Genre: fluff, romance
Raiting: K11
Pairing: Lily/James (mitäs muutakaan?)
Challenges: OTP10
Summary: Ne kesälauantait sä mulle mieleen sait. Yhdessä liikuttiin - se oli siistii niin.
A/N: Haha, taas yksi tällainen. Kuuntelin jotakin tosi vanhaa TikTakia ja tää biisi herätti mun harmaat aivonystyrät töihin. Hope u like it (Y)
Lily katseli pitkän pöydän toiseen päähän ja huokaisi kaihoisasti. Jos katoi tarkkaan, saattoi hänen silmissään nähdä samanlaisen kaipuksen, kuin vuosi sitten samaan aikaa James Potterilla, Lilyn pitkäaikaiselta iailijalla. Tytön tarkkasilminen ystävä Alice seurasi Lilyn katsetta, kunnes näki Kelmien istuvan aivan toisessa päässä pöytää, kaikki syden enemmän kuin tarpeeksi. Alice ei voinut uskoa silmiään; mitä ihmettä oli tapahtunut kylmän viileästi ihailijaansa suhtautuvalle Lily Evansille, joka nyt haikaili Jamesin perään eikä saanut syötyä lainkaan? Alice pisti mieleensä että pitäisi kysyä sitä Lilylä heti tilaisuuden tullen.
Aina väliin Jamesin kääntyessä katsomaan Lilyä - kuten tavallista - Lily katsoi tätä hetken silmiin ja käänsi sitten katseensa pettyneenä pois. Alice ei voinut ymmärtää sitä. Jos Lily piti Jamesista, ja kun James oli monta kertaa vakuutellut tytölle rakastavansa tätä, niin miksi Lily oli pettynyt pojan ystävällisestä katsesta? Alice pudisti päätään surullisena ja huokaisi. Lily oli edellisen kesän aikana muuttunut niin ettei häntä ollut tuntea. Eikö riittänyt että paras ystävä muutti toiselle puolelle Britanniaa eikä tätä nähnyt koko kesänä, pitikö vielä luonteenmuutoksen kuulua asiaan? Voi, heillä olisi niin paljon puhuttavaa. Välillä Alice oli jopa kesän aikana ollut huolissaan siitä, oliko Lily ylipätään hengissä. Kirjeitä he eivät uskaltaneet lähetellä, sillä Lily ol jästisyntyinen, ja kaikki tiesivät tiedät-kai-kenen tappavan nimenomaan jästisyntyisiä noitia ja velhoja. Eikä näinä aikoina voinut olla varma mistään tai kenestäkään.
Lily pisti haarukkansa takaisin pöydälle ja siirtyi tuijottamaan tylsänä lautasen reunaa, joka kiilteli puhtauttaan. Hän ei ollut koskentkaan ruokaansa. Hänellä ei llut edes nälkä. Hän ajatteli sitä, kuinka hän oli pitänyt kesällä hauskaa, ihastunut, rakastunut, ja kuinka tuo poika ei enää tuntunut välittävän hänestä enempää kuin ystävänä.
Kävipä niin, että tavattiin - iltapäivä maanantain
me sillä pysäkillä sattumalta kai
Se oli ollut ensimmäinen ilta uudessa kaupungissa. Lily oli mennyt pihalle istumaan nurmelle ja lukemaan kirjaa, kun sää kerran oli niin kaunis ja aurinkoinen. Hän luki Humisevaa harjua , suosikkiaan, ja käänteli sen repaleisia, kuluneita sivuja hellävaroen, kuin kirjalla olisi ollut tunteet ja omat ajatukset. Kaipa viisi vuotta velhokoulussa olivat opettaneet hänelle, että mikään ei ollut mahdotonta. Sivuja käännellessään hän hyräili jotakin perheelleen tuntematonta säveltä, säveltä jonka hän oli oppinut Alicelta sinä keväänä.
Jonkn aikaa luettuaan Lily huomasi auringon menneen pilveen, ja kääntyi katsomaan siihen suuntaan. Mutta ei - auringon edessä ei ollutkaan pilvi, vaan naapurista aidan yli katseleva hahmo, jonka Lily silmiään vähän siristäen tunnisti James Potteriksi, maailman ärsyttävimmäksi ihmiseksi. Miten oli mahdollista että poika oli seurannut häntä maailman ääreen asti, kun hän oli muuttanut? Lilyn silmien väliin ilmestyi syvä ryppy.
"Älä vain sano että sinä asut siinä", hän mutisi pahaenteisesti. "Tämä ei voi olla totta."
"No, en minä itseasiassa tässä asu - Remus asuu täällä. Minä asun kadun toisessa päässä", James sanoi ja pörrötti hiuksiaan uskomattoma ärsyttävällä tavalla, jonka hän luuli näyttävän hyvältä. "Sinä olet ilmeisesti se uusi naapuri, josta Kuutamo on koko viikon puhunut. Hän ei suostunut kertomaan kuka tähän muuttaa."
"Voi paska", Lily kirosi, "mihin helvettiin minut on oikein tuotu?"
James nauroi. "Helvettiin nimeltä Godrickin notko. Etkö tiennyt, että täällä asuu paljon velhoperheitä?" Hän vilkaisi Lilyn kirjaa ja kohotti kulmiaan. "Hyvä kirja, olen lukenut varmaan kolmesti. Pidätkö siitä?" James kysyi vaihtaen röyhkeästi puheenaihetta.
Nyt oli Lilyn vuoro kohottaa kulmiaan. Hän ei voinut uskoa korviaan. "Oletko sinä lukenut Humisevan harjun?"
"Kuule, vaikka sinä et pidä minusta, se ei tarkoita ettenkö olisi sivistynyt", James sanoi hieman loukkaantuneella äänellä ja hyppäsi aidalle istumaan. "Olen lukenut myös Kärpästen herran ja Kymmenen pientä neekeripoikaa."
Lily oli ällistynyt. "Vau. Tai siis, en tunne montaa velhoa joka lukisi jästikirjoja. Ja viimeisenä mieleeni olisi tullut että sinä - "
"Joo, meni perille. Olen mäntti." James näytti happamalta. Sitten hänen silmiinsä välähti outo pilke. "Mutta rehellisesti sanottuna: mitä mieltä olet nuoremmasta Heathcliffestä? Minusta hän on täysin avuton sekopää, ei tosin yhtä paha kuin isänsä, mutta kuitenkin. Saisi painua helvettiin. Siis ihan oikeaan helvettiin, ei tänne."
Kävipä niin kun me juteltiin - aika varmaan siivet sai
sut bussi melkein jätti, niin me viihdyttiin
"Oikeasti? Onko Agatha Christie todellakin suosikkisi? Vau, hienoa. Tosin minä pidän kyllä enemmän Emily Brontësta."
Kaksi ihmistä istuivat vieretysten aidalla unohtaen hetkeksi kaiken muun. Lily unohti vihaavansa Jamesia ja James taas unohti koko ajan ahdistella Lilyä. Kaksi ihmistä, jotka olivat kuin kohtalon kautta joutuneet samaan kaupunkiin. Punapää ei huomannut kun aurinko meni pilveen ja kun se laskeutui pellon toiselle puolelle kukkuloiden taa. Mustahiuksinen poika lumoutui yhä uudestaan sammaleenvihreistä silmistä, joita kehystivät tummat kaarevat ripset ja sadat pisamat. Aika kului kuin siivillä.
"Lily!" Molemmat säpsähtivät ja Lily oli pudota aidalta. "Lily, äiti sanoo että sinun pitää tulla syömään. Sitten saat jatkaa treffejäsi."
Lily katsoi Petuniaa pahasti. "Nämä eivät ole mitkään treffit. James on vain - " hän kääntyi kysyvästi poikaan päin " - kaveri? Ihan sama, me pidämme samoista kirjoista. Hän on samalla vuosikurssilla kanssani koulussa."
Petunia mulkaisi molempia ja kääntyi kannoillaan takaisin sisälle. "Friikit", hän mutisi juuri ennen kuin pamautti oven kiinni perässään. James purskahti makeaan nauruun.
"Onko hän siskosi?" hän sai ähkäistyksi naurun seasta. Lily nyökkäsi tuijottaen yhä murhaavasti siskonsa perään. "Vai tämä on hurmaava Petunia Evans. Pakko myöntää että teissä on kyllä jotakin samaa."
Lily läimäisi Jamesia varsin tottuneesti takaraivoon ja hyppäsi pois aidalta. "Kiva, Potter. Kiitti."
"Ilo on minun puolellani." James vilkaisi rannekelloonsa ja huokaisi. "Minunkin pitäisi mennä kotiin. Kiva tietää että asut nyt näin lähellä. Voi olla että tarvitsen apua kotitehtävissä."
"Sitä varten sinulla on Remus, valopää", Lily sanoi vakavana Jamesin pudottautuessa ketterästi aidalta Lupinien pihalle. "Muista sanoa hänelle terveisiä. Oli kiva jutella." Hän kääntyi kohti kotia.
"Hei, ei niin nopeasti, Lily!" James huikkasi saaden Lilyn pyöräyttämään silmiään turhautuneena ja kääntymään takaisin. "Minun on saatava jotakin varmuudeksi että olet täällä vielä huomenna. Meillä jäi kiinnostava keskustelu kokonaan kesken. Sinun on kerrottava minulle kaikki mielipiteesi Neljästä suuresta ja Stylesin tapauksesta."
"Potter, jos et ole huomannut, meidän tavaramme on raahattu jo sisään, eikä niitä yhden alaikäisen velhon ja kolmen jästin voimin yhdessä yössä mihinkään raahata. Hyvää yötä."
"Me siis näemme huomenna?"
Lily soi Jamesille pienen hymyn. "Kyllä, me tapaamme huomenna."
Ne kesälauantait sä mulle mieleen sait
yhdessä liikuttiin - se oli siistii niin
Ne kesälauantait sä mulle mieleen sait
kun bussin viimeisen vuoksi mä juossut en
Siitä illasta lähtien Lily ja James olivat olleet erottamattomat - seikka, joka ihmetytti ja ilahdutti muita Kelmejä niin että heistä oli Jamesille kovasti riesaa silloin kun hän ei ollut Lilyn kanssa. He keskustelivat kaikenlaisista kirjoista, niin jästien kuin taikovienkin kirjoittamista, ja James näytti Lilylle kaupungin parhaat paikat. Välillä he tappelivat kuin vanha aviopari, mutta riidat eivät kestäneet koskaan viittä minuuttia kauempaa, sillä yhteisymmärrys oli liian suuri vihanpitoon. He kävivät lainaamassa kirjastosta uusimpia jästikirjoja ja keskustelivat sitten niistä, ja vaikka he olisivat vasta viisi minuuttia sitten nähneet toisensa, jompi kumpi saattoi kirjoittaa ja kertoa kirjasta mielipiteensä.
Kaikki odottivat sitä hetkeä, kun he ilmoittaisivat seurustelevansa. Lilyn vanhemmat olivat aivan hullaantuneita Jamesiin ja tämän huomaavaisuuteen jota hän heidän tyttärelleen osoitti, ja herra ja rouva Potter eivät olisi voineet iloisempia olla Lilyn nähdessään. Kelmit kierrättivät Lilyä kaupungin eri osissa, ja oli tämä siihen tyytyväinen tai, sitten ei, hän oli aina innostuneen oloinen. Tuntui kuin kaikki ennakkoluulot Kelmejä kohtaan olisivat ropisseet sateena pois. Hän ei enää koskaan sen kesän jälkeen osoittanut millään tavalla halveksivansa heitä kuten aina ennen tätä.
Yhtenä iltana viikkoa ennen koulun alkua James otti Lilyn mukaansa kävelylle pitkin Godrickin notkon hiljaisia katuja. He kulkivat kahden hämärässä kohti uimarantaa, jolla auringonlasku näkyi kauniimpana kuin missään muualla. He istuutuivat hiekalle ja pitivät toisiaan kädestä, kuten he olivat koko kesän ajan tehneet, lainkaan piittaamatta siitä mitä heistä sen vuoksi ajateltiin. Godrickin notkossa tuntui olevan ihmeen helppo unohtaa kaikki velhomaailmassa tapahtuva kauheus, jonka takana oli tiedät-kai-kuka. Silloin tällöin iltaisin, kun tuo ilkeä pimeyden velho pääsi kummittelemaan Lilyn mieleen, häntä pelotti niin maan hirveästi, että hän ei olisi koskaan uskonut että niin päljon voi ketään koskaan pelottaa. Hän ei ollut uskaltanut kertoa pimeyden lordista vanhemmilleen, se olisi huolestuttanut heidät aivan turhaan.
Tuona iltana Lily ei ollut ajatellut ketään muuta kuin Jamesia, Jamesia, aina vain Jamesia. Pojasta oli tullut hänelle pakkomielle - jota hän ei suostunut itselleen myöntämään.
Kaupunki tää mun mieleeni jää vaikka lähtisinkin pois
ja vaikka uutta kummaa kuinka eessä ois
Toisin kuin pakkomielteensä, Lily oli hyvällä omallatunnolla myöntänyt itselleen että hän piti Jamesista. Eikä vain pitänyt: hän oli ihastunut, kenties rakastunutkin tuohon ärsyttävän ihanaan ja suloiseen poikaan, joka piti niin samoista asioista kuin hän mutta oli kuitenkin niin erilainen, että se tuntui sulalta mahdottomuudelta. Tämä oli asia, jota Lily ei ollut ikimaailmassakaan uskonut tapahtuvan, sillä hän oli jo yksitoistavuotiaana kuvitellut vihaavansa Jamesia maailman loppuun asti ja sen jälkeenkin.
Joten Jamesin kanssa kaksin rannalla istuminen auringonlaskua katsellen sai Lilyyn aikaan sellaisen kummallisen tunteen, että hän ei oikein tiennyt miten päin olisi. Hän ei tiennyt katsoakko auringonlaskua kuten James, vai vilkuilla vähän väliä vierustoveriin niin kuin James. Pitääkkö jalkoja suorassa vai koukussa rintaavasten samalla tavallakuin James. Lopulta Lily ei enää kestänyt vaan kääntyi Jamesiin päin ja suuteli tätä aivan varoittamatta, mikä sai Jamesin ensin haukkomaan henkeään yllättyneenä, sitten hymyilemään autuaasti.
Suudelma oli vahva ja suloinen, ja samalla se oli molemmin puolin ärsyttävän varovainen. Kumpikaan ei uskaltanut edetä pidemmälle, jottei olisi rikkonut sitä autuasta kuplaa jossa he olivat. He makoilivat hiekassa, Lilyn hiukset olivat aivan yhtä sotkussa kuin Jamesin. Ja kyllä, nyt Lily oli varma, että hän oli rakastunut James Potteriin. Se oli yhtä totta kuin Kalkaroksen rasvaiset hiukset.
Ties kuinka kauan he olisivat siinä vielä olleet, jos Sirius ei olisi tullut paikalle ja alkanut hoilaamaan hallelujaa niin kovaa kuin kurkusta lähti.
Mä unohda en katuja sen - niitä yössä tallailtiin
Hölmöiltiinkin, mutta eipä jääty kii
Mutta kun he seuraavana aamuna tapasivat, oli kuin mitään eilisiltaa ei olisi ollutkaan. Sama oli jatkunut koko kesäloman loppuun. Lily ja James juttelivat yhä ystävällisesti, mutta eivät lainkaan niin usein. Lily ajatteli että James varmaankin tahtoi unohtaa koko jutun ja päätti itse tehdä samoin. Mitä järkeä oli haikailla jonkin olemattoman suhteen perään, josta ei kuitenkaan olisi tullut mitään?
Koko loppu juhlan ajan Lily katseli haarukkaansa kuin se olisi ollut jotenkin erityisen mielenkiintoinen. Hän ei syönyt lainkaan, vaan oli hiljaa eikä noteerannut Alicen yrityksiä kiinnittää hänen huomionsa. Illalla hän hipsi parhaan ystävänsä vanavedessä Rohkelikkotorniin ja kävi nukkumaan unia näkemättä.
Ne kesälauantait sä mulle mieleen sait
yhdessä liikuttiin - se oli siistii niin
Ne kesälauantait sä mulle mieleen sait
kun bussin viimeisen vuoksi mä juossut en
Ensimmäisen koulupäivän aamu valkeni sateisena ja harmaana, kun Lily asteli aamiaiselle suureen saliin. Aamupostin tullessa Lily sai kirjeen pitkästä aikaa, ja hän avasi sen sormet täristen tunnistettuaan tutun käsialan. Luettuaan kirjeen nopsasti hymy levisi hänen huulilleen ja hän alkoi kiireessä hotkia aamupalaa. Alicen kummastuneeseen kysymykseen hän vain vastasi että hänellä oli tapaaminen erään tärkeän henkilön kanssa.
Heti Lilyn lähdettyä Alice nappasi kirjeen pöydältä ja luki sen virnistäen.
Lily, olen pahoillani. Rakastan sinua. Nähdäänkö muodonmuutosluokan edessä ennen tunnin alkua? JamesNämä eivät ole mitkään treffit. James on vain -