Juulia, tuo pään syöminen jostain syystä tarttui minulle jostain ja olen käyttänyt sitä ehkä vähän liikaakin
Ja mielenkiintoista, että kaksi henkilöä jopa luuli henkilön olleen Narcissa ^^ Funtsin tuota jälkimmäistä ja siitä tosiaan olisi saanut pidempääkin, mutta jos sellaisen tekisin, se todennäköisesti ei tulisi olemaan H/C-ficci. Ihanaa että pidit, ja kiitoksia kovasti kommentistasi
A.P., kiitoksia myös sinulle! Dolor oli ehkä jopa helpompi kirjoittaa kuin Ei enää samanlainen, koska silloin todellakin olin tunnekuohuissani ja tahdoin sen purkaa johonkin. Silloin kyllä syntyy parhaimmat tekeleet
Kuvasi Luciuksesta oli mielenkiintoinen ja kummallista kyllä, valotti minullekin ficciä vähän enemmän
Kopsasit myös yhden oman lempikohtani
***************
Nimi: Melankolinen kotoisuus
Ikäraja: S varalta
Tyylilaji: Pienoinen angst, tuplaraapale kertaa 3
Paritukset: Lucius/Narcissa
Varoitukset: Synkkyydestä, pienestä epätoivosta.
Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavissa oleva kuuluu Rowlingille, minä kirjoitan vain kirjoittamisen ilosta.
Tiivistelmä: Ei naisella mitään tätäkään paikkaa vastaan ollut sen melankolisuudestaan huolimatta; jokin siinä tunnelmassa oli hyvin kotoista ja rauhoittavaa.Oma sana: Sain inspiraationi tähän katsellessani Ville Valon laulamista Ikkunaprinsessasta, jonka videossa oli tuollaisia katuvaloja, mitä tässä
Ja halusin muutenkin kirjoittaa jotenkin... tunnelmallisesta tapahtumasta paikan suhteen, toivottavasti siis onnistuin siinä. Osallistuu vuosi raapalehtien II:n, sataseen sanalla
66. Sade ja OTP10:n Lucius/Narcissalla.
1.Viileä sade oli jokin aika sitten tauonnut ja nyt lammikoista heijastuivat pimeän yön valaisevat katuvalot; ne olivat nostalgiaa huokuvia, neljä lamppua joka ilmansuuntaansa ja kauniit koristelut. Yhden tällaisen valossa sijaitsi rautapulteilla maahan kiinnitetty karu puiston rautapenkki, jonka tummat istuinosat olivat vielä kosteat.
Hiljaisuudesta lähestyivät tasaisesti asvalttiin kopsahtelevat korot ja pian pimeydestä ilmestyi hillitty naisolemus, joka ei halunnut herättää huomiota edes yksinäisyydenkaipuisessa yössä. Nainen saapui penkille, pyyhkäisi hieman huivillaan pisaroita pois ja istahti.
Kului vain hetki, kun pimeydestä kuului taas askeleita, tällä kertaa pidempiä ja voimakkaampia; ne kuuluivat myös olemukseltaan yhtä hillitylle miehelle kuin nainenkin oli, ja tämä istui toiseen päähän märkää penkkiä sitä edes pyyhkimättä.
Hiljaisuus oli herkkää ja sateenkosteaa, mutta siitä huolimatta tuntui kuin sanoja olisi tuhlattu paljonkin.
Tummanpuhuva takki kahahti, kun nainen käänsi ylväästi pystyssä olevaa päätään kohti miestä.
"Saattaa alkaa sataa uudestaan. Lähellä on kahvila, voisimme jatkaa tätä siellä."
Mies oli hetken aikaa hiljaa ja kuunteli yötä, sen tuomaa rauhallisuutta, turvaa ja myötätuntoa.
"Vain jos minä saan tarjota."
He nousivat yhtaikaa ja kävelivät pitkin pimeää, täynnä taivaan kyyneleitä olevaa tietä hieman erillään toisistaan; sanoja ei taaskaan tarvittu, sillä he tiesivät toisen olevan siinä kaikesta huolimatta.
Vain rautainen penkki jäi himmeään valoon odottamaan seuraavia siihen istuvia yöllisiä kulkijoita.
2.Pieni kello helähti raskaan oven avautuessa ja he astuivat sisään hämärään, punatiilirakenteiseen kahvilaan; siellä ei heidän lisäkseen ollut muita, mutta siitä huolimatta tunnelma oli seurallinen ja kotoisa.
Mies astui tiskin äärelle, jonka takana seisoi toista jalkaansa varova vanhempi miesmyyjä.
"Mitä herrasväelle?"
Nainen katseli ympärilleen; jokaisessa pyöreässä pöydässä oli uusi tai jo hieman palanut kynttilä siltä varalta, että asiakas saisi varata vapaasti pöydän itselleen. Oikealla puolella kahvilaa johti huone johonkin, mitä verhojen takaa ei voinut nähdä, ja vasemmalla puolella oli hieman pienempi huone syrjään vetäytyville. Keskellä niitä roikkui seinällä vanhoja, mustavalkoisia kuvia kahvilan aikaisemmilta ajoilta tai sitä ympäröivästä jo paljon muuttuneesta maisemasta, sekä matala kirjahylly. Nainen asteli uteliaana lähemmäs ja siveli hyllyn puhdasta pintaa.
"Mitä sinä otat?"
Nainen käännähti ympäri ja katsoi miestä. "Kaakao kermavaahdolla, kiitos."
Mies nyökkäsi ja teki tilauksen. Nainen palasi takaisin valokuvien pariin ja katseli niitä haltioituneena, mutta myös hieman surullisena; miksi kaiken piti muuttua ja olla välillä niin vaikeaa? Oliko hänkään tekemässä oikeaa päätöstä ja kenen mielestä se edes olisi oikea? Hänen? Miehen? Heidän vanhempiensa? Tulisivatko heidän tapaamisensa aina olemaan yhtä salaisia? Ei naisella mitään tätäkään paikkaa vastaan ollut sen melankolisuudestaan huolimatta; jokin siinä tunnelmassa oli hyvin kotoista ja rauhoittavaa. Surkeudessa nainen hyvin usein olikin elänyt elämässään.
3.Ikkunaruuduissa oli pieniä pisaroita ja ruutujen nurkissa ohuita hämähäkinseittejä. Pöytä sijaitsi pienen kahvilan syrjäisimmässä nurkassa, mutta toi turvaa ja seuraa sitä kaipaaville. Pöydällä paloi jo kovin kulunut kynttilä ja sen loimu heijastutti pöydässä olijoiden kasvot pieniin, paksuihin ikkunaruutuihin. Mies hämmensi kahviaan jo hieman tummuneella lusikalla niin, ettei se kilissyt kupin reunoihin, ja nainen maisteli antaumuksella saamaansa kuumaa kaakaota.
Pöydän pinta oli himmentynyt vuosien saatossa eikä siihen ollut raaskittu laittaa liinaa; mies siveli toisella kädellään karheaa alustaa ja tuijotti naisen pöydällä olevaa kättä.
"Oletko ajatellut asiaa?"
Nainen laski kupin huuliltaan ja nuolaisi huuliaan.
"Olen."
Vaikkei miehestä sitä näkynytkään, tämän sisällä pyörähti jokin jännityksen vastaava tunne, jollaista tämä ei muistanut kokeneensa kovinkaan usein.
"Khm, saanen tiedustella vastausta."
Nainen kohotti katseensa ja henkäisi varovasti; tämän silmistä heijastui kynttilän liekki ja kasvoilla tanssivat varjot.
"Tahdon", nainen vastasi. "Riippumatta siitä, vaikka perheemme eivät halunneet nimen oman meidän menevän naimisiin. Bella valitsi Rodolphuksen ja minä sinut."
Mies nielaisi peittääkseen innostuksensa ja kaivoi taskustaan kotelon; hän avasi sen varovasti, otti esille siron timanttisormuksen ja laittoi sen naisen vasempaan nimettömään. Molemmat soivat toisilleen hymyt siitä huolimatta, että tiesivät tulevaisuuden olevan vaikeaa ja he joutuisivat karkaamaan vihille.
Tummaan lasi-ikkunaan alkoi napsahdella suuria pisaroita ja kynttilän liekki lepatti hienoisessa vedossa.