattavissa morflingin vieroitusoireiden aiheuttamaan kipuun. Miten yksi ilta voi muuttaa kaiken, hän ihmetteli ja antoi yhden kyynelen valua poskelleen. Ilta oli aivan yhtä lohduton kuin edellisetkin, mutta tällä kertaa eri syistä. Johanna oli antanut itsensä rakastua Katniss helvetin Matkijanärheen tietäen ettei siitä tulisi mitään. Katniss oli Matkijanärhi ja Närhet eivät ole lesboja tai rakastu hulluun.
Seuraava päivä koitti samanlaisena kuin toisetkin. Johanna raahautui bunkkerin sairaalaan tarkastamaan oliko jossain morflingilla lääkittäviä potilaita joilta ainetta saattaisi saada. Epäonnekseen sairaala oli typötyhjä sellaisista potilaista, joten Johanna tyytyi vain nappaamaan muutaman särkylääkkeen ja etsimään sopivan varaston jossa nukkua. Sellainen löytyi samasta paikasta kuin aina, sairaalan tyhjältä käytävältä yksinäinen komero. Johanna oli jostain varastanut patjan, tyynyjä ja peiton voidakseen nukkua edes jotenkin mukavasti. Kuitenkin tällä kertaa Johannan avatessa komeronsa oven, hänen suustaan pääsi äänekäs kiroustulva. Panemin Matkijanärhi nukkui hänen patjallaan käyttäen hänen tyynyään ja hänen peittoaan. Johanna laski hitaasti kymmeneen ja huokaisi syvään. Hän ujuttautui Katnissin viereen ja kietoi kätensä Närhen ympäri. Ehkei elämästä sittenkään tulisi niin kauheaa, vaikka sen joutuisi elämään Katnissin kanssa. Ja maailma varmasti tottuisi hulluun rakastuneeseen Matkijanärheen. Ehkä.
