Kirjoittaja Aihe: The O.C., This magic can't die [K-11]  (Luettu 2785 kertaa)

Ariss

  • ***
  • Viestejä: 29
The O.C., This magic can't die [K-11]
« : 18.07.2011 00:40:58 »
Ficin nimi: This magic can't die
Kirjoittaja: Ariss
Fandom: The O.C -jjb lisäsi fandomin otsikkoon
Tyylilaji: Draama, huumori
Ikäraja: K11
Päähenkilöt: Jimmy & Kirsten
Tiivistelmä: Ficci kertoo Jimmyn ja Kirstenin teinivuosista Newportissa sekä elämän hankaluuksista.
Varoitukset: Ficissä esiintyy pienissä määrin huumeiden ja alkoholin käyttöä.
A/N: Ficci on kauan sitten kirjoitettu ja olen muokannut sitä hieman alkuperäisestä, koska huomasin monia asiavirheitä, kuten, ettei tuohon aikaan vielä ollut kännyköitä jne, joten jos jotain tämän tyylisiä virheitä ficistä löytyy, älkää teilatko mua ;--) Olen myös ottanut tiettyjä vapauksia, eikä kaikki ole samallalailla kerrottu kuin sarjassa aikoinaan, esimerkiksi Jimmyn oikea nimi on Jimmy eikä James kuten sarjassa. Tietysti odotan rakentavaa kritiikkiä ja palautetta kirjoitustyylistäni!

_____

Osa 1/13, The Avenue

Tuuli havisutti puiden pirteän vihreitä lehtiä, jotka loistelivat auringon aamupäivänsäteissä ja odottivat ihmisiä alleen istumaan. Varjossa olisi viileämpää kuin auringossa, joka porotti täydeltä taivaalta kuten yleensäkin koulun ensipäivinä. Muutama aikainen ihminen oli jo kerennyt käydä ostamassa höyryävää kahvia ja tullut sitä sitten ulos nauttimaan. Kahvi antaisi voimaa tunneille ja pirteyttä päivään. Ensimmäiset oppilaat kiirehtivät jo Harborin rauhaisalla pihalla, joka oli kukitettu kauniisti ja varsin värikkäästi.
Ilmassa väreili jännitys, olihan kyseessä ensimmäinen koulupäivä. Niin oppilaille, kuin opettajillekkin. Vuodesta tulisi ainutlaatuinen. Niin Kirsten Nichol ja Jimmy Cooper olivat toisilleen luvanneet, kun kesä oli ollut lopuillaan ja koulu painanut mieltä. Tämä olisi viimeinen lukiovuosi heille molemmille ja monelle muulle heidän ikäiselleen. Kuin yleensä, nytkin, Jimmy ja Kirsten ajoivat Harborin pihaan suurella, mustalla autolla, jonka poika oli 18 vuotis syntymäpäivälahjaksi saanut rikkailta vanhemmiltaan. Ensimmäisenä näkyi Kirsten, joka hyppäsi pois pelkääjänpaikalta vaaleat hiukset huiskahtaen ja heilautti kättään ystävälleen Tarynille, joka jo odotti heitä koulun edessä. Jimmy katsoi ystävätärtään hetken kulmiaan kurtistaen ja kun tyttö käänsi kristallisen katseensa häneen, Jimmy virnisti poikamaisesti. Jimmy ja Kirsten olivat vain ystäviä, mutta todella läheisiä sellaisia. Jimmy oli rikkaasta perheestä, kuten Kirstenkin. He kävivät samoissa tilaisuuksissa ja juhlissa, joissa he ensimmäisen kerran olivatkin tutustuneet. Newport oli täynnä rikkaita ja kuuluisia ihmisiä, joista suurinosa oli pinnallisia, eivätkä välittäneet vähääkään köyhemmistä. Kirsten ei olisi halunnut olla niin rikas, koska moni luuli häntä myös hyvin pinnalliseksi, jota hän ei todellakaan ollut. Mutta kyllä tyttö nauttikin mukavuuksistaan. Oli pore- ja uima-allas, jonne pystyi pulahtamaan rentoutumaan. Oli suuret autot ja veneet, mutta silti Kirsten Nichol ei ollut onnellinen. Jimmy taas nautti rikkaudesta, niinkuin pojat ja miehet yleensä. Heillä kahdella tulisi olemaan turvattu tulevaisuus. Raha ei olisi esteenä ja lapset - jos niitä tulisi - saisivat hekin turvallisen ja hyvän kodin. Niin Kirsten Nicholin äiti oli tälle jaaritellut pari päivää aikaisemmin.
"Hei Kirsten, Jimmy." Taryn tervehti ystäviään iloisena, kun nämä olivat jättäneet auton ja kävelleet pihan poikki hänen luokseen. Taryn Reeves oli myös vaalea hiuksinen, mutta hänellä ei ollut pitkiä ja niin silkkisiä hiuksia, kuin kaikkien kadehtimalla Kirstenillä oli. Taryn oli äänekäs, josta hänen ystävänsä saivat kärsiä ja joutuivat vähän väliä muistuttamaan tämän äänen korkeudesta, mutta Taryn oli tottunut huomautteluun ja ohitti sen yleensä olan kohautuksella.
"Hei, Taryn. Miten kesä meni?", Kirsten kysäisi ystävältään, kun he kolmestaan pujahtivat aution koulun sisälle. Sisällä ei ollut vielä paljon ketään, muutama opettaja käveli käytävällä vieden luokkahuoneisiin papereita ja muita tärkeitä asioita. Ihmiset, jotka olivat sisällä, tervehtivät heitä iloisesti ja katsoivat Jimmyä pitkään. Poika oli suosittu, mutta häntä ei kiinnostanut tytöt, hän ei jaksaisi takertua yhteen tyttöön. Ennemmin hän pitäisi tyttöjä pelkästään ystävinä.
"Ihan hyvin, mutta en löytänyt vielä ketään poikaa.", Taryn kikatti, Kirsten ei pystynyt pidättelemään itseään - hänkin purskahti nauruun, Jimmyn pyöräyttäessä silmiään.
Yleensä Jimmy ei ottanut tolkkua tyttöjen jutuista, kuten ei tälläkään kerralla. He menivät istumaan upottavan pehmeälle sohvalle, joka melkein imaisi ihmiset sisäänsä.
"No, Jimmy. Mitä sinä teit kesällä?", Taryn sai lopulta kysytyksi, kun he olivat keskellä istuvan Kirstenin kanssa saaneet tukahduttamaan naurunsa.
"En erikoista. Käyn hakemassa lattea.", poika vastasi, kohautti olkiaan ja painui kahvitiskille tilaamaan lempijuomaansa.
"No, miksi te ette jo seurustele?" Taryn sanoi käskevästi, kun Jimmyn selkä oli jo loitompana heistä ja iski veitikkamaisesti silmää ystävälleen, joka katsoi tätä ymmyrkäisenä.
"Mmmp.. En oikeastaan tiedä. Ehkä me haluamme olla vain ystäviä?", Kirsten vastasi ja siirsi katseensa Tarynista niin komeaan ja kohteliaaseen Jimmyyn. Hän antoi katseensä kiertää tuossa pojassa. Jimmy oli ollut hänen yksi parhaista ystävistään jo pitkään, mutta he olivatkin pysyneet vain ja ainoastaan ystävinä. Hän pystyi kertomaan tuolle pojalle kaiken kuukautisista poikaongelmiin. Jimmy oli melkein kuin tyttö.
"No, Taryn. Miten sinulla menee poikien kanssa?", Kirsten kysyi ja nyt oli hänen vuoro virnistää kiusoittelevasti. Taryn kurtisti kulmiaan ja katsoi ympärilleen.
"Aika.. No... Huonosti!", Taryn huudahti ja purskahti korviahuumaavaan nauruun, joka sai kaikki lähellä olevat kääntymään heihin päin. Kirsten punastui hivenen ystävänsä käytökselle, ja naurahti pienesti, mutta häntä ei oikeasti naurattanut, hän ei ollut sillä tuulella nyt.
"Minne meidän pitää mennä sitten, kun tunnit alkaa?", Jimmy kysyi ja kävellä lampsutti kahvimuki kädessään Kirstenin viereen toiselle puolelle nuhjuista sohvaa, kuin kovaääninen ja punastunut Taryn.
"Luokkiin. Meidän kolmen pitää mennä..", Kirsten mutisi, tonki ruskean olkalaukkunsa pitsistä sivutaskua ja löysi kuin löysikin lapun ja jatkoi: "..luokkaan 28."
"Okei. Odottakaa tässä, käyn Julien luona.", Taryn hihkaisi ystävilleen ja juoksi punahiuksisen tytön luokse. Tämä näytti pilalle hemmotellulta kakaralta, jostain Newportin sykkeestä, mutta oikeasti tämä oli päässyt sinne nipinnapin, koska hän asui Newportin köyhimmillä alueilla. Hänen arvosanansa olivat kuitenkin olleet sen verran hyvät, että hän oli läpäissyt alkutestin, ja päässyt nauttimaan Harborin mukavuuksista uima-altaineen.
"Hei, Julie. Miten sinun kesäsi meni?", Taryn kysyi kauniilta Julielta, joka näytti fantastiselta mustassa, tiukassa topissa ja tiukoissa farkuissa. Hänellä oli hyvä maku. Yleensä hän oli aina poikien ympäröimä, mutta ei tänään. Tänään asiat olivat toisin. Julie oli tehnyt virheen kesällä.
"Huonosti. Jätin hänet.", Julie töksäytti Tarynille väliinpitämättömästi ja oli jo kävellä pois tämän luota, mutta Taryn pysäytti hänet.
"Mitä? Erosit Ethanista? Mutta sinähän rakastit häntä!"
"Njääh, en.", Julie huokaisi, huiskautti kädellään ilmaa ja tiuskaisi itserakkaasti:
"Minun pitää mennä, nähdään myöhemmin."
"Nähdään.", Taryn sanoi kylmästi Julien selälle, kun tämä kipsutti pois paikalta korkeissa mustissa koroissaan. Taryn tyytyi huokaisemaan 'ystävänsä' perään ja käveli takaisin nauravien Jimmyn ja Kirstenin luokse sohvalle.
"Mikäs täällä niin naurattaa?", Taryn kysäisi hymyillen istuessaan muhkuraiselle sohvalle ystäviensä viereen, mutta he eivät vastanneet. Nauroivat vain. Jimmyn kahvikin oli läikkyä kiiltävän puhtaalle lattialle, mutta Kirsten otti kupin itselleen ja hörppäsi siitä pienen huikan antaen sen sitten takaisin omistajalleen. Kirsten taisi sittenkin tykätä Jimmystä enemmän kuin oli kuvitellut.

-

Aamukankeus oli jo hävinnyt, kun lukiolaiset saivat pinon kirjoja kotiin kannettaviksi ja kontaktoitaviksi. Jimmy ei voinut enemmän iloita, kun Kirsten sanoi, että hän voi kontaktoida tämänkin kirjat, koska Jimmyn tekemisistä ei yleensäkään hyvää seurannut. Olihan Jimmy taitava koulussa, mutta ei aivan A-tasoa, kuten Kirsten Nichol. Hän oli yksi Harbor-schoolin johtohahmoista, ainakin olisi vielä tulevan vuoden. Hän pyöritti koulun toimintaa ja oli ahkera koulutöissään. Taryn kadehti parasta ystäväänsä, joka oli hyvä kaikessa. Koulussa, pojissa, kaikessa. Kirsten Nichol tosiaan oli ihailtava ihminen ja Taryn sai olla ylpeä, että oli osa tämän elämää. Kirstenin vaaleat valtoimena olevat hiukset heilahtelivat tämän selkää vasten, kun hän käveli yksin pitkää käytävää eteenpäin, kohti kaappiaan, joka sijaitsi aivan Jimmyn kaapin lähistöllä. Kun Kirsten saapui kaapilleen, hän näki jonkin matkan päässä Tod Lanen. "Voi, että minä inhoan tuota tyyppiä.", Kirsten ajatteli itsekseen, kun heitti pari kirjaa sylistään autioon kaappiin, joka sai sisältöä. Joku tai jokin käveli hänen luokseen, se oli Tod. Poika oli lihaksikas, täysin blondi, joidenkin mielestä hyvännäköinen, muttei Kirstenin ja tällä oli sinivihreät silmät. Hän käveli kohti Kirsteniä, joka yritti piiloutua suuren laukkunsa taakse ja olla, kuin ei huomaisi poikaa.
"Hei, Kirsten. Miten kesä sujui?", Tod sanoi ja yritti nojata kaappiin, mutta se ei mennyt tälläkään kerralla läpi, kuten ei viimeisen kahden vuoden aikanakaan ollut kertaakaan mennyt.
"Älä viitsi, Tod. Etsi parempaa ja seksikkäämpää seuraa.", Kirsten huokaisi ja läimäytti kaappinsa kiinni pojan nenän edestä ja näytti katseellaan tälle Julieta, joka käveli käytävällä se sama omahyväinen, koulun omistava ilme kasvoillaan, jota suurinosa inhosi, mutta Tod Lane katsoi vain naisen muotoja.

Kirsten kiirehti etsimään itselleen penkkiä, jotta pystyisi hengähtämään hetken ennenkuin uusi tunti alkaisi taas. Pian hänen seuraansa liittyi muutama ystävä, mutta he lähtivät melkein samantien. He olivat vain käyneet kysymässä, onko tulossa mitään hyviä bileitä ja miten kesä oli mennyt. Kirsten huokaisi onnellisena ja avasi taas kerran olkalaukkunsa, otti sieltä kynän ja vihon, johon hän oli kirjoittanut paljon tekstiä, ja alkoi nytkin raapustamaan. Melkein heti hänet keskeytettiin. Jimmy oli nähnyt hänet, kun oli ollut ostamassa kahvia ja ajatellut, että Kirsten olisi tarvinnut seuraa.
"Monesko kuppi tuo on jo tälle päivälle?", Kirsten letkautti nähdessään kahvimukin pojan kädessä ja laittoi samalla vihon ja kynän takaisin laukkunsa sivutaskuun.
"Olisiko toinen, kolmas.. Neljäs?", Jimmy arvaili, ja sai vastaukseksi vain naurua. Hän sai aina ystävänsä nauramaan, olivat he sitten tyttöjä tai poikia. Monet rakastivat hänen vitsejään, mutta jotkut, kuten Tod Lane, inhosi niitä. Tod oikeastaan inhosi Jimmyä, ei tämän vitsejä, koska Jimmy vietti paljon aikaa Kirstenin kanssa, toisin kuin hän. Hän oli yrittänyt monta kertaa saada tyttöä ulos, mutta ei ollut onnistunut.
"Haluaisitko lähteä tänään puistoon? Voitaisiin jutella.", Jimmy kysyi arasti, koska luuli, että Kirsten ei suostuisi.
"Voin minä lähteä. Tule hakemaan minua kotoa seitsämän aikaan?", Kirsten hymyili säkenöivästi ja katsoi Jimmyä suoraan tämän ruskeisiin, hurmaaviin suklaasilmiin.
"Selvä, seitsemältä. Okei.", Poika sopersi vastaukseksi, nousi tuolilta ja lähti kohti kaappiansa. Pian Kirsten ei nähnyt enää muuta, kuin Jimmyn loittonevan selän. Se oli kauempana ja kauempana, kunnes se katosi tytön näkökentästä.

-

Kirsten kuuli, miten heidän askeleensa raapivat puistotien soraista maata. Hän kuuli lintujen laulavan viimeisiä säveliään puissa, ennenkuin pimeys valtaisi koko Newportin. Kirpeä iltatuuli leyhähteli ja pureutui hänen ruskean villapaitansakin läpi ja sai tuntemaan, miten kylmät väreet kiirivät selkäpiitä pitkin. Hän hinkkasi kämmenillään käsivarsiaan, että tulisi lämmin, mutta se ei auttanut kuin sekunnin murto-osan. Jimmykin hänen vierellään näytti palelevan hiukan, mutta ei valittanut, eikä niin tehnyt Kirstenkään. Jimmy taas tavalliseen tapaansa höpötti minkä kerkesi ja Kirsten kuunteli ja tyytyi vastaamaan pienin väliajoin jotain suuntaan: "mm." "Niin." "Aivan.".
Aina, kun Jimmy halusi 'jutella', hän itse puhui ja Kirsten oli kuuntelija, mutta se tuntui hyvältä. Oli mukavaa, kun oli ystävä, johon pystyi luottamaan ja jota pystyi tukemaan, kun tällä oli rankkaa. He tekivät palveluksia toisilleen.
"Mennäänkö ostamaan kahvia?", Jimmy lopulta heitti vitsin ilmaan, ja toivoi että Kirsten ottaisi sen kiinni ja nauraisi, kuten hän tekikin.
"Mennään vain, mutta minä ostan minttuteetä!", Kirsten naurahti, kun he suuntasivat askeleensa hämärästi näkyvään, hyvin pieneen kuppilaan. Sieltä sai erinomaista kahvia ja minttuteetä, he olivat käyneet siellä monesti aikaisemminkin.

"Kuule, Kirsten. Onko sinulla jotain meneillään sen Todin kanssa?", Jimmy kysyi lopulta hiukan vastahakoisesti, kun he olivat päässeet istumaan kuumien juomiensa kera ikkunapöytään.
"Miksi sinä edes epäilet sellaista, ei todellakaan ole! Minä inhoan häntä, tiedäthän sinä sen?"
"Okei, halusin vain varmistaa, kun se kävi tänään niin monesti sinun luonasi."
"Minä inhoan häntä yhtä paljon kuin sinäkin. Usko pois.", Kirsten vakuutteli ja hörppäsi teetään suuresta, kirkkaasti kuvioidusta mukista.
Jimmy nyökkäsi, nielaisi vaivautuneena ja keskittyi hyvin tarkasti kahvinsa sekoitteluun. Hetken oli hiljaista, mutta hiljaisuuden rikkoi viimein kukapa muu, kuin Taryn, joka oli saapunut kahvilaan pitkästyneen Julien kanssa, joka pyöritti punaista hiuskiehkuraansa pitkän ja laihan sormensa ympärille.
"Hei Jimmy ja Kirsten, en tiennyt, että tekin olisitte täällä!", Taryn huusi kahvilan toisesta päästä. Häntä ei tainnut haitata, että koko kahvilan väki kuuli hänen sanomansa.
"Hei, Taryn.", Kirsten tervehti kylmästi ystäväänsä, joka oli jo suvainnut kävellä heidän luokseen, Julien seistessä tämän vieressä. Kirsten loi Jimmyyn 'Lähdetään täältä äkkiä' -ilmeen, mutta Jimmy ei noteeraanut siihen.
"Saammeko liittyä teidän seuraan?", Taryn kysyi, mutta ei jäänyt odottamaan vastausta, vaan kaappasi läheisestä pöydästä hänelle ja Julielle kaksi puista ja kovaa tuolia ja heilautti kättään uneliaalle tarjoilialle.
"Niin?", nainen kysyi, kun oli pyyhältänyt paikalle sinisessä, hieman likaisessa esiliinassaan ja katsoi heitä neljää nokkavasti.
"Minä ottaisin kaakaon ja hän ottaa..", Taryn mutisi ja osoitti sormella Julieta, joka mässytti purkkaa ja näytti siltä, että hänen leukaluunsa olisivat tehneet sitä viimeiset neljä vuotta.
"Minä otan kivennäisveden.", Julie vastasi tarjoilijan mulkoillessa häntä pitkään.
Julie oli aina juonut pelkkää vettä tai kivennäisvettä. Hän ei koskaan juonut kaakaota, koska se lihottaisi. Hän ei koskaan juonut kahvia, koska se tekee olon liian pirteäksi. Eikä hän todellakaan juonut alkoholia, olihan hänellä siitä liikaakin kokemusta alkoholisti-isänsä takia. Kaakaon ja muun lihottavan pois jättäminen todellakin näkyi Juliessa. Hän oli hoikka mutta siltikin muodokas. Hänellä oli täydellinen iho, jota moni tyttö kadehti, mutta silti. Silti Julie oli köyhä ja erilainen, kuin ulkokuori antoi näyttää. Hän oli aivan erilainen, sen saisi jokainen kokea.

« Viimeksi muokattu: 25.11.2014 19:35:50 kirjoittanut Beyond »
Elämässä ei ole voittajia, on vain selviytyjiä.

Ariss

  • ***
  • Viestejä: 29
Vs: This magic can't die [K-13]
« Vastaus #1 : 28.07.2011 13:06:22 »
Nostelempa nyt tätäkin jos vaikka kommenttejakin tulisi ;-)
Elämässä ei ole voittajia, on vain selviytyjiä.

Kannelkieli

  • Lihansyöjäetana
  • ***
  • Viestejä: 3
Vs: This magic can't die [K-13]
« Vastaus #2 : 31.07.2011 19:35:17 »
Ensimmäinen kommentti tulossa :)

Ficcisi alkaa mukavasti ja se herätti ainakin mun mielenkiinnon tulevista tapahtumista. Kirjotus on sujuvaa enkä huomannut kirjoitusvirheitä.
Jään odottamaan seuraavaa osaa ^^
If you die I kill you!

Ariss

  • ***
  • Viestejä: 29
Vs: This magic can't die [K-13]
« Vastaus #3 : 31.07.2011 21:18:41 »
Kiitos paljon kommentista Kannelkieli! Kiva että pidit ficistä =)
Elämässä ei ole voittajia, on vain selviytyjiä.

Ariss

  • ***
  • Viestejä: 29
Vs: This magic can't die [K-13]
« Vastaus #4 : 17.08.2011 12:11:04 »
Osa 2/13, The Newport's best babysitters

Kirsten Nichol käveli Harbor schoolin kiireistä käytävää eteenpäin, kohti seuraavan tunnin luokkaansa, joka sijaitsi aivan käytävän ahtaassa päädyssä. Hänen lenkkarinsa läpsyivät koulun laatoitetulle lattialla, joka oli mennyt hiekasta ruskeaksi. Ihmiset hänen ympärillään näyttivät hiukan kiireisiltä, eikä Kirsten lainkaan moittinut heitä, hänellä itselläkin olisi kiire terveystiedon tunnille. Tytön helpotukseksi opettaja oli myöhässä, kuten aina, eikä siksi nähnyt kun tyttö aukaisi luokanoven ja livahti sisään juuri, kun kello löi 14.00. Terveystiedon tunti oli nyt virallisesti alkanut, mutta opettajaa ei kuulunut eikä näkynyt missään. Monet oppilaat pölisivät ja heittelivät toisiaan kuminpalasilla, mutta Kirsten Nichol vain istui yksin pulpettinsa takana katsellen muita hieman haikeasti. Tavallisesti Jimmy tai Taryn olisi istunut hänen vierellään, mutta heillä oli nyt liikuntaa. Kirstenillä ei oikeastaan muita 'ystäviä' ollut, vain tuttuja, jotka pelkästään halusivat tutustua Caleb Nicholiin, hänen upporikkaaseen isäänsä. Caleb oli rikastunut viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana kiinteistöbisneksellä. Hän rakennutti suuria kartanoita Newportiin, jonka hän käytännössä jo omisti. Kirsten oli vannonut itselleen, ettei ikinä kulkisi isänsä jalanjälkiä, ei ikinä. Yhtäkkiä Kirsten tunsi, miten jokin kova osui täyttä vauhtia hänen takaraivoonsa. Hän kääntyi vihaisesti ympäri ja katseli taakseen, kuka häntä oli heittänyt.
"Hei, Kirsten, lähetkö tänään treffeille?", Kirsten kuuli hänestä pari penkkiriviä taaempana Todin äänen, ja näkikin tämän virnistävän, ärsyttävän naaman.
"Älä unta nää.", hän murahti pojalle, joka tiesi kyllä aina vastauksen, mutta yritti joka kerta aina uudelleen ja uudelleen.
"Ämmä.", Tod tiuskaisi kaverilleen ja osoitti Kirsteniä, joka ei tuntenut tuota Todin kaveria.
Kirsten ei oikeastaan tiennyt, miksi inhosi Todia ja tämän laajaa - ja tyhmää - kaveripiiriä. Tod oli kaikkea, mitä tyttö saattoi toivoa, mutta se ei sytyttänyt Kirstenissä minkäänlaisia tunteita. Jimmy Cooper. Jimmy Cooper oli jo pitkään tuntunut siltä oikealta hänelle, vaikka kavereihin ei pitäisi koskaan rakastua, koska tunne ei aina välttämättä ollut molemmin puoleista. Kirsten oli tuntenut Jimmyn jo ala-asteelta, kun he olivat tutustuneet Calebin yhdissä, tavallisissa juhlissa, joissa kävi USA:n rikkaimpia kiinteistönvälittäjiä. Kirsten inhosi isänsä juhlia, joissa hänen tietysti piti tyttärenä kulkea mukana. Olihan miehellä jo kaksi tytärtä, mutta toinen oli vasta seitsemän, toinen jo kahdeksantoista. Kirstenin piti monesti olla Haileyn lapsenvahtina, kun hänen vanhempansa kävivät illallisilla kaupungin hienoimmissa ravintoloissa. Tänäänkin hänen pitäisi kaitsea siskoansa, vaikka hän oli suunnitellut aivan muuta illaksi. Caleb oli vain aamulla ilmoittanut, ennen kuin oli lähtenyt töihin, että he lähtevät Rosen kanssa illalliselle ja hän saisi olla hoitamassa sillä aikaa seitsemänvuotiasta ja rasavilliä Haileyta.
"Onneksi meillä on Golden Girlsin jaksoja monta tuntia nauhalla.", Kirsten oli huokaissut helpotuksesta, kun hän oli saanut kuulla sen illan pestistään.
Hänen siskonsa rakasti Golden Girlsiä, joka tuli aina sunnuntaisin Fox tv-kanavalta. Oli Kirstenin mielestä outoa, miten 7-vuotias tyttö pystyi samastumaan 70-vuotiaan naisen elämään. Elämä oli outoa, todella outoa.
"Noniin luokka. Anteeksi, kun olen myöhässä, mutta juutuin ruuhkaan.", heidän kaunis naisopettajansa sanoi heleällä äänellä, kun asteli pitkin askelin työpöytänsä äärelle ja paiskasi painavan olkalaukkunsa pöydälle. Silloin Kirsten heräsi todellisuuteen unelmointinsa keskeltä. Hän pyöräytti hivenen päätään ja räpsytti sinisellä luomivärillä meikattuja ja mustalla kajalilla rajattuja luomiaan. Oppilaat lopettivat pölisemisen ja ottivat laukuistansa ja repuistansa kirjansa esiin ja tirskuivat aiheelle, Seksi ja ehkäisy.

-

”Pidätkö kampauksestani, kulta?” Rose kysyi mieheltään, samalla kun korjaili kampaustaan ja sumutti lakalla vaaleanruskeita hiuksiansa.
”Se on täydellinen.”, Caleb vastasi ja suukotti tätä pikaisesti otsalle.
Rose Nichol oli Calebin ensimmäinen, ja viimeinen, vaimo. Hänellä oli vaaleanruskeat, noin olkapäille ulottuvat luonnonkiharat hiukset ja vihreät silmät, jotka kimmelsivät sinä iltana pirteyttä ja iloa. Hän tapaisi miehensä nykyiset liikekumppanit, jotka hekin olivat perheineen upporikkaita. Rose rakasti kulkea miehensä kanssa juhlissa ja käydä päivällisellä ravintoloissa, sillä joka paikassa heidät tunnistettiin. He olivat kuin julkisuudenhenkilöitä. Oikeastaan, niinhän he olivatkin. Nainen joutui melkein joka päivä nipistämään itseään käsivarrestaan, jotta hän heräisi siitä kauniista ja täydellisestä unesta, mutta ei hän koskaan ollut herännyt. Hänen elämänsä kukoisti. Hän oli rikas ja hänellä oli rakastava aviopuoliso ja kaksi ihanaa tytärtä, jotka varmasti kasvaisivat samaan ’muottiin’ kuin hekin. Vaikkakin Rosen tausta olikin huonompi, kuin ulkoisesti antoi näyttää. Hän oli kasvanut koko ikänsä Kalifornian huonoimmilla seuduilla, mutta oli tullut lukion lopetettuaan opiskelemaan Newportiin, ja saanut lopulta töitä Calebin firmassa. He olivat rakastuneet ja rakentaneet sen pienen ja iloisen perheen. Nicholeiden perheen.
”Kirsten, oletko löytänyt jo jonkun kaverin illaksi?”, Rose kysyi tyttäreltään, joka istui tummanruskealla olohuoneen sohvalla ja selaili heidän pienen telkkarin kanavia, joilta ei tullut mitään järellistä.
”Jimmy tulee kai käväisemään.”, tyttö huokaisi poissaolevasti, heitti mustan moninappulaisen kaukosäätimen rahille ja otti sohvan vierestä pieneltä puiselta pöydältä aikakausilehden. Ei sielläkään mitään. Eikö maailmassa tapahdu mitään kiinnostavaa?, Kirsten mietti tylsistyneenä, kun selasi nopeasti lehden ohuita sivuja.
”Mikä sinun on?”, mrs Nichol kysyi huolestuneena masentuneen näköiseltä tyttäreltään ja kyykistyi tämän eteen, joka oli heittänyt jo lehdenkin pois, vailla aktiviteettejä.
”En tiedä, minulla vain ei ole mitään tekemistä. Tylsä olo.”, Kirsten valitti äidilleen ja heitti pitkät, vaaleat hiuksensa toisen olan yli toiselle.
”Voi, kulta. Sinullahan olisi paljon tekemistä yläkerrassa. Sinun pitäisi siivota huoneesi, se on kamalan sotkuinen.”
”Ei, tarkoitan toisenlaista tekemistä, harrastusta. Haluan jonkin urheilullisen harrastuksen. Haluan pelata jalkapalloa. Haluan olla kuin muutkin.”, Kirsten lateli äidilleen joka hymyili hivenen, sipaisi tyttönsä sileää poskipäätä ja nousi seisomaan tämän eteen.
”Hanki sitten sellainen.”

-

Kello oli puoli kahdeksan maita, kun Caleb ja Rose olivat lähdössä illalliselle Newportin yhteen parhaimpaan ravintolaan. Siellä kävivät monet rikkaat pariskunnat perheineen illastamassa. Kuten tänäänkin, siellä tulisi olemaan paljon väkeä, vain koska Nicholit olivat tulossa sinne.
”Kiki, me lähdemme kohta, tulkaa käymään Haileyn kanssa vielä täällä alhaalla!”, Caleb huusi tyttärelleen, joka leikki pikkusiskonsa kanssa yläkerrassa upouusilla barbeilla. Kirsten oli kyllästynyt olemaan huvitoimisto, joka keksisi aina uutta leikkimistä ja pelaamista, kun ’asiakkaan’ mieli vaihtuisi, mutta kai hänen oli pakko tottua isosiskona olemiseen.
”Äiti, isi, minne te olette menossa?”, Hailey kysyi ihmeissään hienoihin vaatteisiin sonnustautuneilta vanhemmiltaan, kun oli kiireisesti juossut alakertaan, heittäen uudet barbinsa Kirstenille.
”Hailey-rakas, me lähdemme syömään ulos, kuten aamulla sanoimme, muistatkos?”, Rose kuiski rakkautta tulvivalla äänellään tyttärelleen, joka kuunteli suu auki äitinsä sanoja.
”Ai sinne, minne tulee paaaaaaaaljon isin tuttuja?”, Hailey terävänä tyttönä oivalsi, mutta sai vain naurua ja pään pörrötystä vastaukseksi.
”Olkaa kunnolla.”, Caleb käski tyttäriään, kun esikoinenkin oli päässyt alakertaan barbien seasta.
”Ollaan ollaan.”, tytöt naurahtivat, kun heidän vanhempansa jo katosivat oven raosta.
”Isi, älä hermostu, kyllä ne sun tutut on ihan kivoja varmaan.”, Hailey huudahti vielä isänsä perään, kun tämä oli painamassa ovea kiinni.
Caleb katsahti nuorimmaistaan vielä kerran ja hymyili tälle komeaa hymyään, ennen kuin painoi heidän jykevän etuoven kiinni perässään.
Hailey oli höpöttänyt siitä saakka, kun oli oppinut jotain puhumaan. Hän oli kuin papupata, joka ei suostunut lopettamaan kiehumistaan.
Olihan se hyvä, että oli puhelias, eikä ujo, mutta Hailey tuntui olevan jo liian puhelias. Hän puhui yleensäkin aivan turhaan. No, sellaisiahan pikkulapset yleensä olivat – puheliaita.
”Isi ja äiti meni.”, Hailey tirskahti, kun käänsi katseensa ikkunasta ja katsoi vuorostaan siskoaan hyvin pirullisesti kulmiensa alta.
”Sinä saat leikkiä minun kanssa koko illan siihen asti, kunnes isi ja äiti tulee!”
”Hailey, kun asia on näin.. Jimmy tulee käymään meillä tunnin päästä, että silloin en voi sinun kanssa leikkiä. Haluatko katsoa silloin vaikka Golden Girlsiä?”, Kirsten kertoi ja houkutteli siskoaan, joka ei varmasti pystyisi torjumaan tarjousta, olihan Golden Girls nähtävä, oli se sitten uusi tai vanha jakso.
”Okei, mutta nyt sinä saat leikkiä minun kanssa barbeilla!”, Hailey kiljaisi Kirstenille, joka oli menossa lankapuhelimen luokse.
”Odota, soitan Jimmylle ja tarkistan, että hän varmasti on tulossa.”, Kirsten huokaisi Haileylle, joka pomppi hänen vieressään riemuissaan – joku leikkisi hänen kanssaan barbeilla, se jos jokin olisi suuri riemun aihe.

Kirsten istui Haileyn tilavan, punaisen huoneen parkettilattialla ja odotti, että Jimmy tulisi ja soittaisi ovikelloa. Se olisi ainut keino päästä eroon Haileysta ja tämän sepostuksista.
”Tämä olisi niinku Ken ja tämä Barbie.”, Hailey oli sanonut innoissaan, kun he olivat kivunneet yläkertaan leikkimään tämän uusilla nukeilla Kirstenin jo siinä vaiheessa kyllästyttyä leikkiin.
Nyt he olivat jo siinä vaiheessa rutiini Barbie –elämää, että nuket olivat jo kerenneet mennä naimisiin ja hankkia lapsia.
Lopulta Kirstenin onneksi, Haileyn harmiksi, alakerrasta kantautui ovikellon heleä ääni.
”Onko sun pakko mennä?”, Hailey kysyi surullisena siskoltaan ja katsoi tätä hellyyttävämmin kuin koskaan aiemmin.
”Golden Girls odottaa!”, Kirsten houkutteli, heilutellen samalla kahta VHS filmiä kädessään. Ne sisältäisivät juuri ja juuri kaksi tuntia Haileyn lempisarjaa.
”Hei, Jimmy. Minun pitää käydä istuttamassa Hailey telkkarin eteen, jotta hän voi katsoa Golden Girlsiä.”, Kirsten naurahti Jimmylle, kun aukaisi tälle oven ja päästi hänet sisään lämpöä hohkavaan kotiinsa.
”Moi, Jimmy.”, Hailey hymyili hurmaavasti kädet selkänsä takana Jimmylle, joka vain hymyili ja käänsi katseensa sitten Kirsteniin.
”A-aivan.. Hailey, haluatko katsoa Golden Girlisi ylä- vai alakerrassa?”, Kirsten kysyi lujasti siskoltaan joka mietti hyvin pitkän tovin, mutta vastasi sitten:
”Ehdottomasti yläkerrassa.”
Kirsten huokaisi hymyillen ja nyökkäsi Jimmyn tulevan peremmälle ja lähti viemään siskoansa katsomaan videoita. Nauha oli lopussa, joten se piti kelata. Vajaan viiden minuutin päästä kone oli valmiina aloittamaan videon pyörityksen.
”Me menemme minun huoneeseen. Huuda, jos tulee asiaa. Okei?”, Kirsten kertoi siskolleen, joka ei enää kuullut mitään muuta, kuin videolta tulevan äänen.
”Miten sinä teet tuon?”, Jimmy henkäisi hetken päästä hymyilevältä Kirsteniltä, joka näytti kuitenkin hieman uupuneelta.
”Olen tottunut.”
”No, mitä me teemme?”, Jimmy kysyi malttamattomana, kun istahti Kirstenin huoneessa olevaan upottavaan nojatuoliin.
”Itse asiassa minä luulin, että sinä tietäisit, kun sinulla yleensä ideoita näyttää piisaavan.”, Kirsten naurahti ystävälleen ja katsahti ympärilleen, hänen huoneessaan ei itse asiassa ollut mitään tähdellistä tekemistä.
”Tämä huoneesi on kyllä aika järkyttävässä kunnossa..”, Jimmy aloitti, mutta Kirsten tiesi heti, mitä poika ajatteli.
”.. voisimme siivota. Ajan kuluksi ja saisit senkin pois alta.”
”No selvä sitten. Mistä aloitetaan?”, tyttö naurahti ja alkoi heittelemään huoneensa lattialla olevia vaatteita, jotka olivat olleet aikaisemmin sekaisessa pinkassa huoneen keskellä.
”Kirsten! Mitkä ne nämä ovat?”, Jimmy huudahti vitsikkäästi, kun oli löytänyt ystävättärensä stringit muiden alusvaatteiden seasta.
”Jimmy, ne ovat a-l-u-s-h-o-u-s-u-t, jos se on sinulle tutu sana?”; Kirsten kikatti. Jimmy oli hauska, fiksu, täydellinen. Ja kaiken lisäksi hän tunsi pojan läpikotaisin. He olisivat täydellinen pari. Täydellisempää saisi etsiä.
”Pojat pitää kalsareita.”, Jimmy naurahti ja heitti kädessään olevat mustat stringit takaisin omistajalleen, hän ei todellakaan pystyisi kauaa vastustamaan tuon tytön hurmaavaa hymyä.
_____

Tässä olisi sitten toista osaa :)) toivottavasti pidätte!
Elämässä ei ole voittajia, on vain selviytyjiä.