Title: Rakkaudesta
Author: Salla
Genre: flufflufflufffffffffff, ehkä ihan vähän angst tuossa yhdessä kohdassa.
Rating: Sallittu
Pairing: Lily/James, kuinka ollakaan.
A/N: Niin mikä kirjoitustauko? Muttakunmuttakun! Ei tämä varmaan ole edes hyvä, mutta itse tykkäsin tästä ainakin hetki sitten tosi paljon. Ja voi olla että tää oli mun ajatuksissa paljon parempi ennen kuin puin sen sanoiksi, mutta who cares? Tosi lyhythän tää on, ja niin tän varmaan kuuluu ollakin, koska en yrittämälläkään saanut pidennettyä. Olkoon siis triplaraapale kahdeksalla ylimääräisellä sanalla.
Omistettu
Tattoolle, joka ei tiedä mitä mä kirjoitan.
Älkää tappako ennen kun ootte lukeneet, ja jättäkää kommentti ennen kun menette hakemaan kirveitä!
Challenges: FF100 sanalla 065: Siirtymä, One True Something 20 (paritus: Lily/James)
Jamesille rakkaus on kaunista. Hän sanoo sen olevan kuin kesäinen lilja, kaunis, valkoinen ja puhdas. Että vaikka ulkona myrskyäisi ja ukkostaisi, rakkaus pysyy valkeana ja puhtaana, sen kestävä pinta hylkii roskia ja mutaa. Jamesille rakkaus on kaunista, mutta minulle se on paljon muutakin.
Sitä pienenä ajatteli että rakkaus on punainen ruusu. Että se on kaunis ja ihanan punainen ja romanttinen, pienenä unohti ne piikit. Piikit jotka satuttavat, kun niihin osuu, väijyvät punaisten silkinpehmeiden terälehtien suojassa. Sitten kasvoin vähän isommaksi, ja ajattelin että rakkaus on kuin auringonkukka, koska ruusu oli muka liian punainen. Rakkaus kasvaa aikansa, kukoistaa hetken – ja kuolee jättäen jälkeensä ruman jonkin, joka joskus oli kaunista. Ei, auringonkukkakaan ei kuvastanut rakkautta oikein.
Kolmetoista vuotta ja ensimmäiset sudänsurut. Silloin ajattelin että rakkaus on virna, petollisen kaunis ja hento, mutta tuottaa tuskaa puutarhurille ja jäljelle jää myllätty maa ja katkenneet juuret. Tai ehkä rakkaus silloin oli minulle valkosiemeninen voikukka, joka näyttää hahtuvineen pehmoiselta ja sileältä, mutta katoaa ensimmäisessä tuulenpuuskassa jäljettömiin.
Jossain vaiheessa luovuin toivosta; se oli sitä aikaa kun en voinut sietää Jamesia. Rakkaus oli ohdake, joka tarttui vaatteisiin ja pisteli ja oli riesana, ei siihen halunnut koskea.
Kai minäkin joskus, kun olin tullut niin sanotusti järkiini, kun koulu oli loppunut, kun Jamesia katsoessa kaikki muu unohtui, kai minäkin silloin ajattelin että lilja, lilja sen on oltava. Mutta nyt aikuisena, oikeasti aikuisena ja kun luulen ehkä tietäväni rakkaudesta jotakin, tiedän ettei rakkaus ole vain yksi kukka. Se on koko puutarha, siihen kuuluu ylä- ja alamäkensä, myötä- ja vastoinkäymisensä. Se on punaisia ruusuja piikkeineen, auringonkukkia, virnoja ja voikukkia, joskus ohdakkeita.
Usein rakkaus on myös se kesäinen lilja, aina silloin kun James pitkän työpäivän jälkeen tulee kotiin, suutelee ja silittää pyöreää vatsaani. Ja silloin, kun herään yöllä täristen pelokkaasta itkusta ja James kietoo kätensä lohduttavasti ympärilleni. Noina hetkinä ajattelen, että ehkäpä James on oikeassa. Ehkä rakkaus on kaunista, valkoista ja puhdasta.