Title = Oceans Fall in Front of You
Author = Reincarnate
Beta = Hidefini
Fandom = Gossip Girl
Genre = Songfic, slash, oneshot
Pairing = Chuck/Nate
Rating = K-11
Warnings = Slash
Disclaimer = En väitä omistavani hahmoja, jollei toisin todisteta, ne kuuluvat Lily von Ziegesarille, sarjan luojalle, enkä myöskään saa tästä kirjallisesta tuotoksesta minkäänlaista rahallista korvausta.
A/N = Mitäpä joo. Oltiin korvessa... Ja sitten, nokun nyt hiukan kuin hurahdin tähän paritukseen, niin sitten sain inspiksen, ja kirjoitin tämän aika nopeaan... Ainiin, biisit ovat siis alusta lähtien katsottuina The Filthy Youth - Pirate, Until June - Sleepless ja Anberlin - Inevitable. Kommentti piristäisi kummasti sumuista päivääni. (: Enjoy yourselves.
Oceans Fall in Front of You
I say oh please, be my pirate please,
sail away with me
to deep blue seas,
you know please, be my pirate please,
sail away with me
to deep blue seas
Näen syvän sinisen meren tumman ruskeissa silmissäsi, ja kuulen rantakallioihin halkeavat aallot käheässä, minulle niin tutussa äänessäsi. Se on outoa, luulin sinua itsekkäämmäksi. Luulin, ettet tietäisi, kuinka kaipaan vesille. Tosin en tiedä kuvittelenko vain.
Olisin halunnut kanssasi Maineen. Purjehtimaan. Mutten viitsinyt edes kysyä asiasta. Olin niin uppoutunut itseeni, etten huomannut katseessasi uutta kulmaa. En oikein tiedä vieläkään, että mikä se kulma on. Se vaikuttaa uteliaammalle, lämpimämmälle ja epäitsekkäämmälle kuin useat muut pilkahdukset tarkoin arvioivassa, usein niin päihtyneen huuruisessa katseessasi.
Käytän itsekin usein ruohoa, tiedät sen. Enkä silti osaa katsoa sinua, kun olet pehmoisessa, kovin vaaleanpunaisessa huumepilvessäsi. Olemuksesi suorastaan vahingoittaa minua. Silloin tahtoisin vain vetää sinut makuullesi ja painaa pääsi syliini. Jättää maailman taakseni ja olla sinun maailmasi. Antaa aineen lopulta vaivuttaa sinut sikeään uneen. Ikävä kyllä, kuten tiedät, en ole vieläkään onnistunut tässä.
Silitän poskeasi aamuauringon heikosti valaisemassa vintissä. Tuhahdat pienesti ja hierot nenääsi vasten paljasta rintakehääni. Tahtoisin kertoa sinulle purjehduksesta.
Oikeastaan tahtoisin niin useaa asiaa, etten osaa enää sanoa missä niistä on perää ja missä ei. Luulisi että rikkailla olisi varaa toteuttaa toiveensa, mutta minun tapauksessani tämä ei ainakaan päde.
Suurin osa haluistani ei ole materiaalisia, kuten esimerkiksi purjehdus. Se on intohimoni, kuten sinä varmasti hyvin tiedät. Se on asia, jonka osaan niin paljon paremmin kuin mitään muuta. Ja se ei pääasiallisesti ole materiaa.
Puhallat ilmaa iholleni. Se kutittaa pienesti. Hymy kohoaa huulilleni ja nostan sormeni poskeltasi. Mitä me edes teemme täällä huvilan vintillä? Emme kumpikaan ole sitä romanttisinta tyyppiä.
Olimme, olemme parhaat ystävät, emme rakastajat. Tosin luulen, että rakastamme toisiamme, hiukan liikaa pelkiksi ystäviksi. Tai siis, tiedäthän mitä on rakkaus? Olet usein niin kylmä, että melkein olettaisi, ettet lämpenisi ollenkaan minun kaltaisilleni miehille, tai oikeastaan ollenkaan kellekään.
Avaan suuni. Päätin, että kerron sinulle kuinka kipeästi halajan merelle.
”Chuck… haluaisin lähteä joskus purjehtimaan Atlantille. Kanssasi.” Puhe kiirii suustani pelkkänä kuiskauksena. Se huvittaa sinua, naurahdat.
”Miksemme me lähde?” kysyt kuin ilmiselvän asian.
”En tiennyt, että sopisiko se sinulle.” Katselen pölyistä kattoa, en näe aivan kunnolla, mutta siellä saattaa kävellä jonkin kaltainen ötökkä. Hämähäkki?
Kurotat hieman kaulaasi ja painat huulesi suupieleeni. Vatsassani lepattelee yhä jotain. Se tuntuu oikeastaan hyvälle, kun ei saa nukuttua. Varsinkin, kun sinäkään et saa.
Sleepless at night
Oehhh-oehhhh-ooehhh
Well I remember the sleepless nights
Sleepless at night
Sleepless at night
Have you ever loved someone?
Hard to find
Have you ever loved someone?
Could you ever love someone?
Ikkunan takana surisee sudenkorento. Se lentää epätasaisesti, kuin juopunut ainakin. Epäilen kuitenkin, ettei se ole päihtynyt.
Kun kerkesin jo todeta että haluan niin useaa asiaa, niin tahtoisin myös, että olisit vain minun. Tiedän, että tämä toive ei tule toteutumaan ainakaan tällä vuosisadalla. Tahtoisin, että riittäisin sinulle, ettet tarvitsisi muita.
Nuolaiset pienesti kaulani herkkää ihoa, saat minut nielaisemaan. Haluan uskoa, että rakastan sinua, että rakastat minua. Toivottavasti tuo lämpöinen tunne, joka syttyi luonasi, joka korventaa, kun en näe sinua, joka lämmittää, kun kävelet kanssani talvisessa säässä, toivottavasti se lämmittäisi myös sinua.
”Tahtoisin suudella sinua.” Ääneni värisee.
”Mikset suutele, Nathaniel?” Suutelenkin sinua. Vastaat huulillasi, kielelläsi. Olet hellä, enkä halua uskoa, että suutelisit samalla tavalla muitakin. Ethän, Chuck?
I wanna be your last, first kiss
That you'll ever have
I wanna be your last, first kiss
Pidän tavastasi lausua naurettava nimeni. Nathaniel. Kukaan muu ei pysty tuottamaan minulle tunnetta, että siinä olisi jotain ylpeyden aihetta. Muut tekevät siitä entistäkin naurettavamman. Olen kyllä huomannut, kuinka mulkoilet kaikkia muita jotka kutsuvat minua Nathanieliksi. Aivan, vain sinulla olisi oikeus. Muille olen Nate Archibald, ja se on hyvä.
Muttet sinäkään kovin paljoa paremmaksi nimesi kanssa pistä, Charles Bartholomew Bass. Lieneekö tuossa yhtään jutun juurta? Kaikki, minäkin, kutsuvat sinua Chuckiksi, joten Charles jäänee vähemmälle, isäsi ehkä joskus kunnioittaa kastenimeäsi lausumalla sen ääneen. Minulle olet siis Chuck Bass, kuten jokaiselle muullekin, joka sinut on jotenkin huomannut.
Painaudut aivan kiinni ihooni, suljet silmäsi tiukasti ja hengität raskaasti. Ripsesi kaartuvat kauniisti. Pidän siitä.
”On hiljaista.” Hymyilet.
”Totta. Haluatko, että puhun?” Mietin hetken. Äänesi olisi musiikkia korvilleni, mutta haluaisinko minä nyt kuunnella ainoastaan hiljaisuutta?
”Puhu hiljaa. Hitaasti”, kuiskaan.
”Ymmärrän.” Avaat suloisen ruskeat silmäsi, katse on puhdas. Kirkas, lämmin. Se välkkyy auringossa.
”Mistä puhuisin?” Äänesi on matala. Hiukan karhea, totta kai. Kohautan harteitani. En tiedä mistä puhuisit.
Nostat kätesi kasvojesi eteen rinnalleni. Piirtelet iholle abstrakteja kuvioita, naurat itsellesi. Sinusta on selvästikin hirveän tavatonta tehdä jotain tuollaista.
”Pidän sinusta.” Lasken käteni kädellesi ja katsahdan silmiisi. Ne ovat tulkitsemattomat. Enkä tiedä miksi niin. ”Pidän sinusta enemmän, kuin sana pitää käsittää.”
Katselen jälleen kattoa. Haluaisin nimenomaan, että sanoisit sen. Kuiskaisit sen. Muttet ole sellainen ihminen, tiedänhän minä.
Huomaat, kuinka sydämenlyöntini nopeuttavat tahtiaan, aivan varmasti huomaat.
Tiedäthän meren. Rakastan sen sinistä syvyyttä melkein yhtä paljon, kuin puhdasta kultaa katseessasi auringon hiipuvien säteiden osuessa siihen, iltaisin. Nyt on aamu.
”Nathaniel, luulen, että rakastaa on oikea sana kuvaamaan tunnettani.” Hymyilen raukeasti. Sanoit sen. En muista vieläkään sitä kohtaa jossa opit puhumaan tuolla tavalla. Aivan varmasti vielä eilen pilailit kustannuksellani lyhyillä lauseilla. Kohteliaisuus tosin on aina ollut vahva piirteesi. Nielaisen jälleen.
Pyyhkäisen hiuksiasi pois silmiltäsi. Ne valahtavat siihen uudelleen. Puren poskeani. Katseesi harhaltaa minussa ja vaipuu sitten huoneen yksityiskohtiin.
”Entä…”
”Mitä entä?” Pudistelet päätäsi. ”Ei ole entää, Nathaniel. Minä rakastan sinua.” Olen hieman epävarma suhteesi. Pyörittelen suortuviasi sormieni lomassa. En pidä tästä tunteesta, en halua olla epävarma.
”Rakastan minäkin sinua, Chuck. Mutten tiedä onko siinä mitään järkeä, jos tahdot – jos en riitä sinulle?” Puntaroit asiaa hetken ja pudistat jälleen päätäsi.
”Tulet riittämään. Asia ei ole millään tavoin monimutkainen.” Painan kasvoni hiuksiisi. Ne tuoksuvat sinulle, todellakin. ”Tosin se oli tulet.” Nyökkään itsevarmasti. Tuokin tuntuu jo harkitummalta, sinähän lupasit.
”Purjehtimaan? En osaa”, naurahdat. ”Opetatko?”
”Takuulla opetan.” Haukottelet ja painat sitten huulesi rintakehälleni.
”En tiedä miksi olen tällainen.” Hymyilet huvittuneesti. Kohautan harteitani.
”Mitä se haittaa? Ole aivan rauhassa.” Mietin pienen hetken. ”Pidän sinusta joka tapauksessa.”
