Helminauha kasvoillaan, sallittu, Lily/Remus (Lily/James)

[kanelimarja]

Nimi: Helminauha kasvoillaan
Kirjoittaja: kani eli minä
Ikäraja: sallittu
Genre: drama, pieni angst
Paritus: Remus/Lily, Lily/James

A/N: Koska oli aikaa junassa Ei mitään kommentoitavaa, perus fluffy-angst-dramaa, jota ei taaskaan tarvitse sen kummemmin tulkita.
 

Helminauha kasvoillaan

Remus oli aina pitänyt syksyä kauniina vuodenaikana, odottanut kesän kuumuuden loppuvan kuulaaseen ruskaan ja salaperäiseen saderumpuun peltikatolla. Luonnonhenget liikkuivat nummilla, yhden oli miehenalku onnistunut vangitsemaan syliinsä, mutta vain näennäisesti.

Harhakuva. Illuusio. Sitä se oli, eikä mitään muuta. Lehtipunaa toistavien suortuvien keimaileva kahahdus vasten pohjantuulta, katoavien sadepisaroiden helminauha kasvoillaan. Remus asetti saman nauhan silmilleen ja leikki, ettei nähnyt Jamesin ilmettä Lilyn astuessa huoneeseen tai pojan suunliikkeitä tämän puhuessa tytöstä.

Sateen läpi oli niin kovin helppo katsoa surullisiakin asioita. Sillä Remus oli aina ollut enemmänkin harmaa ja tavallinen alkutalvi, Lily nimestään huolimatta räiskyvä ja kirpeä syyskyy ja James ehdottomasti kesäauringon maanpäällinen ilmentymä. Ruskan oli helpompaa taittua vihreään kuin valua pois kokonaan.

Seuraava syksy oli vain koleudessaan kopea. Vaikka Sirius jäälammikkosilmineen yrittikin piristää Peterin ollessa jossain ”tärkeässä tapaamisessaan”, ei Remus osannut enää katsoa niin kuin ennen. Pronssi patinoitui homeenvihreäksi.

Vuodet kuluivat ja Lilyn hautakiven olisi pitänyt olla kultaa graniitin sijaan. Hautajaisissa kukaan ei osannut enää itkeä, Remus seisoi joukossa sateen punoma helminauha kasvoillaan ja huomasi sulautuvansa lehdettömiin puihin.

[kanelimarja]

Oijoi, kiitos ihan kamalasti noin pitkästä ja ihanasta kommentista. Itselläni oli se ajatus, ettei Remuksella ja Lilyllä ollut koskaan mitään suhdetta, vain Remuksen yksipuolisen ihastuksen luomia toiveita ja niin päin pois. Ja omassa fanonissani Lily on todella ystävällinen ja puhelias, siis hyvin helppo ihastus, jos niin voi sanoa.

Tulkinnassa ei todellakaan ole mitään väärää, itsekin harrastan sitä mielelläni. Omia tekstejään on tosin aina vaikea tulkita ja siksi saatan kuvitella, ettei kukaan muukaan nyt löydä tästä mitään, mutta sitten yllätynkin iloisesti Juu, nuo Peterin "tärkeät tapaamiset" liittyivät kuin liittyivätkin kuolonsyöjiin.

Kiitoksia tästä, olen otettu kommentistasi. 

[Peccantis]

Oijoi, ihania sanakuvia täällä. Kaikkia en voi erikseen mainita, mutta "keimaileva kahahdus vasten pohjantuulta" erityisesti hymyilytti. Sitten oli tämä ihastuttava syksyn kuvaus, ja se miten ruskasta paljaisiin puihin edettiin samaan tahtiin virvatulimaisen ihastuksen ja kuoleman kanssa. Olen aina ollut heikkona siihen että rinnastetaan luonnon tapahtumat draamallisiin tapahtumiin, tässä se meni erittäin ihanasti.

Tykkään kovasti, että tää on tällainen, öh, noninvasiivinen. Ja jotenkin tää vaan selittää kaiken mitä Remustakirjojen perusteellatiedetään... Tai siis ainakin sellainen tunne mulle tosta puihin sulautumisesta tuli. Ylipäätään raapaleraja ei "tullut vastaan", vaikka tyyli välillä tuntui jopa hiukan koruiselta, ja kokonaisuutena tämä siis vaan toimii.

Kiitokset lukukokemuksesta!

[kanelimarja]

Kiitos kovasti Jes, olen kerrankin onnistunut kirjoittamaan IC:n hahmon, huomaan ma. Miun aivot tökkii, joten tämä ei ole se kaikkein loisteliain kiitos, mutta arvostan kommenttiasi kaikesta huolimatta.

P.S. virvatulimainen ihastus on älyttömän kauniisti sanottu.