Title: Sherlock Holmesin oppipoikana
Author: Penber
Raiting: K11
Genre: Crossover, (Chanslash), Mystery, Draama, Huumori jne.
Fandom: Sherlock Holmes & Poirot
Pairing: Holmes/Watson (Holmes/ Poirot)
Disclaimer: AC Doyle omistaa Holmesin maailman, Poirot puolestaan kuuluu Agatha Christielle. Jännityskirjallisuuden isä ja äiti kohtaavat!
Summary: Ensimmäinen maailmansota on syttynyt ja Holmes saa uuden hauskan vuokralaisen.
A/N: Sain tämän idean yhdestä Sherlock Holmes pelistä, jonka blind playta katsoin tuolta sinätuubista. Siinä oli kohtaus, jossa Holmes ja Watson olivat junassa matkalla jonnekin ja siinä matkan aikana heidän vaunussaan kävi nuori poika joka osottautuikin Hercule Poirotiksi! :DDD LOL<3 No siitä siis tämä! Osallistuu Genrehaaste kakkoseen (Crossover) ja Mummohaasteeseen (Holmes on pappa<3).. Mm ja FFviiteenkymppiin (013.Ystävät.) Eipä kai muuta (:
~ * ~
Prologi
Sherlock Holmes oli istunut jo muutaman tunnin paikoillaan, rauhallisena piippuaan poltellen. Hän oli asettanut viulunsa ystävänsä Watsonin nojatuoliin, ja siinä tuo kaunis esine oli nököttänyt yhtä pitkään kuin etsivä omalla tuolillaan. Tuota soitinta mies sitten vilkuili muutamaan otteeseen kuin olisi odottanut sen sytyttävän sikarin tai nalkuttavan jostain, esimerkiksi etsivän ainaisesta innostuksesta kemiallisiin aineisiin. Mutta ei. Viulu pysyi hiljaisena, odottaen Holmesin tarttuvan sen kaulaan, asettaen sen vasten olkapäätään ja asettanut jousen paikoilleen. Sitten. Sherlock Holmes olisi soittanut kuin viimeistä päivää. Kuin huomista ei koskaan tulisi. Ehkä hän soitaisi John Watsonille ja toivoisi, että toisella mantereella oleva tohtori kuulisi hiljaisen soitannan. Holmes huokaisi ja sulki silmänsä. Hän puristi rypistyneillä, vanhoilla käsillään tuolin selkänojalle, upoten jonnekin omiin ajatuksiinsa. Kauas siitä todellisuudesta, jonka lehdet huudattivat maailmasodan kauheuksia. Yhtäkkiä tämän miehen ajatukset keskeytti nuori palvelusneito.
“Anteeksi, sir. Mutta täällä on eräs ranskalainen… Hän sanoi tulleensa sen vuokrattavan huoneen vuoksi.”
“Niinkö?” Holmes mumisi, kurkistaen hieman silmäluomensa alta nuorta naista, jonka hoikka olemus häilyi jossain oven tienoilla. “Pyydä häntä peremmälle.”
Sisäkkö katosi hetkeksi, mutta palasi pian nuoren miehen kanssa, jolla oli tumma tukka, pienet hapsuviikset nenän alla ja hassunmuotoinen pää. Hänen silmänsä sirittelivät hurjana, kun mies katseli kiinnostuneena ympärilleen. Sisäkkö poistui niiaten. Sherlock Holmes, joka oli edelleen tuolissaan, oli tällä kertaa avannut silmänsä, tarkkailleen uutta tuttavuuttaan.
“Sanoisin… belgialainen. Olet ollut Lontoossa viikon ja… no kerros itse loput.”
“Ah! Oui, oui, monsieur! Olen Hercule Poirot ja Poirot todella on ollut Lontoossa viikon ja on Belgiasta. Moni sanoo Poirot Ranskasta, mutta non, monsieur, non! Monsieur Poirot on belgialainen ja hyvin ylpeä!”
Holmes nyökkäsi miestä istumaan, mutta uusi vuokralainen ei näyttänyt ymmärtävän hänen merkkejään, joten Poirot jäi yhä seisomaan paikoilleen. Hän oli tyylikkäästi pukeutunut nuorimies, niin kuin kuuluikin olla. Hänellä roikkui monokkeli liivissään, vaikkakin Holmes uskoi, ettei tuon nuoren miehen näkö vielä niin huono ollut, että sellaiseen olisi tarvetta.
“Haluat varmaan nähdä huoneesi?” Sherlock Holmes tokaisi yllättäen, huomatessaan ettei Poirot ollut aikomassa kertoa itsestään sen enempää. Aivan kuin etsivällä siihen olisi muutenkaan ollut aikaa. Tulokas nyökkäsi ja mutisi jälleen ranskaa. Niinpä kaksikko lähti köpöttelemään kerrosta ylemmäs, jossa John Watsonin huone sijaitsi. Se oli edelleen juuri samanlaisessa kunnossa, millaiseksi tohtori oli sen lähtiessään jättänyt. Ja astuessaan sisään Holmes saattoi vannoa haistavansa ystävänsä tuoksun. Kuin tämä olisi ollut heidän seurassaan.
Puiseen kävelykeppiinsä nojaava Sherlock Holmes oli vain varjo siitä, mitä hän oli joskus ollut. Nuoren, vetreän miehen vartalo oli rapistunut kasaan, laihtunut ja kulunut vuosien varrella. Tukka oli harmaantunut ja vetäytynyt yhä etäämmälle, avartaen miehen otsan paljaaksi. Hänen silmänsä eivät enää kimmeltäneet samalla tavalla. Ne olivat sumeat, lähes olemattomat. Mutta silti, kaikista ulkoisista seikoista huolimatta, hän oli yhä maailmankuulu salapoliisi Sherlock Holmes.
Hercule Poirot sitä vastoin oli vielä nuori ja täynnä nuoruuden intoa sekä energiaa. Hän silmäili innoissaan huonetta, jonka itselleen saisi. Se oli rauhallinen ja juuri sopivan viileä. Nuorukainen laski laukkunsa lattialle ja kääntyi kiittämään vuokraisäntäänsä, joka oli kuitenkin jo kerennyt kaikota paikalta. Olkapäitään kohauttaen Poirot ryhtyi purkamaan tavaroitaan hiljakseen hyräillen.
~ * ~
Rakas Watson,
Olet varmasti kovin mielissäsi siitä, että olen saanut vuokralaisen seurakseni. Vaikka rahasta ei näyttäisi olevan puutetta, jokin yksinäisyyden kova koura pitää minua otteessaan. Tämä tulokas on kotoisin Belgiasta ja on paossa sotaa, niin kuin useimmat muutkin tänne tulijat. Hän puhuu englantia omalla hassulla tavallaan ja muutenkin tuo mies on jotenkin… hassu. Pitäisit hänestä, tiedän sen.
Nyt kun sinä et ole patistamassa minua syömään, saatan unohtua tuoliini päiväkausiksi. Onkohan tämä uusi tulokas samanlainen höslääjä kuin sinä?
Taidan olla hieman hukassa ilman tohtoriani. Tiedän, että naurat minulle juuri nyt, mutta muista, että tällä asialla ei ole leikkiminen! Mitä he siellä rintamalla edes tekevät sinunlaisellasi vanhalla koiralla? En tarkoita sanomisillani sitä että olisit heille este… pikemminkin hidaste.
Palaa luokseni pian.
Ikuisesti sinun,
Sherlock Holmes.
PS. Lestrade on jäämässä eläkkeelle. Tokkopa hänestä silti eroon pääsee. Sherlock Holmes sujautti kirjeen kuoreen. Hän laski sen vielä pöydälle, katsellen sitä hiljaisuuden vallitessa. Yön sumu peitti Lontoota, eikä yläkerrasta kuulut pihaustakaan. Uusi vuokralainen näytti nukahtaneen. Holmes virnisti. Hän odottaisi aamuun, jolloin herättäisi palvelusneidon, pyytäen tätä kiikuttamaan kirjeen hetimiten postiin. Ja niin mies istui paikoillaan, ulos ikkunasta katsellen, miten aamuaurinko värjäsi taivaan lämpimillä sävyillä.
A/N2: Tsädää~
