Otsikko: Äkkikuolema
Kirjoittaja: Mightyena
Fandom: One Piece
Genre: Draama (tai angst)
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Murha mainittu ohimennen
Paritus/Päähenkilöt: (Tulkinnanvarainen) Zoro/Luffy
Haaste: Multifandom
Disclaimer: One Piece ei ole minun omaisuuttani, enkä tienaa kirjoittelullani yhtään mitään. Lainaan hahmoja ihan huvin vuoksi.
Summary: Luffy on yksi niistä ihmisistä, joiden kuoleman Zoro pystyy näkemään sielunsa silmin.A/N: Tässä nyt kokeillaan taas vaihteeksi kepillä jäätä. One Pieceä en ole katsonut kuin vähän vajaa parisataa jaksoa ja mangaa en ole lukenut niinkään pitkälle, mutta tämä kaksikko on tosi suloinen, kun ne pitävät toisistaan huolta. No, niin oikeastaan kaikki Olkihatut. :3 Kirjoittaja on Wikipedian vuoksi tietoinen siitä, mitä äkkikuolema tarkoittaa, mutta pitäytyy kuitenkin Zoron tulkinnassa, koska se on herkempi. Kommentit ovat kivoja. :>
*****
Äkkikuolema
Joistakin ihmisistä näkyy metrien päähän, miten he tulevat kuolemaan.
Uhoava nuorimies sylkee vasten konnien kasvoja, luut murtuvat, veri virtaa, kuula kallossa aivan liian myöhään.
Pieni tyttönen, hyppää aina kalliolta uimaan, vaikka vanhemmat varoittivat, että siellä on kiviä.
Vanha nainen, katkeroitunut, raukkaparka, keinuu tuolissaan ja juo pois surua. Postilaatikossa on yksi kirje naapureilta, mitähän sinulle mahtaa nykyään kuulua, kun se uhoava nuorimies ja pieni tyttönen ovat molemmat poissa.Zoro ja Luffy kävelevät yhdessä, nyt jo päämäärättömästi. He ovat viimein saapuneet saarelle, jossa kaikki on normaalia ja kukaan ei haasta riitaa. Nami häipyi ajat sitten ostamaan uusia vaatteita, eikä vaivautunut ohjaamaan kaksikkoa oikealle tielle kymmenettä kertaa. Muukin porukka on hajaantunut ympäri kaupunkia, jokainen milloin minnekin omien mielenkiinnonkohteidensa mukaan. Zoro ja Luffy olivat molemmat aiemmin eri mieltä siitä, missä suunnassa kaikki kaupat ovat, mutta he päätyivät lopulta kompromissiin ja lähtivät kohti ensimmäistä suuntaa, jonne jalat veivät.
Zoro nauttii merituulesta kasvoillaan, tiedostamatta lainkaan, että se on merkki väärästä suunnasta. Hän katselee kapteeniaan, joka kävelee hiukan edellä kivisen aidan päällä. Luffy hyräilee kovaäänisesti itse keksimäänsä melodiaa ja miekkamies tietää, että on vain ajan kysymys, milloin siihen muodostuu sanatkin.
Luffy on yksi niistä ihmisistä, joiden kuoleman Zoro pystyy näkemään sielunsa silmin.
Yksi hymy. Yhdet arkiset hyvästit.
Lähtö taisteluun tai ainoastaan kalastusreissulle, ja sitten hän olisi poissa. Ikuisesti.
Kyse ei ole siitä, ettei Zoro luottaisi kapteeniinsa - hän luottaa kyllä, vielä paljon enemmän kuin kehtaisi myöntää. Kyse on ainoastaan siitä, että joistakin ihmisistä hän näkee metrien päähän, miten he tulevat kuolemaan. Se on kiistämätön fakta.
"Äkkikuolema". Zoro ei edes tiedä, mitä se tarkoittaa. Todennäköisesti jotain aivan muuta kuin mitä hän luulee, mutta se sana on hänen ajatuksissaan mielleyhtymä Luffyyn. Häneen ja hänen äkilliseen loppuunsa.
Nytkin. Se tapahtuu nytkin, se näkyy hänen käytöksessään. Hän astuu kiviaidalle sandaalit narahdellen, koska on juuri kastanut ne aallokossa. Hän kävelee aina rohkeasti, lupia kyselemättä - Zoro pystyy kuvittelemaan askelten voimasta sinkoavat kivenpalaset, ne ovat totta tai tarua. Luffy pyörittää käsissään rantahiekasta löytynyttä, ruosteista metallinpalaa. Koko miehistö oli yhtä mieltä siitä, että se on takuulla arvoton roska. Luffy taas pitää sitä kovinkin siistinä, aarteena melkein, hän on ehdottanut sen ripustamista kaulaketjuun jo useampaan otteeseen.
Zoron pelot käyvät lähes toteen, kun toisen tasapaino horjuu ja hänen taistelijanvaistonsa eivät ehdi herätä lauleskelulta ja murikoiden tutkimiselta, ja hän putoaa, kiviaita repii pohkeen paljasta ihoa.
Hän ei huuda tuskasta, ei edes yllätyksestä. Äkkikuolema.
Zoron refleksit toimivat ja hän nappaa kapteeninsa syleilyynsä, pitäen kiinni, suojellen parhaansa mukaan. Hän haluaa avata jossain vaiheessa kiinni puristuneet silmänsä.
Vasta hetken kuluttua Luffy ymmärtää, ettei olekaan enää korkeuksissa ja hänen suustaan purkautuu pieni inahdus. Zoro on kuulevinaan tavallista nopeamman sydämen sykkeen. He ovat hetken hiljaa ja hengittelevät, kunnes toinen alkaa puhua.
"Huh! Säikähdin vähän! Kiitti, Zoro!"
"Eipä kestä."
Zoro irrottaa käsivartensa toisen ympäriltä ja katselee, kuinka kömpelys kävelee nyt hänen edellään maan kamaralla, yrittäen muistaa laulunsa sävelmän. Metallinpala roikkuu yhä toisessa kädessä, ote on vain tiukentunut.
Luffy on sanonut niin monet kerrat, ettei pelkää kuolemaa. Kyllähän se koittaa jokaiselle. Zoro myös tiedostaa, ettei Luffy ikimaailmassa kuolisi tippumalla aidalta. Mutta se pieni inahdus ja nopea sydämen syke ovat merkkejä siitä, että tuo rohkea ääliökin pelkää voimatta itselleen mitään - keho käskee puolustaudu, pakene, säikähdä.
Zoro aikoo ottaa Luffyn kiinni niin monta kertaa kuin täytyy, ja siihen on vain yksi syy:
Hänen mielestään äkkikuolema mielleyhtymineen on maailman pelottavin sana.
