Title: Malfoyt ovat ylväitä
Genre: Romanse, Angst, (ja kaikkea mahdollista )sekasortoa
ikäraja: S
Kirjoittaja: Minä
Beta: LillaMyy
A/N: Sain idean tähän yhdestä puhelusta, joka kävin tässä jonkin aikaa sitten. Minulla ei edes ollut mitään ideaa tähän tämä vain tuli itsestään niin kuin kaikki muutkin. Toivottavasti pidätte ja kommentit ovat tervetulleita.
Malfoyt ovat ylväitä. He eivät halua saada apua keneltäkään tuntemattomalta, mutta entäs minä? Olen vain tällainen pieni ja heiveröinen, kukaan ei välitä minusta... Kaikki nyhtävät minulta vain sen, mitä minusta lähtee...
Tahtoisin olla vain sinun vierelläsi, mutta tiedän, ettei se käy, sillä sinähän olet Malfoy, etkä halua kenenkään tietävän minusta, sinähän inhoat minua. Tahtoisin, että sinä ymmärtäisit, että minäkin voin itkeä, sillä sinähän et siedä muiden surua. Käännät selkäsi minulle silloin, kun huomaat ahdinkoni. Saan muutaman päivän päästä sinulta viestin ja tajuan, mitä tämä sinulle oli. Sinä vain leikit tunteillani, tai ainakin sen siitä viestistä ymmärsin.
Tahtoisin tietää totuuden, mutta en uskalla kysyä sitä sinulta, sillä kaikki ovat sinun vierelläsi. Kaikki luottavat nyt sinuun, olet tehnyt jotain kunnioitettavaa. Minä haluaisin tietää, mitä se on, mutta en voi sietää sitä väkijoukkoa enää, olen ollut sen keskellä liian useasti milloin mistäkin syystä. Minut erotettiin koulustakin sen vuoksi. En halua olla enää missään tekemisissäkään kansainvälisten lehtien tai muiden aikakauslehtien kanssa.
Naamioidun jälleen kerran vanhaksi eukkoparaksi, vaikka en oikein itsekään tiedä miksi. Olenko minä oikeasti näin pelkuri? Mitähän sankarimme sanoisi, jos näkisi minut nyt jossain pusikossa piilossa?
Menen valkoiseen rakennukseen edessäni. Nostan kaikki rahat tililtäni, lopetan sen ja lähden. Kaikki, mitä minulla on, on vain kamalat muistot sinusta ja kaikista muista . En siedä enää ajatustakaan tänne jäämisestä. Miksi minä edes tulin tänne? Olisin ollut paljon onnellisempi jossain kaukana, jossain kuumassa, jossa olisin voinut paahtua tai hukkua. Sinun ei olisi tarvinnut nähdä minua enää ikinä.
Sinun mielestäsi olen liian tavallinen, mutta entäs nyt? Tahtoisin tietää, mitä mieltä olet minusta nyt, kun minä lähdin. Mitä mieltä sinä olet kaikesta siitä, mitä me saimme aikaan? Tosin sinullehan se kaikki oli suurikin saavutus ja sinä osasit ottaa ilon kaikesta siitä, mitä tapahtui. Minä vain ryvin itsesäälissäni ja menetin lopulta järkeni, ja tässä minä olen lääkkeiden alaisena, enkä edes tiedä, mikä on totta ja mikä ei. En saanut koskaan tietää, kuinka paljon sinä todella rakastit minua. Vai oliko se joku ällöttävistä sukusi juonista, että saisit kunnioitusta ja sitten, kun minua ei enää tarvittaisi, voisit jättää minut yksin sateeseen pimeään tyhjyyteen. Särkeä minun sydämeni silloin, kun sitä vähiten odotin.
Huusin sinun perääsi:
"Hei, ethän sinä mene, ethän voi jättää minua yksin sateeseen tänne tyhjään maailmaan? Ethän sinä tekisi minulle sellaista, ethän?"
Mitään ei enää ollut tehtävissä, sillä sinä lähdit, etkä edes katsonut minuun. Käänsit selkäsi minulle ja luultavasti nauroit minulle kaiken aikaa kavereidesi kanssa.
Miksi minä uskoin kaiken, mitä sinä puhuit rakkaudestasi minua kohtaan ja kaiken, kuinka sinua ei rakastettu? Tosin jälkimmäinen saattaakin olla totta. Eihän tuollaiseen ylvästelijään voisi edes rakastua, paitsi minä. Tyttö, joka luuli saavansa jotain, mitä ei olisi oikeassa maailmassa saanut.