Ficin nimi: Tunteeni sinua kohtaan
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Basilisk
Genre: Hurt/comfort ja pieni romance
Ikäraja: S
Paritus: Koshirō/Akeginu
Summary: Tarina on Basilisk-animen jaksojen 9 ja 11 väliltä, jolloin Koshirō menetti näkönsä ja Kōgan klaani lähetti Igalle haasteen.
A/N: Sain idean ficciin katsottuani pitkästä aikaa Basiliskin hiihtolomalla. Olen aina tykännyt tästä parista ja olisin niin halunnut nähdä heidän välistään romantiikkaa enemmänkin sarjan aikana... Eipä kyseiseltä animelta silti liiaksi sellaisia voinut odottaa.
***
Tsubagakuren mailla on mielestäni vähän turhan hiljaista ottaen huomioon, että aurinko on ollut mailla vasta vähän aikaa. Kaipaisin niin kovasti sitä tunnelmaa, mikä täällä vallitsi vielä muutama päivä sitten, rauhan aikaa Igan väen keskuudessa.
Oboro-sama käy minua kovin sääliksi. Mitä hän on tehnyt ansaitakseen kaiken tämän? Kenties hän on hitusen sinisilmäinen todellisuuden suhteen, mutta ainoastaan meitä muita voi syyttää ahdingosta, joka koskettaa tyttörukkaa paljon meitä muita enemmän. Haluan suojella ja pitää hänestä huolta.
Minä pidän huolta myös sinusta.
Liu’utan oven auki ja suljen sen hiljaa perässäni. Hämärässä huoneessa ei ole muita kuin me kaksi. Lähestyn sinua ja istuudun viereesi laskien vesisangon ja pyyheliinat tatamille. Kuulostelen. Hengityksesi on pinnallista ja tuskan kalvamaa. Vapiset kauttaaltasi.
Kastelen pyyhkeen kylmässä vedessä ja väännän enimmät pois. Pyyhin kylmää hikeä kaulaltasi. Säpsähdät kosketustani ja hengityksesi kiihtyy.
”Koshirō-dono”, puhuttelen hiljaa, ja ääneni tuntuu rauhoittavan. Huokaiset väristen kostean liinan siirtyessä kaulalta solisluille. Tunnustelen kuumetta, mutten onnekseni havaitse sitä.
Sinun olisi parasta saada levättyä kunnolla, mutta raastava kipu ei anna siihen mahdollisuutta. Kaadan sakea kuppiin ja tuen niskaasi juodessasi. Kolmannen kupillisen jälkeen yskähdät, ja lasken sinut takaisin makuulle. Saken ansiosta olosi helpottuu jonkin verran.
Istun vierelläsi ja uppoudun omiin ajatuksiini. Tutkiskelen mukaani ottamaani huilua ajatellen sen omistajaa. Vaarallinen ja pelottava mies Kougan klaanista, mutta hulluksi häntä ei voi sanoa. Vaikka hän kuuluu Igan vihollisiin, on hän kuitenkin pohjimmiltaan hyväntahtoinen.
Hän olisi halutessaan pystynyt tappamaan sinut. Sitä minä en unohda.
Tunnen olevani Gennosuke-samalle eräänlaisessa kiitollisuudenvelassa.
Käännät päätäsi tyynyllä ja yhteen puristettujen hampaiden välistä karkaa hiljainen sihahdus. Olen aikeissa kaataa lisää sakea, kun tunnen jonkin hipaisevan polveani. Kätesi.
”Akeginu...”
Tuskin kuiskausta kuuluvammalla äänellä toistat nimeäni. Otan kätesi omaani. Puristat tiukasti, hakien toivoa ja pelastusta. Vapaalla kädelläni otan liinan ja pyyhin hellästi kasvojasi. Viileys tuntuu varmasti hyvältä kuumalla iholla.
Juotan sinulle lisää viiniä auttaakseni sinua nukahtamaan. Istuisin kanssasi kunnes vaipuisit uneen.
***
En tiedä, mikä minut herättää. Tiedän vain, että olen tosiaan istunut vierelläsi koko yön. Pidän sinua edelleen kädestäsi. Otteesi on rentoutunut ja hengityksesi on syvää ja rauhallista, mikä kertoo kärsimyksesi lieventyneen. Se on hyvä, sillä matkaan pitäisi lähteä ennen iltaa. Toivon sinun olevan riittävän vahva.
Avaan oven ja hengitän raikasta ilmaa. Aurinko nousisi aivan pian. Ensimmäiset valonsäteet loistavat horisontin takaa astellessani päärakennuksen keittiölle keit5tääkseni vettä riisiä ja teetä varten.
Tulen takaisin ja lasken tarjottimen vesisangon viereen. Nukut edelleen. Tunnustellessani kaulaasi kuumeen varalta liikahdat ja kohottaudut hieman vuoteeltasi.
”Anteeksi, herätinkö?” kysyn hämilläni. Pudistat päätäsi ja nouset hitaasti istumaan. Hetken aikaa vallitsee hiljaisuus.
”Mitä eilen oikein tapahtui? Tämän jälkeen...” kysyt ja viittaat silmiäsi peittäviin siteisiin.
En oikein tiedä, mitä voisin vastata. Lopulta kerron kaiken mitä itse tiedän asioiden kulusta.
Oboro-saman tilanteesta kuullessasi painat pääsi synkkänä. ”Sääliksi käy prinsessaa...”
Iltapäivän aurinko paistaa lämpimänä, synkkä sotatila ei näköjään näytä vaikuttavan säätilaan. Samaa ei voi sanoa kyläläisistä. Kaikki ovat vaitonaisia, eivätkä uskalla liikkua vapaasti ulkona.
En ymmärrä, miksi he ovat niin peloissaan. Ei heidän henkensä ole uhattuna, toisin kuin meidän jäljellä olevan seitsemän, joiden nimi lukee käärössä. Igalla on ninjasodassa etulyöntiasema, mutta viisi vihollistamme ovat kaikki taitavia ja vaarallisia. Täytyy pitää pää kylmänä ja noudattaa käskyjä.
Lähtisimme matkaan muutaman tunnin kuluttua. Sanot keränneesi tarpeeksi voimia pystyäksesi taistelemaan kōgia vastaan. Tunnen, miten kostonhimo säteilee aurastasi.
”Tenzen-sama puhui merimatkasta?”
"Niin.”
”Ja kōgat kulkevat Tōkaidōn tietä?”
”Kyllä, ovat matkalla Sunpuun.”
”Vai niin.”
Välillämme on hetken hiljaista. Sitten kysyt jotain, mikä on pyörinyt myös minun mielessäni.
”Mitä jos kukaan meistä ei enää palaa Tsubagakureen?”
Mietin hetken, mitä vastata. Haluan uskoa, että toivoa on.
”Itse haluan aina muistaa, miten hienossa paikassa olen saanut syntyä ja elää. Haluan pitää mielessäni kaikki hyvät hetket ja tärkeät ihmiset.”
Huomaamattani nostan katseeni sinuun. Lauseeni jää kesken, kun otat lempeästi kädestäni ja nojaudut hiljaa minua kohti. Olemme aivan liian lähekkäin.
Huulesi ovat pehmeät, suudelma hellä ja täynnä kaipausta. Tunnen kätesi hiuksillani, omani hakeutuu niskaasi. Maailma tuntuu pysähtyvän sillä hetkellä.
Irrottaudumme ajattomuudesta. Silität hellästi poskeani, kasvoilla surullinen hymy. Suljen silmäni ja tartun ihollani olevaan käteesi. Yritän estää kyyneleitä nousemasta silmiini, mutta se on vaikeaa. Vedät minut syleilyysi ja kuiskaat nimeni. Kuulen ja tunnen sydämesi lyönnit, ja ne saavat minut muistamaan, että olemme vielä elossa. Kyyneleet muodostavat kaksi virtaa kasvoilleni. Kuolema on vain sydämenlyönnin päässä.
Minä rakastan sinua, Koshirō-dono.
