Kuu on rotalle juustoa (S, Peter)

[Renttu]

Nimi: Kuu on rotalle juustoa
Kirjoittaja: rentunlupiini
Ikäraja: S
Tyylilaji: drama, oneshot
Päähenkilö/PoV: Peter Piskuilan
Vastuuvapaus: En omista mitään, Rowlingille kuuluvat hahmot ja maailma, kunhan kirjoittelen.
A/N: Osallistuu FF100:seen sanalla 21. Ystävät. Tämä ficcinen on killunut lipastonlaatikossani jo jonkin aikaa, ja päätinpäs nyt lopulta pistää sen tänne, kun kerran Peteristä sain inspiraation kirjoittaa. Turha mainitakaan kuinka vähän hahmosta löytyy tekstejä. Arvostan kommentteja.


Kuu on rotalle juustoa  

Minä katselin ystäviäni päivä toisensa perään, vähän sivusta, vähän liian hiljaa. En tuonut itseäni jatkuvasti esille joka paikassa niin kuin Sirius, en piirittänyt ketään tyttöä niin kuin James, olin fiksu, mutten muistuttanut siitä, niin kuin Remus. Heille minä olin vain Matohäntä, se poika joka oli otettu mukaan, koska oli muuten avuton. Ja kyllähän minä olinkin avuton. Joskus.
    Välillä, kun he eivät tietäneet, minä haaveilin. Vilkuilin salaa muodonmuutostunneilla sitä yhtä kaunista tyttöä, joka joskus oli auttanut minua kotiläksyissä, jonka tiesin olevan yhtä kaunis sisältäkin päin. Tytöllä oli ruskeat hiukset ja kutittava hymy, jonka katsominen teki onnelliseksi, mutta yhtä aikaa kipeäksi. Minä kun en ollut ainoa ihminen, joka oli huomannut tytön olevan niin kaunis.
    Joskus Remus huomasi haaveiluni. Oikeastaan hän oli ainoa heistä kolmesta, joka edes etäisesti ymmärsi minua. Hän ei ollut syrjitty ystäviensä keskuudessa koskaan, mutta muualla maailmassa kyllä. Minä kerroin hänelle ruskeahiuksisesta tytöstä, ja hän kertoi tytön seurustelevan. Ohi, finito, hetki jona lopettaa haaveilu. Ei se ikinä loppunut.
    Joka syksy minulla oli tapana hiipiä ulos katsomaan kuuta. Se oli vain kapea sirppi, joka katosi hetkessä, jos ei mennyt paikalle oikeaan aikaan. Minulla oli aina kylmä, en koskaan muistanut talven salakavalaa tapaa hiipiä paikalle huomaamatta. Seuraavat kaksi viikkoa olinkin sitten flunssassa, ja Sirius jaksoi aina kuittailla niistämisenpunaisesta nenästäni ja kadonneen rahisevasta äänestäni.
    Noihin aikoihin Jamesista ja Siriuksesta muotoutui aina jonkinlainen yksikkö, he liikkuivat joka paikassa yhdessä ja karttoivat minua koska ”eivät halunneet saada tartuntaa”. Silloin minä myös sain pitää heitä kahta empaattisemman Remuksen luonani monta viikkoa, puhuen hänen kanssaan merkityksellisiä ja merkityksettömimpiäkin asioita kaikessa rauhassa. Ehkä siksi minä aina halusin käydä katsomassa sitä kuunsirppiä, en vain siksi, että se oli niin käsittämättömän kaunis, vaan myös siksi, että silloin minut huomattiin.
    Minä olin aina mukana heidän mysteerisen salaisilla Tylyahon ja tuliviskin huuruisilla retkillään, joilta Remus auttoi minut aina takaisin makuusaliin Jamesin ja Siriuksen kannatellessa toisiaan kaatokännissäkin. Minä olin mukana kepposissa ja oleskeluhuoneessa pidetyissä laiskuuden siivittämissä läksypiireissä, mutta koskaan en lakannut tuntemasta itseäni hieman ulkopuoliseksi.
    Viimeinkin yhtenä päivänä alkoi sataa lunta. Remus hypähteli luokseni jäätävän kylmillä linnan käytävillä ja hymyili kummallisesti, kertoen yhteen hengenvetoon, että ruskeahiuksinen tyttö oli pistänyt välit poikki poikaystäväänsä, ja että ainakin hänen mielestään tyttö oli katsellut toiveikkaasti erään Peter-nimisen pojan suuntaan.
    Minä törkkäsin Remusta kevyesti kylkeen, kuin hänen sanansa eivät tarkoittaisi mitään. Salaa kuitenkin hymyilin. Oli minulla ainakin yksi ystävä, joka todella oli iloinen puolestani, vaikka moni muu ei ollutkaan.
    Pikkuhiljaa ruskeahiuksinen tyttö sai salaisen ihailijansa takaisin.

[Munis]

Vau!
Miksi tätä ei ole kommentoitu aiemmin? Siis vau!
Heti kaksi ensimmäistä lausetta olivat aivan ihanat! Varsinkin tuo toinen lause, samalla jotenkin huvittava, että niin totta. ♥
Peteristä tulee luettua ja kirjoitettua ihan liian harvoin ja tämä oli kamalan kiva pieni ficci, tiedätkös. Samaan aikaan surullinen, mutta kuitenkin myös koko ajan oli sellainen onnellinen vire yllä! Kamalan jännä yhdistelmä joka toimi ihan sairaan hyvin! Angsti-Peter on oikeasti aika kiinnostava hahmo.

Hahmot tuntuivat uskottavilta. Peter se hieman hyljeksitty mukana roikkuja, Remus se empaattinen kaikkien kaveri, Sirius ja James parhaita ystäviä nyt ja aina. Tykkäsin kamalasti tuosta(kin), kuinka James ja Sirius vetäytyivät toistensa seuraan "peläten sairastumista" ja olemaan vähän täynnä itseään ja Remus oli sitten se paikalle rientävä lohduttaja.

Otsikko oli ihana! Tykkäsin tuosta, kuinka Peter kävi katsomassa sitä kuuta, mutta samalla sain tuosta otsikosta paljon enemmänkin irti ja ajattelin sille kaksikin merkitystä. Kuusta tuli heti mieleen Kuutamo, ja myönnän ajatelleeni vähän, että Remuksella ja Peterillä on takuuvarmasti jotakin vispiläkauppaa keskenään. Rotat rakastaa juustoa ja Peter arvostaa Remuksen seuraa.

Olen lukenut ja kirjoittanut niin kauan pelkkää kelmislashia, että jo pelkkä ajatus kelmien tyttöystäviltä hämmensi. Mutta vaihtelu virkistää, ja vaikka kelmit on nyt mielestäni ihan sataprosenttisesti homoja, niin pidin ajatuksesta silti. Loppu jäi kivasti vähän auki ja oikeasti toivon, että se tyttö rakastui Peteriin, koska ei Peter saa aina olla onneton!
Olit kuvaillut suloisesti kelmien ystävyyttä ja oikeastaan on ehkä ihan hyvä, että kelmiparitukset oli jätetty erittäin tulkinnanvaraisiksi. Ihanaa lukea välillä vain ystävyydestä.

Ah, lyhyesti sanottuna: ihana. Kiitos kamalasti!

[Renttu]

Hmm, wow. En useinkaan vastaile erikseen kommentteihin mutta olin jo aatellut että kaipa tämä oli aika kelvoton, kun kukaan ei kommentoinut mutta nyt sitten ja ooh. Oon vähän järkyttynyt.

Munis
Angsti-Peter on tosiaankin aika mielenkiintoinen tapaus, tulee pikkuhiljaa halu kirjoittaa hahmosta enemmänkin, kun saisi sataseenkin sisällytettyä. Tein ehkä vähän alitajuisestikin muiden kelmien kuvauksista aika perustyypillisiä, kun kerrankin keskityin vain Peteriin, (täällä toinen kelmislasheri henkeen ja vereen) ja tosiaan siihen ystävyyteen josta siitäkin on liian vähän tekstejä. Ja ihanaa, että otsikosta tykätään, muistan tapelleeni sen kanssa. Mutta paljonpaljon kiitoksia kommentista, hyvä että joku löysi tämänkin.

Mustalupiini
Minua on jo jonkin aikaa mietityttänyt, että eihän Peter voinut olla koko elämäänsä ah-niin-kamala-petturi, ja joku syy siinäkin oli, miksi hän ylipäätään kelmien ystäväksi päätyi. (Lue: eli kyllä siinä hahmossa nyt jotain syvyyttä olla pitää. ) Ja paljon kiitoksia sinullekin kommentista, hyväksikäyttö ei haitanne tällä kertaa.