Jaima, nyt tulee lisää, viimeisimmän kerran. Kiitos!
Ginerva, kiitos kommentista!
Lauranood, ehdin jo ihmetellä miksi et kommentoi. Pelkäsin että olet kyllästynyt ficciini... Voihan harmi tuota puhelin laskuasi! Jatkoa tulee nyt niin pääsen toisen ficcini kimpuun.
alice-, kiitos kommentista.
A/N: Pakko sanoa että minulla on täällä tippalinsissä kun sain tämän nyt loppuun. Kommentoikaapa nyt ahkerasti epilogia ja viimeisintä lukua. Teille on ollut mukava kirjoittaa... Nauttikaa jos voitte!
12.
“Tule takaisin”, Edwardin ääni kuului puhelimestani, olimme puhuneet jo tunnin ja minä istuin keskikokoisella kivellä joka oli sammaleen peittämä. En välittänyt siitä että housuni menivät märäksi, halusin vain olla niin lähellä Edwardia kuin mahdollista. Hän oli luvannut lopettavansa huumeet ja alkoholin käytön - mitä vain takiani. Kun minä pyysin, hän tottelisi.
“Lupaa, ettet suutu”, vannotin Edwardia.
“Miksi?”
“Lupaa nyt.”
“Hyvä on. Minä, Edward Anthony Cullen, lupaan etten suutu sinulle enää ikinä”, Edward sanoi ja kuulin hymyilyn hänen äänestään.
“Olen ikkunasi takana olevassa metsässä. Näen sinut koko ajan. Tällä hetkellä harot hiuksiasi ja katsot metsään. Aika lähelle itse asiassa”, tunnustin ja odotin hirveää raivokohtausta, uutta eroa. Mitä tahansa pahaa, sen sijaan kuului vain kun Edward sulki puhelimensa, juoksi portaat alas ja avasi oven. Hetken päästä hän oli kahdenkymmenen metrin päässä minusta ja katsoi minua hiljaa. Lähestyimme toisiamme varovasti hiipien, lopulta kuroimme välimatkan umpeen juoksemalla. Hyökkäsin hänen syliinsä ja vedin keuhkoni täyteen hänen huumaavaa tuoksuaan. Puristin häntä tiukasti kuin pitäen häntä aineellisena, nyt vasta tajusin kuinka kova ikävä minun olikaan ollut.
Tunsin kuinka hänen kätensä lukittautuivat vyötäisilleni ja hän painoi kasvonsa hiuksiini ja painoi niihin hellän suudelman.
“Minun oli niin ikävä! Anteeksi että olen niin ää-” Edward mutisi. Nostin päätäni ja lähestyin hänen huuliaan hitaasti. Vasta koskettaessani hänen huuliaan ymmärsin, kuinka olinkaan ikävöinyt hänen makuaan ja hänen huuliensa tuntua omiani vasten.
“Minunkin oli ikävä sinua”, mutisin, kun suudelmamme päättyi.
“Älä ikinä lähde siitä. Pysy aina siinä.”
“En vaikka yrittäisit karkuun. Seuraisin sinua. Aina”, sanoin ja painauduin häneen kiinni kovempaa. Hän painoi huulensa uudestaan hiuksiini ja hengitti niiden tuoksua. Emme huomanneet kun alkoi sataa, emme välittäneet vaikka kylmä räntäsade kasteli meidät ja meidän vaatteemme. Halasimme vain, pidimme toinen toista sylissään ja toivoimme, ettei toinen lähtisi siitä koskaan minnekään.
“Edward, sinut pitää saada lämpimään!” kiljaisin kuin ylisuojeleva äiti, joka pelkäsi koko ajan lapsensa takia, ettei tämä vain saisi pientä nuhaakaan.
“Entä sinä?”
“Susijuttu. Etkä ole huomannut että olen hiukan lämpimämpi kuin sinä?”
“Niin, mutta voit sairastua! En halua että sairastut tai menet ollenkaan huonompaan kuntoon”, Edward sanoi tiukasti.
“Jos vaikka sairastuisinkin, paranisin muutamassa minuutissa. Sinä taas et!”
“Hyvä ettet sairastu”, Edward mutisi niin, ettei minun pitäisi kuulla. Päätin ottaa härkää sarvista:
“Edward, minä kuulin tuon. Sen lisäksi että en sairastu tai en loukkaannu pysyvästi aistini ovat terävämmät. Tälläkin hetkellä kuulen valtatien ääniä. Yhdessä autossa kuunnellaan hip-hoppia” minua puistatutti “joten kuulin tuon mutinasi. Nyt sinä menet sisälle! En pidä ajatuksesta että sairastuisit.”
“Sitten kun sinäkin.”
“Tulen perässä. Mene!”
“Minä haluan nähdä sinut sutena. Viimeksi kun näin… No, minä katsoin… Sitä.”
“Hyvä on”, vastasin kummissani. Edward astui askeleen lähemmäksi.
“Et voi olla noin lähellä”, komensin selvää kauhua äänessäni. Edward totteli minua ja astui muutaman askeleen taaksepäin. Riisuin vaatteeni täysin tietoisena Edwardin katseesta ja muutuin. Edward katsoi minua hiukan pelokkaana.
“Tiedätkö, olen aina pelännyt eläimiä”, Edwar mutisi. Pyöritin silmiäni ja katsoin häntä loukkaantuneena. “Siis en minä tarkoita että sinä olisit eläin!” pyöritin uudestaan silmiäni ja kuulin äänen päässäni. Samaan aikaan tuupin Edwardia sisälle päin. Hänhän paleltuisi!
Bella, mitä hittoa sinä teet?Ole hiljaa, Michael.
Vaarannat meidät kaikki!Nyt hiljaa! Minä häivyn!
Sinä annoit hänelle anteeksi!Niin annoin.
Hän ei ole luotu sinulle.Hän on luotu minulle! Hän on toinen puoliskoni! Hän on elämäni! Ymmärrätkö, Michael, olen leimaantunut. Hänen kuuluu saada tietää kaikki.
Mutta minä rakastan sinua!Minun rakkauteni sinua kohtaan kuihtui kauan sitten. Luulin, että sinäkin tiesit sen.
Kuvittele miten hyvät geenit meidän lapsille tulisi!Oletko sinä suunnitellut lapsia kanssani?
Vain geenien takiaSinä olet iljettävä.
Valitse minut!En mistään hinnasta.
Edward katsoi minua edelleen hiukan peloissaan. Hän oli edennyt jo ulko-ovelle asti, katsoin että hän meni sisään ja muutuin sitten itsekin ihmiseksi ja vedin vaatteet päälleni.
Juuri kun astuin ovesta sisään joku kappasi minut syleilyynsä.
“Et uskokaan kuinka paljon haluan sinua”, Edward kuiskasi korvaani.
“Ota sitten”, kuiskasin takasin.
Edward kantoi minut huoneeseensa, laski minut sängyllensä ja tuli päälleni käsiensä varaan ja suuteli kaulaani. Pikkuhiljaa hän siirtyi vatsalleni ja suuteli sitä. Kun hän yritti nostaa paitaani, nostin käteni ylös auttaakseni häntä. Jokaisen suudelman kohdalla sain kylmänväreitä.
“Bella, ei meidän tarvitse tehdä mitään mitä sinä et halua.”
“Kun minä haluan”, kuiskasin käheästi ja kiersin jalkani hänen vyötärönsä ympärille.
“Edward, olen vähän miettinyt”, sanoin Edwardille kun lepäsimme kumpikin hänen sängyllään raukeina rakastelun jäljiltä. Piirtelin sormellani Edwardin vatsaan kiemuroita ja kuuntelin samalla hänen sydämensä tasaista jumputusta. Se oli rauhallinen ja turvallinen ääni - aina toistuva.
“Mitä?”
“Että entä jos tuo äskeinen kerta kun muutuin, olisi viimeinen?”
“Miksi?”
“No kun katsos niin kauan kun pysyn sutena - siis kun muutun tasaisin väliajoin – en vanhene.”
“No, haluatko sinä tulla ryppyiseksi mummoksi?”
“Vain jos saan vanheta kanssasi?”
“Sinä siis haluat vanheta kanssani?” Edward kysyi iloa äänessään.
“Totta kai, haluan myös lapsen ja mennä naimisiin ostaa ison talon ja koiran - vaikka pelkäätkin niitä”, kerroin ja katsoin Edwardin vihreitä silmiä
“Kaikkea mitä tahdot haluan minäkin. Eli jos tahdot että lähden…”
“Et lähde mihinkään”, vastasin ja painauduin Edwardiin tiukemmin kiinni.
“Hyvä. Koska en päästä sinusta ikinä irti.”
“Edward, minä rakastan sinua.”
“Niin minäkin sinua.” Suljin silmäni tyytyväisenä, minä olin turvassa siinä Edwardin sylissä ja ennen kaikkea Edward - joka rakastaa minua - on turvassa.
Epilogi
Kolmen vuoden päästä
“Hyvin se menee”, Alicen ääni kuului takaani, kun hän kiristi mekkoni korsettia. Edward ei ollut saanut nähdä mekkoani, Alice ja Alicen taikausko…
“Kyllä minä tiedän, mutta jännittää!” valitin.
“Bella, älä rypistä kulmiasi. Minä yritän meikata sinua”, Rosalie sanoi. Meistä oli tullut ihan hyvät ystävät kun hän ei enää yrittänyt koko aikaa varastaa minulta Edwardia ja oli mennyt naimisiin Emmettin kanssa, heillä oli myös lapsi - Demitri. Rosalie oli ihailtavassa kunnossa vaikka oli synnyttänyt vasta kaksi kuukautta sitten. Alice kiristi korsetin nyörejä tiukasti ja minulta pääsi pikku puuskahdus. Olin ollut heidän pikku Barbie-nukkensa jo toista tuntia. Totta kai halusin olla hääpäivänäni kaunis, mutta eikö tunti olisi riittänyt?
“Ai anteeksi, vedinkö liian kovaa?” Alice pyyteli anteeksi.
“Et, et. Muuten vaan päästelen ilmoja pihalle…” valehtelin.
“Bella, autanko sinulle sukkanauhan?” Rosalie kysyi kun oli saanut meikkini viimeisteltyä. Nyökkäsin vastaukseksi - olin liian jännittynyt vastaamaan ja Rosalie nosti mekkoni helmaa jotta saisi sukkanauhan paikalleen.
“Pidä siitä sitten huolta, haluan sen takaisin. Se on vanhani”, Rosalie vannotti ja ajattelin mitä kaikkea Rosalie ja Emmett olivatkaan tehneet tämän sukkanauhan läsnä ollessa.
“Noniin, Bella, jotain vanhaa, uutta, sinistä, lainattua?” Alice kysyi täysin pokerinaamalla.
“Mekkohan on uusi. Eikö kirjailu riitä? Sehän on sininen -” aloitin ja mietin mitä kaikkea Rose ja Alice olivat päälleni tunkeneet.
“- Ei, ei riitä. Ota tämä”, Alice sanoi ja ojensi minulle sinisen silkkisen kankaan palan.
“Ai kiva. Pöytä luuttu?” kysyin sarkastisesti vaikka tiesin rätin käyttötarkoituksen.
“Nenäliina”, Alice sanoi ja pöyritti silmiään.
“Ai, aivan.”
“Bellalla on minun sukkanauhani, lainattua”, Rose auttoi minua mutta puhui Alicelle.
“Ja vanhaa?”
“Tämä kaulakoru?” kysyin ja näytin kaulassani roikkuvaa kaulakorua
“Ai onko tuo se?”
“Kyllä se on”, myönsin ja muistelin iltaa jona olin saanut tämän hopeisen sydämen muotoisen kauniin kaulakorun.
”Hyvää syntymäpäivää, Bella“, Edward sanoi ja ojensi minulle samettisen rasian,
“Mitä tässä on?” kysyin ja avasin samettisen rasian. Henkäisin ihastuksesta, mustalla tyynyllä lepäsi kaunis kaulaketju. Sydänriipuksessa oli timantteja. Ketju oli erittäin siro ja kaunis.
“Se on kaunis“, kusikasin ihastuneena.
“Ei yhtä kaunis kuin sinä“, Edward kuiskasi olkani takaa ja minä pyöritin silmiäni. Mokoma mielistelijä. Oven kolahdus herätti minut ajatuksistani.
“Voi Bella! Sinä olet kaunis!” kuului Esmen ja äidin äänet. Äitini hyökkäsi luokseni ja puristi minua.
“Minun pikku tyttöni!” äitini mutisi ja rutisti minua tiukasti.
“Enhän minä enää niin pieni ole…”
“Minulle sinä olet aina se pieni viisivuotias”, äiti mutisi ja erkani minusta.
“Annapas niin katson sinua kunnolla!” äitini mutisi ja pyyhki hiukan jo ryppyisistä silmäkulmistaan kyyneleitä.
“Älä itke, tai minäkin alan!” hihkaisin kun tunsin suolanesteen kihoavan silmiini.
“Ei hätää, meikkisi on vedenkestävä”, Alice sanoi taka-alalta.
“Tuo huojensi kovasti!” sanoin sarkastisesti Alicelle.
“No ihan sama! Minun pitää ottaa Edward sisään”, Alice sanoi ja työnsi minua viereiseen huoneeseen.
“Enkö minä voi nähdä Edwardia?” kysyin ja tiesin vastauksen.
“Et!” Alice hihkaisi. “Rose, mene Bellan mukaan”, Alice käski hetken mietittyään. Rosalie huokasi mutta nappasi minut käsikoukkuunsa ja lähti johdattamaan minua viereiseen huoneeseen.
“Kostetaan Alicelle sitten joskus”, Rosalie kuiskasi korvaani.
“Minä järjestän sitten omat hääni!” Alice kiljaisi ja sen perään kuului rakastamani naurahdus. Rosalie istuutui ja minäkin olin juuri laskeutumassa puiselle penkille kun Rosalie kiljaisi:
“Mitä? Haluatko sinä Alicen tappavan minut?”
“Täh?” kysyin erittäin fiksusti.
“Älä istu”, Rosalie sanoi vain lyhyesti. Silloin Alice tuli sisään suu mutrussa.
“No mikä nyt?” Rosalie kysyi huokaisten.
“Edward ei suostu kampaamaan hiuksiaan”, Alice valitti. Mutta piristyi hetkessä.
“On aika!” Alice hihkaisi ja ojensi minulle kauniin morsiuskimpun.
“Me lähdemme nyt Rosen kanssa. Seuraa meitä kun olet laskenut kahteenkymmeneen”, Alice puhua pälpätti ja suki samalla hiuksiaan jotka olivat vieläkin lyhyet. Me emme olleet muuttuneet paljoakaan, hiukseni olivat vain kasvaneet - nyt ne ulottuvat ristiselkään. Raskaus ja synnytys ei ollut muokannut vartaloani paljoakaan vaikka palautuminen ei ollutkaan yhtä nopea kuin Rosen mutta muuten näytimme samalta kuin kolme vuotta sitten. Olin lopettanut susihommat joten vanhenin normaalisti ja sain lapsia - Vanessa on maailman kaunein olento sitten Edwardin. Hän on luultavasti perinyt susigeenit ja hänestä tulee toinen tyttösusi maailmassa. Hän oli perinyt minun ruskeat silmäni mutta silmien muodon Edwardilta, pieni hiustupsu osoitti hiuksista tulevan rusehtavan pronssiset. Huokasin ja huomasin olevani yksin. Laskin viiteen ja lähdin varovasti ulos. Olin aina toivonut että isäni saattaisi minut alttarille mutta isä oli kuollut venereissullaan vuosi sitten.
Kun saavuin oville, joiden takana olisi raikas meri-ilma, Seth ja Michael hymyilivät minulle ja avasivat ovet. Astuin ovista ulos samaan aikaan kun juhlaväki nousi ylös ja kääntyi minuun päin. He kaikki henkäilivät ihastuksesta, jopa Edward näytti lumoutuneelta kun tuli minua vastaan puoleen väliin matkaa.
“Näytät kauniilta. Suorastaan lumoavalta”, Edward kuiskasi minulle. Punastuin, tein niin aina kun hän sanoi minua kauniiksi.
“Olet suloinen punastuessasi.” Edward kuiskasi uudestaan ja tunnistin että ne olivat samat sanat jotka hän oli sanonut vähän ennen kuin suutelimme ensimmäisen kerran.
“Ole nyt vain hiljaa ja mennään naimisiin”, mutisin muuntaen sanoja joita oin käyttänyt samankaltaisessa keskustelussa viisi ja puolivuotta sitten. Edward naurahti mutta ei voinut vastasta koska olimme jo papin edessä, joka viittasi juhlavieraita istumaan.
“Olemme kokoontuneet tänne tänä kauniina päivänä todistaaksemme kun tämä nuoripari saa toisensa…” aina välillä papin puheenaikana katsoimme Edwardin kanssa toisiamme ja hymyilimme. Tämä oli meidän yhteinen unelmamme.
“Sormukset?” pappi kysyi ja Jasper ojensi Edwardille sormukseni.
“Vastaa perässäni”, pappi käski, “- minä, Edward Anthony Cullen”
“Minä, Edward Anthony Cullen”, Edward toisti ja katsoi minua.
“Lupaan rakastaa ja olla sinulle uskollinen”, pappi sanoi.
“Lupaan rakastaa ja olla sinulle uskollinen”, Edward toisti.
“Sekä harrastaa rajua seksiä ja kertoa siitä vaimosi veljelle”, Emmett, joka oli tilannut vihkimisluvan netistä virnisti. Arvasinhan minä ettei hän pystyisi vetämään tätä kunnolla!
“Elämämme loppuun saakka. Sen merkiksi annan sinulle tämän sormuksen”, Edward sanoi ja pujotti nimettömääni sormuksen ja suuteli kättäni. Emmett huokasi ja aloitti uudestaan samat sanat mutta jätti pois asiattoman lisäyksen sekä vaihtoi nimeni Edwardin paikalle.
“… Sen merkiksi annan sinulle tämän sormuksen”, sanoin ja pujotin kultaisen renkaan Edwardin sormeen.
“Saat suudella morsianta”, Emmett sanoi ja otti takaisin papin äänen. Edward suuteli minua varovaisesti mutta suloisesti.
“Suutele nyt edes kunnolla!” Emmettt kiljaisi kuin pikkupoika. Edward naurahti ja suuteli minua rajummin. Juhlaväki vislasi ja sieltä täältä kuului naurahduksia.
“Bileet alkakoon!” tuttu ääni jota ei ollut kuultu vuosiin huusi jostain keskirivistöltä.
“Kutsuitko sinä Jaredin?” kysyin Edwardilta yllättyneenä.
“Itse asiassa hän kutsui itsensä sekä koko muun joukkueen”, Edward sanoi ja kohautti olkiaan.
“Ja muu joukkue kutsui koko entisen luokan?” arvasin. No, meidän häistämme ei ainakaan tulisi tylsiä.
“Suurin piirtein. Nörtit jätettiin pois”, Edward naurahti ja näytti tyytyväiseltä etten ollut saanut mitään hirveää suuttumuspuuskaa.
“Noh, ei ainakaan tule tylsä…” ehdin sanoa ennen kuin hää-vieraat piirittivät meidät. Kiittelin onnitteluista jokaista joka onnitteli ja halasin suurinta osaa.
“Jasper, minäkin haluan tällaisen!” Alice vinkui kun tervehdimme heitä. Alice oli pitänyt koko juhlan ajan Vanessaa sylissään.
“Ai automaattisen sinappiruiskun?” Jasper kysyi epäuskoisena.
“Niin, minäkin haluan vauvan!” Alice sanoi ja pelkäsin jo hetken että hän varastasi Vanessan ja juoksentelisi sen kanssa pitkin Ameriikkaa.
“No, katsotaan nyt”, Jasper sanoi ja katseli Alicea sellaisella ilmeellä, ettei panisi pahakseen vaikka he pistäisivätkin perheen alulle.
“Onnea!” Nessie sanoi ja halasi minua samaan aikaan kun Jake onnitteli Edwardia. Nessie ja Jacob olivat vuosi sitten tajunneet että kuuluvat yhteen. Kauan siinä olikin kestänyt. He kummatkin olivat tulleet Edwardin ja minun bileisiin ja rakkaus roihahti. Kirjaimellisesti. Talomme nimittäin syttyi tuleen koska oli uusivuosi ja joku älykääpiö oli keksinyt sytyttää tähtisädetikkuja sisällä.
Söimme kakkua, nauroimme ja tanssimme. Häämme olivat kuin sadusta.
Illan päätteeksi lähdimme Vanessan kanssa rannasta omalla veneellämme ja vietimme sillä yön.
Kaikki oli täydellisesti, olin saanut unelmieni miehen, ison talon, lapsen ja luultavasti pian toisenkin, mutta koiraa en vielä ollut saanut.
Niin, kaikki oli täydellisesti - ainakin toistaiseksi.
