Vesi on minun kotini || seamus/dean, K-11,oneshot

[yuuri]

alaotsikko: Seamus/Dean, K-11,oneshot

Title: Vesi on minun kotini
Author: yuuri
Raiting: K-11, oneshot
Pairing/Person: Seamus Finnigan/Dean Thomas

A/N: Olen lukenut Ingo-sarjasta ensimmäsiet kolme ja no...sen huomaa Toivottavasti pidätte
FF100-051.Vesi

Summary: Muistan kuinka ensimmäistä kertaa tajusin muuttuvani.

**************


Muistan kuinka se alkoi. Sairastuin. Yskin ja niistin kaksi viikkoa ja juuri kun luulin paranevani kuume nousi.
Lihaksiani jomotti ja pääni tuntui painuvan kasaan. Kolme kuukautta makasin vuoteessa ja häilyin tiedottomuuden rajoilla.
Kuulin puheen ympärilläni, mutta en ymmärtänyt sanoja. Tunsin satoja kosketuksia, mutta en tiennyt niiden merkitystä.

En tiedä miten selvisin, mutta se jätti minuun jälkensä. Sairaus oli vienyt paljon voimiani ja jouduin pyörätuoliin. Voimani palautuivat hiljalleen, mutta tunto jaloistani pysyi poissa. En kuitenkaan antanut sen masentaa minua. Kaverini pysyivät lähelläni ja kaikki pysyi ennallaan.
Dean auttoi minua siellä missä en voinut tai kyennyt liikkumaan. Tavallaan olin onnekas, että olin velho. Jästit rajoittuisivat, mutta minä pystyin taikuuden avulla tekemään kaikkea sitä mitä olen aina tehnyt.

Muistan kuinka ensimmäistä kertaa tajusin muuttuvani. Oli kevään ensimmäinen päivä. Järven jää oli sulanut ja halusin koskettaa tyyntä pintaa. Dean oli kanssani ja varoitti minua, mutta olin itsepäinen. Ohjasin itseni aivan rannan tuntumaan ja kummarruin. Vesi oli vielä kylmää, mutta se ei haitannut minua.

Tunsin Deanin katseen itsessäni. Hän oli huolissaan, mutta en jaksanut välittää. Upotin kättäni syvemmälle. Jalkani lipsahti sille kuuluvalta tuelta ja menetin tasapainoni. Järvi tuntui painavan minua kasaan. Panikoin, mutta tuntiessani kevyeen hipaisun kädessäni rauhotuin. Aivan kuin joku olisi halunnut kertoa kaiken olevan hyvin. Avasin silmäni. Vesi oli kirkasta ja kylmä kevät aurinko valaisi pintaveden kauniisti. Muutama pieni kala uiskenteli aivan edessäni. Ne tuntuivat tuijottavan minua. Niiden evät olivat läpinäkyviä ja niiden suomut välkkyivät sateenkaaren väreissä.

Tervetuloa kotiin!

Muistan hämmästyneeni ja lähes tulkoon tukehtuvani, mutta jostain kumman syystä oli jotenkin luonnollista, että kalat puhuivat. Hymyilin suloisille pikkukaloille ja heilautin kättäni. Jokin sai minut katsomaan kättäni tarkemmin.
Sormieni väliin oli ilmestynyt läpikuultavat, harsomaiset ja suomuiset seitit. Kynteni olivat kasvaneet melko pitkiksi ja teräviksi. Virnistin. Käteni olivat kauniit.

Muistan tunteneeni nykäisyn ja pian olin tajunnut istuvani tuolissani jälleen kerran. Se oli ensimmäinen kerta kun ajattelin tuolin olevan minun vankilani - rajoittajani.

Pian järvessä käynnin jälkeen kaikki minussa alkoi muuttumaan. Aluksi kukaan ei sitä huomannut. Annoin hiusteni kasvaa niin, että ne pian roikkuivat silmieni ja korvieni päällä. Vain minä huomasi korvieni muutoksen. Ne olivat kuin haltioiden, mutta kauniimmat. Ylävartaloni iho vaalentui, se oli kuin marmoria. Tunsin kulmahampaideni kasvavan. Välillä huomasin puraisevani itseäni poskeen tai kieleen vahingossa.

Suurin muutos tapahtui kuitenkin jaloissani, piilossa punaisen huovan alla. Järvessä käynnin jälkeen lopetin kenkien käytön. Palasin aina uudestaan järvelle - yksin. Pulahdin viileään veteen, joka lämpeni päivä päivältä.Puhuin kaloille tunti kausia ja ne kertoivat minulle innoissaan järvestä. Tajusin kuinka vähän kukaan tiesi järvestä.
Muutamia kuukausia muutokset jatkuivat kunnes minun pään särkyni pahenivat.

- Dean, vie minut järvelle, pyysin silloin. Dean toteutti pyyntöni. Tiesin hänen tietävän minun haluavan hyvästellä hänet. Dean oli ainoa, joka oli tajunnut syvällä sydämessään minun olevan erilainen. Dean katseli minua silloin viimeistä kertää ihmisenä. Näin surun hänen silmissään. Hymyilin hänelle lohduttavasti.
- Minä olen aina täällä, sanoin hänelle. Dean nyökkäsi ja asetti tuolin aivan järvenpinnan reunalle. Siirsin vilttiä ja hypähdin käsieni avulla järveen.

Järvi tuntui jo kodilta. Kalat tanssivat ympärillä ja toivottivat minut tervettuleeksi kotiin - viimeinkin. Katselin uutta kotiani hetken. Tiesin rakastavani sitä jo silloin, mutta ensin minun tuli tehdä jotain. Nousin pintaan.
Dean oli kumartunut järven pinnan ylle. Hän oli itkenyt. Kohotin kättäni ja kosketin hänen poskeaan.
- Älä itke, rakastan sinua, sanoin ja tiesin tarkoittavani sitä. Dean hymyili kyynelten läpi ja suuteli minua. Vastasin. Se oli yksinkertainen lupaus - meille molemmille.

Dean vetäytyi luotani ja itstuutui nurmikolle. Katselin häntä hetken. Hänen tulisi tietää, ajattelin silloin. Nousin läheiselle kivelle. Näin Deanin katseen minussa. Se laskeutui paljasta yläruumistani pitkin alaspäin. Näin Deanin huulinen raottuvan, mutta pian hänen kasvonsa sulivat rakastavaan hymyyn.  

-Olet kaunis, hän sanoi minulle. Hymyilin ja heilautin pitkää pyrstöäni. Se kiilteli hopeisena. Pyrstöni  evät olivat läpikuultavat. Pyrstöni oli kaunis, minä olin kaunis. Dean rakasti minua.

Vielä tänäkin päivänä nuo muistot ovat kuin eilinen minulle. Silti kaikki minussa on muuttunut. Rakkauteni ei kuitenkaan koskaan muuttunut vaan se säilyi ja vahvistui.  Dean on edelleen minun, vaikka maailmamme erottuvat toisistaan. Meidän rakkautemme säilyy ja elää.

Mikä minä olen?
Minä olen Tylypahkan järven olento. Minä olen järvenmies.


***

A/N2: kamala loppu, mutta toivottavasti piditte

[Lunella]

Luin ja ajattelin, että voisin ehkä kommentoidakin kun olen jäljessä Vuosi 2011 kommentoiden -haasteessa. Tykkäsin tästä, tässä oli kivasti sellaista unenomaisuutta ja fantasiamaisuutta. Olen itsekin lukenut Ingot (se on ihana kirjasarja! ♥) ja tässä oli sitä samanlaista tunnelmaa, mitä Ingoissakin. Oikein kaunista tekstiä, pienellä hiomisella tästä olisi saanut vieläkin kauniimman, mutta hyvä tämä oli näinkin.

Virheitä tässä kyllä oli muutama: ihan sellaisia huolimattomuusvirheitä, mutta myös muutamia pilkkuvirheitä. Huolimattomuusvirheet kun saisi helposti korjattua tekstin huolellisella läpilukemisella, eli ensikerralla suosittelen, että annat tekstin vähän aikaa olla ennen julkaisua. Yleensä kaikki virheet ja töksähtelevät kohdat ym. huomaa paremmin vähän myöhemmin tekstin kirjoittamisesta.

Voimani palautuivat hiljallee, mutta tunto jaloistani pysyi poissa. > hiljalleen

Dean auttoi minua siellä missä en voinut tai kyennyt likkumaan. > liikkumaan

ohjasin itseni aivan rannan tuntumaan ja kummarruin. > Ohjasin (iso alkukirjain)

Hymyilin suloisille pikku kaloille ja heilautin kättäni. > pikkuisille kaloille tai pikkukaloille

Somieni väliin oli ilmestynyt läpikuultavat, harsomaiset ja suomuiset seitit. > Sormieni

se oli yksinkertainen lupaus - meille molemmille. > Se (iso alkukirjain)

Hymyilin ja heilautin iptkää pyrstöäni. > pitkää

Tuossa nyt nuo huolimattomuus- ja yhdyssanavirheet, mitä minä huomasin. Lisäksi oli niitä pilkutus- ja välilyöntivirheitäkin vielä. Teksti on ehdottomasti mukavampaa lukea, jos virheitä ei ole niin paljoa ja häiritse lukemista.

Virheistä huolimatta tämä oli todella kaunis ficci, vaikka lopetus ehkä hieman pilasi tunnelman. Mun mielestä sen olisi kokonaan voinut jättää pois, mutta sinunhan ficcisi tämä on. Kiitos. ♥ (: