Metsän kutsu (S, satumetsäfantasia, Heljä, triplaraapale)

[Isfet]

Nimi: Metsän kutsu
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: S
Fandom: originaali
Tyylilaji: satumetsäfantasia, itsensä etsiminen

Yhteenveto: Enemmän, kutina hänen sisällään tuntui kuiskuttavan, sinä voisit tehdä paljon enemmän. Kokeile sitä.

A/N: Tämä on juhannustaikani Okaketulle! Olen vähän pahoillani siitä miten kauan tämän kanssa kesti, ja lopulta hylkäsinkin suurimman osan tekstistä toistaiseksi ja tein tästä irrallisen kolmesataasanaisen raapaleen. Toivottavasti tämä maistuu silti pienenä tunnelmapalana!




Pehmeä sammal tuntui kostealta Heljän paljaissa varpaissa, kuin pidätellen vielä muistoa päivien takaisesta kuurosta. Ja mikäli hän aavisti oikein, uusi sadekin oli vielä tulossa. Ei tosin ennen yötä, ukkosrintama kulkisi sen edellä.

Heljä kiipesi notkeasti läheiseen kuuseen väistääkseen pesäluolastaan kömpiviä maahisia, leikaten polvensa auki rosoiseen kaarnaan. Hänen säärensä olivat jo täynnä vatukosta tulleita naarmuja sekä hyttysenpistoja, joskin Heljän iho vaikutti parkkiintuvan vahvemmaksi vuosi vuodelta. Hän tiesi kertoa muille mistä kannattaisi etsiä marjoja ja sieniä, osasi nimetä vaihtoehtoisen vedenhakupaikan sekä rajata alueen, minne ei kannattanut mennä varsinkaan pimeän jälkeen. Ei sillä, että kukaan muu kuin Heljä olisi uskaltanut liikkua puuston lomassa hämärän tultua.

Maahiset köntystivät ohitse, mutta Heljä jäi hetkeksi istumaan oksalle. Siinä metsänkolkassa hänen sisällään tuntuva kärsimätön kutina erottui selvemmin. Tunne oli ollut osa Heljää aina, mutta vasta viime aikoina se oli ottanut selvempää muotoa ja muuttunut lähes häiritseväksi. Kuin siihen vastaaminen olisi ollut yhtä luonnollista kuin hengittäminen, kuin hän olisi jo kieltäytynyt vetämästä raikasta ilmaa sisäänsä liian kauan. Äidilleen hän ei uskaltanut asiasta mainita, Heljästä oli hänelle kylliksi murhetta muutenkin.

Heljä pudottautui puusta ja vilkaisi ympärilleen. Ulkoisesti kaikki näytti samalta kuin muuallakin, Heljä oli nähnyt paljon korpea ja kangasta heimon liikkuvan elämän myötä. Mutta kutinasta ei voinut erehtyä.

Pari varovaista askelta varvikossa. Metsänväkeen kutina ei tuntunut varsinaisesti liittyvän, mutta yleensä niitä kyllä liikehti enemmän sellaisilla seuduilla missä tunne oli voimakkain. Heljä olisi tahtonut kysyä tunsiko väki sen myös, vetikö kutina heitä puoleensa samoin kuten häntäkin. Jännitys sai vatsanpohjan kipristelemään, ja ennen kuin Heljä huomasikaan, marjat hänen jalkojensa juuressa alkoivat kypsyä silminnähtävää vauhtia.

Enemmän, kutina hänen sisällään tuntui kuiskuttavan, sinä voisit tehdä paljon enemmän. Kokeile sitä.

Heljä levitti sormensa haralleen ja katsoi niitä. Hän saattoi miltei nähdäkin niissä tuntuvan kihelmöivän sykkeen, houkutuksen.

Käsi puristui tiukasti nyrkkiin, kun Heljä pyörähti ympäri ja aloitti kirmaavan juoksun kohti leiriä. Äiti olisi jo huolissaan.

[Okakettu]

Satumetsäfantasia tunnelmapalana maistuu aivan ehdottomasti. ♥ Varsinkin, kun tämä jatkaa juuri Heljän tarinaa - Keväästä syntyneen jälkeen oli mielenkiintoista päästä lukemaan metsästä ja sen olennoista hänen näkökulmastaan. Tässä tuli samalla vahvistusta Heljän erityislaatuisuudesta, josta nähtiin aiemmin jo välähdyksiä. Pidin paljon siitä, ettei mitään selitetty silti (ainakaan vielä) auki, vaan Heljällekin kyse on ennen kaikkea vaikeasti määriteltävästä houkutuksesta ja kutinasta, ja hänen mysteerinsä säilyy yhä myös niin lukijalle kuin hänelle itselleen.

Heljän iho vaikutti parkkiintuvan vahvemmaksi vuosi vuodelta. Hän tiesi kertoa muille mistä kannattaisi etsiä marjoja ja sieniä, osasi nimetä vaihtoehtoisen vedenhakupaikan sekä rajata alueen, minne ei kannattanut mennä varsinkaan pimeän jälkeen. Ei sillä, että kukaan muu kuin Heljä olisi uskaltanut liikkua puuston lomassa hämärän tultua.

Pidin tässä siitä, miten Heljän erilaisuus konkretisoituu osaltaan juuri tällaisina asioina, tietoisuutena metsästä, osaamisena ja uskalluksena kulkea siellä. Se näkyy hyvin myös metsän kuvauksessa Heljän silmin. Tällaiset yksityiskohdat taas toivat mukaan hyvää elämänmakuisuutta: hänen säärensä olivat jo täynnä vatukosta tulleita naarmuja sekä hyttysenpistoja, polven leikkaaminen auki rosoiseen kaarnaan ja näin, parkkiintuneesta ihosta huolimattakin. Köntystelevät maahiset olivat jälleen myös yksi suosikkijuttujani. ♥

Äidilleen hän ei uskaltanut asiasta mainita, Heljästä oli hänelle kylliksi murhetta muutenkin.

Keväästä syntyneen jälkeen nämä maininnat Heljän äidistä ottivat kyllä erityisesti sydämestä, nyyh. ♥ Tuo lopun viimeinen virke erityisesti, ja ylipäätään se, että Heljä vastustaa houkutusta juuri äitinsä takia. Luulen, että tästä syntyy jonkinmoinen konflikti vielä myöhemmin, kun/jos Heljän on valittava, haluaako hän todella selvittää, kuka oikein on ja käyttää voimiaan. 😭 Toivon siis ehdottomasti jatkoa tähän verseen, mikäli vain intoudut taas sitä kirjoittamaan, sen verran paljon jäi kysymyksiä. Plus, satumetsäfantasia kelpaa aina. Kiitos ihanasta juhannustaiasta!  ♥

[Felia]

Kommenttikampanjasta moi!

Tää oli aivan ihana, satumanainen tunnelmointi! Heljä vaikutti niin uteliaalta, suloiselta ja samalla vahvalta ja omapäiseltä persoonalta. Tosiaan tuntui kuin metsä olisi ihan kutsumalla kutsunut Heljää luokseen, kun sillä oli noita mysteerisiä kutinoita. Metsän lapsukainen ehdottomasti!

Oi että... Eihän tässä edes tiedä, mitä sanoa... Tästä tuli niin kiva, lempeä fiilis. Heljä tuntui selvästi olevan enemmän kotonaan metsässä, vaikka se ei ehkä se paikka olekaan, missä hänen äitinsä hänen haluaa liikkuvan. Mutta minkäs teet, jos metsän kutsu on niin voimakas. Jos hän haluaisi selvittää, mistä oikein on kyse, niin se vaatisi häntä todennäköisesti asettumaan äitiään vastaan...

Tässä oli kivoja yksityiskohtia aina tuosta mystisestä kutinasta, vatukosta tulleista naarmuista ja hyttysenpistoista maahisiin asti. Satumaisuus oikein huokui tästä ja se oli todella ihana elementti. Kaikki mystinen on niin kiehtovaa, ja oli kiva, että Heljästä ei paljastunut kaikkea. Kaiken kaikkiaan tää oli oikein ihana pieni pätkä! Tykkäsin hirmusen paljon!

Kiitos ♥

[hiddenben]

Olipa tämä ihana! Ja onneksi Okakettu mainitsi tuon aiemman Heljä-tekstisi, olisin nimittäin muuten lukenut tämän aivan itsenäisenä tarinana - mutta tällä tavalla tämä aukeni antoisammin Ja olikin kivaa saada lukea Heljästä jo itsenäisempänä ja toimeliaana hahmona! Hänestä tulee heti hyvä, seikkailullinen vaikutelma ja tykkäsin kovasti tuosta lapsenomaisesta näkökulmasta taikaan, joka hänessä virtaa.

Muiden tavoin minäkin tykkäsin kovasti siitä, miten sinut Heljä on metsässä ja uskaltautuu olemaan siellä myös pimeän tullen. Tuo puuhun kiipeäminen ja sieltä käsin maahisten tarkkaileminen oli hauska ja elävä kohtaus, jonka ympärille hänen taustansa tarinassa kietoutuu ja se toimi hyvin Samalla vastapainoa tuo se tunnollisuus ja uskollisuus äitiä kohtaan, joka tässäkin tarinassa Heljän vetää kotiin. Okaketun tavoin jännitän minäkin, mitä jatkossa ehkä tapahtuu heidän välillään, jos metsän kutsu käy yhä vahvemmaksi! Selkeästi konfliktin aineksia tässä kyllä on, mutta sitä voikin odottaa, kun kyseessä on metsän lapsi.

Tässä oli kaikin puolin ihana sadunomainen tunnelma, jossa lapsuuden viattomuus on vahvasti läsnä. Pidin tästä kovasti, kiitos! Ja jos kirjoitat Heljästä lisää, lupaan tulla lukemaan!

[Isfet]

Oi, paljon ihania kommentteja! ♥

Okakettu, ihanaa, että pidit tästä tallaisena pienenä palasena! Satumetsäfantasiaa on mukava tunnelmoida kirjoittajanakin, ja yritän varmasti saada tästä versestä lisää tarinoita julkaistua    Mahtavaa myös, että olit löytänyt näin lyhyestä tekstistä noinkin monta maininnanravoista kohtaa. Kiitos kommentistasi! ♥

Felia, olen otettu, että valitsit tämän kommiksesta! Niin pieniä kuin satuelementit tässä ovatkin, on hienoa, että ne mielestäsi toivat noinkin paljon tunnelmaa. Heljällä on hieman henkilökohtaista pohdintaa vielä tehtävänään! Kiitos kommentistasi!

hiddenben, kivaa, että pidit lapsenomaista näkökulmaa uskottavana ja tekstiä kauniina, kiitos! Yritän jatkaa Heljästä kirjoittamista ja tuoda hänen äitinsäkin näkökulmaa esiin, jonkin verran on tosiaankin jo valmiina kun katkaisin tämän irti pidemmästä kokonaisuudesta, joka ei ollut kovin kummoinen kokonaisuus  Kiitos kommentistasi!

[Sokerisiipi]

Olipa ihana!

Luontokuvauksesi on niin elävää, että minusta tuntui kuin olisin kulkenut metsässä Heljän kanssa yhtä naarmuisena ja villinä. Pidin hänen käytännönläheisyydestään. Se havainnollisti hyvin metsän merkityksen Heljän kansalle. Taikuudenkin kuvasit todella raikkaalla tavalla. Luontevaa oli sekin, miten omat voimat pelottivat Heljää eikä hän uskaltautunut antautua niille.

Kiitos, pidin kovasti!

[Fiorella]

Minustakin tämä oli hurmaava ja ilahdutti maanläheisellä lumollaan. Tässä tuli ihanasti metsäinen tunnelma ja olisin lukenut mielelläni paljon pidemminkin Heljän seikkailua sammalikossa. (Olipa hyvä huomata, että olet kirjoittanut Heljästä enemmänkin, minäkin käyn tutkimassa lisää, kunhan tässä ennätän! )

Tunne oli ollut osa Heljää aina, mutta vasta viime aikoina se oli ottanut selvempää muotoa ja muuttunut lähes häiritseväksi. Kuin siihen vastaaminen olisi ollut yhtä luonnollista kuin hengittäminen, kuin hän olisi jo kieltäytynyt vetämästä raikasta ilmaa sisäänsä liian kauan.

Metsänväkeen kutina ei tuntunut varsinaisesti liittyvän, mutta yleensä niitä kyllä liikehti enemmän sellaisilla seuduilla missä tunne oli voimakkain. Heljä olisi tahtonut kysyä tunsiko väki sen myös, vetikö kutina heitä puoleensa samoin kuten häntäkin.

Se, miten viitattiin kiertelevään keräilijäheimoon, jonka ruoan etsijänä Heljä kunnostautui, sai kiinnostumaan kokonaisuudesta. Keitä on Heljän kansa, millaista metsänväkeä heidän maailmassaan vaikuttaa? Tässä raapaleessa lukija pääsee tunnelmoimaan lempeän tuokiokuvauksen pariin, miettimään tarinan taustoja ja Heljän salaperäisiä kykyjä.

Heljän voima kasvaa ja vaikka siitä on hänen kansalleen hyötyä, ei sen olemassaolo vaikuta olevan ihan yksiselitteisesti hyväksytty asia. Mielenkiintoista! Tykkäsin tästä tarinasta ja toivon, että kirjoitat tästä vielä lisääkin!

[Skadi]

Alkoi ihan omiakin varpaita kihelmöidä kuinka hyvin kuvailit tätä satumaista metsää. Ihanaa kuinka maahiset istui kuvaan niin luonnollisesti myös. Sait kiinnostuneeksi Hiljan tarinasta jo heti alkumetreillä, ja kun teksti tuli päätökseen, jäi mieli vielä toviksi leijailemaan Hiljan maailmaan ja pohtimaan, millaisessa maailmassa hän elää.

Metsän kutsu oli oikein mukava piristys ja startti tähän päivään.