// Alaotsikko: Sherlock Holmes, S, Holmes/Watson
Ficin nimi: Ääniä/Tuoksuja/Aistimuksia
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Sherlock Holmes Sekoleptikko lisäsi fandomin myös otsikkoon //Kupla lisäsi fandomin otsikkoon alaotsikosta.
Tyylilaji/Genre: 3 x Raapale
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: Holmes/Watson
A/N: Jaahas… eka valitan jossujb:lle kuinka Holmes on vaikea henkilö kirjoittaa, mut musta nämä on oikeastaan parempia kuin minun Watsonin näkökulmasta kirjoitetut. Taisin saada jossun Skandaalista erään elementin "Ääniä"-raapaleeseen *naurahdus*
Ääniä
”Nyt en ymmärrä tarkoitusperiäsi, Holmes. Miksi minun pitää pukeutua tähän kalliiseen asuun?”
”Watson, käskin olla kysymättä”, totean.
”Sanotaan, että varjostustehtävä. Mene pukemaan ne päällesi.”
Kuuntelen silmät kiinni kun Watson lähtee huoneesta ja kuinka hän vaihtaa vaatteita. Hänellä on ongelmia housujen kanssa, hän hyppii hiukan yhdellä jalalla, toivottavasti ne eivät ole liian tiukat tai hän ei tunne oloaan kotoisaksi, vaikka minua ei tiukat housut Watsonin päällä haittaisi.
…
Mitä minä taas ajattelen?
”Sehän sopii sinulle, Watson”, Totean kun hän palaa.
Näen hänen silmistään, että hän kai luulee sitä vitsiksi, minkä oletan johtuvan suupieleni hymystä.
Vakavoidun.
”Sovit tähän tarkoitukseen”, sanon totisesti.
Watson näyttää närkästyneeltä.
Tuoksuja
Watsonin tuoksusta voin useimmiten päätellä hänen kävelyreittinsä, kiireensä ja monia muita asioita vaikken häntä näkisikään.
Nytkin Watson istuu vieressäni eikä selvästi osaa päättää mitä tekisi, koska hän kiemurtelee edestakaisin. Hän saa minutkin miltei hermostumaan rauhattomuudellaan. Sen voi melkein haistaa.
Mmm… Haistan Watsonin tutun tuoksun päällä hiukan hajuveden tuoksua.
Sisälläni nyljähtää, mutta sitten muistan.
Juuri tätä halpaa hajuvettä se eräs kauppias niin kärkkäästi kaupitellessaan suihkii. Watson on siis kävellyt.
Raotan silmäluomiani ja näen päätelmäni vahvistavat kuratahrat Watsonin housunlahkeessa, kuten niin monena kertana ennenkin.
Tällä kertaa en kuitenkaan sano päätelmiäni ääneen, koska Watson on siirtynyt hiukan lähemmäksi. Päättiköhän tuokin pösilö viimein tehdä jotain?
Aistimuksia
Vaikken usko yliluonnolliseen, lyön vetoa että minulle on kehittynyt uusi aisti, jonkinlainen kuudesaisti ystäväni Watsonin suhteen.
Tiedän aina hiukan etukäteen hänen paluustaan milloin mistäkin.
Se on hiukan omituinen tunne. Kuin joku ruumiinosa, joka on ollut omilla teillään, palaisi takaisin. Sitä ei välttämättä tarvitse, mutta jota ilman tuntee itsensä jotenkin vajaavaiseksi.
Tyhjäksi…
Kun tunnen Watsonin palaavan tunnen oloni jotenkin inhimillisemmäksi ja en ole enää kummajainen.
Olen jo miettinyt mitä tekisin jos Watson ei palaisi joskus.
Jäisikö tämä ruumiinosa ikiajaksi kadoksiin ja jäisin tyhjäksi vai kasvaisiko se ajanmittaan takaisin, ikään kuin sisiliskolla häntä.
Aina hän kuitenkin palaa. Ainoa toiveeni on että aina.