Ficin nimi: Pleasant Dreams Not.
Kirjoittaja(t): Alkuperäiseltään
madwriter223, suomennos minä eli
UntenLaivaBeta: Ei ole virallista, eräs kaveri hoiti homman
Fandom: Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (Teenage Mutant Ninja Turtles)
Genre: Family/Hurt/Comfort
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Raphael x Leonardo
Summary: Raphael näkee taas painajaisia ja menee etsimään lohdutusta veljensä luota.
Alkuperäinen:
http://www.fanfiction.net/s/5461231/1/ ---> Lupa löytyy!
A/N: Ensimmäinen käännetty tmnt-ficcini! Yritin suomentaa parhaani mukaan, toivottavasti pidätte
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Pleasant Dreams NotRaph nousi huohottaen istumaan, hengitys epätasaisena, silmät villeinä etsiessään kauhuja, joita hän oli todistanut hetkeä aiemmin.
Ei mitään. Hän oli huoneessaan, yksin pimeässä. Hän värisi, hangaten käsiään ylävartaloaan vasten. Voi luoja mikä painajainen.
Kevyt raapimisen ääni kiinnitti hänen huomionsa ja hänen vartalonsa jäykistyi, pää säpsähtäen ääntä kohti.
Ei, se oli uni. Vain uni, typerä painajainen, ei ole syytä pelätä. Ei yhtään mitään.
Ainoa asia, mistä hän näki unta, oli kirjaimellisesti joka puolella. Jokaisessa nurkassa, jokaisessa talossa, huoneistossa, jokaisella kadulla ja seinissä.
Hän värisi uudestaan, niellen kouristuksenomaisesti. Helvetin painajainen, teki hänestä vainoharhaisen. Vainoharhaisen ja säikyn ja harhoja näkevän. Hän yritti hengittää syvään, muistuttaen itseään olevansa omassa huoneessaan, turvassa riippumatossaan, perheensä kanssa, joka oli valmiina suojelemaan häntä vain yhden huudon päässä.
Hetkinen. Hänen perheensä.
Ajatukset kieppuen mahdollisissa hyökkäyksissä, ja todellisissa hirviöissä, jotka piileskelivät pimeässä, hän nousi 'sängystään' ja tassutteli nopeasti ovelle, vilkuillen ympärilleen varovasti mennessään siihen tiettyyn huoneeseen.
Hän hätkähti jokaisen varjon liikkuessa, pienimmänkin raapimisen/kynsimisen/tärähdyksen/minkä tahansa hiton äänen kuullessaan, kädet vakaasti kietoutuen ympärilleen tiukemmin ja tiukemmin. Hän hankasi viileää ihoaan lähes huomaamatta pientä vilunvärettä, joka kasvoi vihreän ulkokuoren alla.
Kun hän vihdoin saapui määränpäähänsä, hän hiipi huoneeseen, saavuttaen sänkyä ja sen ainutta omistajaa.
Hän ojensi kättään, otti kiinni metsänvihreän värisestä olkapäästä ja ravisteli torkkuvaa hahmoa.
Leonardo heräsi oitis, kohottaen päätään hennosti. ”Raph?” hän siristeli toiselle huomioiden tämän suuret, kauhistuneet silmät, kalpean, nihkeän ihon ja silmiinpistävän vapinan. ”Oliko sinulla taas painajainen?”
Raphin painajaiset, suurin osa johtuen hänen unettomuudestaan, olivat menossa vakaasti huonompaan suuntaan ajan kuluessa. Donny sanoi, että se johtui jonkinlaisesta epätasapainosta aivojen ja hormonien välillä, hän ei pystynyt muistamaan. Ilman tarkkailua ne saattaisivat muuttua yöterroriksi ja Raph saattaisi alkaa kävellä unissaan, mikä voisi päättyä siihen, että hän satuttaisi itseään tai muita tajuttomassa sokean kauhun tilassaan.
Jopa nyt pahan unen karkottaminen todisti hänelle liikaa. Jopa Mikey lopetti hänen kiusaamisen, kun löysi kerran keskellä yötä vanhemman veljensä kävelemästä keittiössä ympyrää, silmät pelosta sekaisin ja mutisten itsekseen.
Joten Leo ei edes odottanut vastausta tai vahvistusta, vaan kohotti peittoaan ja perääntyi taaksepäin nuoremman veljensä kömpiessä hänen viereensä. Raph painautui Leoa vasten, piilottaen kasvonsa tämän kaulaan. Hän hengitti syvään sisään, hautautuen syvemmälle lohduttavaan elävän olennon tuoksuun ja lämpöön, huokaisten pehmeästi, kun Leo kietoi hänet peittoon ja syliinsä.
”Haluatko puhua siitä?”
”...ötököitä...” Se oli tarpeeksi.
”Anna minulle numero.” Donny keksi asteikon 1:stä 10:een Raphin käytettäväksi. 1 oli paha, 10 tarkoitti sitä, että he löytäisivät Raphin painautuneena nurkkaan, sait tärisevissä käsissään ja hyperventiloiden.
”Kuusi.”
Ei niin paha sitten, mutta huolestuttavaa kuitenkin. Raphilla ei ollut ollut edes nelosta muutamaan viikkoon.
Leo päästi lempeän äänen, painaen nenänsä smaragdinvihreää ohimoa vasten. ”Yritä nukkua.”
”Okei.”
Uni tosin oli pitkän matkan päässä. Molemmilla heistä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
A/N: Mitä piditte tarinasta? Jakakaa mielipiteitänne, kiitos!
