Jääkäärme || K11 surullinen tarina

[Pikku Lupin]

Kirjoittaja Pikku lupin
Ikäraja K-11
tyylilajit Draama, deathfic
hahmot Harry + sivuhahmot
vastuuvapaus  Kaikki kuuluu J.K: Rowlingille, enkä saa tästä mitään rahalllista korvausta
varoitukset Kuolema


Päivä oli synkkä. Harry kahlasi loskassa yksin. Hän oli menossa sairaalasiipeen. Hermione oli tunnilla joten hän ei ehtinyt tulla Harryn mukaan. Ron on sairaalasiivessä neljättä viikkoa. Harry tuli sairaalasiipeen ja törmäsi professori McGarmiwaan.
”Kuoleeko hän?” McGarmiwa ehti kysyä ennen Harryyn törmäystä.
”En vielä tiedä.” Poppy vastasi.
”Harry?!” McGarmiwa tiuskaisi.
”Ööh, tulin tapaamaan Ronia.”
”No käy sitten nopeasti, Ron tarvitsee lepoa.” McGarmiwa marisi.
”Joo.” Harry huikkasi.
    Ron oli liidun kalpea. Ronin silmät olivat muuttuneen aivan harmaiksi ja kaikki värit olivat kadonneet tämän kasvoilta. Hengitys kähisi Ronilla.
”Ron, oletko kunnossa?” Harry kysyi hempeästi. Ron ei vastannut.
    Poppy hätisti Harryn sairaalasiivestä viiden minuutin päästä. Harry lähti pois mukisematta.
    Viikon akana kukaan ei päässyt sairaalasiipeen. Harryn oli vaikea keskittyä oikein tehtäviinsä. Hän tunsi suurta syyllisyyttä, sillä houkuttelihan hän loppujen lopuksi Ronin kiellettyyn metsään talvipakkasella. Siellä oli ollut hohtava hirvi, jota hän oli luullut omaksi isäkseen. Nyt se tuntui aika nololta, koska hirvi oli oikeasti nielaissut vahingossa vain hohtosienen.
    Harry oli menossa juuri suureen saliin kun professori McGarmiwa tuli ja esti häntä.
”tule, Harry.”
”Miksi?” Harry kysyi tyynesti, koska ei ollut huomannut McGarmiwan sanoissa huolta.
”Tule nyt!” McGarmiwa parahti ja tarttui Harrya kädestä.
Hän raahasi Harryn sairaalasiipeen jossa he tapasivat kalpeaksi muuttuneen Hermionen.
”Harry, Ronia ei enää ole!” Hermione nyyhkytti.
”Siihen jääkäärmeen puremaan ei ollut tarpeeksi tehoavaa hoitoa.”
”Tämä on minun syytäni!” Harry nyyhki.
        Tunnelma oli suuressa salissa ankea. kukaan ei hiiskunutkaan paitsi Luihuset. Harry oli surullisempi kuin kukaan.
     Hautajais-päivä koitti. Harry oli pukeutunut uusiin pikimustiin pukuun ja viittaan.
     Oli Harryn vuoro lukea muistopuhe. Se meni näin:
Ron, miksi jääkäärme puri sinua eikä minua. Sen olisi kuulunut purra minua. Otan kaikki syytökset murhastasi vastaan sillä loppujen lopuksi se oli minun syyni. Muistan ikuisesti jokaisen yhdessä olomme hetket. Rakkain muistoin: Harry

Ihmiset saivat kyyneleet silmiinsä. Ja Molly syleili Harryn itkien.  

[Feliicia]

Nyt muistutan, että voisit oikolukea tekstisi ennen kuin julkaiset sen, koska siinä on aika paljon puutuvia Isoja alkukirjaimia.

Tämä oli tietysti Taas kerran kaunista luettavaa. Söpöä kun Harry otti Ronin kuoleman vastuulleen. Anteeksi lyhyt kommentti

[Yuujishi]

Idea oli oikein hyvä! Tosiaan,suloista miten Harry on aina niin tunnollinen.

Ainut mikä pisti silmään olivat pari kirjoitusvirhettä (Pyydä ihmeessä joku oikolukemaan!
helpottaa kummasti.) Ja kappalejako olisi huomattavasti helpottanut tekstin lukemista. Sekä
tehnyt siitä miellyttävämmän. En sanoisi että itse osaisin kirjoittaa paremmin,en osaa oikeastaan mitään.
Ja vähän kuvailua mukaan,tunteista ja muista niin voilá,sillä hyvä tulee! Mutta tosiaan,pienellä hiomisella
tämä olisi ollut todella hyvää luettavaa!

[Kalju]

Kuten HarryPotterFan4Ever ilmoittikin, voisit tosiaan oikolukea.
Minun makuuni liian vähän kuvailua, mutta paras tämä on sinun ficeistäsi mielestäni.

[Antelope]

Heipahei taas!

Juu-u, kyllähän tämä oli ihan hyvä. Tosin aika lyhyt.

Kuvailua oli minun makuuni liian vähän ja puhumista liian paljon. Eli siis ehkä enemmän kuvailua ja vähemmän löpinöitä, vai kuinka?

Tuo otsikko oli kiva. Aika jännä.


Antelope