Jostain syystä mua ei ollenkaan kammoksuttanut tämä paritus, vaan pikemminkin tämä oli suloinen ja juuri rarena hirveän mielenkiintoinen! Tosin ensin sekoitin Poppyn erääseen toiseen, mutta onneksi tajusin ficciä lukiessani, kuka olikaan oikeasti kyseessä. (:
Voisi hyvin kuvitella, että Bella/Poppy olisi oikeasti nuoruudessa eksyneet toistensa seuraan. Ja miten aika ja elämä olisi sitten repinyt heidät erilleen aivan sattumalta, ehkä vähän väkisinkin. Ja miten vuosien jälkeen se kaikki on edelleen tallella, muttei kumpikaan oikein ymmärrä ja ehkä enää osaa olla niiden tunteiden kanssa, kun kaikki on kuitenkin muuttunut, eikä kumpikaan ole se sama tyttö, jonka pään on nuoruus ja rakkaus sekoittanut. En tiedä, saatoin ehkä tehdä vähän omiakin tulkintoja, mutta tuollaisen käsityksen sain ficistäsi, ja minusta tuo tunnelma oli oikeinkin uskottava ja ihana, jotenkin kaihoisa, mutta silti hyvin intensiivinen.
Pidän tosi paljon sun tyylistäsi kirjoittaa ja kuvailla, se on jotenkin niin suloinen, herkkä ja hauras. Välillä tietysti se taiteellisuus ja erikoisuus saattaa tuntua hieman yliampuvalta (en voi sille mitään, mutta inhoan tuota puolipilkkua (vai mikä sen nimi onkaan) ja samoin sulkeita, jotka minua tässäkin hitusen häiritsivät). Joihinkin kohtiin nuo sulkeet ja pilkut sun muut sopivat oikeinkin hyvin, mutta kun niitä käyttää liikaa, niin helposti ne alkavat vain ärsyttää. Toisaalta kuitenkin, ne ovat osa sun tyyliä, joka puolestaan on uskomattoman kaunis.
Vain heijastukset oli nimenä todella kaunis, ja kuvasi mun mielestä tätä koko Bellan ja Poppyn suhdetta hienosti. Yleensäkin, musta tämä ficci oli todella hyvä! Kielikuvat olivat kauniita ja sulautuivat tekstiin sekä sen hahmoihin luontevasti, ja kaikki oli paikallaan. Tunnelma ja hahmojen suhde jäi kihelmöimään jälkeenpäin, ja vaikka tässä oli surullinen vivahde, tuli tämän luettua oikeastaan aika suloinen fiilis itsellekin; Bellan ja Poppyn rakkaus ei ehkä ollutkaan kokonaan poissa. Olen ehkä hieman omituinen, mutta tästä parituksesta lukisi mielellään lisääkin! Varsinkin sinulta.
Lopuksi vielä iiihan muutama lainaus niistä kohdista, jotka tekivät muhun suurimman vaikutuksen:
tänään juhlaväri on musta ja vain toinen on siinä kotonaan.
Tämä oli todella kaunis lause, ja se kuvasi vieläpä niin loistavasi sitä tosiasiaa, kuinka erilaisia neitoset – tai siis naiset, oikeastaan olivatkaan.
Ja se toinen joka on pukeutunut liian vaaleisiin ymmärtää kyllä myös, aikanaan, ettei hänen melkein-kuin-prinssinsä tullut etsimään hänestä lämpöä, rakkautta, kaikkea sitä takaisin mitä ei enää yksinkertaisesti ole – toinen tuli hakemaan jotakin jota muistaa, jotakin joka palauttaisi voiman ja teräväkärkiset reunat mielen rispaantuneisiin kammioihin.
Lause oli ehkä aavistuksen liian pitkä, mutta pidin tosi paljon tuosta kohdasta, missä Bellaa kuvailtiin melkein prinssinä. Jotenkin tosi nerokas oivallus! Tuohon aikaan kuitenkin femmeily ei varmasti ollut ns. ”normaalia” (kuulostinpa taas huiman järkevältä) ja Poppy varmaan mielellään ajatteli Bellaa ehkä jopa hieman miehisenä osapuolena, ja toisaalta sellainen pienoinen raakuus ja dominoiva luonne saattoi ajaa Bellaa siihen rooliin. Eheeh, en tiedä, mutta tuo herätti ajatuksia ja oli minusta aivan ihastuttava yksityiskohta!
Huooh, tulipas huono ja vähä mitäänsanomaton kommentti, mutta mutta. Ihastuin, oli oikein ihana ja ajatuksia herättävä ficci! (: Kiitos!
