Suolaista sadetta H/D, angst, one shot, S

[Tico]

Ficin nimi: Suolaista sadetta
Kirjoittaja: karmanhurtta
Beta: Siiseli, kiitos ♥
Genre: Angst, pieni romance
Ikäraja: S
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot, ja Eput biisinsä.
Paritus: Harry/Draco
Summary: Harry rakastui, rakasti ja menetti. 

A/N: Eka ficci jonka julkaisen. Tää idea tuli, kun pyöräilin Lahti-miitistä kotiin sateessa, ja syksyisessä ilmassa. Osallistuu Tavoita tunnelma-haasteeseen biisillä Eppu Normaali - Suolaista sadetta.

Pitäisi mennä nukkumaan
Ulkona satelee
Vesi valuu mun ikkunaan
Aikani matelee (aikani matelee)

Vielä äsken aurinkoinen syysilma oli hyvin äkkiä muuttanut muotoaan surullisen harmaaksi ja kosteaksi. Pisarat putoilivat Lontoon kaduille ensin hitaasti ja ikään kuin miettien, kannattaisiko niiden pudottautua kovalle, vanhoista ajoista muistuttavalle mukulakivikadulle. Vähitellen sateen tahti kuitenkin kiihtyi, ja kohta tummien pilvien kansoittama taivas paiskoi vettä alas maahan rajulla tahdilla ajaen suurimman osan kiireisistäkin ihmisistä sisätiloihin suojaan koiranilmalta.

Kun kyyneleet on ehtyneet
Silmiä aristaa (silmiä aristaa)
Pienessä päässä perkeleet
korkkia naristaa (korkkia naristaa)
päälleni tuhkaa karistaa

Kivireunusteiselle, aavistuksen syrjäisemmälle kadulle jäi vain muutama ihminen. Tummatukkainen nuori mies asteli eteenpäin kädet kulahtaneiden farkkujen taskussa. Miehellä ei ollut yllään sadeviittaa, eikä hän pitänyt päänsä yllä sateenvarjoa toisin kuin monet muut sateen aikana kadulla kulkevat. Harry ei välittänyt siitä, kastuiko hän. Millään ei ollut enää väliä. Harry nosti katseensa tummalle taivaalle, ja pysähtyi hetkeksi päättäen lopulta istahtaa märälle kadunreunukselle. Tällaista säätä ei ollut nähty Lontoossa hetkeen. Viime kertaisesta rankkasateesta oli jo aikaa. Harry hymähti surullisesti itsekseen. Sää kuvasti hänen tämän hetkisiä tuntemuksiaan. Hänen elämänsä oli jälleen harmaata, sateista, kylmää, vailla lämpöä ja valoa. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, ja kaikesta tapahtuneesta tuntui olevan jo kauan aikaa, vaikka todellisuudessa aikaa oli kulunut vain muutama viikko. Tai päivä. Harry ei ollut vilkuillut kalenteria viime päivinä. Häntä ei kiinnostanut se, mikä päivä oli. Nuorukaista ei kiinnostanut enää mikään. Hänen elämänsä rakkaus oli hylännyt hänet, ja Harry oli varma, ettei enää koskaan olisi oma itsensä muutamaa viikkoa aikaisemmin tapahtuneiden jälkeen.

Takaisin sateeseen
Öisille kaduilleni kun astelen
Pisaran poskeltani nuolaisen
Sadepisaran suolaisen
Takaisin sateeseen astelen
Silmänurkkiani kastelen
Sinua muistelen
Sinut päästäni pois puistelen

Platinanvaaleat hiukset, aatelismaisen kopea ilme, sirot piirteet, harmaat ja kylmät silmät. Harry osaisi luetella kaikki Dracon ilmeet ja eleet vaikka unissaan. Hän tunsi jokaisen pienen osan toisen miehen kehosta, jokaisen kaarteen, kuoman, selän nikaman ja hienopiirteisen leuan kaarteen. Aluksi Harry oli vihannut Dracoa, ja Draco oli vihannut Harrya. Varttuessaan tummatukka oli kuitenkin tajunnut, että viha oli vain tunne, jolla hän selitti itselleen todellisia tuntemuksiaan Dracoa kohtaan. Harry tajusi kuitenkin, että hän ei ollut koskaan vihannut Dracoa - hän oli luonut omille tunteilleen suojapeitteen, ja selittänyt itselleen vieraat tunteet jollain tuntemallaan. Lopulta Harry oli myöntänyt itselleen, mitä hän oikeasti tunsi. Harry rakasti Dracoa. Hän oli halunnut miehen palavasti itselleen. Tummatukka oli ollut varma, että Dracon tunteet olivat aitoa vihaa, mutta oli ollut siinäkin väärässä. Eräänä päivänä Harry ei enää kestänyt, ja hakeutui Dracon puheille. Hän tunnusti kaiken vaaleatukkaiselle luihuiselle. Harry oli mennyt tunnustamaan tunteensa silläkin uhalla, että Draco olisi tappanut hänet tai kertonut jutun koko koululle. Toisin kuin Harry oli luullut, Draco tunnusti tuntevansa samaa Harrya kohtaan.

Takaisin sateeseen
Öisille kaduillemme
Takaisin sateeseen
Takaisin sateeseen

Nuorukaiset eivät olleet kuitenkaan puhuneet sen jälkeen päivittäistä piikittelyä lukuun ottamatta. Silloin Harry oli vielä välittänyt seurauksista. Hän ei tohtinut edes ajatella, mitä heidän suhteestaan olisi seurannut. Kaikki olisi ollut niin sekavaa, ja kokoajan olisi täytynyt varoa ja piilotella. Silloin Harrya oli mietityttänyt Hermionen, Ronin, Dumbledoren ja monen muun suhtautuminen hänen ja Dracon suhteeseen, ja se, oliko Draco edes tosissaan vai oliko tarkoitus nöyryyttää häntä tai petkuttaa ja johdattaa hänet ansaan. Eräänä päivänä Harry ei ollut kuitenkaan kestänyt enää. Hän oli joka päivä ja joka yö ajatellut vain Dracoa, nähnyt unia platinatukkaisesta pojasta, unelmoinut, tuijottanut ja haaveillut. Harry oli etsinyt luihuisen käsiinsä, painanut tämän seinää vasten ja sanonut, että halusi Dracon. Tässä ja nyt. Kumma kyllä Draco oli jälleen onnistunut yllättämään Harryn - luihuinen oli kuiskannut tummatukalle sen, mitä tämä eniten maailmassa halusi juuri sillä hetkellä kuulla. Draco oli sanonut Harrylle haluavansa tätä. He olivat siirtyneet tarvehuoneeseen. Harry ei ikinä tulisi unohtamaan sitä iltaa. Hän ei ollut koskaan elämässään rakastellut yhtä tunteella ja antaumuksella. Harrylle oli se ja sama, kuinka monen kanssa Draco oli sitä ennen ollut tai tuli olemaan sen jälkeen - hänelle oli tärkeää oli vain se, että hän oli saanut Dracon edes kerran. Heidän rakastelunsa jälkeen hän oli tunnustanut jälleen rakastavansa luihuista. Draco oli vastannut hänen tunteisiinsa, ja suudellut Harrya. Harry ei olisi koskaan halunnut irrottautua suudelmasta. Hän olisi halunnut pysyä vaalean pojan vieressä aina ja ikuisesti.

Sä olit mulle kaunista,
Jotakin kaunista,
Aurinko taivaan lomassa
Maailmassa omassa. (maailmassa omassa)

Heillä oli ollut suhde. Harry oli tullut salaa Malfoyiden kartanolle käymään. Lucius ja Narcissa olivat olleet poissa. Draco oli kutsunut hänet idyllisen kauniina ja seesteisenä kesäpäivänä kylään. Hän oli näyttänyt Harrylle kartanon puutarhan, ja he olivat rakastelleet siellä. Silloin, kesken kaiken oli alkanut sataa. He olivat rakastelleet sateessa, taivaan ryöpyttäessä vettä heidän päälleen, ja kastellessa heidät kokonaan. He olivat maanneet alastomina märän ruohikon seassa. Draco oli nauranut ja kysynyt, pitäisikö heidän mennä sisään. Harry ei ollut sanonut mitään, ja he olivat jääneet hetkeksi siihen. Sateen loputtua he olivat menneet kartanoon sisään, ja rakastelleet Luciuksen ja Narcissan vuoteessa Dracon toiveesta. Luihuisen mielestä heidän piti kapinoida, ja nöyryyttää tyrannimaisia vanhempia edes salassa. Harry oli suostunut. Tummatukka olisi suostunut vaikka vetämään sydämensä tikarilla rinnasta ulos ja murskaamaan sen omalla tennarillaan tuhansiksi pieniksi paloiksi Lontoon mukulakivikadulle, jos Draco olisi toivonut sitä.

Kun sitten lähdit, pilvet jäi
Ja rupesi satamaan. (rupesi satamaan)
Tuntien tien entuudestaan,
Kuljen sen uudestaan. (kuljen sen uudestaan)

Harry nosti kätensä farkkujensa taskuista, ja nojasi kyynärpäillä polviinsa ristien sormensa. Vesipisarat valuivat kovia kokeneiden silmälasien linssejä pitkin, ja tekivät niistä suttuiset. Sadepisarat vyöryivät pilviseltä taivaalta edelleen nuorukaisen niskaan, mutta Harry ei jaksanut nousta. Hän oli kastunut jo läpimäräksi, joten ei olisi enää edes järkeä mennä suojaan. Tummatukka nosti katseensa taivaalle. Muistikuvat Dracosta välähtelivät hänen päässään. Puolitoista viikkoa sitten hän oli tavannut luihuisen taas. Draco oli ollut normaali, oma, ehkä aavistuksen ylimielinen itsensä. Nuorukainen oli jälleen onnistunut yllättämään Harryn. Tällä kertaa Draco oli tullut Harryn luokse, katsonut tätä silmiin pitkän ja hiljaisen tovin, kääntänyt katseensa pois, ja kääntänyt selkänsä Harrylle. Draco oli vain todennut, että tämä oli tässä. Tämä oli loppu. Nyt. Tässä. Välittömästi. Muuta vaaleatukkainen, kaunis mies ei ollut sanonut ennen kuin oli kadonnut Lontoon loputtomille kaduille. Samalla hetkellä joku muu oli repinyt Harryn rinnan auki, vetänyt haavoittuvan sydämen esiin, heittänyt sen maahan ja polkenut maahan tuhansiksi, pieniksi sirpaleiksi, joita ei enää milloinkaan voinut saada kokoon. Sade oli huuhtonut palaset pois, ja Harryn elämä oli muuttunut värillisestä mustavalkoiseksi muutamassa sekunnissa.

Nyt sateessa uudestaan, uudestaan
Takaisin sateeseen
Öisille kaduilleni kun astelen,
Pisaran poskeltani nuolaisen,
Sadepisaran suolaisen.

Sade oli rauhoittunut jyskyttävästä ja puiden lehtiä murjovasta, vaakasuorassa satavasta kuurosta tasaisemmaksi, lätäköihin litiseväksi ja surulliseksi. Harry veti syvään henkeä. Ilma tuoksui raikkaalta. Tummatukka nousi kadun reunalta ja loi katseensa taas hetkeksi sumeiden lasiensa lävitse tummanharmaaseen taivaaseen. Harry ajatteli Dracoa.
"Rakastan sinua, vitun paskiainen", nuorukainen totesi ääni värähtäen.
Harry lähti kävelemään pitkin Lontoon katuja sateen rummuttaessa hänen selkäänsä. Vain yksi, mitätön kyynel valui hänen poskeaan pitkin yhdessä suolaisen sadepisaran kanssa.
Takaisin sateeseen astelen,
Silmänurkkiani kastelen.
Sinua muistelen,
Sinut päästäni pois puistelen.

Takaisin sateeseen
Iltaani pitenevään astelen,
Pisaran poskeltani nuolaisen,
Sadepisaran suolaisen.

Takaisin sateeseen astelen,
Silmänurkkiani kastelen.
Sinua muistelen,
Sinut päästäni pois puistelen.

Takaisin sateeseen.

[Lils]

Nättiä kerrontaa heti alusta asti. Kuvailet hyvin luontevasti ja kauniisti, tunnelmallisesti ja hyvin tiiviisti. Kappale pohjusti mukavasti näin nättiä ficciä.

Kivireunusteiselle, aavistuksen syrjäisemmälle kadulle jäi vain muutama ihminen.

En tiedä miksi, mutta tämä oli yksi lempikohdistani ficissä. Kaunis ja yksinkertainen, jotenkin jännästi muotoiltuna se vain sykähdyttävää.

Kivaa että valitsit sateen aiheeksi. Se tekee ficistä entistä herkemmän ja kauniimman. Sateenvarjo ja kalenteri taas tekivät ficistä realistisemman kuin ficit yleensäkään. Käytit sadetta hyväksesi juuri täydellisesti, vertauskuvallisesti tunteissa ja kaikkea. Todella kaunista.

Platinanvaaleat hiukset, aatelismaisen kopea ilme, sirot piirteet, harmaat ja kylmät silmät.

Todellakin nätisti kuvailtu, en tiedä mikä tässä on. En ole edes tajunnut ennen, kuinka loistava olet kirjoittamaan. Fail? No, jollei siiseli olisi ystävällisesti tätä linkannut, olisin varmaan missannut taitosi pitemmäksikin aikaa. Mutta oikeasti, ihailtavan kaunista ja lahjakasta tekstiä, hyvin tunteikasta ja nättiä. Vau, sinä !

"Rakastan sinua, vitun paskiainen", nuorukainen totesi ääni värähtäen.
Harry lähti kävelemään pitkin Lontoon katuja sateen rummuttaessa hänen selkäänsä. Vain yksi, mitätön kyynel valui hänen poskeaan pitkin yhdessä suolaisen sadepisaran kanssa.