Kirjoittaja: Keren
Ikäraja: sallittu
Paritus: Sirius/OC, mahdollisesti yksipuolinen Remus/Sirius löydettävissä
Tyylilaji: draamaa, kai? Ja sirkusta! Tajunnanvirta-oneshot.
Vastuunvapaus: Potter-maailma kuuluu J.K. Rowlingille. En saa tästä rahallista hyötyä.
Alkusanat: Halusin kokeilla jotain vähän hysteeristä ja päädyin kirjoittamaan sitä keskellä yötä unta odottaessani. Kielli-opi on raiskattu törkeästi, mutta perustelen asiaa vaikutelman luomisella.
Hän ei sano montaakaan sanaa vaikka tulee sisään ilman lupaa, hei ja hyvää yötä, ja sitten hän maleksii väliä keittiö-olohuone-keittiö-olohuone ja minä välitän siitä vain koska nukun itse olohuoneessa ja keittiön valo kirvelee ikävästi silmiä kun hän napsauttaa sen päälle ja taas pois. En haluaisi puhua hänelle, sori vain sinulla oli huono maku mitä naisiin tulee, mutta se on kohta välttämätöntä sillä ei näin nukuta.
- Haluaisitko teetä, kysyn vaikken ole varma kuuleeko hän minua peittojeni välistä. Hän vastaa kuitenkin:
- Ei hän tule.
- Hän lähti viime perjantaina, vahvistan, mutta hän tulee vielä takaisin! Hänen tavaransa ovat täällä enkä jaksaisi kantaa niitä vinttikomeroon joka on muutenkin täynnä mutta pian on pakko jos ne alkavat kerätä pölyä.
Hän murahtaa jotain ja kaivaudun sohvalta kaivamaan astiakaapista pari teekuppia, toisesta on kirottu korva irti ja vaikka se oli minun vikani, et jaksanut välittää asiasta.
- Valkoista teetä? Vihreää teetä?
- Kahvia, kiitos, ja vaikka on yö, huomaan kaivelevani jostain suodatinpusseja ja kahvipakettia. Hän katsoo epäluuloisena, kuinka kahvi valmistuu kattilassa jästikeinoin. Seisomme hiljaisuudessa.
- Sanoiko hän mitään ennen kun... hän aloittaa ja keskeytän reippaasti:
- Maitoa tai sokeria? vaikka minulla ei ole kumpaakaan.
- Ei kiitos, hän sanoo, ja hörppäisee kahvia sanojensa vakuudeksi, rohkaisee itseään kysymään uudelleen mokoma. Päätän yllättää ja yllätän itsenikin,
- Hän sanoi menevänsä vain käymään.
- Käymään? nainen tyrskähtää. Remus, hän on tutkintavankeudessa eivätkä ne aio pitää hänelle edes oikeudenkäyntiä ja minusta - helvetti! minusta se on ihan oikein kaiken sen jälkeen mitä hän teki, että hän petti ystävänsä ja kaiken ja jos minä olisin tiennyt että hän on ihan niin kuin ne kaikki muutkin -
- Hän ei ollut, keskeytän avuliaasti. Siksi, etten halua kuulla enempää.
- Oli hän! nainen äyskäisee enkä ymmärrä miten kestät hänen ääntään. Tajuatko sinä Remus että hänen takiaan me kaksi olemme ainoat jäljellä, ja se sattuu vaikka asia on kiistatta niin. Keskityn vetämään kahvia henkitorveeni, ehkei hän huomaa etten kuuntele jos vain tukehdun hiljaa paikalleni, pääsisi näistäkin ongelmista vaikka mitä luultavimmin jos kuoleman jälkeen on jotain niin niitä on vain helvetisti lisää eikä niitä ikuisuudessa edes pääse karkuun, siksi et koskaan tahtonut kuolla ja minusta se on edelleen varsin pätevä perustelu. Nainen jatkaa pajatustaan ja minä ajelehdin maanantaista perjantaihin ja perjantaista maanantaihin vaikka kohta on tiistai eikä sillä ole merkitystä.
Havahdun siihen, että nainen itkee olkaani vasten.
- Miten sinä kestät tätä, minä luulin että te olitte parhaimmat ystävät, ja korjaan mielessäni olemme olemme olemme ja mietin miten elämäni on yhtäkkiä kuin jostain B-luokan jästidraamasta joita jästitiedon sijainen näytti kun meidän olisi pitänyt valmistautua S.U.P.E.R -kokeisiin. Minä en tajua, hän nyyhkäisee, ja sinäkin olet kuulemma vain jäänyt tänne ja tuolla ulkopuolella ne kehtaavat juhlia -
- Ne eivät juhli Siriusta! sanon nimesi painokkaalla äänellä. Kukaan ei tiedä mitä tapahtui ja tästä on ihan turha jossitella ennen kuin Taikaministeriö on selvittänyt kaiken, ja tiedän itsekin että peli on menetetty kun asia on sen sakin selvitettävänä.
- Luuletko sinä, että juttu selviää? nainen kysyy vilpittömän epäuskoisena enkä vastaa mitään enkä halua ajatella koska mielessäni häilyy vain en en e n en! enkä halua valehdella itkevälle naiselle.
- Remus, jokainen kadunvelhokin tietää, mitä hän teki!
Hän säikähtää reaktiotani ja vaikenee. Tuijottaa tyhjää kahvikuppiaan. Sitten huoneesi ovea ja kelloa. Puoli viisi, eikä hän aio nukkua. Hän laskee kätensä olkapäälleni ja ottaa kasvoilleen myötätuntoa kuvastavan ilmeen ja sönköttää jotain humpuukia siitä miten kieltäminen on ihan normaali reaktio tämänkaltaisissa kriisitilanteissa -
- Minä menen nukkumaan, sanon kun en muutakaan keksi.
- Mutta tajuathan sinä että - ai, anteeksi, hän sanoo kun näkee ilmeeni. Jos haluat aamulla jutella, niin ilmoittele.
- Todennäköisesti en, virkon.
- Kiitos kahvista, hän hymyilee urheasti. Tutkinnan tulos julkistetaan aamulla, Profeetassa varmaan kirjoittavat.
Suljen silmäni.
- Hyvää yötä,
enkä näe häntä enää sen jälkeen mutta aamulla näen Profeetassa jotain jota en ikinä haluaisi nähdä ja ensimmäistä kertaa sitten kouluvuosien odotan, että olisi jälleen täysikuu ettei tarvitsi ajatella mielellään vaan vain halullaan ja ehkä repiä ja tappaa joku ja mitähän kaikkea vielä ja kohta on ovellani joku kertomassa että autuaita te jotka nyt itkette vaikka minulle ei ole enää mitään.
Joku päivä voisin suoristautua ja kantaa ainakin osan tavaroistasi yläkertaan vaikka ei minulla ole mistä maksaa vuokraa että turha sitä on miettiä. Kahvin voisi juoda loppuun. Tai ainakin heittää hänen tavaransa täältä ulos kun ei hän ole niitä tullut hakemaan, ehkei hän uskalla kohdata murhamiehen kanssaeläjää tai sitten jotain aivan muuta.
Ei kiinnosta.
