Kirjoittaja Aihe: Kuolleen miehen kädet (Remus/Severus, K-11, FF100)  (Luettu 6332 kertaa)

Jester

  • a witch with a 'b'
  • ***
  • Viestejä: 85
Spoilaa Deathly Hallowsia pikkiriikkisellä paljastuksella.

Disclaimer: J.K. Rowling.
Rating: K-11
Pairing: Remus/Severus, Tonks/Remus
Summary: Myöhemmin hautaat kasvosi naisen valitsemaan tyynyliinaan ja kuvittelet, että yksi käärmeistä on jähmettynyt musteeksi ympärillesi kiertyvälle käsivarrelle.

A/N: Tämä tunnelmapaloittelu on suoritettu Moonspellin The Hanged Man –biisin pohjalta. Toinen pohjakosketus on DH ja jokaisen Remus-slasharin märkä päiväuni: ”I made a grave mistake in marrying Tonks.” Flirttaa muille saman R/S-parituksen ficeilleni, eli ”tää on taas niin tätä”. Tää on myös täysin häpeilemätöntä terapiakirjoittamista, jota allekirjoittaneen pään hajoamispiste vaati harjoittamaan junamatkalla ja vähän liian myöhään yöllä, hienosäätö toivottavasti tapahtui hieman skarpimpana: parit pilkkuvirheet ovat täysin tahallisia, mutta muista käsittämättömyyksistä tulee nillittää. Kaikki muukin palaute on luonnollisesti mitä tervetulleinta. :) Liittyy FanFic100-projektiini sanalla 064: syksy.


Kuolleen miehen kädet

Oven narahdus tuo tuliaisinaan rappusten alkupäähän vastentahtoisesti kurottautuvan läikän valoa, lämpimän sisäilman tuoksua ja tuulahduksen naista. Sinä tahtoisit havahtua, raottaa arkkusi kantta, heilahdella köytesi päässä tervehtimään. Laskea filosofisissa aatoksissa kohottamasi myrkkymaljan ennen kuin se kolahtaa lattialankuille tarkoituksensa täyttäneenä.

Tuossa lamaantuneisuuden tilassa hymy molemmissa suupielissä olisikin saavutus. Tuossa tilassa kestää hetken ja toisenkin ymmärtää, kuinka nainen ei tunne puistatusta laskiessaan kätensä hartiallesi. Tuossa tilassa hämmentää muistaa, että kyntesi sinertävät vasta omissa silmissäsi ja ettei mätäneminen ole läpäissyt kuortasi.

Tartut käteen ja vihaat itseäsi toivoessasi sen tilalle toista, eivätkä naisen huulet hipaise poskellesi kuin entistä kylmemmän kohdan. Pahinta on tietää, että puristaa toisessa kädessään tulitikkuaskia, että kuisti on puurakenteinen, että nainen värisee tuulessa kuin yksi yhä seisovista mutta lehtiään karistelevista puista ja että kuivat lehdet palavat hyvin. Tai ei, vielä pahempaa on se, etteivät ilmiliekit lämmittäisi kauaa, vaan kituisivat pois ja sinä jäisit makaamaan haalistuvassa tuhkassa kiroten kuoresi kestävyyttä. Osa niistä tikuista on palanut niin kauan kuin muistat niin visussa tallessa sisälläsi, ettet voi kuin antaa niiden raapia itsensä liekkiin yhä uudelleen ja uudelleen, näkymättömissä.

Sinä et koskaan tahtonut kuulla Pientä tulitikkutyttöä uudestaan, mutta muistat kuinka neuvottomalta äitisi näytti, kun tyynyliina oli märkä molemmilta puolilta eikä luisten hartioiden vavahtelulle tahtonut tulla loppua. Tämä nainen ei näe kyyneleitä, vaikka huomaa puitteet niille. Ja silti tämä nainen, rakastunut, rakastajatar, rakastettu, kurottaa oksansa puoleesi, yrittää parhaansa mukaan juurtua maahan jalkojesi alla, valmistautuu kasvamaan vuosirenkaita nopeammin. Sinä kuulet sisälmyksilläsi ruokailevien matojen nauravan, kun ajatuskulkusi saavuttaa uudet taimet. Mielesi tekisi ravistaa käsi pois, et tahdo levittämäsi sairauden saavan enää yhtään uutta tukikohtaa, kun päämaja on jo ruumiin rajojen takana.

Nainen liikahtaa, enemmän hellyttävän kömpelösti kuin sulokkaasti, ja tuntiessasi nuo kylmät huulet vielä kylmemmilläsi vihaat itseäsi, koska toivot hänen tilalleen miestä. Sitä, joka myös ymmärsi milloin ollaan hiljaa, muttei tiivistänyt hiljaisuuteen samanlaista painolastia, toivetta jostain muusta. Sitä, joka ei tuntenut itseään neuvottomaksi märkien tyynyliinojen äärellä. Sitä, joka ei yrittänyt kiskoa sinua pintaan haukkomaan henkeä, vaan vaelteli itsekin hylkyjen joukossa.

Tahtoisit tietää, miksi todellisen maailman tulitikkutytöt ja -pojat eivät kuole pakkaseen kuin sisältä päin. Miksi ne saavat yhä liikkuville osilleen uuden mahdollisuuden muuttaa tarinansa muuksi vain todetakseen, että ratkaisut ovat vain näennäisiä, että hyvittely on turhaa eikä alkuperäisestä tuomiosta voi valittaa.

Sinä tahtoisit pystyä parempaan. Sinä tahtoisit tuikata tuleen koko vanhan käsikirjoituksen, siristää silmiäsi auringossa joka keimailee aivan naisesi takana pehmeänä ja kutsuvana, kuoriutua, kasvattaa siivet, syntyä uudelleen, mitä tahansa lyyristä kunhan koko mustuneen askillisen tulitikkuja voisi jättää taakseen käyttökelvottomana. Mutta miettiessäsi kuoriutumista sinä mietit käärmeenpoikasia, kuolleena syntyneitä susilapsia ja sitten taas täysikasvuisia käärmeitä vihreällä vaakunapohjalla ja susia, joista ei tiedä, asuvatko ne sinussa vai sinä niissä. Ja sinä tiedät ettet pysty.

Myöhemmin hautaat kasvosi naisen valitsemaan tyynyliinaan ja kuvittelet, että yksi käärmeistä on jähmettynyt musteeksi ympärillesi kiertyvälle käsivarrelle. Kuinka osuvaa, että se työntyy esiin kaikesta muusta tyhjennetystä kallosta. Kun leikit nukkuvaksi naamioidun hengityksen olevan vain yhteistä leikkiä hengettömien kesken, pystyt huijaamaan itseäsi pienen hetken. Tuon hetken mentyä nainen osoittaa jollakin hellyttävällä eleellä olevansa elossa, ja sinä vihaat itseäsi löytyessäsi niin likeltä puita ja kuoria. Et saisi antaa periksi, vaikka tiedät jo antaneesi.

Kuinka kauan pystyisit pidättämään hengitystä ennen kuin kukaan tajuaisi sinun käyttävän keuhkojasi vain tavan vuoksi? Kuinka ajaisit pois naisesi, lapsesi ja ne muut, jotka vielä kuuluvat johonkin muuhun kuin menneeseen? Kuinka kertoisit, ettet ansaitse tai osaa olla kiitollinen? Kuinka paljon enemmän vihaisit itseäsi sanoessasi ääneen, että kaipaat vain yhdet käsivarret kuristajakäärmeiksi rintakehällesi, ne, jotka kuuluvat saman surutyön äärellä menehtyneelle?

Tuossa lamaantuneisuuden tilassa ymmärryksellä kestää hetken puristaa hyvänyöntoivotus kiemurtelemaan lehvästöissä. Tuossa tilassa on liian helppoa muistaa kaikki ne yöt, joita ei uskallettu toivoa hyviksi, mutta jotka yhteistä kuolonkankeutta todistaessa melkein olivat sellaisia. Tuossa tilassa tiedät, ettei ole muuta tilaa.

Naisen mukana katoaa epäröivä valo, ja sinä kuvittelet kuulevasi ilmavirran narisuttavan köyttä tai arkunkantta.
« Viimeksi muokattu: 28.10.2009 15:13:21 kirjoittanut Jester »
Sota ei yhtä miestä kaipaa, mutta joka mies yhtä sotaa. | Hang, rope, silver bullet, magic pill, mandrake's root.

avatar by wicked_visions

Celeporn

  • Vieras
Vs: Kuolleen miehen kädet (Remus/Severus, PG, FF100)
« Vastaus #1 : 21.10.2007 19:25:08 »
Jee, minulta pääsi jo pieniä riemunkiljahduksia kun huomasin tämän!

Tämä oli jotenkin todella erilainen kuin aiemmat ficcisi. Vaikka kieli oli hyvin polveilevaa ja paljon jätettiin lukijan tulkintojen varaan, tämä tuntui jollain tavalla paljon selkokielisemmältä kuin muut lukemani tekstisi. Jäi sellainen olo, ettei rivien väleihin ollut jätetty niin paljon aukkoja, ja ettei lukijalle nyt vain tarjottu kasaa kysymyksiä mietittäväksi - nyt tuntui jotenkin siltä, että minulle heitettiin vastaukset ennen kuin yhtäkään kysymystä oli vielä esitetty.

Ja se oli hyvä. Olen kyllä tykännyt paljon niistä vaikeista, kryptisistä teksteistäsi, mutta oli silti virkistävää lukea jotain hieman erilaista. Ja koska tässä ei jätetty niin paljon avoimeksi, vaan kaikkeen tuntui olevan vastaus, jäi todella vahvasti sellainen "tämä on kaiken loppu"-fiilis, josta tekstissä puhuttiin - tässä todellakin tehtiin kuolemaa, kuin joku viimeinen ripittäytyminen.

Tulitikkutytön tarina oli ihana yksityiskohta. Se sopi tyylillisesti tekstiin loistavasti, se sopi Remukselle, se sopi sisältöön. Siihen satuun liittyy sen verran vahvoja tuntemuksia, ettei se jättänyt kylmäksi - mainitsemalla kyseisen sadun sait ainakin minuun hyvin voimakkaan tunnelatauksen, joka sitten seurasi tekstin loppuun asti.

Lainaus
Tahtoisit tietää, miksi todellisen maailman tulitikkutytöt ja -pojat eivät kuole pakkaseen kuin sisältä päin.

Paras kohta, ehdottomasti.

Lainaus
Myöhemmin hautaat kasvosi naisen valitsemaan tyynyliinaan ja kuvittelet, että yksi käärmeistä on jähmettynyt musteeksi ympärillesi kiertyvälle käsivarrelle. Kuinka osuvaa, että se työntyy esiin kaikesta muusta tyhjennetystä kallosta.

Myös tämä oli sellainen kohta, joka pysäytti. Käärmeet mainittiin tekstissä jo aiemmin ja jo silloin vähän arvailin, että ne tulevat takaisin piirrosta puhuttaessa, mutta tästä sinänsä antiklimaattisesta vedosta huolimatta tykkäsin. Tai siis minusta oli hyvä, että ne käärmeet esiintyivät jo aiemmin, niin yhtäkkiä kyseisten elukoiden alleviivaaminen ei liity vain yksinään siihen piirtoon, vaan kaikki kietoutuu jotenkin yhteen, plus että tuo maininta piirrosta oli vain niin ihana, että en osaa sanoa muutakaan kuin <3<3.

Ficin runsas kuolemasta puhuminen ja voimakkaat vertaukset olivat aika siellä riskirajoilla, yleensä vihaan tällaista paatosta. Sinä nyt kuitenkin osasit taas kerran hoitaa homman niin tyylikkäästi, ettei minulla ole minkäänlaista nokankoputtamista, ei sitten yhtään mistään. Tämä vain oli taas jotain täydellisyyttä hipovaa. Ihailen ja kadehdin, kiitos taas jälleen kerran ihanasta ficistä ihanalla parituksella.

Carolynne

  • A proud Hufflepuff
  • ***
  • Viestejä: 1 338
Vs: Kuolleen miehen kädet (Remus/Severus, PG, FF100)
« Vastaus #2 : 21.10.2007 23:06:27 »
Tämä oli... vaikuttava ja vaikea teksti. Pidän yleensä aina mutkikkaasta kielestä ja erikoisista lauserakenteista, niin tässäkin. Tämä piti lukea useampaan kertaan, ja vasta toisella lukukerralla pääsin todella lauserakenteita syvemmälle. Sieltä löytyi todella koskettava ja tunteikas tarina - se vaikutti minuun hyvin vahvasti. Kuten Celeporn, minäkin pidin tuosta Tulitikkutytön ottamisesta mukaan ficciin ja sen kuljettamisesta koko ajan mukana. Se todellakin toimi ja antoi enemmän tarttumapintaa niin tunteille kuin ajatuksillekin.

Remuksen ahdistus oli tuotu hyvin realistisella tavalla esiin ja tuo vain sisältäpäin kuoleminen toimi loistavana toistona läpi tekstin. Samoin Tonks oli kuvailtu hyvin, ei mitenkään liian ärsyttäväksi, vaan hahmoksi, joka on sympaattinen ja kaikkea, mutta ei vain riitä Remukselle. Tässä asetelmassa ja sen esilletuontitavassa oli paljon samoja elementtejä joita löysin DH:ta lukiessani. Aidontuntuista siis.

Paritus on todella ihana, nämä miehet niin sopivat toisilleen! Ja heihin sopii erityisesti tällainen kerrontatapa, joka ei maalaillut ikuisuutta ja ruusunpunaa heidän ympärilleen, vaan kuvasi muutamilla lauseilla sitä Remuksen todellista kaipauksen kohdetta. Nämä lauseet nousivatkin koko tekstin parhaimmiksi, sillä pystyn todella näkemään niissä Severuksen:

Lainaus
Sitä, joka myös ymmärsi milloin ollaan hiljaa, muttei tiivistänyt hiljaisuuteen samanlaista painolastia, toivetta jostain muusta. Sitä, joka ei tuntenut itseään neuvottomaksi märkien tyynyliinojen äärellä. Sitä, joka ei yrittänyt kiskoa sinua pintaan haukkomaan henkeä, vaan vaelteli itsekin hylkyjen joukossa.

Ja ai niin, sinä-kertoja on ihana muoto kirjoittaa, mukavaa, että yhä useammat näyttävät tajunneen sen!

Kiitän!
Carolynne
"Forever may only be twelve days."
"Then we'll take those twelve days, and we'll live twelve lifetimes."

Jester

  • a witch with a 'b'
  • ***
  • Viestejä: 85
Vs: Kuolleen miehen kädet (Remus/Severus, PG, FF100)
« Vastaus #3 : 23.10.2007 17:48:03 »
Ja minä kiitän ja hyrisen tyytyväisyyttäni. ^^

Celeporn, jossain vaiheessa mietin, olisiko Remuksen tilitys kaivannut alleen jotain pohjustusta tai enemmän niitä kysymyksiä, mutta huokaisen helpotuksesta, jos vastauksilla pelaaminen toimii. Kieltämättä sana "paatos" välähteli itselläkin mielessä, joten kiva kuulla, ettei se sitten mennyt överiksi. Hm, enkä muuten ole ihan varma, mistä asti olen ollut näin ihastunut kuljettelemaan käärmeitä ihmissuhteiden mukana, mutta hajosin sanavalinnoillesi "kyseisten elukoiden alleviivaamisesta". :D Hii, kiitos, miulta pääsi riemunkiljahduksia kun huomasin sinun kommentoineen!

Carolynne, helpotuksen huokaus myös sinun suuntaasi, kun mainitsit toiston - ja sen, että se ilmeisesti toimi eikä yltynyt liiallisuuksiin. :) Ja täytynee tunnustaa, että minulla on ilmeisesti meneillään jokin prosessi Tonksin kanssa, kun yritän suhtautua siihen jollain muulla tavalla kuin isolla punaisella "hyi, ei!" -yliviivauksella. :D Hienoa että pidit ja kiitos ihanasta palautteesta!
Sota ei yhtä miestä kaipaa, mutta joka mies yhtä sotaa. | Hang, rope, silver bullet, magic pill, mandrake's root.

avatar by wicked_visions

Sophie Tierce

  • Vieras
Vs: Kuolleen miehen kädet (Remus/Severus, PG, FF100)
« Vastaus #4 : 29.10.2007 14:07:39 »
Siis mähän en lue enää ficcejä. Mutta okei, jos nyt vähän Jesteriä kuitenkin... 8)

Tää ficci oli mun mielestä vaikea, sen takia suurimmaksi osaksi että olin jotenkin kärsimättömällä tuulella ja luin liian nopeasti, mutta siksikin että lauserakenteet menee välillä kovin monimutkaisiksi.

Tuossa lamaantuneisuuden tilassa ymmärryksellä kestää hetken puristaa hyvänyöntoivotus kiemurtelemaan lehvästöissä.
Mun mielestä tää on siitä hyvä esimerkki, sain aika kauan tavata ennen kuin ollenkaan ymmärsin mitä siinä sanotaan. Tästä saa laittaa tosiaankin siis osan mun vajaamielisyyden piikkiin, taidan itse olla vähän lamaantuneessa tilassa :D Ja noin ylipäätään pidän kielikuvistasi hirveästi (muuten jaksaisikaan kommentoida), ja tykkään noista vyöryvistä lauseista, mutta välillä siellä oli vaan mulle liikaa tavaraa.

Sitten oli sellaisia lauseita, jotka on sekavia mutta ne on ihanan sekavia, sellaisia jotka saa lukeakin muutamaan kertaan peräkkäin ja kokea löytämisen riemua.
Laskea filosofisissa aatoksissa kohottamasi myrkkymaljan ennen kuin se kolahtaa lattialankuille tarkoituksensa täyttäneenä.
Siis Remus haluaa perua sen, mitä se ei oikeasti ole tehnyt, mutta mikä sen kuvitelmissa on jo tapahtunut. Ihanaa :D

Sait kyllä mun sympatioita myös Tonksin puolelle tässä, vaikka mäkään en hänestä NIIN hirveästi pidä tai siitä ratkaisusta että Remus paritettiin sille. Mutta nyt kun sen kertoo noin, ettei raukkaparka muuta halua kuin juurtua maahan jalkojesi alla (ihana ilmaus) niin oi. Ei kai se Tonksin vika ole että Remus rakastaa toista :D Ja tämä jonka Carolynne jo lainasi, mutta joka oli ehdottomasti ficin kaunein ja hengästyttävin, oivaltavin kohta (eikä vain siksi että löysin siitä niin paljon itseäni):
Sitä, joka myös ymmärsi milloin ollaan hiljaa, muttei tiivistänyt hiljaisuuteen samanlaista painolastia, toivetta jostain muusta. Sitä, joka ei tuntenut itseään neuvottomaksi märkien tyynyliinojen äärellä. Sitä, joka ei yrittänyt kiskoa sinua pintaan haukkomaan henkeä, vaan vaelteli itsekin hylkyjen joukossa.
Jotenkin tuohon tiivistyy niin paljon miehen ja naisen välisestä suhteesta yleensä ja samalla siitä, mitä kuvittelen voivan miehen ja miehen välillä olla (älkääkä tulko sanomaan mulle että se on aivan sama asia, tasa-arvo jne ja täytyy lopettaa teinityttömäinen slashin ihkuttaminen, mä haluan pitää nää ihanat mielikuvani ;D ).

Olihan tää nyt paatoksellista ja pateettista mutta mulle noi ei oo ollut mitään kirosanoja koskaan, se oli positiivista eikä negatiivista. Ei tää mennyt yhtään yli ja latistunut kliseiseksi angstaamiseksi, päinvastoin. Siinä auttoi, että tuolla oli myös kielellä leikittelyä ...kuoriutua, kasvattaa siivet, syntyä uudelleen, mitä tahansa lyyristä... Teksti ei ota itseään liian vakavasti, silloin lukija pystyy ottamaan sen vakavasti. Tuoretta ja kaunista.

Mun tarvitsi lukea tää kahteen kertaan ennen kuin löysin sieltä logiikan, ja looginenhan tää oli sitten. Eikä se ole paha asia ettei kaikki aukea kerralla. (Nyt vaan tunnen itseni vähän tyhmäksi kun Celeporn tuolla ihasteli että olipa helposti tulkittava ficci:D) Toisto toimi hyvin ja tästähän tuli ympyrä, minä pidän niistä, ympyröistä ^_^ Mutta niin, kun sanoin että tämä on vaikea, niin tämän tekstin kohdalla se on mun mielestä vain hyvällä tavalla vaikea. Eli yhteenveto sekavasta jaarittelustani: kiitoksia, pidin tästä hyvin paljon.