Kirsikankukkien kukkiessa
Fandom: Full Moon wo Sagashite
Pairing: Eichi/Mitsuki
Rating: S
Genre: angst
Vastuunvapautus: Hahmot ei ole minun, vaan Arina Tanemuran.
A/N: Mun ensimmäinen Full Moon wo Sagashite -ficci. Osallistuu Multifandom -haasteeseen.
*
Ruskeat hiukset lainehtivat pitkin poikin ympärilläsi nukkuessasi. Hengityksesi rahisee, saa kasvoillasi olevat hiukset liikehtimään hieman. Näytät niin rauhalliselta, tyynelta kuin meri poutasäällä. Oikeasti olet keskellä myrskyävää merta, hukkumaisillasi kyyneliin. Kyyneliin, jotka joka ikinen ilta valuvat pitkin kalpeita poskiasi.
Haluaisin koskettaa, kertoa, että olen tässä. En minä sinua ole jättänyt, ajatukseni huutavat niin lujaa kuin mahdollista. Et kuule, et näe. Minä olen aave, melkein suojelusenkeli, vaikken pystykään kyyneleitä ja tuskaa sinulta poistamaan.
Joka ikinen päivä katselet valokuvaani, mutta lopulta suljet sen aina lipaston päällimmäiseen laatikkoon. Lukitset laatikon ja pistät avaimen piiloon tyynysi alle. Mietin aina, kuinka paljon merkitsen sinulle. Olenko vain kaukainen ja hämärä muisto menneisyydestä? Pelkään sitä yli kaiken, pelkään, että jonain päivänä unohdat minut kokonaan.
Itsekkäästi toivon kuolemaasi, jotta voisimme taas olla yhdessä. Haluan kertoa sinulle kaipauksestani, siitä kuinka rakkauteni ei ole sammunut vieläkään. Pahat ajatukseni katoavat hetkeksi, kun yskä ravistelee sinua, hierot kipeää kurkkuasi ja heräät unestasi.
"Eichi?" kuiskaat nimeni ilmaan, katsot hämmentyneenä ympärillesi ja muistat.
Minua ei enää ole.
Sairauden sumentamin silmin katsot lävitseni ja minuun sattuu. Sattuu nähdä sinut siinä kunnossa, sillä sinä olit niin eloisa ja terve pieni tyttö. Sinun jos kenen kuuluisi saada elää, eikä minulla ole oikeutta sitä elämää sinulta viedä. Myöhäistähän se jo on - olen ryöstänyt sydämesi aikoja sitten.
"Minä kuolen pian, vai mitä Eichi?", sanot ääni käheänä kaikesta eilisiltaisesta laulamisesta.
Keväinen tuuli kopistelee ikkunan takana, jolloin surumielinen hymy ilmestyy kasvoillesi. Se on hymy, joka sinun kasvoillasi näkyy liian usein. Et naura tai ole iloinen. Sinä vain hymyilet, enkä minä tosiaankaan tiedä miksi. Odotat vain väistämätöntä kuolemaa, koska tiedät, tai ehkä toivot, että minä olen sinua vastassa.
"Eichi, minä niin haluaisin laulaa sinulle nytkin, mutta tiedäthän sinä mummin", sanot ja yskit sanojesi päälle. Otat särkylääkkeen ja vesilasin yöpöydältäsi. Nielaiset tabletin ja juot kaiken veden irvistäen.
"Ja minuun sattuu niin paljon", äänesi särähtää ilman halki, saa minut epätoivon partaalle. Jos voisin, ottaisin kivun sinulta pois, mutta minä en ole suojelusenkeli. Olen vain pahainen aave, joka leikkii enkeliä ympärilläsi. Jos olisin enkeli, en varmasti haluaisi kuolemaasi näin kovasti. En olisi varmasti näin itsekäs ja ajattelematon.
Huomaamattani olet painanut pääsi taas tyynyyn ja hengität tasaisesti. Olet nukahtanut ja näet unia kirsikankukista, joista aina itseksesi kerrot minulle. Kerrot minulle kaikesta, tietämättä että kuulen jokaisen sanasi.
Sanojesi mukaan kuolemasi koittaa, kun kirsikankukat kukkivat. Siihen ei ole enää montaa viikkoa. Tuntuu niin ironiselta, että kuolin itsekin keväällä kirsikankukkien kukkiessa, sukunimeni tarkoittaessa kirsikankukkaa.
Ikävä raastaa sisintäni, vaikka näen sinut edessäni. Sirot kasvosi hohtavat kuumuutta, enkä voi tällä kertaa huolehtia sinusta. En voi istua vuoteesi reunalla ja pitää sinua kädestä. En voi tehdä mitään, vaikka haluaisin. Ainoa asia, mitä voin tehdä, on odottaa kuolemaa.