Alaotsikko: Fandom: Modeste et Pompon (André Franquinin sarjakuva)
Ficin nimi: Ei oikea rakkaus ole sokeaa
Kirjoittaja: jossujb eli meikäläinen
Fandom: Modeste et Pompon, tunnetaan suomeksi nimellä Heiska ja Heta, upean herra André Franquinin sarjakuva. (Ja Franquinhan tunnetummin muistetaan Niilo Pielisestä ja Pikosta ja Fantasiosta, jos nyt muuten lyö tyhjää.)
Genre: Tästä ei fluffyisemmaksi romanceksi mennä. One-shot ja het.
Ikäraja: K-11
Paritus: Modeste/Pompon eli Heiska/Heta (OMG, kirjoitan jotain mikä on canonia!)
Vastuuvapaus: Herra Franquin loi hahmot, taitaa olla sellainen asia että Tintin-lehti omistaa oikeudet tällä hetkellä, ja minähän se vain leikin muiden leluilla vailla rahallista korvausta.
A/N: Hmm, siinä mielessä tietysti on paha kirjoittaa ficciä fandomista, joka on yleisestikin ottaen todella marginaalinen,
Modeste et Pomponia on viimeksi julkaistu Suomessa vuonna nakki ennen meikäläisen syntymää ja albumit ovat todella harvinaisia jopa kirjastoissa, mutta yritetään nyt kuitenkin, kun tämä on pyörinyt alitajunnassani jo jonkin aikaa. Tämän voi aivan mainiosti lukea ilman mitään ennakkokäsitystä hahmoista, mutta jos nyt jotakuta kiinnostaa, niin
tässä teille linkki Wikipedian artikkeliin. Niin, ja päätin käyttää alkuperäisiä ranskankielisiä nimiä ihan vain siksi kun tästä tuli niin fluffyinen, että perisuomalaiset Heiska ja Heta olisivat pakostakin kuulostaneet hiukan hupsuilta, vai mitä itse tykkäät? Toivon kovasti että joku nyt tämän lukisi ja siitä jotain iloa saisi, kun minulla itselläni ainakin oli kivaa.
Ei oikea rakkaus ole sokeaaModeste oli kiltti mies, herttainen mies ja tavattoman hurmaava. Verrattain komeaksikin häntä saattoi kehua, vaatteetkin olivat aina niin kovin siistit ja muodikkaat. Tiedättehän ne hupsut naistenlehdet ja niiden höpsöt pukeutumisvinkit, jotka tuskin koskaan sopivat kenellekään? Saattoi toki olla, ettei Modeste ollut aivan tummine kulmineen ja kieltämättä turhankin huvittavien kasvonpiirteidensä kanssa kuten nuo kiiltokuvapojat paksujen vahapaperista tehtyjen lehtien sivuilla, mutta vartaloa nuolevat vaatteet, tiukat leikkaukset ja uusin muoti puki häntä hyvin. Eikä Pompon olisi hänen kanssaan alun alkaenkaan elokuviin lähtenyt, ellei näky silmää olisi miellyttänyt, niin kamalalta kuin se kuulostaakin.
On toki hiukan ymmärrettävä rakasta Pomponia, eihän toki ole mitenkään kohtuullista paheksua ketään ihailun tähden, eihän hän toki ollut heti Modesten syliin lankeamassa, taikka nyt edes saatille lähtemässä. Mutta kun niin lupaavan ja mukavan näköinen nuori mies tarjosi ruusun, vaikkakin vain sellaisen karsitun nupun joita lojui Pomponin jaloissa muutenkin liikaa, ei kukkakaupan apulaisneiti voinut mitenkään kieltäytyä. Ei varsinkaan, kun tämä charmantti herrasmies riisui kevyen beiget hansikkaansa ja suuteli tytön ruusunpiikeistä naarmuuntunutta kättä kuin se olisi ollut pehmeä kuin terälehti. Taisipa hän belgialaisena hurmurina jonkin yhtä viehättävän kohteliaisuuden sanoakin, mutta Pomponin korvissa hyrisi hykerryttävän ihastunut humina, eikä hän saanut sanaa suustaan vastatakseen moiseen ylistykseen mitenkään.
Tuosta kovin romanttisesta illasta on jo aikaa, ja on toki myönnettävä, ettei Modeste ehkä ollut niin täydellinen kuin ensihuumassa sitä ehti kuvitella. Olkoonkin, että heidän ensimmäinen iltansa ulkona oli kerrassaan ihastuttava, saattoi kyllä unelmien ritarissa jo silloin huomata yhtä sun toista vikaa, erityisesti katkonainen pinna oli helposti huomattavissa. Modeste suuttui pienestä, jos kaikki ei mennyt aivan odotusten mukaan. Jos joku hiukankin tönäisi lippujonossa, tahi astui tungoksessa varpaille, seurasi siitä käsittämätön haloo, joka ei ollut ainoastaan kovaääninen, vaan myös kaikin puolin kohtuuton. Myöhemmin illallista syödessä hotelli
Moustiquen ravintolassa kärsimättömyys ja tietynlainen neuroottisuus iskivät myös koreilun lävitse, ruokalistojen odottelu ja palvelun hitaus selvästi oli Modestesta kovin ärsyttävää.
Tavallisesti Pompon olisi nauttinut ateriansa ja kieltäytynyt tapaamasta toistamiseen, sillä hänen ei tarvinnut tyytyä puolinaiseen tai muuten vain vajavaiseen tapaukseen. Verrattain pikkuruisen kukkakaupan ympärillä nimittäin pörräsi jos jonkinlaista mehiläistä riiustelemassa nättiä kassaneitiä, ja Pomponin olisi sopinut vain valita päältä parhain ja hylätä heidät yksi toisensa jälkeen pikkuvikojen vuoksi, sillä hän sai aina paremman, jos vain tahtoi.
Minkä vuoksi sievä Pompon ottaisi Modesten, joka ei ollutkaan niin virheetön kuin ulkokuori olisi antanut olettaa? Miksi lähteä ulos myös seuraavalla viikolla, ja sitä seuraavalla, vaikka ensihäikäistyksen valo oli jo himmennyt? Jokin noista illoista päätyi vielä alastonna samaan sänkyyn ja Pompon oli aivan myyty Modesten käsissä, noissa otteissa, jotka eivät vaatineet tai ottaneet mitään, vaan koskivat niin turvallisesti ja varmaotteisesti, ettei ollut tarpeen pelätä. Ne kaikki muut miehet, ne pörisevät ja sirisevät mehiläiset, eivät he olleet ollenkaan niin helliä, ei ollenkaan sellaisia joiden syliin olisi ollut suloista nukahtaa.
Niin, nyt olisi ehkä oikea aika korjata väitteet: Modeste oli kiltti mies, mutta kovin temperamenttinen, hän oli myöskin herttainen, mutta toki myös kovin lyhythermoinen, ja niin ennen kaikkea hän oli hurmaava, mutta sitäkin vain romanttisessa valaistuksessa. Kuitenkin, miten paljon tahansa oli Modesten tuittuilusta harmia ja huolta, puhumattakaan pahasta mielestä ja ajoittaisesta itkeskelystä, ei Pompon voinut mitenkään sivuuttaa sitä, että Modeste vain oli hänelle jotain sellaista, jonka kohtaa elämässään vain kerran.
FIN
