Title: Lupaa olla olemassa
Author: LordPuhdemort
Beta: Kivikausi
Pairing: Sirius/Harry
Rating: K-11/Pg-13 luultavasti
Genre: Angst, songfic
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja paikat sekä Clay Aiken kappaleen
Summary: Se tuntui niin suojaiselta ja turvalliselta, kuin hän olisi ollut pienessä kotelossa, jonne kellään muulla ei ollut asiaa. Siinä kotelossa poikaa ei pelottanut tulevaisuus.A/N: Osallistuu
Genrehaasteeseen genrellä
slash. Kirjoitettu Clay Aikenin kappaleesta I will carry you, jonka voi kuunnella
tästä. Lyriikat liitän loppuun.
Harry istui sängyllään, kädet kiedottuina jalkojensa ympärille. Hänen kasvoillaan oli keskittynyt ilme, sillä hän yritti saada arven vihlonnan pois mielestään. Ajatukset juoksivat pojan päässä hurjaa vauhtia, eikä hän tiennyt, mistä aloittaa niiden selvittäminen. Ne vain sekoittuivat yhdeksi isoksi kasaksi, eikä Harry saanut kiinni yhtään mistään.
Mielikuvat Kolmivelhoturnajaisista seurasivat häntä, eikä poika päässyt niistä eroon. Eikö riittänyt, että mielikuvat tulivat uniin, vaan niiden täytyi seurata valveilla ollessakin.
Yhä uudestaan ja uudestaan Harry näki vihreän valon välähtävän ja Cedricin kaatuvan maahan lasittunein silmin. Kuinka Voldemort tuli uhkaavan näköisenä Harryn luokse ja kuinka poika nipin napin pelastui hänen kynsistään. Eikä asiaa auttaneet unet, joista näki, mitä Voldemort tunsi tai teki. Se oli ajamassa poikaa hulluuden partaalle. Ei hän halunnut tietää.
Harry tunsi jälleen sen ahdistuksen kasvavan, jota oli tuntenut koko kesän. Pimeyden lordi oli jälleen noussut ja hän halusi hoitaa sen loppuun, joka oli jäänyt kesken viisitoista vuotta aikaisemmin. Eikä Harry todellakaan tiennyt, miten olisi voinut estää sen. Loppujen lopuksi hän ei tiennyt, pitikö hänen edes tehdä mitään. Kukaan ei kertonut, kaikki vain vihjailivat, katsoivat säälivästi ja olivat ollakseen niin huolissaan siitä, miten Harry voi. Hän olisi voinut paljon paremmin, jos olisi saanut edes pieniä tietoja. Mutta kaikki pysyivät tiukasti vaiti ja se ärsytti poikaa. He tiesivät enemmän kuin Harry ja kuitenkin asia kosketti myös hyvin paljon häntä itseään. Ehkä enemmän kuin muita. Hänet Voldemort halusi ensisijaisesti tappaa.
Levottomana Harry nousi ylös sängyltä ja hieroi ohimoitaan. Hän kuuli alhaalta iloista rupattelua ja hän tiesi muiden viettävän mukavaa joulua, johon poika itse ei kyennyt. Kaikkein mieluiten Harry olisi jäänyt yksinään Tylypahkaan jouluksi, mutta hän halusi nähdä Siriuksen ja tämä oli niitä harvoja hetkiä, jolloin he pystyivät viettämään aikaa keskenään hieman enemmänkin. Sirius oli myös ainut, joka ymmärsi häntä täysin. Häneltä Harry sai sellaista tukea, jota kaipasi.
Vastahakoisesti hän jätti huoneen, jossa sai olla rauhassa ajatustensa kanssa. Mutta Harry tiesi, että pian joku tulisi kuitenkin häiritsemään, joten hän voisi hyvin ennen sitä lähteä alas muiden seuraan. Hän yritti ottaa kasvoilleen huolettoman ilmeen, mutta silmien himmennyt loisto paljasti, että kaikki ei ollut hyvin.
Weasleyt ja Hermione naureskelivat keskenään kovaäänisesti jollekin kaksosten vitsille, mutta Sirius istui hieman sivummalla muista hymyillen pienesti, mutta silmät paljastivat, ettei se ollut aitoa. Miehen katse valpastui, kun hän näki Harryn käytännössä katsoen laahustavan suureen olohuoneeseen. Poika yritti välttää Siriuksen katsetta, mutta nosti päänsä kuitenkin hymyilläkseen väkinäisesti. Harry tiesi, että mies kyllä huomasi, että jokin pielessä. Siihen ei sanoja tarvittu.
Harry istahti sohvalle, jossa oli sopivasti vapaa paikka häntä varten. Hän katsoi hieman hajamielisesti kaikkien kasvoja. Poika tunsi syyllisyyttä, koska ei pystynyt yhtymään ilonpitoon ja se sai hänet vain ahdistumaan lisää. Vanha tuttu paniikki nosti päätään ja vain vaivoin Harry sai pidettyä kasvonsa peruslukemilla, vaikka hän olisi halunnut vain huutaa kaikki sisällään oleva ulos. Mutta ei kukaan kuitenkaan olisi ymmärtänyt. Hänet olisi vain passitettu Pyhään Mungoon hetkeksi aikaa lepäämään tai mikä pahinta, kaikki olisivat taputtaneet hänen päätänsä ja sanoneet sen menevän ohi. Mutta se menisi ohi vasta kun joko hänen tai Voldemortin elämä olisi ohitse. Eivät muut tienneet, millaista oli elää sen uhan ja paineen alla.
Vaikka Harry kuinka yritti, ei hän pystynyt istumaan alakerrassa muiden seurassa. Vähin äänin, muiden huomaamatta, hän palasi takaisin omaan huoneeseensa ja istahti sängylle samaan asentoon, missä oli jo aikaisemmin ollut. Se tuntui niin suojaiselta ja turvalliselta, kuin hän olisi ollut pienessä kotelossa, jonne kellään muulla ei ollut asiaa. Siinä kotelossa poikaa ei pelottanut tulevaisuus.
Mielikuvat ahdistivat Harryn mieltä ja hänestä tuntui, kuin sekoaisi millä hetkellä tahansa. Vihreä valo ja punaiset silmät kummittelivat koko ajan hänen mielessään, jättämättä poikaa rauhaan. Hänen koko vartalonsa tärisi ja sydän hakkasi miljoonaa. Harry syytti itseään Cedricin kuolemasta. Jos hän ei olisi halunnut jakaa Kolmivelhoturnajaisten ykkössijaa, ei vanhempi Puuskupuh olisi kuollut. Ylipäänsä jos Harry ei olisi selvinnyt hengissä vauvana, olisi Cedric elossa.
Vapisevin käsin poika kurottautui ottamaan tyynynsä alta pienen peilin palasen. Hän pyöritteli sitä sormissaan ja katsoi sitä ahdistuneena. Poika näki siitä smaragdinvihreän silmän, jossa kimmelsivät kyyneleet. Harry nosti hihaansa ja painoi terän epäröimättä ihoonsa, vetäen sillä pitkän viillon kyynärvarteensa. Tuskainen hymy nousi hänen huulilleen ja kyynelien lävitse hän näki sumeasti, kuinka haavasta alkoi vuotaa verta. Kipu antoi pojalle todisteet siitä, että hän oli elossa, hän oli tunteva, niinäkin hetkinä, kun Harrysta tuntui, että oli aivan ontto sisältä. Kuten tälläkin kertaa, kipu oli ollut monesti pakotie, johon poika oli tarttunut.
Huoneen ovelta kuului pian vaimea koputus ja se aukeni. Sirius astui sisään totinen ilme kasvoillaan ja sanaakaan sanomatta hän harppoi Harryn luokse ja otti peilinpalasen pojan kädestä. Miehen kasvoille nousi surumielinen ilme nähdessään haavan pojan kädessä, vaikka oli jo aikaisemmin tiennyt, mitä Harry teki itselleen. Arvet käsissä olivat todistaneet sen.
Sirius otti Harryn kädestä kiinni ja katsoi haavaa, josta vuosi edelleenkin verta. Hänen ilmeensä synkkeni ja harmaat silmät katsoivat pohjattoman surullisina poikaa. Mies ei halunnut nähdä Harrya siinä jamassa, sillä hän oli ansainnut paljon enemmän. Vaikka elämä todistetusti oli epäreilua, ei kaikkea saanut kasata yhden ihmisen päälle. Ei varsinkaan sellaisen kuin Harryn, joka oli kokenut jo liikaa nuoren ikänsä aikana
Sirius istuutui pojan viereen sängylle ja kiersi kätensä hänen ympärilleen. Harry painoi päänsä miestä vasten ja antoi kyynelten valua avoimesti poskilleen. Kuinka lohdulliselta hänestä tuntuikaan olla Siriusta liki, tuntea että mies välitti. Sirius painoi huulensa Harryn päälaelle ja veti poikaa aina vain tiukemmin itseään vasten.
- Älä tee tätä itsellesi, Sirius sanoi hiljaa, kääntäen Harryn itseensä päin. - Älä tee tätä minulle.
Poika puristi kätensä nyrkkiin, ilmeen kiristyessä kasvoilla samaan aikaan. Hän ponkaisi yhtäkkiä ylös ja tarttui ensimmäiseen esineeseen, joka käteen sattui. Kukkavaasi lensi päin seinää ja sälähti kappaleiksi, sirpaleiden lentäessä ympäriinsä.
- En vain kestä tätä kaikkea! Harry melkein huusi. – Miksi juuri minä? Miksi ei joku muu?
Sirius harppoi nopeasti pojan luokse, jonka hartiat vavahtelivat äänettömästä itkusta. Mies painoi hänet uudestaan itseään vasten. Sirius ei tiennyt, mitä olisi sanonut, sillä kaikki vain tuntui niin vaikealta ja jokainen päässä mietitty sana väärältä. Hän pystyi aistimaan toisen epätoivon ja tuskan, joka tuntui loppumattomalta. Sirius halusi enemmän kuin mitään muuta, että olisi voinut siirtää voimavarojaan Harryyn, jotta tämä jaksaisi ainakin yhden päivän vielä eteenpäin.
Pelko siitä, että poika tekisi jotakin peruuttamatonta, kalvoi Siriuksen sydäntä. Harry oli kaikki, mitä miehellä oli, eikä hän halunnut menettää sitä. Sirius ei halunnut menettää sitä ainoaa henkilöä, jota rakasti täydestä sydämestään.
- Vaikka kuinka sinulla olisi vaikeaa, tiedät, että olen aina tukenasi ja paikalla, kun tarvitset minua, mies sanoi työntäen Harrya hieman kauemmaksi itsestään, nähdäkseen pojan kasvot. – Minä lupaan sen.
- Älä lupaa mitään, Harry sanoi tukahtuneella äänellä. – Lupaukset on tehty rikottavaksi.
- Tämä ei ole. En ikinä rikkoisi lupauksiani sinulle, tiedät sen.
Harry katsoi alistuneena Siriusta, jonka silmät loistivat huolesta. Kuinka paljon poika olisikaan halunnut uskoa, mutta aina kaikki lupaukset oli rikottu eikä hänelle jäänyt käteen muuta kuin kirveltävä pettymys.
- Lupaatko? Harry varmisti.
- Lupaan. Mitä ikinä tapahtuukaan, olen aina tukenasi.
I will carry youYeah I know it hurts, Yeah I know you're scared walking down the road that leads to who knows where. Don't you hang your
head don't you give up yet when courage starts to disappear I will be right here.
[Chorus:]
When your world breaks down and the voices tell you turn around. When your dreams give out I will carry you, carry you.
When the stars go blind and the darkness starts to flood your eyes. When you're falling behind, I will carry you.
Everyboday cries, Everybody bleeds, No one ever said that lifes an easy thing. Thats the beauty of it, when you lose your
way, close your eyes and go to sleep and wake up to another day.
[Chorus]
You should know now that you're not alone. Take my heart and we will find, you will find, your way home.
When your dreams give out I will carry you, carry you. When the stars go blind and the darkness starts to flood your eyes.
When you're falling behind, I will carry you, carry you, I will carry you, carry you, I will carry you, carry you, I will
carry you.
