Mä tapaan aina sanoa, etten suuremmin välitä insestistä, mutta se ei taida olla ihan totta - Sirre/Regin lisäksi ehdottomiin plussaparituksiin kun on noussut myös Narissa/Bellatrix.
Siinä taisikin tulla jo syy tän avaamiseen. N/B:tä näkee Finissä harvoin(toisaalta en ihmettele), ja vielä harvemmin mä henkilökohtaisesti löydän jotakin mistä pidän. Tänä oli sellainen, ehdottomasti.
Sitten hahmoista. Bellatrixin IC:yden pilasi täydellisesti se, että olit tehnyt Narcissasta isosiskon ja näin tehnyt tästä AU:n(sen muuten voisi oikeastaan lisätä tuonne genreihin, sillä ainkin mua häiritsi kovasti ekalla lukukerralla kun juttu ei ollutkaan canonin mukaan ollenkaan ja mua ei oltu varoitettu). Oikeasihan Bella olisi itse Mustan sisaruksista vanhin, sitten väliin tulisi Andromeda - jonka puuttumista näin sivimennen sanoen muuten ihmettelin kovasti -, ja Narcissa on sitten viisi vuotta Bellaa nuorempi. Uskon kuitenkin että olet tehnyt tämän muutoksen tarkoituksella. Mua se vain häiritsi, koska oon canoncanoncanon-tyypin ihmisiä. Tarkistan kirjoittamistani hahmoista kaiken, jopa silmien värin ja suojeliuksen, ennen kuin alan kirjoittaa. Mutta nyt poikkesin aiheesta, koska mun tottumuksethan eivät liity tähän ficciin mitenkään. Andromedan puuttumista, kuten sanottu, ihmettelin, koska minusta olisi ollut kiva jos hänet olisi edes mainittu - mutta toisaalta, ei tässä mainittu ketään muutakaan ja jos tämä tosiaan on AU niin sittenhän Medaa ei välttisti ole edes olematta. Lisäksi myös tuo, että tytöt asuivat Kalmanhanaukiolla, on vastoin canonia, koska siellähän asui Siriuksen perhe noihin aikoihin. (Anteeksi tämä nipotus, mut canon vaan on mulle kutakuinkin pakkomielle.) Niin ja hei, mitä vattua tapahtui Narcissan kullanvaaleille kutreille?
Ja Bellallakin sitten ruskeat, me likes not, tulee mieleen Lavenderin hiusten likaisenruskea ja se jos mikä ei ole positiivista. Oikeastihan Bellalla olisi ne mustat kiharat. Mutta no. Canonia oli ainakin jonkun verran Narcissassa kuitenkin, hän oli loppua lukuunottamatta kuin kirjoissa. Lopussa on vain se, että Narcissalla on canonin mukaan kolme ihmistä, joita hän ei ikinä ikinä käännyttäisi pois; Draco, Bella, Lucius, ja uskoakseni vielä tuossa järjestyksessä. Mutta sen ehkä selitän sillä itselleni, että kyseessä oli valintatilanne, etikä Azkabanin haalistama Bella ollut enää se sama ruskeaverikkö(mur) kuin johon Narcissa rakastui. Ja Dracokin oli toki olemassa, sekin vaikutti. Tosin miksei Cissy silloin vedonnut poikaansa... Joo, lopetan tämän ja siirryn eteenpäin.
Juonesta sitten. Se oli ihana. Mulla ei vaan ole mitään lisättävää siihen, ja varmasti jos on niin se tulee ilmi myöhemmin lainauksissa. Angstia, angstia, herraluoja tässä oli
angstia. Ja koska et tiedä, niin infoan sen verran että olen kutakuinkin riippuvainen tuosta mainitusta genrestä. (
Canonin jälkeen perustan kaiken angstiin. en nyt ihan.)
Niin täydellistä ja eheää, mutta hajoavaa. Kuinka pian korttitalo olisi tuomittu sortumaan todellisuuden tieltä?
Kaunis, yksi lempikohtiani. Musta se yleensäkin, ettei mikään ole todella särkymätöntä, on kaunista. Niin ja korttitalovertaus oli upea.
Suudelma oli täynnä tukahdutettua raivoa ja katkeruutta. ”Bella..”, Narcissa mutisi ja käännähti katsomaan tutkivasti toisen lähes pakoilevaa ja totuutta peittelevää katsetta. Pitkä ja kapea sormi siveli kalpeaa ihoa alkaen ohimolta, jatkaen matkaansa alemmas pysähtyen lopulta leuan alle.
Kolme pistettä ja pilkku pois.
Ja täytyy taas todeta, että kuvaikusi on erittäin kaunista. Mitään sen paremmin en osaa sanoa.
”Cissy, uskallakin sanoa se mitä aioit. Ei se mene niin, usko minua. Ei tässä ja täällä. Ei tässä suvussa, ei tässä elämässä!” loppua kohden nuoren naisen äänessä oli ennennäkemätöntä kiihkeyttä ja kipua. Narcissa, joka tunsi olevansa syyllinen pikkusiskonsa pahaan oloon, keksi hyvän tavan piristää tätä. Ilman mitään näkyvää syytä Narcissa vaati siskoaan kapuamaan ullakolle viedäkseen tämän talon katolle. Sisko oli ihmeissään, mutta suostui.
Tämä kuvaa hyvin puhdasverisyyttä; pitää istua tiukkaan muottiin, olla palkintovaimo ja ennen kaikkea, pitää pää kiinni ja kestää hiljaa, pää pystyssä kaikki mitä eteen tulee. Myös Narcissan syyllisyydentunto oli jotenkin aitoa; kun oikeasti rakastaa, tuntee olevansa vastuussa ja tahtoisi mielellään ottaa kaikki murheet pois toisen harteilta. Myös tuo viittaus selkeään yhteiseen menneisyyteen oli hyvä, toi aitouden tunnetta ja muistutti samalla kipeästi, että he ovat sisaruksia ja että suhde on mahdoton muutenkin kuin vain sen kannalta, että suhteessa osapuolina on kaksi naista.
”Tiedätkö, sun hiuksissa on oikeasti sellanen hyvä ja jännä tuoksu, ainut sana joka sopii tohon on valo. Vaikka kuinka mietin päädyn aina samaan, paras uskoa se mukisematta, koska sä oot mun oma aurinko. Tai ehkä tähti, niiden valo tarttuu suhun tuolta ylhäältä”
Tässä kohtaa kyllä sulin pahemman kerran ja aaawwwww. Ja tuo puhekieli; tykkäsin siitä. Tuo todentuntuisuutta, saa tiedostamaan että Cissy ja Bella ovat nuoria, miltei lapsia vielä. Ja tuo valoksi kuvailu on ehdoton lempijuttuni tässä ficissä, niin tässä kohtaa kuin ihan alussakin. Kaunista.
Tuossa viimeisessä pätkässä sitten... no, siihen musta puhekielisyys ei enää sopinut. Musta olisi ollut hienoa, jos sekin olisi jo viestittänyt, että Cis on nyt aikuinen aikuinen aikuinen ja Luciuksen eikä Bellan, kun tämä olisi puhunut äykkää kirjakieltä puhetyylisen sijaan.
Kyynel vieri hiljaa silmäkulmasta kattotiilille ja jäi kimmeltämään yössä.
Aika klisee, mutta ideana kaunis. Kyynel kattotiilellä. ˆˆ
Hiljaisuus jatkui Bellatrixin silmien pyöriessä villisti, lopulta ne kohdistuivat suoraan isosiskon itkuisiin kasvoihin.
Bellan sanotaan usein tulleen hulluksi Azkabanissa, mitä en ihmettele yhtään. Muuten musta Bella oli jotenkin kamalan pehmeä tässä ficissä, mutta tämä kohta toi sitä hulluutta esiin ja osoitti, että Azkabanissa ollaan oltu, joten siksi tämä lainaus.
”Cissy, me tullaan aina olemaan Mustia, ei meissä ole valoa”. Sillä hetkellä jokin loppui ja Narcissa sulki hiljaa rakkautensa niihin kuolleisiin muistoihin, joihin enää harvoin ikinä tultaisiin koskemaan.
Tuo ensimmäinen lause, ei hyvä luoja! Kuolin x miljoona. Ei siitä sen enempää, en tahdo pilata tuota lausahdusta analysoimalla sitä kauheasti. Myös viimeinen kohta oli kaunis, vaikuttava, ja osoitti, että Bellan menetys teki kipeää, ja että narcissa rakasti myös Luciusta, kun tahtoi toisen unohtaa. Ja mä näin siinä myös häpeää: Narcissan piti olla puhtoinen lasiveistos eikä siskoaan suuteleva hutsu.
Kiitokset tästä!
